Esim kahvi ei ole terveysjuoma, ensinäkin se vanhentaa, ja kuivattaa ihoa sekä siinä on paljon kaloreita. Korkeintaan 2 pientä kuppia päivässä.
Juustot pois, hirveesti energiaa ja rasvaa. Sekin rasvoittaa lärviä ja lisää nyppyjä. Juusto on se rasvaisin osa yleensä ruoasta. Kevyt juustot taas sisältää selluloosaa ja muita aineita, ja ei maistu miltään.
Sokeri mehut ja limsat vähemmälle. No parempi sekin että juo cokiksen kuin syö hampurilaisen, mutta ei tietysti joka pv.
Karkit ja turhat mätöt pois. Jos herkuttelee niin oikeita tuoreita pullia, munkkeja,viinereita tai vastaavia. Vaikka aamukahvin kanssa.
Roskaruoka pois. Aivan turhaa suolaa ja rasvaa. Sekä hiilareita. Pizzat ok jos tekee kasvis-kalapitoisen vähään juustoon(joskus) roskaruoka on turhinta lihottajaa, missä ei ole minkäänlaisia ravintoarvoja. No joskus jos pakko syödä, niin krapulassa kunhan ei ole juoppo eli aina pitäs syödä.
Vehnäset vähemmälle. Lihottaa sitten ja paljon. pastat, makaronit, leivät,leivokset mitä niitä nyt onkaan. Muista että harvoin vehnäsiä. Joku tuorepatonki on hyvää, kunhan ei jatkuvasti ;)
Syö oikeaa kotiruokaa, lisää kasviksia ja vihanneksia ruokailukertoihisin. Syö ruisleipää kevyt levitteiden/ilman kera. Lisää haluattaessa kevyt leikkeitä, kurkkua, paprikaa,tomaattia päälle. Kaura, riiisi puurot ovat hyviä juttuja ravinnoksi. sekä moniviljatuotteet muut.. Juo iltaisin teetä. elä kahvia. Juo vettä paljon. Täysmehuista omena, ananas, appelsiinamehut on ok. sisältää c-vitamiinia!
Alkoholi. Se pahis, joka lisää milj.kertaisesti herkuttelua. Vältä viinaa. Ensinäkin kuolet aikaisemmin, ja vanhennut nopeasti. Näytät vanhalta juopolta jos juot. Valkoviini paras ja terveellisin juoma, jos pitää juoda alkoholia. Ei olutta, kirkkaita, lonkkuja, siidereitä, liköreitä tms, ei!
Liiiku säännöllisesti. Polta kaikki mitä hankit, ja enemmänkin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kahvissa ei ole kaloreita juuri lainkaan.
Kahvi on luonteeltaan diureettinen, eli poistaa nesteitä ja suurina määrinä siis kuivattaa kehoa. Tämä kuivuminen voi tuntua esim. päänsärkynä.
Ihoa kahvi ei kuivata.
Juusto ei rasvoita ihoa eikä tuo mitään näppyjä ihoon.
juusto aivan varmasti on suklaan jälkeen pahin agne ihon, rasvaisen ihon aiheuttaja. Jos on ns ihme geenit niin ei tule aina kaikille, mutta monelle tulee. Juusto on rasvaista!
Kyllä kahvi poistaa nesteitä elimistöstä, ja kuivattaa ihoa. Ainakin useampi kp/päivässä vaikuttaa. Kofeiini lisäksi lisää hermostuneisuutta ja yms sivareita
Tuo on joku vanhan kansan uskomus, että rasvainen ruoka rasvoittaa ihoa. Olen tutkimuksenkin aiheesta lukenut, missä tuo myytti on kumottu.
Oma mummonikin aina murrosiässä paasasi että älä syö juustoa (kun oli finnejä), mutta hormonithan siellä jylläsivät ja todennäköisesti päivittäinen karkin syöminen vaikutti ihon kuntoon. Akneenhan annettaan naisille yleensä hoidoksi tiettyjä e-pillerimerkkejä, että eiköhän sekin kerro että kyse on puhtaasti hormoneista. Älä nyt ainakaan mene kellekkään finninaamaiselle teinille saarnamaan että ne finnit on omaa syytä, ja ruokavaliolla voi senkin korjata, kun kärsivät muutenkin tuosta ongelmasta ja kohtuuttomista ulkonäköpaineista.
Nykyään naama on finnitön (eniten kiitos iän), ja syön juustoa kuin leipää! Eikä painossakaan näy.
tuo myytti perustuu siihen, että kun syö rasvaista ruokaa, esim. sipsejä tms naposteltavaa, kädet menevät rasvaisiksi ja monet huomaamattaan koskevat kasvojaan ennen kuin kädet on pesty. tämä voi aiheuttaa näppyjä.
viime aikoina olen törmännyt useisiin tutkimuksiin siitä, että 2-4 kupillisella kahvia päivässä olisi monia terveysvaikutuksia. pitääpä katsoa jos vielä löytyisi noita tutkimuksia jostain.
ja mitä tulee noihin roskaruokien, karkkien, alkoholin ym välttämiseen, niin uskoisin että tasan jokainen laihduttaja on asiasta tietoinen. joten melko turha oli kyllä tämä sinun mullistava postauksesi.
"Jos herkuttelee niin oikeita tuoreita pullia, munkkeja,viinereita tai vastaavia. Vaikka aamukahvin kanssa"
Ei nyt ihan heti olis tullu mieleen antaa kellekkään tollasta laihdutus vinkkiä :D
Enkä kyllä ikinä ite söis heti aamusta ja aika harvoin muutenkaan.
Juusto ja suklaa ei aiheuta finnejä jos elimistö toimii niin kun kuuluu, vaikka sellanen harha käsitys onkin. Tietysti jos on pitkään syönyt kevyttä ja rasvatonta ruokaa niin kroppa ei osaa käsitellä niitä ja myrkyt tulee ihon läpi niin kutsuttuina finneinä.
Kahvissa ei ole kaloreita, paitsi jos laittaa sekaan maitoa ja/tai sokeria.
Eikä kahvi todellakaan vanheta tai kuivata ihoa.
"Valkoviini paras ja terveellisin juoma"
Ja kuka tuon on tutkinu?
Kyllä alkoholeista tutkitusti terveellisin vähän nautittuna on punaviini, tosi asia kuitenkin on että vesi se terveellisin on.
Taas joku teini kirjotellu joka tietää kaikesta kaiken
Tää on joku feikkikirjoitus, ihan varmasti tarkoitettu vaan naurattamaan. Tosi syvältä jutut, just kaikkein pahimpia ja vaarallisimpia pitäisi syödä. Heh heh...
"Esim kahvi ei ole terveysjuoma, ensinäkin se vanhentaa, ja kuivattaa ihoa sekä siinä on paljon kaloreita"
-kahvi poistaa kertynyttä nestettä elimistöstä
-kahvi piristää
-kahvikupillisessa kaloreita on 4, jättikupissa... 17 jos laitat rasvatonta maitoa