Radioaktiivista Joulua ja Säteilevää Uutta Vuotta 1961

geiger..............

Joulupäivänä 1961 satoi Enontekiöllä Peltovuoman kylässä taivaalta harmaata tuhkaa, ydinjätettä Novaja Zelmjan kokeista. Ihmiset ihmetteli, mitä se oli, ei kerrottu.

Seuraavana keväänä kuoli kaikki jäkälä, muutamaa laikkua lukuun ottamatta. Viranomaiset heräsi, porot teurastettiin kahtena vuonna, ja korvauksia maksettiin näistä poroista. Olisi pitänyt evakuoida koko alue, ja kieltää poronhoito yli 10 vuodeksi, mitä ei tehty.

Jäkälän "häviämiseen" reagoitiin virallisesti vasta 80-luvulla, jolloin siitä syytettiin "ylilaiduntamista", kun todellinen syy, koko Lapin aluella, oli ja on NL:n ydinsaasteet. Tätä ei tietenkään YYA-aikana uskallettu sanoa, kuten ei Tshernobylin onnettomuuttakaan suomalaisille kerrottu, ennenkuin vuorokausi sen jälkeen kun juttu oli jo kerrottu kaikissa läntisissä medioissa.

Tänä päivänä tuolloin -61 elossa olleista Peltovuomalaisista vain pari-kolmen on hengissä. Suurin osa kylän vakiväestä on kuollut, ylläripylläri, syöpiin. Sama juttu muuallakin lapissa.

Eräs Sodankylässä asuva mies, eläkkeellä oleva entinen poronhoitaja, on Suomen virallisen epävirallisesti ainoa yksityishenkilö, jonka säteilyturvakeskus on todennut "vaaralliseksi". Hän säteilee niin paljon, että kenenkään ei pitäisi viettää päivässä tuntia kauempaa hänen seurassaan. Säteilyllä on häneen itseensä ollut kuitenkin hyvä vaikutus; mies on terve kuin pukki, ei tauteja, eikä mitään. Hän on koko ikänsä syönyt itälappilaista poronlihaa, marjoja ja sieniä, eli juuri sitä tavaraa, mistä eniten laskeumaa saa itseensä.

Tänäkin päivänä näistä asioista vaietaan, ettei Lapin turismi ja poronlihan markkinat romahtaisi.

2

489

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syökääsyöpääsyökää

      Kotimaa lehti

      Suomessa laskeumamysteeri:

      Kaikki muistavat Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuonna 1986, mutta kuka vielä muistaa Neuvostoliiton Novaja Zemljan saarella 1960-luvulla tekemiä maanpäällisiä ydinkokeita? Asiantuntijat kertovat Uudelle Suomelle, että näiden ydinkokeiden laskeumaa tulee Suomeen vielä tänäkin päivänä. Terveysvaikutukset sen sijaan ovat mysteeri. Yhteyttä poromiesten syöpätapausten ja ydinkokeiden välillä tutkitaan.

      Samantyylisestä aiheesta kirjoitti tänään etusivullaan Helsingin Sanomat: Neuvostoliiton ydinkokeet ovat jättäneet pahoja jälkiä Kazakstaniin. Alueella asuvilla ihmisillä ilmenee muun muassa syöpää ja epämuodostumia.

      Maanpäällisiä ydinkokeita tehtiin etenkin 60-luvulla myös pohjoisella Novaja Zemljan saarella. Sieltä tuli laskeumaa Suomeen, ja vaikutus on ollut suurin Lapin poromiehiin. Syynä tähän on se, että radioaktiivinen aine imeytyi tehokkaasti jäkälään, josta se kulkeutui poroihin ja niistä poronlihaa syöviin ihmisiin.

      Säteilyturvakeskuksen tekemän raportin mukaan 1960-luvun puolivälissä radioaktiivisen cesiumin määrä Inarin saamelaisissa poromiehissä oli keskimäärin 45 000 becquereliä. Tshernobylin onnettomuuden aikaan pitoisuus oli vain vajaat 10 000 becquereliä. Myös esimerkiksi veden cesium-pitoisuus on 60-luvulla ollut raportin mukaan huomattavasti korkeampi kuin nykyään.

      Säteilyturvakeskuksen laboratorionjohtaja Tua Rahola sanoo Uudelle Suomelle, että laskeuman todellisia terveysvaikutuksia ei pystytä osoittamaan. Tämä johtuu lähinnä siitä, että saamelaisia on lukumäärällisesti niin vähän ja toisaalta siitä, että radioaktiivisten aineiden pitoisuudet eivät ole tarpeeksi korkeita välittömien vaikutusten toteamiseen.
      ”60-luvun poronhoitajat ovat altistuneet [radioaktiivisille aineille] enemmän kuin kukaan Suomessa Tshernobylin takia.”

      Lisäksi vaikutukset voivat ilmetä vasta pitkän ajan kuluttua. 1960-luvun ydinkokeiden terveysvaikutukset ovat siis yhä mysteeri.

      Säteilyturvakeskus on kuitenkin saamassa päätökseen pitkän tutkimuksen siitä, onko ydinkokeilla ja poromiesten syöpätapauksilla yhteyttä. Tutkija Päivi Kurttio ei suostu vielä paljastamaan tuloksia, mutta toteaa Uudelle Suomelle:

      - 60-luvun poronhoitajat ovat altistuneet [radioaktiivisille aineille] enemmän kuin kukaan Suomessa Tshernobylin takia.

      Sekä Rahola että Kurttio huomauttavat, että Neuvostoliiton ydinkokeiden laskeumaa on tullut kaikkialle Suomeen.

      - Ja sitä tulee yhä, vielä tänäkin päivänä. Mutta pitoisuudet ovat hyvin vähäisiä, Rahola sanoo.

      Tshernobylin onnettomuus oli Raholan mukaan "aivan eri juttu", koska se oli kertatapaus. Tshernobylin vaikutus oli suurin Keski-Suomessa. Tshernobylin ja 60-luvun ydinkokeiden vaikutuksia on siksi myös vaikea vertailla. Raholan mukaan altistuminen riippuu molemmissa tapauksissa siitä, mitä ihminen on syönyt. Radioaktiivisuutta tulee aina eniten "luonnontuotteista", kuten sienistä, marjoista ja poronlihasta.

    • loskakeli

      Ja mitä sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      93
      1557
    2. 72
      1244
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      89
      1203
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      275
      987
    5. 95
      919
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      40
      894
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      80
      765
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      743
    10. 45
      685
    Aihe