Rakastuminen suhteessa

Kiitos vastauksestasi!

Ihanaa kuulla (siis en tarkoita pahalla :P) jonkun muun kokeneen aivan saman. Tuo sama kysymys on päällimmäisenä minullakin. Tiedän että seuraava päätös on joko elämäni paras tai huonoin. Tiedän myös sen että jos en lähde, olen parin vuoden päästä naimisissa, jos lähden, voi hyvinkin käydä niin että jo vuoden päästä kadun syvästi elämäni miehen jättämistä...tai sitten vasta tämä uusi löytö onkin elämäni mies.

Pää on aivan sekaisin, kumpikaan mies ei halua painostaa suuntaan eikä toiseen. Vanha lupaa muuttua ja muuttaa tapojaan, mutta en tiedä uskoako kun tuntuu että jotain puuttuu. Mutta, ei voi olla miettimättä sitäkään että ajattelisinko lähtemistä jos uusi mies ei olisi kuvoihin tullut...hankalaa! En edes tunne tätä uutta miestä hyvin, tapasimme aivan sattumalta ja sattumalta nämä tapaamiset jatkuivatkin, kun kaksi kaveriamme alkoi seurustelemaan. Olen jo todella rakastunut häneen.

Vanhan mieheni kanssa meillä on jo kaksi eroa takana, tämän piti olla se viimeinen kerta kun seurustellaan, se pysyvä. Myös muita menneisyyden peikkoja on, hän petti minua muutama vuosi sitten mutta muuttui onneksi edukseen. Annoin anteeksi, mutta nyt olen tehnyt saman tämän uuden miehen kanssa. Onko järkeä enää jatkaa kun olemme ehkä itse teoillamme ja nuoruuden hölmöilyillä pilanneet koko jutun?! Särkyneen peilin voi korjata mutta siihen jää kuitenkin säröt ikuisiksi ajoiksi...

Olisi paljon helpompi lähteä jos nykyinen mieheni ei niin paljon palvoisi minua. Hän tietää kaiken ja on valmis antamaan anteeksi ja muuttumaan, kunhan en vain lähde. Eikö sellainen ole jo riippuvuutta? On niin sydäntä särkevää mennä joka päivä kotiin kun siellä odottaa mies kuin pieni koiranpentu valmiina ihan mihin vaan. Olen hänen mielestään epäreilu jos en anna uutta mahdollisuutta yrittää uudestaan ja paremmin, vaikka aina olen toitottanut että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä eikä heti luovuttaa.

Olen itse 22-vuotias, eli nuoruuden rakkaudesta on kysymys. Sitäkin olen miettinyt, että johtuisiko tämä tilanne osaltaan siitä että niin nuorina alettiin seurustella, ihmiset kuitenkin kasvavat ja muuttuvat. Omaan vielä sen verran huonon itsetunnon että on vaikea kuvitella ketään muuta siihen asemaan kuin nykyinen mieheni, hän tuntee minut parhaiten maailmassa ja SILTI haluaa olla kanssani.

Huhhahhei. :) Kiitos tästä. Helpottaa kun saa kirjottaa tuntemuksistaan ihmiselle joka Todella tietää miltä tuntuu. :)

Tilanteesi tekee varmasti vielä vaikeammaksi se että teillä on lapsi. Siinä on hänenkin elämästään kyse kun päätöksiä tehdään.

Itse olen nyt reilun parin viikon miettimisen jälkeen taipumassa lähdön kannalle. 100% varma en ole, kadun ehkä myöhemmin, mutta tämä ratkaisu tuntuu nyt parhaalta. En tunne enää juuri mitään muuta kuin sääliä ja huonon omantunnon pistoksen kun olen mieheni seurassa.