Mitä mun on tehtävä saavuttaakseni unelmien vartalo?

Eli homman nimi on; tavoitteena unelmien kroppa, mahdollisimman nopeasti tietenkin. TIEDOSTAN kyllä että tavoitetta ei ihan viikoissa tai parissa kuukaudessa saavuteta. Olen muuten tyytyväinen kroppaani mutta kun vatsalla ja lantiolla on tuota ylimääräistä kertynyt.. Kyseessä olisi siis tämä kuuluisa kiinteytys, joka ei kyllä onnistu ilman pienoista painon pudotusta. Haluaisinkin siis neuvoja, miten minun tulisi syödä(onko kaikki herkut ensinnäkin ehdottomasti jätettävä pois) ja kuinka paljon liikku ja missä suhteessa lihaskuntoa, juoksua yms. Ja kyseessä siis 18 v. nuori nainen.
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muodonmuutos tai laihduttaminen miten vain, alkaa ruokavalion laittamisesta kuntoon. Se on tärkein. Jos ruokavaliosi on about 90% kunnossa voit sallia itsellesi herkuttelua silloin tällöin.

Vähennä kaloreita hiilihydraateista, niitä syö valtaosa ihmisistä liikaa joka näkyy juuri vyötäröllä ja pepussa naisilla. Hiilareita pitää toki myös saada, jotta aivot toimii ja jaksat treenata eli älä kuitenkaan mitään överi diettiä tee.

Voit treenissä enempi keskittyä keskivartalon treenaamiseen, hyvät syvemmät vatsalihakset estävät vatsan pömpöttämistä sen mitä ne pystyy, mut ei ne isoa palloa kannattele.

Ruokavalio kuntoon ja fiksua treeniä niin kyllä se bikinikroppa sieltä alkaa muodostua, mut muista et se vie kuukausia ellei jopa vuosia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10137440 kirjoitti:

Eli homman nimi on; tavoitteena unelmien kroppa, mahdollisimman nopeasti tietenkin. TIEDOSTAN kyllä että tavoitetta ei ihan viikoissa tai parissa kuukaudessa saavuteta. Olen muuten tyytyväinen kroppaani mutta kun vatsalla ja lantiolla on tuota ylimääräistä kertynyt.. Kyseessä olisi siis tämä kuuluisa kiinteytys, joka ei kyllä onnistu ilman pienoista painon pudotusta. Haluaisinkin siis neuvoja, miten minun tulisi syödä(onko kaikki herkut ensinnäkin ehdottomasti jätettävä pois) ja kuinka paljon liikku ja missä suhteessa lihaskuntoa, juoksua yms. Ja kyseessä siis 18 v. nuori nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu