Hei kaikki,
Tyttöystäväni ja minä olemme seurustelleet jo useamman vuoden. Suhteen alku oli todella ihanaa aikaa, olimme kuin luodut toisillemme. Tuttu tunne monille, jotka ovat olleet ihanassa suhteessa, jossa asiat ovat sujuneet kuin tanssi.
Parin vuoden jälkeen jokin muuttui; kumpikin tahollaan kyllästyi ja alkuhuuma lopahti, kuten usein käy. Hänellä oli vaativa vaihe opintojensa ja työnsä parissa sekä oli pitkään poissa kotimaasta.
Viihdyin oikein hyvin yksin, vaikka olihan minulla häntä ikävä. Sain kuitenkin tehdä niitä asioita, joita halusin. Yksinolo tuntui hyvältä, sillä olen seurustellut oikeastaan koko aikuisikäni, myös ennen nykyistä kumppaniani. Vihdoinkin oli aikaa kaikelle ja pystyin elämään omien aikataulujeni mukaan.
Hänen palattuaan en tuntenut enää vetoa aikaisempaan tapaan, eikä suhde muutenkaan toiminut. Olisimme voineet viettää paljon aikaa yhdessä, mutta sen sijasta olimme kumpikin tahoillamme ja omien ystäviemme sekä harrastustemme parissa. En enää tiennyt, halusinko olla hänen kanssaan.
Nyt vuorostaan minä olen työkeikalla ulkomailla. Palaan Suomeen vasta muutaman kuukauden kuluttua. Minulla ei ole häntä niin ikävä kuin tällaisessa tilanteessa pitäisi, enkä suoraan sanoen koe siitä huonoa omaatuntoa.
Täällä missä olen, saan naisilta paljon huomiota. He flirttailevat paljon, ovat halukkaita tutustumaan ja pyytävät minua useasti ulos, joskaan en ole lähtenyt. En kiellä, etteikö kiinnostaisi. En kuitenkaan ole pettänyt, enkä sitä satavarmasti tule tekemäänkään.
Tyttöystäväni on ihana, hieno ja kaikinpuolin hyvä nainen, luonteeltaan lempeä ja ulkonäöltään kaunis. Elämänarvomme ovat - tai olivat ainakin ennen - vahvasti samanlaiset. En vain enää koe, että voisin jatkaa hänen kanssaan. Haluan olla vielä yksin ja tehdä omia juttujani. Tiedän, että olen itsekäs, kun asetan omat tarpeeni etusijalle. Tätä en edes kiistä. Minusta tuntuu siltä, että mun on saatava tehdä omat virheeni ennen kuin voisin olla hänen kanssaan onnellinen.
Meillä oli valmiiksi ongelmia sen kanssa, mitä haluamme tulevaisuudelta. Hän haluaisi vahvistaa sitoutumista, mennä parin vuoden päästä naimisiin ja hankkia lapsia. Mäkin halusin tällaista joskus ennen, mutta viimeiset pari vuotta olen koko ajan yhä vähemmän ja vähemmän kiinnostunut tällaisista asioista. Ehkä voisin perustaa hänen kanssaan perheen, mutta tiedän sen, että en kestäisi sellaista elämää enkä edes itseäni siinä tilanteessa kovinkaan pitkään. Olen varma, että loukkaisin häntä vain pahemmin toteuttamalla hänen haaveensa - ne kuitenkin romuttuisivat myöhemmin.
Nykyään huomaan yhä useammin ajattelevani tulevaisuuttani ilman häntä. Tuntuu aivan siltä, kuin olisin jo osittain päästänyt hänestä irti ja olisin löysässä hirressä. Lopullisen eroamispäätöksen tekemistä lykkään koko ajan. Eihän sitä tiedä, vaikka se sama halu ja tunteen palo tulisivatkin huomenna takaisin.
Haluan, että hänellä on hyvä olla, sillä välitän hänestä todella paljon ja rakastan häntä. Pahasti vain tuntuu siltä, että satutan häntä joka tapauksessa, riippumatta siitä, jätänkö hänet Suomeen palattuani vai olenko hänen kanssaan entistä sitoutuneemmin. En usko, että voisimme pitkäkestoisesti olla yhdessä onnellisia. Minä en vain pysty kaikkeen siihen, mitä hän meiltä haluaa.
Mitä helvettiä mun tulisi tehdä?
Tyttöystäväni ja minä olemme seurustelleet jo useamman vuoden. Suhteen alku oli todella ihanaa aikaa, olimme kuin luodut toisillemme. Tuttu tunne monille, jotka ovat olleet ihanassa suhteessa, jossa asiat ovat sujuneet kuin tanssi.
Parin vuoden jälkeen jokin muuttui; kumpikin tahollaan kyllästyi ja alkuhuuma lopahti, kuten usein käy. Hänellä oli vaativa vaihe opintojensa ja työnsä parissa sekä oli pitkään poissa kotimaasta.
Viihdyin oikein hyvin yksin, vaikka olihan minulla häntä ikävä. Sain kuitenkin tehdä niitä asioita, joita halusin. Yksinolo tuntui hyvältä, sillä olen seurustellut oikeastaan koko aikuisikäni, myös ennen nykyistä kumppaniani. Vihdoinkin oli aikaa kaikelle ja pystyin elämään omien aikataulujeni mukaan.
Hänen palattuaan en tuntenut enää vetoa aikaisempaan tapaan, eikä suhde muutenkaan toiminut. Olisimme voineet viettää paljon aikaa yhdessä, mutta sen sijasta olimme kumpikin tahoillamme ja omien ystäviemme sekä harrastustemme parissa. En enää tiennyt, halusinko olla hänen kanssaan.
Nyt vuorostaan minä olen työkeikalla ulkomailla. Palaan Suomeen vasta muutaman kuukauden kuluttua. Minulla ei ole häntä niin ikävä kuin tällaisessa tilanteessa pitäisi, enkä suoraan sanoen koe siitä huonoa omaatuntoa.
Täällä missä olen, saan naisilta paljon huomiota. He flirttailevat paljon, ovat halukkaita tutustumaan ja pyytävät minua useasti ulos, joskaan en ole lähtenyt. En kiellä, etteikö kiinnostaisi. En kuitenkaan ole pettänyt, enkä sitä satavarmasti tule tekemäänkään.
Tyttöystäväni on ihana, hieno ja kaikinpuolin hyvä nainen, luonteeltaan lempeä ja ulkonäöltään kaunis. Elämänarvomme ovat - tai olivat ainakin ennen - vahvasti samanlaiset. En vain enää koe, että voisin jatkaa hänen kanssaan. Haluan olla vielä yksin ja tehdä omia juttujani. Tiedän, että olen itsekäs, kun asetan omat tarpeeni etusijalle. Tätä en edes kiistä. Minusta tuntuu siltä, että mun on saatava tehdä omat virheeni ennen kuin voisin olla hänen kanssaan onnellinen.
Meillä oli valmiiksi ongelmia sen kanssa, mitä haluamme tulevaisuudelta. Hän haluaisi vahvistaa sitoutumista, mennä parin vuoden päästä naimisiin ja hankkia lapsia. Mäkin halusin tällaista joskus ennen, mutta viimeiset pari vuotta olen koko ajan yhä vähemmän ja vähemmän kiinnostunut tällaisista asioista. Ehkä voisin perustaa hänen kanssaan perheen, mutta tiedän sen, että en kestäisi sellaista elämää enkä edes itseäni siinä tilanteessa kovinkaan pitkään. Olen varma, että loukkaisin häntä vain pahemmin toteuttamalla hänen haaveensa - ne kuitenkin romuttuisivat myöhemmin.
Nykyään huomaan yhä useammin ajattelevani tulevaisuuttani ilman häntä. Tuntuu aivan siltä, kuin olisin jo osittain päästänyt hänestä irti ja olisin löysässä hirressä. Lopullisen eroamispäätöksen tekemistä lykkään koko ajan. Eihän sitä tiedä, vaikka se sama halu ja tunteen palo tulisivatkin huomenna takaisin.
Haluan, että hänellä on hyvä olla, sillä välitän hänestä todella paljon ja rakastan häntä. Pahasti vain tuntuu siltä, että satutan häntä joka tapauksessa, riippumatta siitä, jätänkö hänet Suomeen palattuani vai olenko hänen kanssaan entistä sitoutuneemmin. En usko, että voisimme pitkäkestoisesti olla yhdessä onnellisia. Minä en vain pysty kaikkeen siihen, mitä hän meiltä haluaa.
Mitä helvettiä mun tulisi tehdä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos tuntuu oikealta jatkaa yksin, ole rehellinen ja avoin, lopeta suhde.
Tässä hyvä esimerkki siitä kuinka suhteessa ollaan kuitenkin yksin ja itsekäs, vaikka toiselle vakuutellaan muuta. Se alkaa olla jo petos itsessään.
On kaikista epäreiluinta että haudot tuollaisia ajatuksia, jo noin pitkän aikaa ja edelleen, yksin. Et kunnioita tyttöystävääsi ja ajattelet sokeasti itseäsi, kun et anna hänen tietää missä oikeasti mennään.
Pelkäät sitä, että jos kertoisit, hän jättäisikin sinut etkä saisi mahdollisuutta ratkaista asiaa yksin itse oman halusi mukaan, sinun aikataulusi mukaan.
Suhteenne perustuu jo nyt epärehellisyydelle ja valheelle.
Paras olisi että nostaisit kissan pöydälle ja ottaisit näin kadonneesta selkärangastasi kiinni. Voisi tuskailusi kummasti helpottaa kun olisikin jälleen kaksi ihmistä miettimässä ja ratkomassa teidän PARIsuhdettanne.
Miksi luulit, että suhteenne on vain sinusta kiinni, herra itsekkyys?
Lukemani perusteella nyt on viimeinen hetki jättää tyttöystävä. Nyt sen voit vielä tehdä helpommin kuin siinä vaiheessa kun teillä on lapsia tms.
Hei ap!
Luin tekstisi, ja minusta asiassa on jo se yksi ja ainut oikea ratkaisu, jonka hyvin itsekin tunnut jo tietävä, mutta jota et selvästi suo itsellesi.
Sinun tiesi ei tällä hetkellä ole olla hänen kanssaan. Sinun tulisi haluta sitä, ja samoja asioita kuin tyttöystäväsi, vain velvollisuuden tunteesta ei kenenkään kuitenkaan tule olla suhteessa. Kuten itsekin huomasit, satuttaisi sekin lopulta naistasi.
Tiedän, että tuntuu oudolta luopua jostakin, jos siinä ei ole ns mitään vikaa, sinun "kuuluisi" haluta olla hänen kanssaan. Mutta sun oikeasti kuuluu tehdä sitä mitä sydämesi halajaa. Uskalla kuunnella sitä. Se on onnellisen elämän salaisuus.
Olet miettinyt asiaa paljon ja varmaan nainenkin on miettinyt asiaa jossain mielessä. Kyllä sen aistii jos toinen ei ole täysillä mukana ja silloin aletaan etääntymään. Itse kokisin että on vaikea luottaa toiseen ja hänen tunteisiinsa itseään kohtaan jos etäisyys kasvaa ja huomio vähenee. Siitä tulee sitten kierre joka vahvistaa erkanemista. Jos kuitenkin puhuisitte asiasta, niin ehkä ymmärtäisitte paremmin tilanteenne. Käykää läpi mitä tunnette ja mitä toivotte. Jos ne eivät kohtaa ja ette ole valmiita kompromisseihin niin erotkaa. Mutta et voi erota yksin, tai se olisi hyvin tökeröä ilman mitään varoistusta. Anna hänelle mahdollsuus keskustella. Ehkä hän ei olekaan tajunnut tilannetta ollenkaan. Etkä sinä voi tietää hänen tuntemuksia ja tarpeita, kun ilmeisesti teillä on hyvin vähän yhteistä aikaa. Parisuhteet vaatii aina välillä yhteistä aikaa ja kommunikaatiota.
Avatkaa siis keskustelu, ilman sitä että voi jatkaa kumpaankaan suuntaan! Kuten Khaikkitar sanoi, niin suhteessanne on jo nyt epärehellisyyttä, siksi että olet miettinyt suhteenne yksin jo noin pitkälle. Eikä suhde voi toimia jos siinä on epärehellisyyttä.
Mieti mitä haluat! Haluatko olla parisuhteessa? Vai kävisikö sinulle parisuhde jossa olisi sitä huuma? Suhteesi kuulostaa kaikin puolin potentiaaliselta, joten tuskin se vaihtamalla paranee (samat ongelmat tulisi taas uuden kanssa). Joten eroa jos haluat olla yksin, etkä halua elää suhteessa! Harmi vain että hetki ei ollut otollinen suhteellenne. Vai pelkäätkö sitoutumista? ja oletko vaama ettei tuo vapauden huuma ole hetkellistä intoa? Hienot suhteethan ovat usein sellaisia, että saa touhuta omia asioita ja silti luottaa että toinen on sinua varten olemassa kun tarvitset. Kumpikin ratkaisu voi olla oikea, kunhan teet sen oikeista syistä ja sydämmesi niin sanoo. (muista myös että joitain tilanteita voi korjata, eli sinulla voi olla kolmaskin vaihtoehto).
Mä luulen että suhteenne on muuttumassa alun rakastumisesta rakastamiseen. Kaikki suhteet vaan eivät kestä sitä että suhde muuttuu. Usein symbioosivaihe loppuu viimeistään kahden vuoden kohdalla. Sitten tulee eriytyminen kunnes suhde löytää rakastamisen uoman, jos löytää. Lue aiheesta lisää netistä.
Ole itse sellaisessa tilanteessa että olen tyttöystäväni kanssa asunut vuokra-asunnossa jo kolme vuotta ja hän kovasti suunnittelee omakotitalon rakentamista ja lapsia ja sitä perinteistä perhe elämää., Itse haluaisin erota ja muuttaa yksin kauas pois mutta en uskalla sanoa sitä hänelle. Tiedän että olen nössö ja minun on tehtävä se ennen kuin asuntolaina papereita aletaan kirjoitteleen. Asumme pienellä paikkakunnalla ja on hyvin todennäköistä että joudun muuttaan pois eron jälkeen. Ongelma vain on siinä että minulla on yritys täällä. Joudun kai sen lopettamaan tai sitten siirtämään toiselle paikkakunnalle. Minusta tuntuu että tulen hulluksi kun kuuntelen tyttöystäväni haaveiluja ja pääni sisällä haluan olla yksin. Seksiä meillä oli alkuun joka päivä, nykyään 2-5 kertaa kk.
Olen ahdistunut ja en saa öisin nukuttua ja tulee myös käytettyä paljon alkoholia.
En tiedä mitä pelkään mutta ilmeisesti minun on vain sanottava hänelle päin naamaa miltä minusta tuntuu ja sitten vain otettava vastaan kaikki.. pelottaa. Hän on hyvin kontrolloiva ihminen. Tunteeni häntä kohtaan ovat lähinnä samanlaiset kuin kavereitani kohtaan.
Tiedätköhän sinä pikkupoika, kuinka paljon vahingoitat todellisuudessa naisystävääsi?!
"Itse haluaisin erota ja muuttaa yksin kauas pois mutta en uskalla sanoa sitä hänelle. Tiedän että olen nössö" - Et ole nössö, vaan mukavuudenhaluinen ja itsekäs ilkimys. Imartelet ja säälit itseäsi. Päästä nainen vapaaksi ja hän voi löytää todellisen rakkauden, joka oikeasti haluaa perustaa hänen kanssaan perheen. Tuohoat toisen ihmisen elämän. Etkö häpeä?
Mistä teitä katkeria ämmiä sikiää? Helvetti soikoon, ei kaikki asiat ole niin helkkarin mustavalkoisia. Nämä ovat miehillekin kipeitä asioita puhua ja joskus on hankala nostaa kissaa pöydälle. Katkera v*ttuilu ei ole rakentavaa eikä vie asioita eteenpäin. Suurin osa meistä on hukassa vastaanvanlaisessa tilanteessa eikä helppoja vastauksia löydy. Jos toinen etsii tukea ja neuvoa niin katkera meuhkaaminen tuskin auttaa asiaa. Ei näitä asioita opeteta kouluissa ja harva meistä saa näihin koskaan neuvoa läheisiltään. Mutta olet oikeassa siinä, että rehellisyys on paras lääke näihin asioihin. Huonoja ratkaisujahan tuossa tilanteessa vain on, pitää osata vain valita se vähiten huonoin.
"Mitä helvettiä mun tulisi tehdä?"
No älä ainakaan tuhlaa naisen aikaa enää hetkeäkään. Jos et hänestä välitä, niin anna hänen jatkaa elämässään eteenpäin, kohta hänen lapsensaantihaaveensa alkavat romuttua ihan vain sen takia, että itse pidät häntä itsekkäästi ilman syytä (rakkautta) kiinni.
Jos et ikävöi toista edes ulkomailla ollessasi, niin eiköhän se kerro jo tarpeeksi?
Kaikkea hyvää, ja järkeviä päätöksiä.
Aloittaja: toivottavasti olet jo lopettanut suhteenne?
Kirjoituksesi perusteella olit (aivan oikein) pureskellut asian itse jo valmiiksi ennen kuin toit kysymyksesi tänne.
Mistäs tiesit mitä tyttöystäväsi ajatteli tulevaisuudesta?? Itse olit muuttunut, ehkä hänkin. Olisit kysynyt ja jutellut. Sekin aiheuttaa tuollaista kun ei puhuta ja kommunikoida. Epävarmuutta, tunteiden viilentymistä ym.
Tuossa tilanteessa kannattaisi jo sopia olevanne sinkkuja ku toinen on ulkomailla ja kaikkee.
Kapaus iskee hyvin äkkiä, monesti riittää vain se tunne että haluaa olla vapaa.
Kun sen saa, niin selkiytyykin että ketä rakastaa maailmassa eniten.
Ole rehellinen, ja muista kehua kuten kirjoitit,
ehkä hänkin haluaa samaa. Mutta pääsääntö on, että jos erotaan suhteesta jossa rakkautta vielä on, ja palataankin yhteen, niin ei kysellä kenen kanssa olit siinä välissä.
Sua himottaa käytännössä vapaus ja toiset naiset. Tiedän, nämä eivät ole itsetarkoitus, vaan se tieto että ei ole vapaa. Ja sun pitää saada ne.
Ei niitä lapsia ja omakotitaloja kannata hankkia kun fiilikset on nuo. Joudut vain pettämään naistasi jos ei voi erota, joten parempi erota ja sitten ei tarvitse ruveta myöhemmin pettäjäksi kun on yhteinen talous eikä voi enää erota.