Petän miestäni. Tuttavat eivät varmasti uskoisi

Päällepäin nimittäin olen aika tylsä ja tunnollinen vaimo/perheenäiti. En varmasti vaikuta kiihkeältä syöjättäreltä.

Me ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä jo yli 10 vuotta. Tällä hetkellä meillä on paljon vaikeuksia ja lisäksi menneisyydessä on asioita, jotka on kasautuneet ja painaa yhä. Mies ei pysty enää tekemään minua onnelliseksi. Kun katson miestäni, näen kaikki taloudelliset huolet, yhteisen vastuun, murheet ja ihan kaiken. En pysty olemaan hänen kanssaan huoleton vaan kaikki tulee mukana.

Petän koska silloin olen hetken onnellinen. Petän aina tuntemattomien kanssa, enkä koskaan päästä suhdetta pitkälle. Petän vain kerran kunkin kanssa. Saan todella paljon näistä satunnaisista yhden illan jutuista. Jonkun uuden ihmisen on helppo siinä hetkessä tehdä minut onnelliseksi. Samalla näen palan hänen maailmaansa ja sekin tekee minut iloiseksi. Hetkeksi olen se minä joka pohjimmiltani olen, vailla mitään rooleja. Hetken joku keskittyy minuun ja tahtoo tietää minusta kaikkea ja minä saan jollekin nautinnon ilman vaatimuksia ja velvoitteita. Sekin antaa paljon. Sillä jollain ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja ja asenteita minua kohtaan, saan olla ihan vapaasti. Saan puhdasta ihailua ja tyytyväisyyttä osakseni.

Sitten taas jaksan olla kotona se joka kantaa vastuun kotitöistä ja taloushuolista, hoitaa lapset ja työnsä. Mieheni on ns. uraohjus ja täysin uppoutunut omiin asioihinsa, ei edes tahdo yrittää päästä samoille aaltopituuksille kanssani. Seksi hänen kanssaan on aika tylsää, en saa siitä itse juuri mitään. Mies on stressaantunut ja minun pitää tukea häntä ja samalla tukea lapsia ja hoitaa kaikki. Työyhteisönikin on sellainen ettei siellä ole tällä hetkellä yhtään hyvää ystävää jonka kanssa olisin samoilla aaltopituuksilla. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta sielläkään saa varsinaisesti itselleni henkisesti mitään.

Valitettavasti en pode huonoa omaatuntoa pettämisistäni vaan jotenkin koen että olen ansainnut ne onnenhiput. Miehenikin on jäänyt pari kertaa kiinni pettämisestä, nämä tapahtui jo ennen kuin minä ryhdyin moiseen ja silloin se oli todella kova paikka. Nykyään oikeastaan ajattelen että eipä se haittaa jos mieskin niin tekee kunhan ei anna asioiden edetä.

Erota en nyt tahdo miehestäni koska elämäntilanne on juuri nyt todella hankala mutta se ja meidän suhde voi hyvinkin myöhemmin taas parantua, kun tilanteet helpottaa.
15525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sinua hyvin... Minusta tuntuu usein samalta, vaikka olen mies...

Äänestä
  • Aika monen moraali kertoo, että jos toinen pettää silloin toinenkin saa mennä. Nauti hetkesi ilman syyllisyyttä, mainen.

    Se, joka ensin pettää tekee yksin väärin. Parisuhde ei ehkä koskaan toivu, kuten teille näyttää käyneen.

    Äänestä

mitä enemmän petät ja juokset siellä kylillä, sen kauemmaksi ajaudut perheestäsi ja menetät todellisuudentajusi, ja jos kiinni jäät niin menetät vielä perheesikin.

Suosittelen HYVIN lämpimästi käyttämään sen energian siellä kotona asioiden korjaamiseen, eikä siellä kylillä housuitta huseeraamiseen tai sitten EROA ja jaa sitten sitä tavaraa ihan niin paljon kun mieles tekee, ota vaikka maksu niin saat tupla hyödyn. Edelleen... jos ja kun ennen pitkää kiinni jäät, sitten ne asiat vasta solmussa ovatkin, ei ole kovinkaan vaikea yhtälö!!!

Toisekseen, suhtessa oleva ihminen, joka on vielä "lapsellinen" kuten sinä, olet vastuussa myös oman perheen muitten jäsenien henkisestä hyvinvoinnista, ja mainisen myös sen että vaarannat oman miehesi terveyden jakamalla sitä tavaraa siellä kylillä.

Alappas nyt oikeasti herätä siitä ruususen unesta, lopeta täysin tollanen touhu tai sitten eroa!!! On väärin kusettaa kumppania, koska hänellä on oikeus rehelliseen parisuhteeseen, ja sinä aikana kun sinä petät ja roikotat toista löyhässä hirressa, hän voisi EHKÄ löytää arvoisensa kumppanin, jota sinä et ikävä kyllä täytä miltään osin omien touhujesi takia.

On myös pakko sanoa tosta minä-minä-minä asenteesta! Sitähän toi teksti on täynnä, jos alkaa arki välillä puuduttamaan, niin hanki vaikka joku harrastus. Kuullostat muuten aikamoiselta narsistilta.

Äänestä
  • Vakka on kantensa valinnut. Mies pettänyt myös. Ap ei tule huumassaan ajatelleeksi, että mies voi pettää edelleenkin. Onnea vaan heille.

    Äänestä

  • onnea heille kirjoitti:

    Vakka on kantensa valinnut. Mies pettänyt myös. Ap ei tule huumassaan ajatelleeksi, että mies voi pettää edelleenkin. Onnea vaan heille.

    Kandeis kunnolla riidellä ja tuoda kaikki kissat pöydälle. Tai kandeis yrittää tehdä sopu. Tämä aviopari elää löysässä hirressä, kumpaakin puolisoa tympäisevällä tavalla. Jos eivät tee mitään, sama tympäisevä liiton tila voi jatkua vuosikausia. Vanhana voi kaduttaa, kun on käyttänyt tuollaiseen vuosia omasta elämästään.

    Äänestä

Ei se riiteleminen ja pariterapiakiaan aina auta... Kaikki liitot ovat tympäiseviä ja uskottomuus on sisäänrakennettu keskiluokkaiseen elämäntapaan.... Ja lasten edull a voidaan Nyky-Suomessa oikeuttaa vaikka juutalaisvainot....:)

Äänestä

Ymmärrän sinua täysin. Olen mies mutta samanlaisessa tilanteessa monilta osin. Mulla on huippu perhe, kauniit fiksut lapset. Kaunis, kiltti ,akateeminen vaimo. Olen suomalaisittain tosi varakas ja kansainvälisen yrityksen johtotehtävissä.
Ulkoisesti ja muutenkin menee tosi hyvin. Paitsi, että tunnen sisäistä rauhattomuutta johon toiset naiset tuovat helpotusta. En koskaan ole pettänyt vaimoani Suomessa, mutta 120 ulkomaan matkapäivää mahdollistaa sen. En etsi naisia netistä enkä kapakoista, yleensä he ovat entisiä kollegoja eronneita tai sinkkuja tai sitten eskortteja ulkomaisissa loistohotelleissa.
Lisäksi minulla oli muutaman vuoden suhde työpaikallani olevaan sinkkuun. Vaikka suhde on jo loppunut tapaamme pari kertaa vuodessa. Petän vaimoani noin 3-5 kertaa vuodessa. Se auttaa sisäiseen rauhattomuuteeni.

Äänestä
  • tota touhua kun jatkat niin ennen pitkään loppuu se kiva perhe-elämä ja saat sielusi kyllyydestä rauhoitella rauhatonta sielua!!!
    Sitten on turha itkeä kun paska iskee tuulettimeen.

    Äänestä

  • eywryruru kirjoitti:

    tota touhua kun jatkat niin ennen pitkään loppuu se kiva perhe-elämä ja saat sielusi kyllyydestä rauhoitella rauhatonta sielua!!!
    Sitten on turha itkeä kun paska iskee tuulettimeen.

    On jatkunut jo 15 vuotta.

    Äänestä

  • Sisäiseen rauhattomuuteen löytyy parempia keinoja. Suosittelen henkilökohtaista terapeuttia. Liike- elämän johtotehtävissä olevat harrastavat usein itämaisia filosofioita. Ne tuovat paitsi mielenrauhaa myös henkisiä voimia pärjätä kovassa businessmaailmassa. Aloita vaikka kirjalla Sunzu ja sodankäynnin taito. Se on monen pomon raamattu, 5000v vanha sotakenraalin opaskirja, jonka neuvoin liike- elämä ja henkilökohtainen elämä tulee paremmaksi. Kasvaa rohkeammaksi, kärsivällisemmäksi, tinkimättömäksi ja viisaaksi. Zen -buddhalaisuuden opaskirjat ovat hyviä. Mm. Japanin samuraisotilaat noudattivat zeniä. Kun opit asiaa, huomaat yllättäen että ympärilläsi liike- elämässä on kovia jätkiä, jotka alkavat arvostaa sinua ja paljastavat myös zen-harrasteensa, joka on auki vain asiaa tunteville. Pettämiset ja kusetukset jäävät pois, kun sydämessä on zen, niin henkilökohtaisesta elämästä kuin bisneksessä. Oppii sotimaan kilpailussa sellaisin asein, jotka ovat mielentaitoja harrastamattomilta suljetut. Tämä itseopiskelu on vuosien työ, mutta antoisa ja mielenrauhaan johtava tie.

    Äänestä

  • Neuvoja pomolle kirjoitti:

    Sisäiseen rauhattomuuteen löytyy parempia keinoja. Suosittelen henkilökohtaista terapeuttia. Liike- elämän johtotehtävissä olevat harrastavat usein itämaisia filosofioita. Ne tuovat paitsi mielenrauhaa myös henkisiä voimia pärjätä kovassa businessmaailmassa. Aloita vaikka kirjalla Sunzu ja sodankäynnin taito. Se on monen pomon raamattu, 5000v vanha sotakenraalin opaskirja, jonka neuvoin liike- elämä ja henkilökohtainen elämä tulee paremmaksi. Kasvaa rohkeammaksi, kärsivällisemmäksi, tinkimättömäksi ja viisaaksi. Zen -buddhalaisuuden opaskirjat ovat hyviä. Mm. Japanin samuraisotilaat noudattivat zeniä. Kun opit asiaa, huomaat yllättäen että ympärilläsi liike- elämässä on kovia jätkiä, jotka alkavat arvostaa sinua ja paljastavat myös zen-harrasteensa, joka on auki vain asiaa tunteville. Pettämiset ja kusetukset jäävät pois, kun sydämessä on zen, niin henkilökohtaisesta elämästä kuin bisneksessä. Oppii sotimaan kilpailussa sellaisin asein, jotka ovat mielentaitoja harrastamattomilta suljetut. Tämä itseopiskelu on vuosien työ, mutta antoisa ja mielenrauhaan johtava tie.

    Terapiat on humpuukia, seksi jonkun muun kuin vaimon kanssa on paljon parempi vaihtoehto!

    Äänestä

Mies ei pysty enää tekemään minua onnelliseksi. Miksi miehesi pitäisi tehdä sinut onnelliseksi? Oletko avuton omassa elämässäsi?

Äänestä
  • mitä 'daa - viittaan kahteen viimeiseen viestiin...

    Äänestä

Eroa miehestäsi ja kerro että olet pettänyt. Saat lapsilisät ja miehen tukea muualtakin käsin. Sekä yhteiskunnan tukia.

Äänestä

No, avaushan on provo, mutta jos se olisi totta, niin ap:stä voisi sano vain, että hän on itsekäs, lapsellinen, vastuuton, epärehellinen ja erittäin raukkamainen ihminen. Onneksi tuollaisia ei oikeassa elämässä montaa ole, ja nekin löytävät edestään vain katkeruutta ja tyhjyyttä. Voi, voi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taina vaan kirjoitti:

Päällepäin nimittäin olen aika tylsä ja tunnollinen vaimo/perheenäiti. En varmasti vaikuta kiihkeältä syöjättäreltä.

Me ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä jo yli 10 vuotta. Tällä hetkellä meillä on paljon vaikeuksia ja lisäksi menneisyydessä on asioita, jotka on kasautuneet ja painaa yhä. Mies ei pysty enää tekemään minua onnelliseksi. Kun katson miestäni, näen kaikki taloudelliset huolet, yhteisen vastuun, murheet ja ihan kaiken. En pysty olemaan hänen kanssaan huoleton vaan kaikki tulee mukana.

Petän koska silloin olen hetken onnellinen. Petän aina tuntemattomien kanssa, enkä koskaan päästä suhdetta pitkälle. Petän vain kerran kunkin kanssa. Saan todella paljon näistä satunnaisista yhden illan jutuista. Jonkun uuden ihmisen on helppo siinä hetkessä tehdä minut onnelliseksi. Samalla näen palan hänen maailmaansa ja sekin tekee minut iloiseksi. Hetkeksi olen se minä joka pohjimmiltani olen, vailla mitään rooleja. Hetken joku keskittyy minuun ja tahtoo tietää minusta kaikkea ja minä saan jollekin nautinnon ilman vaatimuksia ja velvoitteita. Sekin antaa paljon. Sillä jollain ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja ja asenteita minua kohtaan, saan olla ihan vapaasti. Saan puhdasta ihailua ja tyytyväisyyttä osakseni.

Sitten taas jaksan olla kotona se joka kantaa vastuun kotitöistä ja taloushuolista, hoitaa lapset ja työnsä. Mieheni on ns. uraohjus ja täysin uppoutunut omiin asioihinsa, ei edes tahdo yrittää päästä samoille aaltopituuksille kanssani. Seksi hänen kanssaan on aika tylsää, en saa siitä itse juuri mitään. Mies on stressaantunut ja minun pitää tukea häntä ja samalla tukea lapsia ja hoitaa kaikki. Työyhteisönikin on sellainen ettei siellä ole tällä hetkellä yhtään hyvää ystävää jonka kanssa olisin samoilla aaltopituuksilla. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta sielläkään saa varsinaisesti itselleni henkisesti mitään.

Valitettavasti en pode huonoa omaatuntoa pettämisistäni vaan jotenkin koen että olen ansainnut ne onnenhiput. Miehenikin on jäänyt pari kertaa kiinni pettämisestä, nämä tapahtui jo ennen kuin minä ryhdyin moiseen ja silloin se oli todella kova paikka. Nykyään oikeastaan ajattelen että eipä se haittaa jos mieskin niin tekee kunhan ei anna asioiden edetä.

Erota en nyt tahdo miehestäni koska elämäntilanne on juuri nyt todella hankala mutta se ja meidän suhde voi hyvinkin myöhemmin taas parantua, kun tilanteet helpottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu