Poliisi tympääntyi -
huomionkipeät naiset sepittivät tarinat raiskausten yrityksistä
Poliisin mukaan Päijät-Hämeessä ei ole tapahtunut ilmoitettuja raiskausyrityksiä.
Päijät-Hämeen poliisilaitoksen tutkimat kolme seksuaalirikosepäilyä ja yksi pahoinpitely ovat paljastuneet tekaistuiksi.
Naiset sepittivät tarinat ainakin osittain huomionkipeydessään.
Tapauksista kaksi on menneeltä syksyltä ja kaksi muuta ovat jo vanhempia.
Kaikki tapaukset ovat lisäksi sellaisia, että ne eivät todennäköisesti johda jatkotutkimuksiin eivätkä jutut etene käräjille edes perättöminä ilmiantoina, koska niin sanottua toista osapuolta ei yhdessäkään tapauksessa ole edes ollut.
-Meillä on muutakin tutkittavaa ja pino on aika korkea. Nämä eivät sen pinon aivan päällimmäisiksi jutuiksi nouse, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl.
Kaksi tekaistua juttua kehitti 25-vuotias lahtelaisnainen, joka väitti joutuneensa raiskauksen yrityksen uhriksi samalla lenkkipolulla parin viikon välein aamutuimaan, kun hän oli ulkoiluttamassa koiraansa.
Nainen esiintyi tarinoineen myös Poliisi-TV:ssä!!!!!!!!!!!!
Kaksi muuta pilapuheeksi paljastunutta ilmiantoa on tehty huomion kipeydessä miestään kohtaan.
Nastolalainen 23-vuotias nainen väitti tulleensa hakatuksi Rakokiven kuntopolulla. Lahtelainen 21-vuotias nainen kertoi joutuneensa raiskatuksi talon sisäpihassa.
Kun jutut tutkittiin, selvisi että naiset hakivat perättömillä tarinoilla huomiota miehiltään.
Nastolalaisen naisen mies oli lähdössä ulkomaankomennukselle ja lahtelainen mies ja nainen olivat riidellet. Nastolan tapuksesta poliisi epäili alusta saakka tekaistuksia eikä kertonut siitä julkisuuteen mitään.
Poliisi käytti neljän tekaistun jutun selvittämiseen paljon työtunteja!!!
Tutkinnassa tarvittiin myös lääkäreitä ja terveydenhoitajia.
IS
PALJONKO VERONMAKSAJIEN RAHOJA MENEE TÄLLÄISIIN JUTTUIHIN!?
Perättömien väitteiden esittäjät pitäisi velvoittaa MAKSAMAAN KULUT!
Ehkä se vähentäisi näitä perättömien juttujen levittelyhaluja?
huomionkipeät naiset sepittivät tarinat raiskausten yrityksistä
Poliisin mukaan Päijät-Hämeessä ei ole tapahtunut ilmoitettuja raiskausyrityksiä.
Päijät-Hämeen poliisilaitoksen tutkimat kolme seksuaalirikosepäilyä ja yksi pahoinpitely ovat paljastuneet tekaistuiksi.
Naiset sepittivät tarinat ainakin osittain huomionkipeydessään.
Tapauksista kaksi on menneeltä syksyltä ja kaksi muuta ovat jo vanhempia.
Kaikki tapaukset ovat lisäksi sellaisia, että ne eivät todennäköisesti johda jatkotutkimuksiin eivätkä jutut etene käräjille edes perättöminä ilmiantoina, koska niin sanottua toista osapuolta ei yhdessäkään tapauksessa ole edes ollut.
-Meillä on muutakin tutkittavaa ja pino on aika korkea. Nämä eivät sen pinon aivan päällimmäisiksi jutuiksi nouse, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ville Hahl.
Kaksi tekaistua juttua kehitti 25-vuotias lahtelaisnainen, joka väitti joutuneensa raiskauksen yrityksen uhriksi samalla lenkkipolulla parin viikon välein aamutuimaan, kun hän oli ulkoiluttamassa koiraansa.
Nainen esiintyi tarinoineen myös Poliisi-TV:ssä!!!!!!!!!!!!
Kaksi muuta pilapuheeksi paljastunutta ilmiantoa on tehty huomion kipeydessä miestään kohtaan.
Nastolalainen 23-vuotias nainen väitti tulleensa hakatuksi Rakokiven kuntopolulla. Lahtelainen 21-vuotias nainen kertoi joutuneensa raiskatuksi talon sisäpihassa.
Kun jutut tutkittiin, selvisi että naiset hakivat perättömillä tarinoilla huomiota miehiltään.
Nastolalaisen naisen mies oli lähdössä ulkomaankomennukselle ja lahtelainen mies ja nainen olivat riidellet. Nastolan tapuksesta poliisi epäili alusta saakka tekaistuksia eikä kertonut siitä julkisuuteen mitään.
Poliisi käytti neljän tekaistun jutun selvittämiseen paljon työtunteja!!!
Tutkinnassa tarvittiin myös lääkäreitä ja terveydenhoitajia.
IS
PALJONKO VERONMAKSAJIEN RAHOJA MENEE TÄLLÄISIIN JUTTUIHIN!?
Perättömien väitteiden esittäjät pitäisi velvoittaa MAKSAMAAN KULUT!
Ehkä se vähentäisi näitä perättömien juttujen levittelyhaluja?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Suurin osa seksuaalirikostuomioista tulee PELKÄN asianomistajan VÄITTEEN perusteella! MITÄÄN MUITA TODISTEITA EI TARVITA!!
Kuinka moni seksuaalirikostuomiosta on perustunut PERÄTTÖMIIN syytöksiin?
Ajatelkaa kuinka kamalaa on joutua tuomituksi VALEIDEN perustella?
Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu että "jos on vain sana vastaan sana, ratkaistaan juttu syytetyn hyväksi".
Valitettavasti Suomi EI ole oikeusvaltio jossa noudatetaan näitä oikeusvaltion periaatteita. Ei ainakaan kun kyseessä on seksuaalirikokset.
Lähes kuka tahansa saa kenet tahansa tuomituksi seksirikolliseksi, jos vain haluaa ja on riittävän hyvä valehtelemaan poliisille ja oikeudelle.
Riittää että väittää jonkun tehneen jotain seksuaalista, sillä ei ole mitään väliä onko oikeasti mitään tapahtunut vai ei.
Jutun asiakirjat ovat salaisia, niin kukaan ei pääse edes tutkimaan kuinka naurettavien väitteiden perusteella niitä tuomioita annetaan.
Siksi " jotkut saattavat tehtailla toisesta aina uusia ja uusia rikosilmoituksia, kun edelliset on poliisin esitutkinnassa ammuttu perättöminä alas.
Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin.
Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla.
Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo Itä-Suomen syyttäjänviraston Joensuun toimistosta."
Eihän tuossakaan tuomittu ketään vaan nimenomaan, todettiin ettei syytökset ole totta. Ettei se nyt ihan vaan niin mene että tuosta vaan tuomitaan ja että tuosta vaan toisten väitteillä. Että kyllähän tuossakin juttua tutkittiin ja todettiin perättömiksi...
Tulee vaan mieleen noiden ihmisten älykkyyden taso. No, tuskinpa niiden miehetkään (kumppanit kenen huomiota haettiin) kovin fiksuja ovat, ainakaan jos eivät älyä erota viimeistään tässä vaiheessa tuommoisista naisista. Mutta se, kenelle he tekivät eniten haittaa on oikeat rikoksen uhrit.
Tuommoisesta pitäisi kyllä oikeasti tuomita sakkoihin ja johonkin terapiaan. Ei kukaan selväjärkinen mene tekemään tekaistuja raiskausilmoituksia eikä pahoinpitelysatuja: sairaita naisia, - tai ehkä henkisesti jälkeenjääneitä?
"" todettiin ettei syytökset ole totta. Ettei se nyt ihan vaan niin mene että tuosta vaan tuomitaan ja että tuosta vaan toisten väitteillä. ""
Ikävä kyllä juuri niin se menee...
Noissa jutuissa ei tullut tuomiota koska asiaomistaja
TUNNUSTI VALEHDELLEENSA!
Entä jollEI se tunnustakaan?! No silloin tuomio tulee!!!
Eli se saako joku tuomion seksirikoksesta on täysin asianomistajan hyväntahdon varassa. Jos se valehtelija on riittävän kylmä ja nimenomaan haluaa tuomion toiselle (kostoksi, pahuuttaan tms. syystä) niin siinä onnistuu, koska Suomi EI ole oikeusvaltio.
Tuomioon EI tarvita yhtään mitään konkreettisia todisteita, vaan PELKÄN väitteen perusteella voidaan tuomita, koska Suomessa oikeudella on täysi oikeus itse päättää mikä on riittävä näyttö!
Yleensä seksirikosjutuissa oikeuden mielestä riittävä näyttö on se että asianomistaja KERTOO tulleensa ahdistelluksi seksuaalisesti syytetyn taholta.
Eli jos asianomistaja on riittävän hyvä valehtelemaan ja pokka pitää oikeudessakin, syytetty saa tuomion.
Jos ihan 100 varman päälle haluaa pelata, niin asianomistaja voi pyytää parhaan kaverinsa "todistamaan" puolestaan esim. että "joo se kerto mulle että toi äijä sano sille että hyvä perse.. paljo maksaa" ja syytetty saa 100% varmuudella tuomion seksinostoyrityksestä alaikäiseltä, vaikkei todellisuudessa yhtään mitään olisikaan tapahtunut.
Tytöt ja naiset käyttävät lepsua lakia törkeästi hyväkseen kostaakseen tai jopa kiristääkseen miehiä.
Tässä tuorein esimerkki:
"" Hei! olen 18-vuotias nuorimies. Mul kävi täs muutama kuukaus sellanen tilanne, että kaks 14-vuotiasta tyttöö pisteli mulle seksuaalisia viestejä. Minä menin itse vastaamaan niihin ja pistin sitten viestiä, että jos haluatte kyytiä, tulkaa mun luokse. Kyseiset henkilöt olivat jatkuvasti puhuneet seksin harrastamisesta ja muusta minulle. Kun tajusin, että noin nuoriin on parempi olla koskematta, sanoin vaan, etten halua olla heidän kanssa tekemisissään.
Nyt he kiristävät rahaa minulta, että menevät viestejen kanssa poliisi-asemalle. Mä epäilen, ettei niil ole mitään viestejä, mutta kuitenkin jos pahin tapahtuu. En ole ikänä koskenut seksuaalisesti alle 16-vuotaisiin, paitsi noita keskusteluhetkiä kyllä on ollut. Mihin olen syyllistynyt, ja jos tästä tehdään poliisiasia, mikä on on pahimmillaan rangaistus? """
Mitä jos OMA POIKASI joutuisi tahallisen kiristyksen kohteeksi?
Sanoisin: Mitäs menit lähettelemään seksiviestejä, vaikka tiesit tyttöjen iän! Kyllä täysi-ikäisen pitää ymmärtää omaa parastaan edes tuon verran! Nyt sitten kärsit seuraukset. Mahdollinen tuomio riippuu siitä kuinka härskejä viestejä kirjoittelit.
Noissa Päijät-Hämeen jutuissa ei kuitenkaan ollut niitä mahdollsisia viattomia uhreja, vaan kunhan naiset ikäänkuin häiriköivät. Vähän menoja veronmaksajille.
"Ei kukaan selväjärkinen mene tekemään tekaistuja raiskausilmoituksia eikä pahoinpitelysatuja:"
Riippuu mikä on selväjärkisen määritelmä. Eivät kaikki muutkaan rikolliset ole "mielenvikaisia". Raha ja lapset ovat ihan tunnettuja kannustimia. Eivätkä rangaistukset olekaan niitä hyviä ja rehellisiä varten.
25-vuotias lahtelainen nainen ilmoitti joutuneensa raiskauksen yrityksen kohteeksi. Hänellä oli alunperin myös ruhjevammoja.(Itseaiheutettuja?!)
Naisen mukaan tuntematon mies oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja yrittänyt raiskata hänet pururadan läheisyydessä aamulla, kun nainen oli ollut ulkoiluttamassa koiraansa.
Kaksi viikkoa tämän jälkeen nainen kertoi UUDESTA raiskausyrityksestä.
Tapausta käsiteltiin aikanaan vihjepyyntöjen kera, kuvitellun tekijän tuntomerkein mm. Poliisi-tv:ssa ja sille etsittiin silminnäkijöitä
Kuvitellusta päällekarkaajasta julkaistiin myös tarkat tuntomerkit. (Miehestä/miehistä joita ei ollut olemassakaan!)
Molemmat tapaukset ovat olleet naisen itsensä keksimiä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sama rikostutkija poliisi on törmännyt 1 VUODEN aikana kahteen muuhunkin keksittyyn erittäin vakavaksi väitettyyn seksuaalirikokokseen, jotka ovat osoittautuneet tekaistuiksi.
Kummassakin muussa tapauksessa perättömän rikosilmoituksen motiiviksi ilmeni huomion saaminen omalta mieheltä. Tapaukset eivät liity toisiinsa.
Tapausten selvittämiseen meni useita poliisin työpäiviä ja mm. lääkärin ja sairaanhoitajien työaikaa. Poliisi muistuttaa, että on turhauttavaa tutkia ja uhrata työaikaa perättömiksi osoittautuneisiin seksuaalirikosilmoituksiin.
Onko mikään ihme ettei poliisi enää jaksa uskoa niitäkään jotka ovat oikeasti raiskattu?!?
Poliisi muistuttaa, että perättömän rikosilmoituksen tekeminen on rikos, josta ilmoituksen tekijä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen maksimissaan kahdeksi vuodeksi.
Huom! Siis voidaan, muttei yleensä tuomita! Nämäkään naiset eivät saaneet mitään rangaistusta törkeistä valeistaan! Tälläiset tapaukset lisäävät entisestään naisten valehtelua, koska he tietävät että voivat vain voittaa, eivätkä häviä mitään koska mitään seurausta valehtelusta viranomaisille ei tule!
http://fundamentti.blogspot.fi/2012/12/miksi-maskulistit-eivat-kay.html
"Huomaa myös miten jokainen joka on videon naisten kanssa eri mieltä (ovat vain uteliaita menemään katsomaan mistä on puhe) saavat myöskin raiskaajan leiman. Kohtuullista!
Kannattaa pitää mielessä, että aiheeton raiskausilmoitus ja sen tukeminen ovat molemmat rikollista, mutta ilmeisesti olennaista feministien toimintaa, josta joudumme kärsimään myöskin täällä Suomessa - myös poliisin voimien ylenpalttisen kuormituksen muodossa, puhumattakaan henkilökohtaisesta stigmatisoinnista - on tultu siihen että feministisen tyrannian johdosta, on miehen suhde virkavaltaan riippuvainen naisen rehellisyydestä:"
Lisää blogissa
Kun 1 poliisi on vuoden aikana törmännyt ainakin 4 PERÄTTÖMÄÄN seksirikosilmiantoon, niin kuinkahan paljon niitä on koko Suomen alueella?
Ainakin jossain poliisi-tv lähetyksessä muija oli kännissä menny paneen jonkun satunnaisen hoidon kanssa mutta sitten kun jäi kiinni kundikaverillee, niin koitti väittää raiskaukseks. Kun poliisit tuli, nainen ei olis halunnu tehä juttua, muttakun sen mies halus ja siks sen naisen oli pakko tehä juttu, koska muuten se sen oma mies olis jättäny sen. Poliisi huomas heti ettei siinä mistään oikeesta raiskauksesta ollu kyse ja kysykin siltä naiselta "koska se halukas yhteinen seksi muuttu raiskaukseks?" Ei muija osannu vastata, mutta niiten oli pakko viedä se sairaalaan tutkimuksiin. Kiva sille jätkälle jonka kans se oli pannu, että sen sperma ja DNA poliisin rekistereissä merkattu RAISKAAJAKS. Eikä sillä oo varmaan pienintä aavistustakaan että jonain kauniina päivänä kun poliisi jostain ihan muusta syystä ottaa sen DNA:n (esim. passin haun yhteydessä) se pidätetään ja se saa syytteen raiskauksesta?!!
"" Mitäs menit lähettelemään seksiviestejä, vaikka tiesit tyttöjen iän! Kyllä täysi-ikäisen pitää ymmärtää omaa parastaan edes tuon verran! Nyt sitten kärsit seuraukset. Mahdollinen tuomio riippuu siitä kuinka härskejä viestejä kirjoittelit. ""
Median pitäisi tuoda OIKEAA tilastotietoa "lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä", jotta nämä pedovainoojat (vrt. noitavainoihin) tajuaisivat itsekin kuinka sairasta on leimata lähes jokainen nuorimies "pedofiiliksi" vain siksi että he seurustelevat normaaliin tapaan teinien kanssa tai vain yrittävät iskeä teiniä.
Jos suojaikäraja alennettaisiin edes samaan kuin naapurimaassamme Ruåtsissa, niin "hyväksikäyttöjen" määrä putoaisi dramaattisesti ja kallisarvoisia poliisin määrärahoja säästyisi OIKEISIIN rikostutkintoihin.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitut ovat tyypillisesti iältään 17–30-vuotiaita.
Lähes 40% tuomituista oli 17-25 vuotiaita eli kyseessä oli normaalit seurustelusuhteet.
Kautta aikojen teinitytöt ovat seurustelleet heitä hiukan vanhempien n. parikymppisten nuorukaisten kanssa.
Tarkasteltaessa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä viikonpäivittäin havaitaan, että rikokset keskittyvät viikonloppuihin Yli 55 % tapahtuu pe-su päivinä, eli viikkonloppuisin kun teinit bilettävät ja kännäävät yhdessä.
Seksuaalisväritteisten tekstiviestien, sähköpostien ja kirjeiden lähettäminen teinille on kuitenkin jo nykyään oikeuskäytännössä luettu syyksi lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.
Usein ei ymmärretä että tuomio tulee jo seksuaalisesti tunkeilevien tai alatyylisten viestien lähettämisestä teinille. Esim. siitä että nuorukainen kommentoi teinitytön herutuskuvaa kuvagalleriassa, kuten "sulla on hyvä pers.e tai tis.sit.
Seksuaalisesti latautuneiden tapahtumien kertomisesta esimerkkeinä aineistosta löytyivät tapaukset, joissa vastaaja oli kehunut teinin vartaloa tai
tehnyt seksuaalissävytteisiä tai riisuutumista koskevia ehdotuksia
Rangaistavaksi on arvioitu myös seksuaalisväritteisten tekstiviestien, sähköpostien sekä kirjeiden lähettäminen teinille sekä seksuaalissävytteinen keskustelu pikaviestiohjelman (esim. Messenger) välityksellä.
Tälläistä tapahtuu varmasti päivittäin ja lähes jokainen teini on kokenut.
Tuomio tulee jopa tilanteessa, joissa vastaaja katselee teiniä tämän riisuessa, pukeutuessa tai sovittaessa alusvaatteita. (Velipuoli, isäpuoli, valmentaja, huostaanottolaitoksen työntekijä, opettaja liikuntatunnilla, jne.)
Pelkkä itsetyydytystä kuvaavien eleiden esittäminen vaatteet päällä, ilman että oikeasti masturboi, tuo tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Eli periaatteessa jokainen rokkistara joka tekee härkejä liikkeitä (Elvis lanteillaan 50-luvulla) voi syyllistyä lapsen hyväksikäyttöön jos joku alaikäinen kokee sen seksuaalisena. Mitä ihmeen järkeä tälläisessä laissa on?
Lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä rikoksentekijä on tyypillisesti nuorehko mies ja "uhri" teinityttö. Näiden tapausten osuus kaikista rikoksista on noin 90 prosenttia.
Poikiin kohdistuvat teot ovat harvinaisia, ja niissäkin tekijänä on useimmiten mies.
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön uhrit ovat tyypillisesti 12-15-vuotiaita, tätä nuorempien osuus uhreista on kolmannes!!!
Eli vain 1/3 osa tuomioista tulee 0-11 vuotiaihin kohdistuvista teoista.
Tämä 1/3 osaa kaikista tuomioista eivät todellakaan pikkulapsen "raiskaamisesta" (kuten sairaassa mielessänne kuvittelette), vaan esim. lapsen kanssa saunomisesta ja pesemisestä tai alasti kulkemisesta lapsen nähden.
Alle teini-ikäisten asianomistajien kyseessä ollessa tuomiot ovat yleensä tulleet mm. normaaliin kanssakäymiseen tai lapsen hoitamiseen kuuluvat lapsen halaaminen, nostelu, syliin ottaminen, kylvettäminen ja riisuminen, jotka on tietyissä tapauksissa luettu syyksi vahingoittavina seksuaalisina tekoina.
Perhepiirissä tapahtunut ALASTI kulkeminenkin on arvioitu rangaistavaksi, sekä vanhempien keskinänen seksi, jonka lapsi on sattunut joko kuulemaan tai näkemään.
Viidennes tuomituista rikoksista tehdään lapsen perhepiirissä, tekijänä on lapsen vanhempi taikka vanhemman uusi puoliso tai seurustelukumppani.
Eli eron yhteydessä toinen vanhemmista (siis äiti) on tehnyt miehestään (isästä tai isäpuolesta) rikosilmoituksen väittäen tämän tehneen jotain seksuaalista (mikä useimmiten on täyttä valetta!)
Jokainen tietää Suomen suojaikärajan! Täysin omaa typeryyttään täysi-ikäiset miehet sekaantuvat edes seksiviestitasolla 14-vuotiaisiin varhaisteineihin.
Näiden naisten kuuluisi maksaa KAIKKI tutkimuksista aiheutuneet kulut, siis ihan joka sentti. Lisäksi sakkoja sekä nimien julkistaminen jotta tälläiset sairaat tapaukset loppuvat! Nythän naiset pääsevät kuin koirat veräjästä, kun ei ole nimetty ketään uhria, jota vastaan olisi annettu perätön ilmianto.
Näille naisille tuli vain paha mieli kun joutuivat takeltelemaan poliisille oikean syyn, ei muuta. Tämä on tehty liian helpoksi jos tälläisestä ei saa tuomiota saati rangaistusta.
Perättömät raiskausilmoitukset saattaa näistä ämmistä tuntua vaarattomilta, koska eivät pysty ajattelemaan pitkäaikaisseurauksia; jos poliisilaitokselle ilmoitetaan monia perättömiä raiskauksia, tottakai se jossain vaiheessa alkaa poliisista tuntumaan että suurin osa raiskausjutuista on höpöhöpöjuttuja. Joten OIKEITA uhreja ei oteta niin tosissaan kuin pitäisi. Lisäksi resursseja laitetaan hukkaan. Poliisin määrärahoja vähennetään jatkuvasti ja tartutaan vain vakaviin uhkiin kunnon tarmolla. Mitä ajan ja rahan haaskausta, kun tutkitaan tyhjää vain siksi että joku pikku prinsessa saa mieheltään huomiota!! Myöskin uskon että kun näitä perättömiä ilmoituksia tehdään, moni antaa tuntomerkit ja joku viaton mies saa poliisit siksi peräänsä.. Tässä nyt muutama vaikutus mitä nämä turhamaiset pikkulellikit aiheuttavat!
Joten KUNNOLLISET rangaistukset jotta nämä pikkumussukat keksisivät vähän vähemmän vaarallisia parisuhdeleikkejä.
Ja toivon todella että nämä siipat ovat tajunneet dumpata tälläiset harakat!
Mä luotan poliisiin, mutta en hämeessä.
""Eihän tuossakaan tuomittu ketään vaan nimenomaan, todettiin ettei syytökset ole totta. Ettei se nyt ihan vaan niin mene että tuosta vaan tuomitaan ja että tuosta vaan toisten väitteillä.""
Aina se ei mene niin että perättömiä väittävä asianomistaja eli "uhri" tunnustaisi valehdelleensa, vaan syytön saa tuomion ja joutuu jopa istumaan vankilassa, kuten "raiskaaja-poliisi":
Käräjäoikeus tuomitsi poliisin 15-vuotiaan raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2,5 vuodeksi vankeuteen.
Myöhemmin hovioikeus lievensi tuomion vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta.
Korkein oikeus päätyi suullisen todistelun kuultuaan siihen, etteivät tapahtumat olisi voineet sattua tytön ilmoittamana ajankohtana.
Poliisi kiisti syytteet koko prosessin ajan. Syytteet hylättiin näytön puutteen vuoksi VASTA KKO:ssa. Ikäivä kyllä suurin osa vastaavista jutuista ei koskaan pääse KKO:n käsiteltäväksi koska KKO ei anna valituslupaa yleensä ikinä tuollaisissa jutuissa joissa on kyse näytön riittävyydestä. Eli jos tuomittu olisi ollut joku tavis, hän olisi saanut tuomion!
Siis se poliisi oli syytön! Huh?
Siltähän tuo näyttää: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288394060121.html
Vaikka uutinen on viime kesältä, niin itsekään en ollut tietoinen vapauttavasta tuomiosta. No, kiitos tästäkin tiedosta. Eipä suomen tiedotusvälineet tässäkään tapauksessa kertoneet, katsottiinko tytön räikeästi valehdelleen vai oliko jutussa muita mutki. Ja saiko mitään seurauksia (ja poliisi korvauksia).
Raiskaukset ovat usein hatusta vedettyjä.
Raiskausilmoituksista vähintään viidennes perättömiä!
Perättömät raiskausilmoitukset ovat viikoittainen ongelma poliisille.
Vuosittain poliisi kirjaa noin tuhat raiskausilmoitusta ja yli tuhat lievempää ilmoitusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Rikosylikonstaapeli Marja Vuento Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että aiheettomien ilmoituksen määrä on kasvanut samaa tahtia naisten alkoholin kulutuksen kanssa.
– Iso osa perättömistä ilmoituksista tehdään kännissä ajattelemattomasti. Joku voi haluta ilmaisen kyydin taksikuskilta, toinen sepittää raiskausväitteen välttyäkseen putkayöltä ja kolmas selittää hätävalheen puolisolle tai kotiväelle. Kun kanssaihminen ottaa sitten yhteyden poliisiin, puheita on vaikea perua, Vuento kertoo.
Suuri perättömien ilmoitusten määrä sitoo poliisin resursseja, mutta ilmoitukset tekevät hallaa myös seksuaalirikosten todellisille uhreille.
– Siskot tekevät mielettömän karhunpalveluksen toisille naisille. Raiskauksen uhreja kohdellaan vähintäänkin asiallisesti nykypäivänä, mutta poliisi joutuu kuulusteluissa varmistamaan tarinan todenperäisyyden, Vuento sanoo.
Koska raiskauksella ei yleensä ole silminnäkijää, poliisiviranomaiset ja oikeuslaitos joutuvat punnitsemaan uhrin ja väitetyn tekijän puheiden luotettavuutta.
– Vuosien kokemuksella on myönnettävä, että oikeusmurhia tapahtuu molempiin suuntiin, Vuento toteaa.
""Perättömät raiskausilmoitukset ovat viikoittainen ongelma poliisille""
Aloituksen uutisessa YKSI poliisi kertoi törmänneensä 1 vuoden aikana ainakin 4 PERÄTTÖMÄÄN seksirikosväitteeseen.
Helsingissä PERÄTTÖMIÄ seksirikosväitteitä tehtaillaan VIIKOTTAIN!
Eli jos katsotaan koko Suomen osalta tilannetta niin vuodessa satuillaan SATOJA perättömiä seksirikosväitteitä.
Kukaan ei tiedä kuinka moni SYYTÖN on joutunut TUOMITUKSI näiden perättömiksi osoittautuneiden juttujen lisäksi?!
Juu, ei tiedäkään. Kuten ei myöskään sitä tiedetä, kuinka moni raiskaaja pääsee kuin koira veräjästä näytteen puuttuessa (ja ne vielä sukkelammin, joista ei edes tehdä ilmoitusta).
Näytön puuttuessa, ratkaisu ON PAKKO tehdä syytetyn hyväksi, joten tuskin näitä syyttöminä tuomittuja sentään suurin määrin esiintyy. Jokainen tapaus tietysti on liikaa, kuten kaikista muistakin rikoksista syyttömänä tuomittujen tapaukset.
Suututtava asiahan on se, ettei tietoisesti valehtelemalla toisen vankilaan saamisen yrityksestä tunnu (nimittäin jos Suomen tiedotusvälineitä seuraa) saavan mitään rangaistusta. Eivät väärät tuomiot sinänsä puoleen jos toiseenkaan. Totta kai niitä tulee.
Eli jos yritys kariutuu koska esitutkinta/tunnustaa valehdelleensa/todisteet eivät tue, kohautetaan vain olkia ja todetaan: 'no eihän se onnistunut, eli mitään pahaa ei tapahtunut kellekään. Loppu hyvin kaikki hyvin. Tyhmä tyttö, hyi hyi.'
Kuten sanoin, tällaisen kuvan ainakin olen saanut. Ja jos näin on ja perättömän raiskaussyytöksen teko on täysin vaaratonta, en itse ainakaan ole ensimmäisenä kannattamassa kovempia rangaistuksia raiskausrikoksista.
""Kuten ei myöskään sitä tiedetä, kuinka moni raiskaaja pääsee kuin koira veräjästä näytteen puuttuessa""
Voi olla kutein poliisi sanoi että "oikeusmurhia tapahtuu molempiin suuntiin".
MUTTA koska asumme OIKEUSvaltiossa (tai Suomen ainakin PITÄISI olla sellainen) niin oikeusvaltion PERUSPERIAATEISIIN kuuluu että parempi vaikka 100 syyllistä vapaana kuin YKSIKÄÄN SYYTÖN tuomittuna.
Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu myös että "jos on vain sana vastaan sana, ratkaistaan juttu syytetyn hyväksi".
Valitettavasti Suomi EI ole oikeusvaltio jossa noudatetaan näitä oikeusvaltion periaatteita. Ei ainakaan kun kyseessä on seksuaalirikokset.
Ja tuo viimeisten lauseittesi "asiantuntemus" löytyy vain sinun mutu-päätelmistäsi.
Täydellisyyttä ei pystytä saavuttamaan missään asiassa. Suomi kylläkin on oikeusvaltio, moniin muihin maihin verrattuna.
""Suomi kylläkin on oikeusvaltio, moniin muihin maihin verrattuna""
Mihin maihin vertaat Suomea? Ugandaan? Afganistaniin?
Eikös Suomea pitäisi verrata muihin sivistyneisiin LÄNSImaihin?
Oikeusvaltion idea kehittyi vastaamaan MIELIVALTAISEEN ja ennalta ENNUSTAMATTOMAAN lainkäyttöön.
Seksuaalirikostutkinta ja tuomiot ovat nimenomaa täysin MIELIVALTAISIA!
Tuomiot riippuvat siitä KUKA juttua tutkii (vanha kuivahtanut kääkkä vai nuorukaispoliisi), myös siitä kuka päättää SYYTTÄMISESTÄ (vanha kuivahtanut kääkkä vai nuori syyttäjä, joka voi samaistua 18-vuotiaaseen teinitytöille txtareita lähettäneeseen nuorukaiseen), sekä ennenkaikkea siitä KUKA TUOMIOSTA PÄÄTTÄÄ (ne kuudenkympin ja kuoleman välillä olevat tuomarit, jotka ovat eläneet nuoruutensä täysin ERILAISESSA maailmassa eivätkä voi edes kuvitellä millaista on olla nykynuori, maailmassa jossa väestöliiton mukaan jo 10-vuotiaat KATSOVAT PORNOA PÄIVITTÄIN!!!) eli kyse on säkästä!!!
Kukaan ei edes pysty vertaamaan seksuaalirikostuomioita keskenään,
koska ne on SALATTU!
Joku voi saada vuosikausia vankeutta ihan mitättömästäkin jutusta, mistä ei ole mitään muuta todistetta kun asianomistajan väite.
Joku toinen voi olla oikeasti raiskannut 12-vuotiaan tytön, mutta pääsee kuin koira veräjästä, koska mies syyttäjän mielestä ei raiskaajaa voida syyttää teosta kun raiskaajaa puolet pienempi tyttö ei USKALTANUT HUUTAA APUA!!!
Ei Suomessa oikeutta oikeuslaitoksesta saa!
Eli Suomessa seksirikostuomioita EI pysty mitenkään ennustamaan miten siinä käy, koska se on täysin kiinni siitä millaiset tuomarit kyseisessä jutussa päättävät!!
Jo näillä perusteilla voi todeta ettEI Suomi ole oikeusvaltio!
""Noissa Päijät-Hämeen jutuissa ei kuitenkaan ollut niitä mahdollsisia viattomia uhreja, vaan kunhan naiset ikäänkuin häiriköivät. Vähän menoja veronmaksajille.""
Onneksi ei ollut syyttömänä pidätettyjä "raiskaajia", mutta aivan hyvin olisi voinut olla. Mitä jos joku olisi sattunut sopimaan tuntomerkkeihin ja poliisi olisi pidättänyt hänet? Millä hän olisi pystynyt todistamaan ettei voi olla raiskaaja, jos vaikkapa väitetyt raiskaukset ovat sattuneet silloin kun yksinasuva mies on ollut nukkumassa.
Kukaan ei pysty todistamaan sellaista mitä ei ole tapahtunut!
Vaikka mies olisikin pystynyt todistamaan olleensa jossain muualla väitetyn raiskauksen sattuessa, valehteleva nainen voi muuttaa mieltään ja väittääkin että raiskaus sattuikin eri aikaan ja että hän oli vain niin "sekaisin" raiskauksesta ettei muista tarkkaa aikaa.
Kukaan ei pysty todistamaan jokaista sekuntia elämästään, mitä silloin on ollut tekemässä.
Tai siinä tapauksessa pitäisi ainakin jatkuvasti kantaa mukanaan tallentavaa videokameraa, vaikka siltikin joku voi vaan väittää videon olevan kuvamanipulaatio ja valetta, sekä epäillä että "miksi kukaan rehellinen videoisi joka hetken elämästään? se on kuitenkin joku kiero pervo joka koittaa vaan päästä tekemästään raiskauksesta ja on keksinyt tuollaisen keinon".
Nimittäin jos tutkiva seksuaalirikospoliisi ja syyttäjä ja tuomarit haluavat jonkun tuomituksi, ei siinä mitkään todisteet tai se ettei ole mitään todisteita auta!
Siksi suurin osa seksuaalirikostuomioista on seksuaalirikospoliisin, syyttäjän lautamiesten ja tuomareiden MIELIPITEITÄ asiasta eli "joo mun mielestä toi näyttääkin ihan raiskaajalta, annetaan sille tuomio".
Kuten "poliisiraiskaajan" tapauksessakin kävi.
Juttua tutkiva poliisikolleega oli sitä mieltä että kyseinen poliisi on raiskaaja, vain siksi että nainen VÄITTI tuleensa raiskatuksi 10 vuotta sitten. Mitään fyysisiä todisteita ei tietenkään 10 vanhasta jutusta ollut eli vain sana sanaa vastaan.
Syyttäjä uskoi naisen valeita ja oli samaa mieltä että poliisimies ON raiskaaja.
Käräjäoikeuden erikoiskokoonpanon tuomari ja lautamiehet olivat sitä mieltä että poliisi on raiskaaja ja tuomitsi poliisille yli 2 vuotta VANKILA vankeutta ei siis pelkkää ehdollista kuten yleensä näissä jutuissa missä ei ole muuta näyttöä rikosesta kuin asianomistajan oma väite (siksi muuten seksirikoksissa on niin paljon ehdollisia tuomioita, koska kukaan ei voi olla VARMA onko ketään raiskattu tai hyväksikäytetty eli onko ylipäätään mitään rikosta edes tapahtunut!)
Vieläpä hovioikeuden 3 ammatituomariakin olivat sitä mieltä että kyllä poliisimies on raiskannut 10 vuotta sitten naisen joka oli tuolloin 15-vuotias, mutta koska väkivalta oli niin vähäistä (nainen ei ollut käynyt lääkärissä, eikä hänellä ollut mitään näyttöä mistään vammoista) niin hovi alensi tuomiota ja muutti sen ehdolliseksi. (tästä syystä muuten hovi usein ALENTAA tuomiota, koska KäOn tavislautamiehet ja ei-ammattituomari tuomitsevat mututuntumalta eikä heillä ole mitään käsitystä siitä mitä laki asiasta sanoo. Sana sanaa vastaan jutuissahan pitäisi aina vapauttaa syytetty!)
Sitten KKO:n ammattituomarit suostuivat ottamaan tapauksen käsittelyyn, vaikkei yleensä ikinä oteta jos kyseessä on juuri tuo näytön arviointi eli riittääkö näyttö tuomioon vai ei. Taviksien jutuissa tavis olisi siis saanut tuomion, koska Hovin tuomio olisi jäänyt pysyväksi eli poliisimies olisi tuomittu raiskaajaksi!
Mutta koska juttu kiinnosti KKO:n ammattituomareita, hekin halusivat kuulla livenä naisen ja polisimiehen kertomukset.
KKO:n ammattituomarit päätyivät siihen ettei naisen väittämä raiskaus ole millään voinut tapahtua siten ja silloin kun nainen koitti väittää ja vapauttivat poliisin raiskaussyytteistä.
KKO:ssa jutuista päättää siis 3 ihmistä, jotka olivat sitä mieltä ettei poliisimies oliut raiskaaja. Sitä ennen oli ainakin 10 virkamiestä (rikostutkija, tutkinnanjohtaja, syyttäjä, lautamiehet, tuomarit, ym) olleet sitä mieltä että poliisimies ON raiskaaja. Eli se on ihan säkästä kiinni saako seksuaalirikostuomion vai ei!
Paljonko muuten menoja veronmaksajille oli tuosta "poliisiraiskaaja" jutustakin? Mitä jos jokainen aikuinen nainen alkaisi väittää että on tullut raiskatuksi vuosikausia sitten n. 14-15 vuotiaana, niin poliisien määrärahat kuluisivat kaikki niiden tutkintaan eivätkä edes riittäisi!