En kuulu Mensaan, mutta voin allekirjoittaa lähes kaiken mitä alla olevassa linkissä sanotaan. Viisain kirjoitus, jonka olen lukenut pitkään aikaan:
http://www.academia.edu/1673890/Kollektiivinen_alykkyys
http://www.academia.edu/1673890/Kollektiivinen_alykkyys
Vastaukset 5
Vanhimmat
En minäkään kuulu Mensaan, vaikka olisin varmaan läpäissyt testin, ainakin nuorempana joskus 40 vuotta sitten. Olen lähtöisin varsin vaatimattomista oloista, lapsuudessa kaikki virikkeet, siten kuin ne nykyisin ymmärretään, olivat erittäin minimaaliset. Kuitenkin koulussa jossain vaiheessa huomasin, että opin ja oivallan asioita paljon paremmin kuin vertaiseni, kuten veljeni tai vastaavista oloista lähtöisin olevat. Ja jopa paremmin kuin kirkonkylän parempien perheiden lapset, joille oli ollut lapsuudessa tarjolla hyvin paljon enemmän virikkeitä. Olen aika vakuuttunut siitä, että kyseessä on synnynnäinen lahja, eikä että aivoni olisivat "muovautuneet" ympäristötekijöiden vaikutuksesta.
Työelämässä päädyin tekniseksi asiantuntijaksi, ja sitä työtä tein lähes 40 vuotta. Sielläkin näin varsin suuria eroja eri ihmisten välillä, vaikka olisi samankaltainen koulutus ja tehtävä, varsinkin jos ei ollut kyseessä rutiinitehtävä vaan enemmän innovatiivisuutta vaativa. Sellainen henkilö, jolla oli "asiat hyvin päässään", saattoi tehdä työpanoksen, johon jollakin työryhmällä olisi mennyt moninkertainen aika, ja silti lopputulos olisi ollut paljon huonompi. Eli kyseenalaistaisin tuon kollektiivisen asiantuntijuuden noin yleensä, joillakin aloilla se voi olla hyvä ratkaisu, mutta varsinkin monilla teknisillä aloilla huippuyksilöt ovat aivan korvaamattomia.
On tietysti hyvä motivoida ihmisiä "Lokki Joonatan" kertomuksilla, mutta tosiasia on, että synnynnäinen lahjakkuus suurelta osin ratkaisee, mihin on mahdollisuuksia.
"Olen aika vakuuttunut siitä, että kyseessä on synnynnäinen lahja, eikä että aivoni olisivat "muovautuneet" ympäristötekijöiden vaikutuksesta."
Olen myös samaa mieltä siitä, että kyky tehdä asioita älykkäästi on synnynnäinen lahja. Juuri tämä itsenäinen ajatteleminen ja oivaltaminen liittyy älykkyyteen.
Itse tulen perheestä, jossa on riidelty. Minusta on kasvanut diplomaattinen ihminen, joka ymmärtää ihmisten välisiä ristiriitoja. Toisin sanoen olen käyttänyt älykkyyttäni ihmisten välisten sotkujen selvittämiseen.
Mitä tulee yksilösuoriutumiseen ja ryhmäsuoriutumiseen, niin myönnän, että huippuyksilöt ovat korvaamattomia. Edelleen kuitenkin paras tilanne on se, että ryhmässä on erilaisia yksilöitä (kokonaisuuksien hahmottajia, yksityiskohtien hahmottajia jne.) Itse olen parhammillani tiimin vetäjänä eli päätän mitä tehdään seuraavaksi. En mielelläni ota kantaa yksityiskohtiin ellei ne ole ristiriidassa kokonaisuuden kanssa.
Loppuun kommentti, että älykäs tunnistaa aina toisen älykkään oli yksilöiden ajattelu kuinka ääripäät hyvänsä. Mihin tämä liittyy? Se liittyy älykkyyteen, josta ainakin minusta on vaikea keskustella konkreettisesti. Älykkyys on jotain hyvin abstraktia, jonka voi aistia. Vähän niin kuin tunteet...
Sanoisin, että älyllisesti keskitason ihmiset (jatkossa "tavikset") pääsevät keskimäärin parempiin tuloksiin ryhmänä kuin yksin. Koska taviksia on tilastollisesti eniten, he edustavat sitä keskinkertaista ajattelua, jonka varassa yhteiskunta päivittäistasolla pyörii. Konsensukseen pääseminen on sitä helpompaa, mitä samankaltaisemmin ryhmä ajattelee. Tavisten joukossa määrätty osa aivoenergiasta kuluu tosin kaikenlaisten sosiaalisten kuvioiden ruotimiseen, mutta ryhmähenki on leppoisa ja tulostakin tulee, kun kukaan porukassa ei kyseenalaista asioita liikaa.
Puolestaan mitä älykkäämpi ihminen on, sitä vähemmän hän on riippuvainen sosiaalisista sovinnaisuuksista, on ajattelussaan enempi yksilö- kuin joukkupelaaja, ja ennen kaikkea kyseenalaistaa asioita enemmän. Älyllisesti tasaveroisessa seurassa lopputuloksena voidaan yltää todellisiin huippuratkaisuihin, eli älykäskin tarvitsee elämässään sitä samanhenkistä seuraa, mutta tilastollisten todennäköisyyksien valossa älykkään on käytännössä usein helpompaa työskennellä suosiolla yksin.
tl;dr
Aloitusviestin linkkiesityksessä Kai Hakkarainen määrittelee älykkyyden, varsinkin ns. kristallisoituneen älykkyyden niin, että se käsittää kaiken hankitun tietämyksen ja kokemuksen. Useimmat älykkyystestit puolestaan pyrkivät mittaamaan testattavan kognitiivisia kykyjä, kuten matemaattis-loogisesta päättelyä, kolmiulotteista ajattelua, kielellistä lahjakkuutta ja muistitoimintoja niin, että testitulos on mahdollisimman riippumaton opitusta. Keskustelu älykkyydestä on oikeastaan aika hyödytöntä, kun jo määritelmästä ollaan varsin erimielisiä.
Hakkarainen katsoo myös, ettei huippuosaaminen perustu poikkeuksellisiin lahjoihin. Esimerkiksi hän ottaa mm. Einsteinin, joka ei koulussa osoittanut muista poikkeavaa neroutta. Jos on perehtynyt vaikkapa yleiseen suhteellisuusteoriaa, tulee vakuuttuneeksi siitä, että Einsteinilla oli hyvin poikkeava syvällisen ajattelun kyky. Varsin harva pystyy edes ymmärtämään yleistä suhteellisuusteoriaa, vaikka sitä hänelle kuinka rautalangasta väännettäisiin. Einstein kehitti teorian lähes yksin, vain matemaattisessa formuloinnissa hän sai apua. Joten on vaikeata "allekirjoittaa" Hakkaraisen näkemystä tältä osin.