Minä ihastuin eka kerran ekalla tai tokalla luokalla. Poika oli luokkakaverini "Jari", hänellä oli musta tukka ja hän oli hyvin laiha ja nopea juoksemaan.
Muistan, kun hän istui joskus takanani ja veti minua letistä. Se tuntui kivalta, koska joku sanoi siihen, että rakkaudesta se hevonenkin potkii.
Myöhemmin olen saanut tietää, että hän alkoholisoitui, mutta on saanut kuitenkin lapsia ja toivottavasti hänellä menee nyt paremmin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mun ensi-ihastus oli nimeltään Mikko. Oltiin ekalla. Hän oli ujo ja itki paljon. Muistikuvissani näen hänet edelleen itkemässä jossain lumihangessa. Joskus uskaltauduin kulkemaan pätkän koulumatkaa hänen kanssaan, ei varmasti sanottu sanaakaan noilla yhteisillä matkoilla. Sitten hän muutti pois, enkä tiedä missä elää nykyään.
Tämä kuuluu osastoon -Historia-
Historia toistaa itseään. Onko ensi-ihastuksella vaikutusta nykyiseen sinkkuuteemme ;)?
Kysymys kuuluu osastoon -Psykologia-
ala-aste ikisenä jotkut työt ihastuivatkin minuun. miten sitä vanhemmiten voikaan muka muuttua vastenmieliseksi.
terthjdhdhdghsfgh
Ensimmäisellä luokalla vaalea lettipäinen Elina. Istui edessäni. Tunne ei ollut molemminpuolinen.
Vieläkö ois muistoja ensi-ihastuksesta?