Olen tässä jo pidemmän aikaa miettinyt parisuhteeni lopettamista. Olemme seurustelleet viisi vuotta ja siitä kihloissa muutaman kuukauden. Kihlautuessa olin varma, että haluan olla tämän naisen kanssa aina. Nyt kuitenkin parisuhde on alkanut ahdistaa johtuen ehkä siittä, että ostin kotitilani johon hänkinon muuttanut ja nämme joka päivä. Yhdessä olemme asuneet jo kolme vuotta, mutta olen entisen työni puolesta aina joutunut olla pois kotoa parina päivänä viikossa. Seksielämämmekin on nykyään hieman laimeaa. Ongelma vain on se, että kihlattuni on korviaan myöden minuun rakastunut ja hyvin herkkä, joten tiedän, että hänen maailma murenee. Eikä tämä ole muutenkaan reilua kun hänkin on juuri aloittanut uuden työn lähellä kotitilaani. Olen liian kiltti ja epäitsekäs pystyäkseni sanomaan pelin poikki. Pitäisikö vielä katsella muutama kuukausi vai mitä tehdä...?
Parisuhteen lopettaminen?
Heppu89
101401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eikö noista ongelmista ja tuntemuksista kannattaisi puhua toisen kanssa, ennenkuin mitään lopullisia päätöksiä tekee!
suoraa puhetta vaan, että mitkä asiat ahdistavat ja mitä sä odotat ja tarvitset suhteelta!
asioita voi myös korjata jos on tahtoa ja kummatkin ymmärtävät missä mennään!
Sama ongelma, mutta olen nainen. Yhdessä on asuttu pian 3v ja kaikki on periaatteessa ihan hyvin. Ei ole ollut suurempia riitoja, kolmansia osapuolia tms. Silti on alkanut viime aikoina tuntua, että tällaistako elämä on lopun ikäni - harmaata arkea perustylsässä parisuhteessa.
Me olemme kyllä puhuneet siitä, että minä olen kyllästynyt suhteeseen. Mies ei haluaisi luopua minusta ja on korviaan myöten rakastunut, kuten sinunkin kumppanisi. Keskustelut tekevät hänet hyvin surulliseksi. Silti on mielestäni hyvä olla rehellinen, koska "tunteiden näytteleminen" satuttaa loppupeleissä vielä enemmän.
Olemme harkinneet muutaman kuukauden asumuseroa (muuttaisin pois yhteisestä asunnosta, hän jäisi). Näin saisin aikaa selvitellä, onko tämä parisuhde ja ihminen se, mitä oikeasti haluan. Nyt tuntuu, että ajatukseni ovat pahasti solmussa. Voisiko asumusero sopia myös teidän tilanteeseen?
Toinen vaihtoehto on miettiä parannuskeinoja, miten voisitte parantaa suhdettanne ja saada sen jatkumaan (molemmilla oltava kiinnostusta). Me olemme yrittäneet lisäta yhteisiä harrastuksia, mutta se tuntuu hieman teennäiseltä näin pitkän ajan jälkeen ja eroajatus jyskyttää silti taustalla (minulla).
Vaikea tilanne kyllä kaikin puolin. Jos suhteessa olisi jokin selvä ongelma, olisi varmasti helpompi tehdä eropäätös. Näin ei ainakaan meillä ole ja siksi minua mietityttääkin, jätänkö hyvän miehen turhaan ja löydänkö koskaan sen parempaa. Toisinaan taas ajattelen, että olen vasta nuori (24v) ja elämä voisi olla sosiaalisesti rikkaampaa tämän suhteen ulkopuolella.
Ehkä suurin kysymys on se, rakastanko kumppaniani vielä ja mitä se rakkaus pitkässä suhteessa on?
" ja elämä voisi olla sosiaalisesti rikkaampaa tämän suhteen ulkopuolella."
miksi hemmetissä!? MIKÄ estää olemasta omia menoja vaikka seurustelisikin? mikä estää näkemästä omia kavereita?
en tajua tuollaisia ihmisiä jotka lopettavat elämästä, kun alkavat seurustella!!
Niinpä. Ja itse ymmärrän vielä vähemmän sitä, että he syyttävät siitä sitä toista osapuolta. Itsehän tuo nainen ja mies eivät mitään tee, itsehän he jäävät nyhjöttämään, he itsehän ovat niitä, joiden pitäisi harrastaa ja tehdä, olla ITSE jännittäviä. He ovat tylsiä, jämähtäneitä, mielikuvituksettomia, epäsosiaalisia ja kykenemättömiä puhumaan, keksimään seksiin mitään, innostamaan toista... jne- mutta syyttävät parisuhdetta ja puolisoaan: että kun on tylsää, kun tätäkö tää on, harmaata arkea ja perustylsää parisuhdetta?! No, just sitä se on perustylsälle harmaalle arki-ihmiselle, joka ei osaa muuta olla.
Tietenkin 20-30-vuotias on vielä kokematon ja lapsellinen, vaikka onkin aikuinen, mutta yhä useammin ihmiset etsivät vikaa muista. Aina muista, maailmasta, yhteiskunnasta ja ties mistä, ollen itse itsekkäitä, ajattelemattomia ja ihan itse omien ongelmiensa avain ja juuri.
Mitä parempaa tuokin kuvittelee löytävänsä, kun itse pysyy samana tylsänä taviksena, joka ei löydä omasta elämästään mitään? Miten värittömälle ja mielikuvitoksettomalle ihmiselle joka ei kehitä itseään ja ota vastuuta oman elämänsä mielenkiinnosta voisi löytyä kumppani, joka vuodesta toiseen jaksaisi toisen elämää värittää? Mitä ihmettä nuokin etsii? Kun kyse ei ole estämisestä, epäsopivuudesta, alistamisesta, semmoisista ongelmista, että heitä oikeasti estettäisiin jollain tavalla, vaan että kaikki on hyvin.
Joopa joo. Kaikki on teennäistä, mihin pitää itse nähdä vaivaa, eli siis kaikki paitsi lottovoitto. Onnetonta loppuelämää vaan tuommoisille, sitä se nimittäin tulee olemaan. Loputon pettymysten ja kyllästymisten sarja, kun oma erinomaisuus ei tuokaan kaikkea hopeatarjottimella eteen vaan tyytyväisyyskin pitää opetella ja elämä on tuollaisenaan asennekysymys.
Perustylsien ihmisten perustylsiä ongelmia.
Yleisenä vinkkinä: elämänne yleensä paranee kun alatte katsoa peiliin ja löydätte syyllisen, jota voitte ojentaa. Ja ne psykoanalyysitkin paranee, kun kotikeinoin niitä värkkää ja tuijottaa sitä ainoaa kaveria peilista, jota ehkä alkeellisesti osaa analysoida, joka on syyllinen elämänne valintoihin ja tylsyyteen ja jolla on suurin valta teihin.
Ihan itte saa jokainen keksiä kuka se on.
Oot ehkä oikeessa.
taidat itse olla se joka rappukäytävän ja työpaikan nirppanokka joka itse henkilökohtaisesti luulee olevansa tärkeä ja hauska. Ja kun kukaan ei enää jaksa kuunnella tullaan haukkumaan tuntemattomia keskusteluun. Vittuilua tämän tekstin kirjoittaja varmasti eniten tarvitsi.
Minä tulin tuohon pisteeseen 15 vuoden jälkeen, mutta siinä vaiheessa oli jo lapsia, joten näillä mennään loppuun asti.
Sinulle sanoisin, että jatkaminen on todennäköisesti karhunpalvelus morsiamellesi. Mitä pikemmin hän pääsee etsimään isää lapsilleen, sitä parempi hänelle.
Niin ettei ole muuta elämää sitten ku vaan se parisuhde?
Hanki elämä..
Valitettavasti etenkään parisuhteet eivät yleensä parane odottamalla. Aika voi parantaa joitain haavoja, mutta parisuhteita se ei yleensä paranna ellei joitain asioita tehdä toisella tavalla.
Teidänkään parisuhteessanne en lyhyen kuvauksesi perusteella näe varsinaista juuriongelmaa. Enemmänkin kyse vaikuttaa olevan melko tyypillisestä tilanteesta. Vuosien aikana on eletty yhdessä kuten pariskunnat yleensä elävät, mutta varsinainen parisuhteen huolto on unohtunut. Usein se unohtuu, koska ei tiedetä miten sitä pitäisi huoltaa. Kunnostamalla ja huoltamalla suhteenne, alat jälleen rakastaa naistasi ja tunnet taas kuinka haluat olla hänen kanssaan loppuelämäsi.
En voi valitettavasti kertoa lyhyesti miten parisuhdetta huolletaan, koska kyse on monimutkaisesta ja paljon tekstiä vaativasta asiasta. Neuvoisin kuitenkin käymään kirjastossa ja lainaamaan pari parisuhdeopasta. Avioliittoleirit ovat myös hyviä, niille kannattaakin mennä ennen kuin varsinainen kriisi puhkeaa.
Ei mitään syytä huoleen, ihan varmasti teillä on vielä tulevaisuutta! :)
Kerrataanpas vielä: Eli viisi vuotta on ollut oikein hyvä suhde, ja vielä muutama kuukausi sitten olit varma loppuelämästä yhdessä. Nyt kuitenkin jostain syystä tuntuu eriltä.
Syyn siihen kerroit itse. Teidän yhteiselämäänne on tullut muutos, ettekä ole vielä sopeutuneet siihen tai löytäneet tapoja, joilla voitte olla onnellisia uudessa tilanteessasi. Kun tilanteen toteaa ja lähtee etsimään juuri teille sopivaa tapaa olla yhdessä, päästään varmasti takaisin siihen mitä teillä on jo ollut useita vuosia.
Ei kaikki ihmiset ole sellaisia, että koko ajan haluaisi olla yhdessä, ja se on ihan ok. Kaipaat omaa tilaasi ja aikaasi, jota sinulla oli aiemmin enemmän. Myös varmaan oman tilan aiheuttamat käytännön asiat aiheuttavat omaa stressiään suhteeseen, kun niitä pitää kumppanin kanssa käsitellä.
Ota itsellesi sitä aikaa. Joudut ehkä hieman näkemään vaivaa löytääksesi sinulle itsellesi ja teidän arkeen sopivat keinot siihen, mutta ei kun kokeilemaan vaan. Keskity omiin juttuihisi, jos mieli tekee, niin jaksat sitten kunnolla huomioida kihlattuasi, kun olette yhdessä. Käy lenkillä, näe kavereita, puuhaile omiasi tilalla, harrasta jotain, lähde viikonlopuksi reissuun.
Sanot olevasi liiankin kiltti, ja voi olla vaikeaa mennä omia menojaan jos kihlattu protestoi, ettet enää vaikuta haluavan olla hänen seurassaan. Muista kuitenkin että toimit teidän suhteenne parhaaksi, jotta yhteinen aikakin olisi sitten merkityksellisempää. Voit myös selittää, että uusi asumistilanteenne vaatii hieman sopeutumista, sillä olet sellainen ihminen, joka tarvitsee jonkin verran omaa tilaa. Yritä kuitenkin kertoa asiasta positiiviseen sävyyn, ja ehdota vaikka, että te voisitte sitten kun yhdessä olette tehdä välillä jotain erityistä kivaa keskenänne, käydä "treffeillä" ja muuta, jotta yhteiselämään saataisiin myös lisää virikettä ja mukavia yhteisiä kokemuksia. Sen luulisi saavan kihlattusikin tuntemaan olonsa kuitenkin merkitykselliseksi.
Eli lyhyesti, panosta omaan aikaasi, mutta myös yhteiseen aikaan. Se voi olla arjen keskellä aika paljon vaadittu, mutta jos tosiaan haluat jatkaa suhdetta yhtä hyvänä kuin se ennen oli, sinun täytyy asettaa se tärkeysjärjestyksessä korkealle.