Keksi käyttötarkoituksia runontajalle -päivä

Tokihan ne on hieman ikäviä, mutta jossain tilanteessa tarpeellisia. Tarkoitan sodankäyntiä, kuulustelutilanteita yms. Yleensäkin poliisi- ja sotilastehtäviä.
556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Omien runojen ja proosien kirjoittamista, piirtämistä, maalaamista, tilataideteosten tekemistä :D. Taidepäivä siis :D

Äänestä
  • Tietysti sodanvastaista ja tasaarvoistamisen taidesuuntausta

    Äänestä

Jääkiekkoa naisen silmin

Tämä on erään naisen kertomus jääkiekon ihmeellisestä maailmasta.

Koska olen perehtynyt Jääkiekkoon, haluan jakaa tietoni muiden kanssa.
Voit luottaa asiantuntemukseeni, sillä olen perehtynyt aiheeseen varsin
laajasti. Kävin 70-luvun lopussa yhdessä Jääkiekko-ottelussa Helsingissä
ja heti perään toisessa Tampereella 90-luvun alussa. Lisäksi olen nähnyt
Jääkiekkoa useita kertoja Urheiluruudussa sulkiessani televisiota.

Jääkiekko on kamppailu-urheilua. Lajissa kamppaillaan perimmiltään
istumapaikoista. Pelissä on kaksi joukkuetta ja paljon numeroituja
pelaajia. Heille ei kuitenkaan ole varattu numeroituja paikkoja.
Paikkoja on vähemmän kuin pelaajia. Osa pelaajista joutuukin istuimen
vapautumista odotellessaan säntäilemään aidatulla kentällä. Aitauksessa
olo on tehty mahdollisimman
vaikeaksi: kenttä on jäädytetty vaarallisen liukkaaksi ja pelaajien
jalkoihin on sidottu metalliterillä varustetut kengät. Lisäksi toisen
joukkueen pelaajat tönivät koko ajan.

Istumapaikkoja vartioi kunkin joukkueen Capo di tutti capi. Hän on se
huonosti istuvaan ja räikeään pikkutakkiin sonnustautunut yrmy mies,
joka jauhaa koko ajan purukumia. Hän häätää muutaman pelaajan kerrallaan
aitaukseen tuupittavaksi. Penkeille jääneet eivät haluaisi päästää
ketään lähtijöiden tilalle, vaan he hakkaavat aitauksesta tulijoita
isoilla hanskoillaan ja käyräpäisillä kepeillä, eli mailoilla.

Pelaajan on mahdollista saada istumapaikka yksityisaitiostakin, mutta
siitä joutuu tappelemaan. Yksityisen istumapaikan myöntää yleensä
näkövammainen, mustavalko-paitaan sonnustautunut mies, kutsumanimeltään
Mulkku. Jos Mulkku ei ole päässyt aitaukseen, häntä saattaa tuurata myös
Dorka tai Pelle. Pelaaja saa istua privaattiaitiossa kuitenkin vain pari
minuuttia kerrallaan. Sitten hänen on taas lähdettävä takaisin
aitaukseen tönittäväksi ja kampitettavaksi.

Pelissä on kaksi pelaajaa, joita ei päästetä ollenkaan istumaan He
seisoskelevat aitauksen eri päissä verkosta rakennettujen laatikoiden
eli maalien edessä. Heitä kutsutaan maalivahdeiksi. Aitauksessa
vuorollaan olevat pelaajat koettavat osua näihin raukkoihin mustalla
kumikiekolla, jota lyödään em. mailoilla.

Jäähallissa soitetaan usein kivaa jumppamusiikkia. Katsojilla on kaksi
tärkeää tehtävää. Ensinnäkin katsojien on tarkasti seurattava em. mustaa
kiekkoa. Jos aitauksessa oleva pelaaja ei osu kiekolla maalivahtiin,vaan
kiekko livahtaa maaliin, on katsomon reagoitava salamannopeasti. Mikäli
katsoja kannattaa sitä joukkuetta, jonka maaliin kiekko osuu, hänen on
huudettava mahdollisimman kuuluvasti "paitsio". Mikäli katsoja kannattaa
toista joukkuetta, hän voi huutaa mitä tahansa, kunhan huutaa kovalla
äänellä. Esimerkiksi "Öööh-haa-möää-haa" on suositeltava huuto.

Katsojien toinen tehtävä on tunnistaa pelissä mukana olevia
vähemmistöjen edustajia. Lajin fanaattisimmat kannattajat ovat tosi
päteviä tunnistamaan esimerkiksi joukkueisiin kuuluvia homoseksuaaleja.
Pelin edetessä useaa pelaajaa tervehditäänkin katsomosta iloisilla ja
reippailla "homoo-o-o" -huudoilla.

Nyt vain seuraamaan Jääkiekkoa! Se on todella mielenkiintoista, kun
ymmärtää pelin juonen!!!!! :D

Äänestä

En tiedä yhtään naista, joka osaisi kuvailla sitä tolkutonta lajia edes tuon vertaa.
Lyhympi olis jotain näin..: sellanen aidattu alue, jossa on jäälautta ja sen sisällä ihmisiä muovihattu päässä ja tikut käsissä. Ja sillä tikulla ne yrittää osua ohiliitävään mustaan mötikkään.
- Minusta tämä on riittävä kuvaus aiheesta.


Sanoin kaverille n 10v sitten, että mulle on aivan sama vaikka ne yrittäis tulla hyppyrinnokasta, luikkarit jalassa alas. Siitä ei uskois selviävän hengissä, mutta miehet haluavat näköjään koittaa sitäkin.

http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/2012/12/1667348/niagaran-putousten-hurja-jaamaki-kostautui-suomalaisille---katso-kuvat

Äänestä

Ei saanut poliisi taaskaan syytettä väkivallastaan, uhri luopui syytteistä. Parewmpi sekin kuin luopua hengestään,


http://www.hs.fi/kotimaa/Alastoman miehen pamputuksesta ei syytteitä poliiseille/a1305629713971

Äänestä

Kommentoi aloitusta


,,,, kirjoitti:

Tokihan ne on hieman ikäviä, mutta jossain tilanteessa tarpeellisia. Tarkoitan sodankäyntiä, kuulustelutilanteita yms. Yleensäkin poliisi- ja sotilastehtäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu