Millaisia muistoja teillä on opiskelija-asumisesta?

Jatkuvia bileitä, ristiin nussimista, kännisiä pullonpyörityssessioita jotka päättyi orgioihin jne.

Voi niitä aikoja.

Asuntolassa oli aina se outo ätmirunkkari, joka oli vähän kuin bileporukan maskotti ja joka juotettiin ensimmäistä kertaa känniin ja kuunneltiin sen kännisiä horinoita huvittuneena samaan opiskelijatytöt kaunalossa naureskellen ätmille joka ensikänninsä huumassa hölmöilee.

Voi niitä aikoja.

Itse asuin opiskeluaikana

kimppakämpässä hyvien kavereiten kanssa. Mutta välilä rupesi tympäisemään,kun näki samoja naamoja joka päivä.. Olen kuitenkin sellainen,että tarvitsen omaa rauhaa.
Silloin myös tuli juotua alkoholia ja biletettyä aika paljo.. Joskus jopa kauheassa krapulassa ja väsyneenä aamulla kouluun,kun venyi aamuun asti bileet..
Olen noista ajoista aika paljon muuttunut harvoin juon ja käyn baarissa. Olen mieluummin selvinpäin..

Kokemukseni "opiskelija-asumisesta" liittyy paradoksaalisesti siihen välivuoteen jona en opiskellut mutta asuin HOAS:in solussa - olin suorittamassa siviilipalvelusta. (Sitä miten sivari voi asua HOAS:illa vaikkei muuten asuisi siellä tai koko kaupungissakaan ei pysty selittämään järki vaan jonkinlainen hyväveliverkosto, mutta se on toinen ja epäolennainen tarina.)

Alkuun kolmen solun huoneistossa yksi huone oli tyhjänä ja toinen kiinalaisten miehittämä. Koska keittiö oli aina pommin jäljiltä ja olohuone varastona, katsoin parhaaksi vetäytyä huoneeni rauhaan suihku-, vessa- ja jääkaapillakäynnit poislukien; mikroaaltouuni, vedenkeitin ja leivänpaahdin riittävät käytännössä kaikkeen. Mielestäni asumisessa näin ei ollut mitään vikaa; huoneeni oli rauhallinen, Kaukoidän "kämppikset" (joiden kanssa en koko aikana vaihtanut kymmentä sanaa enempää) olivat epäsiistejä mutta eivät metelöineet tai tahtoneet sosialisoida (yksi miinus vastaan kahta plussaa!), ja soittimeni mahtuivat sängyn ja pienen pöydän ohella hyvin huoneeseen. Oh, the good times...

Kiinalainen tyyppi vaihtui vuoden mittaan toiseen samanmoiseen, mutta hänen tapansa pysyivät samana kuin edeltäjänsä. Kiusalliset tilanteet alkoivat vasta kun minä ja harmikseni entropiaan mutta onnekseni introversioon taipuvainen kinkkendaali saimme asuintoveriksemme plösön pojan täältä koto-Suomesta.

(Tuoretta kokeellista säveltaidetta seuraavan kuvauksen taustamusiikiksi luennan ajaksi: http://tinyurl.com/bot4hwe)

Ensitapaaminen oli ikimuistoinen: tyyppi tuli kalsareissa vastaan yhteisissä tiloissa ja esitteli vitivalkoisen vatsansa raskausarpia, karttoja maailmoista joihin en olisi tahtonut senkään vertaa tutustua. Puhetyyli oli huoliteltua yleiskieltä possessiivisuffikseja myöten ja ääni rotevaan olemukseen nähden yllättävän hento.

Sanotaan ensivaikutelman olevan ratkaiseva. Annoin kuitenkin hänelle mahdollisuuden parantaa tästä, etenkin kun kyse oli musiikki-ihmisestä. Yrityksemme kommunikoida yhteisellä kielellämme kuitenkin katkesivat heti alkuunsa kämppiksen klassiseen taustaan (tai omaan populaaritaustaani), mikä tarkoitti kansan kielellä sitä, ettei miekkonen olisi - erästä rumaa mutta osuvaa ilmausta lainatakseni - pystynyt käymään edes paskalla ilman partituuria. Kysyin häneltä, irtoaako jazz, johon hän vastasi opetelleensa joskus joitakin jazz-sooloja nuoteista - missä vaiheessa hipsin huoneeseeni vähin äänin miettimään jazzin olemusta. Musiikki on universaali kieli mutta sen eri murrealueet eivät välttämättä ymmärrä toisiaan. Annoin siis tyypin hinkata etydejä huoneessaan rauhassa, mitäpä minä taas niistä olisin ymmärtänyt.

Tämän jälkeen kohtasimme yhteisissä tiloissa vain harvoin, mutta liian monet kohtaamisistamme pakollisine small talkeineen sekä alkoivat kämppiksen kuvauksista vatsansa toiminnasta että päättyivät siihen. Hänen narratiiviset kykynsä eivät kielellisestä virheettömyydestään huolimatta riittäneet tekemään ripulien kuvauksista jännittäviä, etenkin kun yhteinen jääkaappimme oli jo aiemmin ehtinyt spoilata minulle mahdolliset juonipaljastukset.

Pakko myöntää, että tuolla oudolla asuintoverilla oli itsetunnolleni suuri merkitys. Hän avasi silmäni näkemään, etten sittenkään ollut ihan toivoton tapaus. Tuona vuonna kuntoni nousi, sillä jostakin syystä myös intoni käydä tekemässä kympin lenkkejä kasvoi. (Tunsin jopa jonkinlaista sadistista mielihyvää palattuani hikisenä lenkeiltäni ja törmättyäni häneen jääkaapilla, kun hän oli hakemassa energiajuomaa. Minä en tarvinnut juomia, tunsin tuolloin olevani itse puhdasta energiaa... ja tämän kohdan ambiguiteettistä luonnetta saatte ihan vapaasti halutessanne tulkita queer-näkökulmasta, mutta tekijän intentiota älkööt siihen sotkeko.) Harmi etten muista hänen nimeään, joten en voi edes googlata, mitä tyypille kuuluu; onko hän jo päässyt kopperostaan johonkin - sillä kaikkihan on mahdollista, uskoimme siihen tai emme.

En häpeä mutta minulla on periaate en huutele seksikumppaneiden määrästä.

Ei mitään eroa nykyiseen. Kämppäkin on sama.

Niitähän on aika paljonkin, varsinkin jos lyhyet pätkät lasketaan.

Kuitenkin yksi juttu mitä en ole ennen kertonut on se kun olin 24-vuotias ja tutustuin koulun loppuvuodesta etäisesti yhteen naiseen. Hän oli aina jotenkin ynseä ja tympeä vaikka olin hänelle ystävällinen. Ainut kerta kun hänen silmänsä vähän kirkastuivat oli kun hän kysyi että opiskelenko kasvatustiedettä tms. kun kritisoin opettajien pedagogisia taitoja. Eli ilmeisesti olisin voinut olla kiinnostava jos olisin sanonut tekeväni niin. Hän ihailikin erästä edesmennyttä tiedemiestä vaikka en usko että hän itse mikään varsinainen älykkö oli.

Inhosin viikonloppuja ja iltoja opiskelijakämpillä. Hyvin usein lähdinkin vanhemmilleni kotiin siis viettämään iltojani ja viikonloppuja. Lopulta luovuin koko opiskelijakämpästä ja kuljin kouluun 100km päivittäin autolla.

Mua ei kiinnostanut himo lukeminen, eikä bilettäminen. Kotona oli kiva kuunnella musiikkia omassa rauhassa ja pohdiskella maailmanmenoa. Eli ei mulla ole hauskaa kerrottavaa. Tylsä tavis nainen kun olen.

Asuin opiskeluaikoina äitini luona ja asun täällä edelleen.

Ei minulla ole mitään syytä hankkia omaa kämppää, sillä ei kukaan neitsyt teininainen kuitenkaan suostu tulemaan sinne kanssani. Tai voihan se olla, että yksin asuva mies olisi niiden silmissä houkuttelevampi kuin kotona asuva. Mutta joka tapauksessa: Ensin pillu, sitten asunto!

Olen palstalla kertonut asuinpaikkani ja ikäni, joten en viitsi kertoa koulutuksestani että edes jonkinlainen anonymiteeti säilyisi. Mutta opiskelin toisen asteen ammattitutkinnon.

Asuin ekan vuoden solussa opiskelija-asunnossa ja olihan se nyt täyttä skeidaa. En mä jaksa katsella samassa kämpässä muita ihmisiä, haluan oman tilan ja rauhan. Se oli jotenkin tosi ankeaa elämää, eikä koti tuntunut yhtään oikealta kodilta. Ainoa hyvä juttu oli kun samassa talossa asui yksi yliopistolta tuttu tyttö, jonka kanssa tutustuin ja vietimme välillä aikaa yhdessä. Hänellä oli kyllä poikaystävä, mutta koska poikaystävä oli jäänyt Helsinkiin, niin siinä oli seuralle tilausta.

Olen monen opiskelijaneitosen sisään spermani laskenut, ja edelleen lasken. Kiimaisia tapauksia ovat.