Kyllä on alas mennyt Pihvipirtti. Viimeisen kahden talven aikana ennen OK paikka muuttunut todella surkeaksi. Kalahilepöytä kuin teboilin baarissa. Pihvit lähti takaisin koska olivat täysin raakoja. Seuraavalla yrityksellä paremmat, muttei mediumia niin kuin pyydettiin. Henkilökunta täysiä juntteja kausityöläisiä, kaukana ravintola alan ammattilaisista.Onneksi Leville on tullut kilpailua eikä tarvitse käydä Hullun Poron aikansa eläneissä kuppiloissa. Nöyryys on kadonnut pahemman kerran. Mutta äänestetään jaloilla.
Pihvipirtti Levillä
Aikansa kutakin
31622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Palosaaren kuppiloilla ei mene hyvin. Tuli tehtyä viimeinen reissu Pihvipirttiin eilen. Mikähän mättää kun ennen oli hyvä paikka?
Ruokailimme perheemme kanssa eilen Levillä Pihvipirtissä (keskustelupalstoilla käydystä keskustelusta huolimatta). Yllätyimme todella positiivisesti ! Ruoka oli todella hyvänmakuista -ja laatuista. Henkilökunnassa oli useita erikieliä puhuvia, ystävällisiä ja asiansa osaavia tarjoilijoita. 3 eri henkilöä kyselivät, miten ruoka maistuu, onko kaikki hyvin, juomat etc. Alkuruokaa emme ottaneet vaan peruspihvit mediumeina eri lisukkeilla höystettynä. 10
Missähän makustelija on töissä?