Voiko ihan kivasta muodostua parisuhde?

Olen juuri eronnut 4 vuoden parisuhteesta, josta myös 1 lapsi, ja nyt olisi tarkoitus aloittaa etsimään uutta miestä? Olen miettinyt vain erästä asiaa jo useita vuosia. Jos tapaan miehen ja hän tuntuu ihan kivalta, mutta kipinöitä ei kuitenkaan tunnu, voiko ajanmyötä kuitenkin alkaa niitä kipinöitä tuntumaan ja sitä myöten kehittyä parisuhde? Tiedän että joillain parisuhde on alkanut kaveruudesta, mutta kuinka yleistä tälläinen on? Minä en ole kyllä sellainen joka haluaisin olla miehen kanssa vain kaveri, naiset ovat kavereitani.

Ennen tätä viimeistä parisuhdettani, en ole seurustellut kenenkään kanssa, ainoastaan käynyt treffeillä. Silloin oli muutamia miehiä, jotka juuri tuntuivat ihan kivoilta, mutta kipinöitä ei ollut. Kävimme muutemilla treffeillä, ja kun ei tosiaan niitä tunteita enempää tullut lopetin suhteen, tai se toinen lopetti. Sitten tapasin kerran erään miehen jonka kanssa kipinöi heti alusta lähtien, mutta suhteemme kuitenkin loppui melko pian. Tämän jälkeen aloin ajatella että jos ekoilla treffeillä ei kipinöi, en toisille enään mene. Yksi tälläinen samanlainen tapaus eli ihan kiva tulikin heti taas, ja siksi en toisille treffeille mennyt. Pian sen jälkeen tapasinkin ex mieheni, ja silloinhan kipinöi heti.

Kannattaako luottaa edellämainittuun tunteeseen, vai voiko se kipinä oikeasti syttyä vasta useimpien treffien jälkeen? Kokemuksia kaipailen.
281031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ihan itse pähkinäsi sinun on purtava. Oikean vastauksen voisit löytää vaikkapa puntaroimalla näitä menneitä miehiä. Kaksi kipinöivää miestä, toinen osoittautui vääräksi muutamassa viikossa, toinen neljässä vuodessa. Mitä kuuluu nykyään näille kipinöimättömille ihan kivoille? Ovatko perheellisiä, siis avioliitossa (tai avo-) ja ovatko pysyneet siittämiensä lasten perheenisinä?

Mieti ihan itse, ja samalla sinun on päätettävä haluatko kiihkeää erotiikkaa vaiko turvallisen miehenmallin lastasi ajatellen. Pahaa pelkään että et löydä kombimallia ainakaan ensivaikutelmaan luottaessasi.

Äänestä

Tuo on aika vaikea asia. Näin miehenä sitä ajattelee, että miksei joskus se ihan kivakin toimisi. Mutta toisaalta sen ymmärtää, että jotain kipinää pitää. Itselläni itseasiassa vähän tuollainen tapaus on ollut, tapasin joku aika sitten mukavan naisen(netin kautta). Meillä oli mukavaa, juttelu sujui hyvin. Todella nopeasti vaihdettiin netti puhelimeen ja puhelut olivat pitkiä Juttu luisti ja tuntui että ollaan samalla aaltopituudella hyvin. Sitten nähtiin ja tuntui heti luontevalta, en oikeastaan jännittänyt ja kasvotustenkin juttu luisti. Tosin välttämättä ollut kipinää, mutta viihdyimme toistemme seurassa. Sitten hän sanoi, ettei ole kipinää. No tietysti yritin, että katsellaan rauhassa, olihan hän eronnut vähän ennenkuin tavattiin. Eipä sitä kipinää tullut, mutta hyvä ja tärkeä ystävä löytyi ainakin, yhteydenpito on ollut meillä todella tiivistä, jopa päivittäin monta kertaa. Tietysti silloin sitä toivoi, että kipinä syntyy ajan kanssa, mutta.. Toisaalta olen nyt vähän pettynyt, koska hän tapailee toista miestä, mutta toisaalta olen myös iloinen hänen puolestaan ja hän tulee pysymään minulle tärkeänä ihmisenä. Eli jos ei ihan kivasta synny parisuhdetta, voi siitä syntyä ystävyyttä.

Äänestä

Huomasin näistä ihan kivoista miehistä kyllä sen, että ei meistä olisi ystäviäkään voinut tulla, koska kuitenkaan ei sillei ystävätavallakaan synkannut. Paitsi tämä yksi tapaus, jonka vain kerran treffasin, en sitten tiedä olisiko hänestä ystävää tai enempääkin tullut. Mutta ei ole enään mitään hänen yhteystietojaan, enkä kyllä kaipaakaan sitä että hänet haluaisin nähdä.

Äänestä
  • Kun asun nykyään eri suunnallakin kuin silloin, mutta eihän sitä tiedä vaikka hänkin olisi muuttanut vaikka samaan kaupunkiin. Mutta niinkuin sanoin en häntä enään murehdi.

    Äänestä

No mites ex- miehesi on nyt ex kun teillä niitä kipinöitä kuitenkin oli ?

Äänestä

No en tässä nyt rupea syitä kertomaan, miksi erosimme. Minä halusin erota, hän olisi halunnut jatkaa. Kipinöitä oli välillämme, mutta minunpuolelta kipinät katosivat ajan myötä.

Äänestä

Älä hyvä ihminen ala etsimällä etsiä uutta miestä. Olet juuri eronnut ja sinulla on lapsi, nyt on aika olla lapsen kanssa ja nauttia vapaudesta!

Äläkä marssita uusia miehiä lapsesi elämään ennen kuin seurustelu on todella vakavaa. Kuukausien jälkeen, jos on tarpeen sittenkään. Vaikka ero sinulle ei ilmeisesti ole ollut big deal niin lapselle se on aina iso asia menettää toinen vanhempi ja viimeinen asia mitä lapsi silloin kaipaa, on vähän väliä vaihtuvat miehet äidin luona.

Äänestä

Luonnekysymys eli paljon riippuu mihin seikkoihin ihastuu ja rakastuu. Omat kumppanit ovat olleet kaikki "vain" ihan kivoja ensimmäiset muutamat viikot. :)

Äänestä

Koitahan rauhoittua ja keskittyä pelkästään itseesi ja lapseesi jonkun aikaa. Mikä pakkomielle sulla on löytää heti eron jälkeen uusi mies itsellesi? Sä olet vielä nuori ja sulla on aikaa löytää se elämäsi prinssi. Eikä se edes etsimällä löydy vaan ihan sattumalta.

Äänestä

Näin sivuheittona, koska sinulla on lapsi, voi olla vaikeaa löytää heti sitä uutta miestä.

Äänestä

Tiedän että voi olla vaikeaa löytää uusi mies, kun ei ole edes tukiverkostoa/hoitoapua lapselle. Pakko ottaa lapsi mukaan treffeille. Tai ehkä otan maksullisen lastenhoitajan ekoille treffeille, siihen tosin menee vähän rahaa. Lapsi on siis 1,5 vuotta. Isä tapasi uuden jo ennen kuin muutimme pois ja hän muutti melkein samantien uuden luo eli samaan aikaan kun me muutimme pois.

Tiedän et moni sanoo et ole hetki aikaa yksin, mutta kun yksin eläminen on niin kauheaa, eikä ole edes yhtään ystävää eikä sukulaisia lähellä. Joskus ajattelen myös että ehkä ei olisikaan pitänyt erota, ja joskus taas että hyvä että erosin. Välillä sitä on vaan niin tyhmä. Olin miettinyt eroa kyllä jo kauan ja luulin sen olevan selvä, mutta ilmeisesti ei ollutkaan. Turha mun on tosiaan vanhan miehen perään enään haikailla kun sillä on jo uusi, ja sanoi että ei mua nyt halua kun sillä on uusi.

Äänestä
  • Trollipeikko. Onneksi.

    Äänestä

  • Lapsi mukaan treffeille... just.....

    Äänestä

En ole trolli. Joo kyllähän se tosiaan lapseen vaikuttaa, jos miehet vaihtuu. Tarkoitin tuolla vain sitä että ei se varmaan haittaa lapsen kehitystä jos nyt muutaman kerran käy treffeillä yhden miehen kanssa ja sitten taas tulisi uusi.

Äänestä

Älä hyvä nainen lyö nyt kaikkea niin epävarman kortin varaan kuin uuden hyvän miehen, puolison löytymisen. Ymmärrän että hormonit hyrräävät mutta vaikuttaa siltä että olet valmis laahaamaan lasta mukana kaikenlaisissa kuvioissa heti tokatreffeiltä alkaen. Nyt voisi olla hyvä aika vaikkapa piipahtaa juttelemassa neuvolapsykologin luona, tai jos mahdollista seurakunnan perhetyössä esimerkiksi.
Eli eka hommasi nyt on muuten murtautua tuosta yksinäisyyden helvetistä takaisin yhteisön jäseneksi. Jos olet kaukana suvusta ja ystävistä, eka homma on muuttaa sinne takaisin kipin kapin. Siis lapsen isovanhempien lähelle.
Kun saat lapsen hoidolta vähän hengitystilaa, ala ainakin yksi kiva harrastus, vaikka samba tai muu tanssi, tai ihan mitä vaan. Sellainen minkä tiimoilta löytyy uusia ystäviä. Naisetkin ovat ihmisiä ja yleensä naisen paras ystävä ja tukija lopulta on nainen.
Todella varoisin ryntäämästä kipinöivään suhteeseen päätä pahkaa, ilman muuta sivustatukea. Joku piilonarsisti saa helpon saaliin kun olet heti valmis muuttamaan avio-tai avoliittoon kanssaan ja ehkä heti raskaaksikin paukahdat. Kohta olet ahdingossa kahden pienen lapsen kanssa, petettynä ja yksin. Nytpä puhelin käteen ja kerrot äidille tai isälle ahdingostasi, OK?

Äänestä

Mutta kun ne kaikki vähäiset sukulaisenikin asuvat pikkukylissä, josta sitten on tosi vaikee löytää miestä. Ja ne asuvat niin kaukana lapsen isästä, että tuskin näkee sitten isäänsä kun pari kertaa vuodessa, jos sukulaisten lähelle muutan. Niinkuin sanoin mulla ei ole edes yhden yhtä ystävää. Tosiaan oon miettiny tota juttua että ehkä olis pitäny jäädä suhteeseen eikä erota, onhan se huonompikin suhde parempi kun ihan yksin, ja olis suhteenkin ehkä voinu vielä korjata.

Äänestä

Vaikutat todella nuorelta ja vähän hätääntyneeltä äidiltä, joka elää vielä jotain eron jälkeistä sokkivaihetta. Et todellakaan tarvitse mitään hädissään laastariksi otettuja vaihtuvia miehiä elämääsi vaan ihan niinkun jo itsekkin oivalsit. tarvitset ystäviä ja turvaverkkoa sinun ja lapsesi elämään. Nyt verkostoitumaan netissä oman paikkakuntasi yh-äitien kanssa ja etsimään juttukaveria vaunulenkeille ja puistoon. Neuvolasta ja yhdistyksistä saat varmasti tietoa ja tukea eronjälkeiseen elämään. Alat panostaa sinun ja lapsesi elämään ja tehdä siitä teille mukavaa ja toimivaa.

Äänestä
  • Olen ihan samaa mieltä. Ei mitään miehiä kehiin, ainakaan vakavasti, nyt vaan nyt vain keskityt omaan elämääsi ja lapsesi elämään ja opettelet selviämään ja olemaan yksin. Jos jonkun mukava miehen kohtaat, niin ok, tapaile ja that's it, älä kiirehdi suotta......... Sulla on koko elämä vielä aikaa.

    Äänestä

Hommaa joku kiva vakipano ja vakavammat jutut myöhemmin.

Äänestä

Kyllä on miehenkipeää touhua. Hyvä kun sänky on kylmennyt edellisen jäljistä.
Voi lapsiraukka, saa jatkuvasti tottua uusiin ihmisiin ja äidin vaihtuviin kavereihin. Etkö voisi keskittyä nyt lapseesi, jonka olet tähän maailmaan saattanut?

Äänestä

Kannattaa ottaa sellanen narsisti juoppo mieheksi kun sellaset miehet on kovin suosittuja nykyään. En usko et löydät edes mitään kivaa miestä kun sellaset on tylsiä.

Äänestä

Tapailen "ihan kivaa" naista. Miksi? Koska hän on luotettava ja herttainen. Muuta en vaadi.

Äänestä

Hölmö nainen, olisit pelannut korttisi paremmin.

Äänestä

"Olen juuri eronnut 4 vuoden parisuhteesta, josta myös 1 lapsi, ja nyt olisi tarkoitus aloittaa etsimään uutta miestä?"

mitä vittua?! opettelisit nyt hyvä ihminen ensin olemaan yksin ja käsittelemään tuon eron, ei tuollaisiin yyhoo sarjatakertujiin kukaan halua sekaantua!

tulet päätymään uudelleen huonoon suhteeseen jos pitää ottaa joku vain sen takia, ettei osaa olla yksin!

Äänestä

Olen kahden lapsen Yh-äitee ja joulu kivasti muistuttaa että kaksi vuotta sitten mies meidät jätti.
Jokainen meistä on omanlaisensa, käsittelee asiat eritavalla ja tuntuu että on valmis uuteen suhteeseen.

Kuitenkin luulen, että kyse on yksinolosta, arjesta yksin. Antaisin neuvon pienen, opettele elämään ensin lapsesi kanssa kahden, etsimään itsesi uudelleen, arvostamaan itseäsi.
Sillä jos et ole käsitellyt tunteitasi ja edellistä suhdettasi, on mielestäni väärin sitä uutta puolisoa kohtaan , että jossain vaiheessa tilanteet purkautuu. Hän ei ole tehnyt mitään väärää ja jos haluat kestävän parisuhteen jatkossa, pitää menneisyys käsitellä että olet avoin ja valmis tulevaan.

Ja perhetyöntekijänä vois tähän myös sanoa sen , että mieluummin maksaa lastenhoitomaksua tai antaa hyvän ystävän, kummin tai luotettavan tuttavan hoitaa lapsia jonkun tovin ennenkuin tutustuttaa uuden kumppanin perheeseen.

Lapset vaistoavat yllättävän paljon aikuisista vaikka vaan istuisitte kahvittelemassa kotonanne ja tilanne näyttäisi seesteiselle. Pienen ihmisen elämässä tapahtuu suuri muutos ja ei ole sitä pientä ihmistä kohtaan oikein että maailmanmeno ja arki muuttuu uusien ystävien myötä.

Lapsilla ja uudella puolisollasi on loppuelämä aikaa tutustua toisiinsa jos onni suo. Ei heti alkuun sysätä pientä siihen sekaan.

Äänestä

26 vuotta olen, mutta henkisesti ja ulkonäöllisestikin nuoremman oloinen ihminen. Joo kyllähän kaikki tota jauhaa, paitsi äitini että pitäisi opetella ensin elämään yksin ja etsiä niitä kavereita ensin, mutta kun tuntuu että niiden kavereiden etsiminenkin on niin vaikeaa. Olen etsinyt kokoelämäni kavereita mutta ketään vähänkään pidempiaikaista ei ole löytynyt. Miestä taas kun aloin aikoinani etsimään se löytyi suht helposti, mutta nyt en siitä enään niin varma olisi. Nyt kun tässä iässä, vaikka en mikään vanha vielä olekaan tuntuu että kaikki parhaat on valkattu jo päältä.

Äänestä
  • Voi olla että ne parhaat on jo valkattu , mutta mitä se haittaa jos se ainoa ja oikea jää sinulle. Hän tulee sitten vastaan kun aika on oikea.

    Tiedän että on haikeaa ja vaikeaa etsiä ystäviä ja uusia tuttuja yksin lapsen kanssa, mutta olen myös huomannut sen että etsimällä kun etsii ei löydä ainakaan sitä parasta. Kyllä se ikävä tosiasia on että ne hyvät tyypit tulee kohdalle sattumalta ja jäävät siihen virtaan.
    Enkä tiedä onko tunne niinkään aitoa jos pistää kaiken peliin että " on pakko löytää joku" , en halua latistaa tunnelmaa enkä masentaa, mutta aika tässäkin asiassa auttaa. Aitous.

    Kaikesta huolimatta oikein Lämmintä ja Rauhaisaa Joulun aikaa sinulle ja lapsellesi sekä ripaus onnea ja rutkasti rakkautta tulevaan vuoteen! :)

    Äänestä

Ja sekin niin masentaa kun tosiaan se ex aikoinaan kun alkoi etsimään naista itselleen löysi heti mut, ja nyt taas kun eron myötä alkoi etsimään uutta niin taas heti löysi uuden. Mulla meni silloin aikoinaan puoli vuotta kun aloin etsimään miestä, ja silloinkin aika tiiviisti sitä etsin. Usko nyt aika heikko et löytäisin miehen lyhyessä ajassa. Tiedän et monella menee paljon kauemminkin löytää seurustelusuhde. Olen niin kateellinen exälle.

Nyt juuri tapasin ihan kivan miehen, ja monesta asiasta ajattelemme samalla tavoin. Katsotaan nyt tässä miten alkaa sujuun, mutta jotenkin on sellainen tunne et ehkä siitä ei tuumitään, kun se oli niin ihana tunne silloin aikoinaan kun se kipinä tuli heti ensitapaamisesta. En oikein osaa uskoa et se kipinä syttyis myöhemmin, vaikka täälläkin ihmiset sanoo et se voi syttyä myöhemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsen äiti kirjoitti:

Olen juuri eronnut 4 vuoden parisuhteesta, josta myös 1 lapsi, ja nyt olisi tarkoitus aloittaa etsimään uutta miestä? Olen miettinyt vain erästä asiaa jo useita vuosia. Jos tapaan miehen ja hän tuntuu ihan kivalta, mutta kipinöitä ei kuitenkaan tunnu, voiko ajanmyötä kuitenkin alkaa niitä kipinöitä tuntumaan ja sitä myöten kehittyä parisuhde? Tiedän että joillain parisuhde on alkanut kaveruudesta, mutta kuinka yleistä tälläinen on? Minä en ole kyllä sellainen joka haluaisin olla miehen kanssa vain kaveri, naiset ovat kavereitani.

Ennen tätä viimeistä parisuhdettani, en ole seurustellut kenenkään kanssa, ainoastaan käynyt treffeillä. Silloin oli muutamia miehiä, jotka juuri tuntuivat ihan kivoilta, mutta kipinöitä ei ollut. Kävimme muutemilla treffeillä, ja kun ei tosiaan niitä tunteita enempää tullut lopetin suhteen, tai se toinen lopetti. Sitten tapasin kerran erään miehen jonka kanssa kipinöi heti alusta lähtien, mutta suhteemme kuitenkin loppui melko pian. Tämän jälkeen aloin ajatella että jos ekoilla treffeillä ei kipinöi, en toisille enään mene. Yksi tälläinen samanlainen tapaus eli ihan kiva tulikin heti taas, ja siksi en toisille treffeille mennyt. Pian sen jälkeen tapasinkin ex mieheni, ja silloinhan kipinöi heti.

Kannattaako luottaa edellämainittuun tunteeseen, vai voiko se kipinä oikeasti syttyä vasta useimpien treffien jälkeen? Kokemuksia kaipailen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu