Suhteen solmimisessa lähtökohtana on pidettävä kai sitä että suhteesa tulee pitkäkestoinen, ehkä elinikäinenkin. Mutta se mikä näyttää 20-30-vuotiaassa naisessa upealta voi muuttua nopeasti, jopa 10 vuodessa, kaikkea muuta kuin ihastuksen aiheeksi. Kiistaton tosia: NAISET RUPSAHTAVAT HUOMATTAVASTI AIEMMIN KUIN MIEHET. Jos ette usko niin katsokaapa vaikka suomalaispariskuntia joissa molemmat ovat nelikymppisiä. Miehet näyttävät usein niin nuorekkailta luusaantuneisiin elämänkumppaneihinsa nähden ettei aina tiedä käveleekö siinä pariskunta vai äiti poikansa kanssa.
Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää kai sitä että Välimeren maiden naiset rupsahtavat todella aikaisessa vaiheessa. Sen sijaan Atlannin raikkaissa kosteissa tuulissa elävien kansakuntien naiset säilyttävät raikkaan ihonsa paremmmin. Kääntöpuolella on kuitenkin niin brittien kuin pohjoismaalaisten naisten aivan järkyttävä viimeaikainen lihomisvauhti. Näyttää siltä että useimmat jo alta nelikymppiset ovat kaikkea muuta klassisia Venus-ilmentymiä. Niinpä aiemmin tyylikkäät brittinaiset ovat viime vuosina muuttuneet todella karseiksi ilmestyksiksi joille vetää vertoja vain suomalaiset tanttanat.
Miesten kannattaisi kolmikymppisenä harkita vakavasti kannattaako solmia pitkäaikaista suhdetta samanikäisen naisen kanssa. Voi olla että vuosikymmen kuluttua vaimossa ei ole juuri mitään hohtoa jäljellä.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Todennäköisemmin juuri afrikkalaiset naiset eivät rupsahda niin nopeasti kuin eurooppalaiset. Tämä sillä edellytyksellä etteivät liho syömällä roskaruokaa kuten USA:n mustat.
Kylla ne suomimiehetkin rupsahtavat varhain, ei vain naiset. Kun istuu bussissa aamutuimaan tyomatkalla on tullut katseltua bussin miestarjontaa. Kaikki keski-ikaiset suomipojat ovat kasvonpiirteiltaan melko rumia, useimmilla kasvot roikkuvat, on tullut kaksoileukaa ja vatsaa. Yleisilme tympea ja harmaa. Etta eipa suomalisella miehella ole paljon varaa arvosteluun.
kolmen eri maanosan alueilta kotoisin olevilta naisilta olen kuullut suomalaismiesten näyttävän nuorilta, ja naisten näyttävän ikäistään vanhemmilta. Tiedä sitten saattoivat olla vain kohteliaita minulle, mutta se tuli ainakin suoraan sydämmestä et naiset täällä näyttävät ikäistään vanhemmilta. Älä nyt suutu, en tätä ilkeyttäni kirjoittanut tänne.
Pitää paikkaansa. Filippiiniläinen kihlattuni pitää minua nuorekkaana. Suhteen alussa hän kysyi kerran ikääni ja kun kehoitin häntä arvaamaan luuli hän minua alta kolmikymppiseksi. Erehtyi yli viidellä vuodella. Nyt lähes nelikymppisenä olen huomattavasti nuorekkaampi kuin samanikäiset suomalaisnaiset. Morsiameni on minua yli 10 vuotta nuorempi.
Kauneus on tunnetusti katoavaista, rumuus sen kuin lisääntyy. Sama koskee niin miehiä kuin naisiakin.
Lieneekin taloudellisinta ottaa valmiiksi ruma puoliso, jonka ominaisuudet eivät vähene vaan lisääntyvät.
Pohjoisilla alueilla joissa naiset ovat olleet riippuvaisia miehista on valintapaine tehnyt naisista nätimpiä. Lämpimissä maissa taas missa naiset ovat pärjanneet omillaankin ei ulkomuodolla ole ollut niin väliä, kunnon tissit ja römpsä riittää.
Suomalaiset naiset olisivat ihan nättejä mutta läski pilaa paljon, se estää jopa sisäisen kauneuden näkymastä läpi.
Ja taas metsään, jos ottaisit ne sinivalkoiset lasit päästäsi, ja menisit kerrankin katsoon tuonne maailmalle naiskauneutta, niin olisit tuosta teoriastasi hitusen eri mieltä. On niin heppoiselle maapohjalle rakennettu tuo sinun teoriasi.
Joo-o. Meeppa kattoon vaikka Afrikkaan, naiset on siella naamaltaan ihan vitun rumia. Sama jotkut maorit tai aboriginaalit. Niita tuskin ihmiseksi tunnistaa.
joo tais ol viimevuotinen miss universum afrikast ja etelä amerikan neitojen kauneus on tunnettua, filippiiniläiset, muu kauko aasia, intia ja niin edelleen, et revitään tosta tommonen kortit pöytään.
ps..abot ovat alkuperäiskansaa, suomalaiset on ristiin poikki ja välistäkin jo nussittu perimä sekaisin, joten evoluutioteoriasi vertailu abon ja sekoitetun suomalaisen välillä ontuu, kuin vaivaisukko konsanaan.
Suomessa on arvostettu ns. hyvää työihmistä, ulkonäöllä ei ole ollut suurtakaan väliä. Siten Suomessa kauneus ei ole päässyt kumuloitumaan geeheihin.
Aurinko meitä vanhentaa. Siksi etelästä tulevat näyttävät nopeammin ryppyisiltä. Minä en juurikaan auringossa viihdy ja käytän joka päivä myös talvella SPF30 sinkkisuojaa kasvoilla ja minua 8 vuotta nuorempi ulkomaalainen mieheni on sitä mieltä, että kadulla vastaantulijat luulevat minun olevan se nuorempi osapuoli.
Jaa taas erittäin erittäin väärä väittämä jälleen kerran, sitkeessä nämä vanhan kansan tarut edelleen on. Esimerkiksi vaimoani luullaan parikymppiseksi, mutta ikää on rouvalla reilusti yli 30 vuotta, syy on D-vitamiini, runsas kalaravinto ja auringon valo.
http://www.pohjalainen.fi/arki-ja-elämä/hyvinvointi-ja-terveys/d-vitamiini-ehkaisee-vanhenemista-1.1067803
"Suojaa ihosi auringolta" on Tampereen yliopiston anatomian emeritusprofessori Pentti Tuohimaan mukaan vanhanaikainen ja väärä kehotus.
hmisten pitäisi ottaa aurinkoa ja varsinkin keskipäivällä, koska silloin säteilyssä on D-vitamiinia tuottavia UVB-säteitä. Muulloin auringon valo koostuu pelkistä UVA-säteistä, joista ei ole terveydellistä hyötyä.
Auringon valo säätelee muun muassa unirytmiämme, tuottaa D-vitamiinia ja mielihyvää.
-Evoluutiossa on taattu, ettemme pysy auringosta pois, Tuohimaa luonnehtii.
D-vitamiinista kaksi kolmasosaa saamme auringosta ja loput ruoasta, esimerkiksi kalasta ja kananmunista.
Se muuttuu ihossa hormoniksi, professori selittää. D-vitamiini vahvistaa ihon suojakerrosta, estää melanoomaa, pitää talirauhasten toiminnan normaalina, hoitaa psoriasista, estää solunjakautumisen ja vahvistaa kynsiä.
Kyse on tasapainosta: liian vähän ja liian paljon D-vitamiinia vanhentaa, sopiva määrä auringonvaloa nuorentaa ihoa.
D-vitamiinilla onkin keskeinen rooli vanhenemisessa. Sen vajaus liittyy Tuohimaan mukaan moniin sairauksiin: osteoporoosiin, diabetekseen, infektiotauteihin, syöpään, kuurouteen, verenpaineeseen ja autoimmuunisairauksiin, kuten MS-tautiin.
Jotta ikääntyessäpysyisi terveenä ja nuorekkaana, auringonottaminen eli D-vitamiini saanti on tärkeää.
-Iäkkäät tarvitsevat 5-10 kertaa enemmän aurinkoa kuin nuoret, Tuohimaa sanoo.
http://www.pohjalainen.fi/arki-ja-elämä/hyvinvointi-ja-terveys/d-vitamiini-ehkaisee-vanhenemista-1.1067803
No valitettavasti auringonsäteet vanhentavat. Se ei ole vanhentunutta tietoa. Itse syön 80 ug D-vitamiinia päivässä lisäravinteena. Mutta ihan miten vaan...senkus köllöttelette auringossa. Eivät ne auringon vanhentavat vaikutukset vielä 30 iässä näy...mutta myöhemmin kyllä. Kyllä se on kumma, että saan miinuspisteitä siitä, että en viihdy auringossa. Mitä se on keltään pois...
http://abcnews.go.com/blogs/health/2012/06/03/sunny-side-old-pic-reveals-suns-aging-effects/
Et elä miesten pisteistä vaan terveydestä.
on se sit kumma ettei yliopiston proffan viesti mene kalloon. Siksi sinä niitä d vitamiineja imeskelet ku et saa tarpeeksi aurinkoa. Moni suominainen näyttää 30 kypäsenä 40 kypäsilt, liika meikki, siideri ja d vitamiinin puute. Et tule alas sieltä puusta alas vain.
No sanoi professori mitä tahansa, niin jotain tiedän minäkin ja niin se vaan on, että auringon säteet aiheuttavat ihon ryppääntymistä vaikuttamalla kollageeniin ja elastaaniin. Tuottavathan ne säteet D-vitamiiniakin mutta paljon muutakin kuten happiradikaaleja. Ja japanilaisten tutkijoiden mukaan se auringonsäteiden vanhentava vaikutus moninkertaistuu jos on laittanut iholle metylparabeenia sisältävää voidetta.
Nonäin minä vähän ajattelinkin, että olet kaikkien alojen asiantuntija joka paikan selittäjä, ja mitä todennäköisemmin uskot planeetta maan kiertävän napasi ympärillä. Jos olisit lukenut tarkemmin proffan tekstiä, niin olisitkin varmaan huomannut, että tietty aika päivästä on erittäin hyvää aurinkoa .
Sitävastoin mitä tekemistä metylparabeenia sisältävällä voiteella on tämän asian kanssa aaaarrrrrggggghhhh...Päänsärkijä.
Mut kiva taas huomata tälläkin palstalla jonkun itseään täynnä olevan lyllerön kertovan meille silä amistason koulupapruilla et proffa on väärässä ja minä oikeaassa juttuja.
http://www.nature.com/jidsp/journal/v14/n1/full/jidsymp200911a.html
Onko minulla amistason koulupaprut? Se on sitten kiva tietää se. Ihan uutta tietoa minulle.
Oletpa sinä kyllä totaallisen mainio, et varmaan oikein itsekkään ymmärrä mistä kirjoittelet. Toistan edelleen, aurinko on ehdottoman tärkeää ihmisen terveydelle ja iholle, puhumattakaan sen torjuvista vaikutuksista moniin sairauksiin. Liiallinen aurinko ei ole hyvästä, mutta SUOMALAISTEN ONGELMA ON LIIAN VÄHÄINEN AURINGON VALO, johtuen, että täällä on aika helvetin pimeää suurimman osan vuotta.
Sit kannattaisi nojata vähän uusimpiin tutkimuksiin, kuten vaikkapa tältä vuosikymmeneltä ensikerran, ja ennenkaikkea koita edes ymmärtää.
http://www.pohjalainen.fi/arki-ja-elämä/hyvinvointi-ja-terveys/d-vitamiini-ehkaisee-vanhenemista-1.1067803
"Suojaa ihosi auringolta" on Tampereen yliopiston anatomian emeritusprofessori Pentti Tuohimaan mukaan vanhanaikainen ja väärä kehotus.
hmisten pitäisi ottaa aurinkoa ja varsinkin keskipäivällä, koska silloin säteilyssä on D-vitamiinia tuottavia UVB-säteitä. Muulloin auringon valo koostuu pelkistä UVA-säteistä, joista ei ole terveydellistä hyötyä.
Auringon valo säätelee muun muassa unirytmiämme, tuottaa D-vitamiinia ja mielihyvää.
-Evoluutiossa on taattu, ettemme pysy auringosta pois, Tuohimaa luonnehtii.
D-vitamiinista kaksi kolmasosaa saamme auringosta ja loput ruoasta, esimerkiksi kalasta ja kananmunista.
Se muuttuu ihossa hormoniksi, professori selittää. D-vitamiini vahvistaa ihon suojakerrosta, estää melanoomaa, pitää talirauhasten toiminnan normaalina, hoitaa psoriasista, estää solunjakautumisen ja vahvistaa kynsiä.
Kyse on tasapainosta: liian vähän ja liian paljon D-vitamiinia vanhentaa, sopiva määrä auringonvaloa nuorentaa ihoa.
D-vitamiinilla onkin keskeinen rooli vanhenemisessa. Sen vajaus liittyy Tuohimaan mukaan moniin sairauksiin: osteoporoosiin, diabetekseen, infektiotauteihin, syöpään, kuurouteen, verenpaineeseen ja autoimmuunisairauksiin, kuten MS-tautiin.
Jotta ikääntyessäpysyisi terveenä ja nuorekkaana, auringonottaminen eli D-vitamiini saanti on tärkeää.
-Iäkkäät tarvitsevat 5-10 kertaa enemmän aurinkoa kuin nuoret, Tuohimaa sanoo.
http://www.pohjalainen.fi/arki-ja-elämä/hyvinvointi-ja-terveys/d-vitamiini-ehkaisee-vanhenemista-1.1067803
http://news.softpedia.com/news/10-Reasons-Why-Sun-is-Good-for-Our-Health-64327.shtml
ven the Stone Age people knew the Sun brought life on Earth and that is why they used to worship it. But the sun waves can heal and destroy, they can be the kiss of life or death. It depends on the way we use them.
1. The sunlight kills microbes. That's why it is important to put out in the sun carpets, blankets and eiderdowns that cannot be washed regularly. Exposure to the sun confers the skin a bright, healthy look and increased elasticity.
A moderately tanned skin is more resistant to infections and sun burning than an untanned one. Many skin diseases (dermatitis) can be
controlled and even cured through controlled exposure to the sun.
The sun rays are proven to strengthen the immune system.
2. Due to the sun our mood and morals improve. Sunlight helps in cases of chronic or acute depression, by stimulating the synthesis of endorphins (good-feeling hormones). That's why we get depressed in the cold and dark days of the winter.
3. The sun is good against insomnia. Daytime exposure to sunlight increases the melatonin production during the night. This hormone helps regulate the sleep.
4. Under the action of the sunlight, the skin synthesizes vitamin D, which makes possible calcium absorption in the intestine, helping the organism grow strong bones. This way the sun prevents rachitism in both children and adults and osteoporosis in elders.
5. As vitamin D and some related compounds impede the development of some cancer cells, we can say the sun fights off this disease. Regular and controlled exposure to the sun has a preventive effect against cancer of colon, breast, leukemia and lymphomas.
6. Exposure to the sun strengthens the cardiovascular system. Blood circulation is improved, the pulse, arterial pressure, moderately high glycemia and cholesterol levels can be normalized.
7. Sun rays improve liver functioning, being effective in treating jaundice.
8. They help the kidneys with a part of their job, as the sun waves favor the elimination of waste products through the skin, when we sweat.
9. The sun also helps losing weight by increasing the metabolic rate through the stimulation of the thyroid. It also eases symptoms of premenstrual syndrome.
10. The sun rays also ease the healing of the swollen joints during peaks of inflammation in cases of arthritis.
Having Asian skin has many advantages. Your skin is less prone to pre-mature aging, e.g. wrinkling and sagging, than light Caucasian skin is, meaning you will on average probably look younger than your peers of, say, Irish or Celtic descent. Your skin burns less easily than light Caucasian skin does and is therefore less prone to sun damage and skin cancer.
But there are also some challenges that come with having Asian skin and some myths that need to be corrected.Having Asian skin has many advantages. Your skin is less prone to pre-mature aging, e.g. wrinkling and sagging, than light Caucasian skin is, meaning you will on average probably look younger than your peers of, say, Irish or Celtic descent. Your skin burns less easily than light Caucasian skin does and is therefore less prone to sun damage and skin cancer.
Asian skin contains more melanin than light Caucasian skin does.
This means that Asian skin has a built-in SPF in their skin that helps prevent burning of the skin by the sun, and it also means that your skin will tan more easily than light Irish or Celtic-skin-types do. While this built-in SPF helps prevent sun damage, premature skin aging and skin cancer,
Minä kirjoitinkin rypyistä. Et pääse siitä yli etkä ympäri, että auringonvalo aiheuttaa ryppyjä...
"Kyse on tasapainosta: liian vähän ja liian paljon D-vitamiinia vanhentaa, sopiva määrä auringonvaloa nuorentaa ihoa."
Tampereen yliopiston anatomian emeritusprofessori Pentti Tuohimaa
Eli rautalangasta vääntäen,suomalaiset saa liaan vähän auringon valoa, tämä johtaa nopeaan ikääntymiseen kasvoissa, eli 30 näyttää 40 kymppiseltä, se näyttääkö 50 vuotias 60 vuotiaalta tai 60 - 70 vuotiaalta, ei ole merkityksellistä tuossa iässä se paras aika lisääntymiselle on mennyt, jolloin sitä naamavärkkiä tarvitaan parisuhdemarkkinoilla, 60 vuotiaalla on jo muut arvot mielessä.
Minulle suhteen perustana on henkevyys, älykkyys, ystävyys ryppyjen kanssa tai ilman. Harvinaisia herkkuja ovat nämä ominaisuudet valitettavasti.
Arabit.. ja suomalaiset..:D
Ei vaan. Täällä ihan tapauskohtaista.