olenko tosiaan ainut näin ajatteleva ja TOIMIVA nainen.vein oikeuteen mieheni.tuomio tuli myös tukasta tukistamisesta, laittomasta uhkauksesta (uhkasi tappaa) ja tönäisystä. näistä ei lääkärintodistuksdia tms. plus kaksi rajumpaa tapahtumaa, joissa poliisit paikalla.
rikos on rikos. aina. on tekijä sitten vaikka oma mies.
nyt haussa oma asunto ja mies linnassa.
kohtalotovereita???
henkisestä väkivallastakin saa tuomion!
15
1316
Vastaukset
- Pete
...että jos osat olisivat olleet toisinpäin, niin naiste ei olisi linnaan laitettu, vaikka olisi syyllistynyt samoihin asioihin. Näin se vaan nykyään menee.
- Kaarina
naisesi on siis saannut voimansa kasaan ja potkaisut sinut pellolle.
- =((
Minunkin mieheni harrastaa henkistä väkivaltaa päivittäin, samoin fyysistä (repiminen, tukistaminen, läpsiminen)... Ja minä olen aivan toimimaton (paitsi että kahdesti olen poliisin soittanut paikalle)... Koko ajan mietin että miten tästä pääsisi lähtemään, kun on nuo lapset - vielä en ole keksinyt, koska mies uhkailee että ikinä en minä tule lapsia itselleni saamaan..... Perheneuvolassakin on käyty, mutta mies käyttäytyy aivan ihanteellisesti siellä ja jäljestä päin syyttelee minua, että puhun aivan paskaa niille!
- itsenäinen & vahva
Lapset, lapset, lapset..etkö sä typerä ämmä tajua että ne lapset tosta kuviosta eniten kärsii!?! Ovat varmaan jo traumatisoituneita ja jatkavat vanhempana omissa suhteissaan tota teidän sairasta kuviota. Sä olet huomionkipeä reppana, et mikään uhri, muista se!
- Kokenut38
No terve kaikki. Kerron sinulle, ettei suomen maassa tarvitsee asua moisessa väkivallassa ja pärjäät jos minäkin. Kerrron seuraavaksi jotain, jotta saat tarvitsevat voimat lähtemään:
Olen ulkomaalainen ja tulin kotimaastani 12 vuotta sitten suomeen kahden lapsen kanssa entisesta liitostani. Suomalaisen miehen kanssa tietysti tänne päädyin ja synnytin hänelle lapsen, joka on nyt 10 vuotias ihanaa poika. Mies käytti sellaista kieltä henkistä väkivalta, ettei voi sanoin kuvata miltä silloin tuntui. Huoraksi, lehmäksi, äkäksi, lesboksi, varkaaksi jne hän haukkui minua ja tyttäreni joka oli vielä silloin vielä lapsi. Käytti myös rahallista voimansa painostaakseen minua ja omaisuudella. Olin tasan 5 vuotta hänen kanssa ja lähdin menee. Olin silloin työtön ja kahden lapsen yksinhuoltaja meidän yhteishuoltajuudessa oleva poika. Minulla ei ollut työpaikka, eikä sukulaisia, joiltä pyytää edes henkistä tuke, mutta lähdin kouluttauduin ja olen ollu 6 vuotta onnellisesti töissä ja kaikki on hyvin. Isommat lapset jo aikuisia ja koulunsa käyneet. Vieläkään mies ei jätä rauhaan ja jatkuvasti vie minua oikeuteen milloin mistäkin asiasta, kaikki on hävinnyt ja olen selvinnyt tälläi:...... Ctrl Alt Delete, Käynnistä tehtävan hallita ja lopeta prosessi eli ohita koko ihmistä ja jatka elämäsi. Hän ei osa rakastaa. Lasten takia ei tarvitsee kestää.
- sumussa
Hei! Pyytäisin neuvoja, miten voin auttaa siskoani. Hänen avopuolisonsa on sekä fyysisesti- että psyykkisesti väkivaltainen, mutta siskoni ei saa aikaiseksi lähteä suhteesta. Hän on tyypillinen uhri: Ei lähde suhteesta koska rakastaa miestään niin kovasti! .. Olen monia kertoja herännyt siskoni hätäiseen soittoon, kun mies on juonut päänsä täyteen ja hakannut joko kavereitaan tai siskoani. Kerran siskoni joutui sairaalaan, kun mies oli vääntänyt hänen kättään niin että solisluu murtui. Usein mies on lyönyt , töninyt, ja heittänyt jopa portaita alas! Mutta siskoni ei ilmoita häntä poliisille, ei kuvaa todisteita, ei mitään!!!
Viikko sitten siskoni mies taas tulistui ja pahoinpiteli ystävänsä, sekä siskoni ja taas hain hänet turvaan. Mies tuli seuraavana aamuna kukkapuskan kans ja sisko antoi anteeksi! Mitä voin tehdä??
Solisluun murtuminen on kirjattu tietoihin, mutta sisko ei nostanut syytettä, nyt viimeisestä hakkaamisesta otin kuvat siskoni mustasta silmästä, ja miehen kaveri ilmoitti omasta hakkaamisestaan poliisille, mutta siskoni ei suostunut puhumaan.. Olen usein kysynyt siskoltani miksei hän lähde, mutta siskollani ei ole tuloja koska hän on työtön.. Ja hän pelkää miestään!- 20+1
Ota siskosi luoksesi asumaan. Työtön saa valtiolta tukea sen verran että pystyy elämään itsenäisesti, ei siskosi miehen tuloja tarvitse. Kiellä siskoasi tapaamaan miestään äläkä päästä miestä kotiisi. Jos mies tulee ovelle, soita poliisit. Hankkikaa miehelle lähestymiskielto. Vie siskosi turvakotiin äläkä kerro kenellekään missä hän on. Jos tarvitset konkreettisia neuvoja, soita Naisten Linjalle (https://www.naistenlinja.fi) ja kysy sieltä. Keinoja on ja apua löytyy jos vaan pyytää!
- jk
eimole kohtalotovereita
- Ilmaiseksi:Sinde82
Sitten kun olet Kassi-Alma ja asut oikeuden vieressä suoralla, se alkaa tuntumaan sinusta kivalta. Entä työpaikkojen kysely perheväkivallan yhteydessä? Törkeää fyysistä ja psyykkistä kidutusta. Hakkaat punaista päätä seinääsi, olet kouluttamaton, ammattitaidoton ja frustraatiossa sekä etsit nostalgista ikääsi, näköäsi, kokoasi ja sisintä. Et voi tehdä muuta, kuin todeta ettet arvosta tarpeeksi yksityisyyttä ja omaa itseäsi, sieltä alapäästä.
- Neuvoton
Henkinen väkivalta on kohta vienyt minut sängyn pohjalle. Mieheni möi toisen automme keväällä kertoen sen olevan niin heikossa kunnossa ettei kunnostaminen kannattanut. Nyt olemme hänen autonsa varassa. Sain työkeikan joka alkaisi ensi viikolla. Mies sai kuitenkin jostain selville, että minulla on melkein koossa oman asunnon takuurahat 4kk. Vielä kun olisin saanut tehdä tän tulevan duunin. Olen luottotiedoton ja siksi noin kovat vakuudet. No, arvatkaa mitä? Jäljellä oleva automme oli sitten myyty eilen!!! Tuleva työni olisi edellyttänyt autoa. Millä todistat mitään? Tottakai hän saa tehdä autolleen mitä haluaa. Nyt odotan vkoloppua ja sotaa, tosin hakkaamaan hän ei enää pysty, on jo oikeusjuttu asiasta menossa.
Mutta hän tietää säästämistäni rahoista, jotka on tarkoitettu siihen, että pääsen hänestä eroon eli omaan asuntoon.- opi elämään
Jos päätät tehdä sen,
sinä varmasti pääset pois!
Kotikunnassasi on turvakoti tai joku vastaava.
Mikäli haluat alistua, olla nöyryytettynä ja hakattuna,
(ehkä olet masokisti, nautit kidutuksesta?)
valinta on sinun,
olet aikuinen, täysivaltainen ihminen!
- 2+7
no mionua poliisi kehoitti miettimään että jaksanko lähteä siihen oravanpyörään..... se siitä. on lääkärinlausuntoja ja päiväkirjamerkintöjä ja yksi nauhoitus...
ei jaksaaaaa - ei tässä elämässa
no tämän takia en enää koskaan muuta miehen kanssa asumaan.ekani oli psykopaattinen narsisti ...ja muut narskuja.niitä vaan on niin paljon.olen vilkas nainen ja en tosiaankaan ota elämänkumppanikseni miestä,heillä on usealla tapana alkaa kontrollia pitämään,olla parempi,vahvempi,määräileviä .tapailen vaan miehiä,ja hekin yrittävät kontrollia pitämään koska ovat huonoitsetuntoisia koska olen vetävä nainen ja pidetty ihminen.mies ei voi sietää sellaista.en koskaan muuta miehen kans samaan tupaan tässä elämässä.jos ei satu jus silloin tekemään mielis eksiä kun heitä huvittas,alkaa nalkutus ja huoraksi haukkuminen.miehet ovat enin osa pimeitä,äitiensä huonosti kasvattamia tunnesairaita.ja narsisitnaiset ne vasta pipipäitä ovatkin-miehiä alistavia narttuja.ja hakkaavatkin niitä,kuten petekin tietää
- ughv
Äitini on erittäin lahjakas manipuloija ja valehtelija. En osaa edes kertoa kuinka suurta vahinkoa hän on aiheuttanut minulle ja sisaruksilleni. En voi uskoa että kukaan voi koskaan vahingoittaa ja satuttaa mua niin pahasti mitä äiti. Hän on aina osannu niin sanotusti lyödä puukon kaikkein pahimpaan paikkaan ja ripotella suolaa päälle ja nauraa vielä kaiken lisäksi. Hän on siinä niin lahjakas että saa minut itsenikin ajattelemaan että on oma vikani miksi se tekee ja sanoo niin kamalia asioita, se saa tuntemaan siltä että se on minulle ja sirasuksilleni oikein, mitä ikinä se tekeekin. Vika on aina ollut ja on meissä. Minulle on lapsesta asti mm. hoettu kuinka olen huono ja paha ihminen ja jos/kun äiti tappaa itsensä niin vika on minun koska olen niin kamala ettei hän minua kestä. Ei ole kovin sydäntä lämmittävää tekstiä ollut lapsena kuunnella. Sama virsi oli muillekin sisaruksille, henkilö vaan vaihtui tasaisin väliajoin. Aina joku meistä oli hänen hampaissaan. Sama jatkuu edelleen, tosin nalli ei ole napsahtanut enää vähään aikaan omalle kohdalleni.
Hänen paikkansa ei olisi todellakaan vapaalla jalalla vaan pikemminkin jonkinlaisessa hoitolaitoksessa.
Tämä todennäköisesti kuulostaa vain turhanpäiväiseltä kitinältä mutta en tosiaan osaa tuoda niitä kaikkia asioita esille mitä se on meille tehnyt. Yritin saada apua muutama vuosi sitten kun nuorin siskoni jäi yksin asumaan hänen kanssaan. Apua ei todellakaan herunut. Otin lastensuojeluunkin yhteyttä mutta sieltä sanottiin ettei kotona tapahtuvat asiat kuulu minulle koska olen aikuinen ihminen enkä enää asu kotona. Se oli täydellinen iski vasten kasvoja. Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin uskaltanut tuoda näitä asioita esille ja jouduin todellakin tsemppaamaan itseäni että uskalsin siskoni vuoksi tehdä ilmoituksen. Ja sitten lopputulos oli tämä. Aina ei todellakaan mene nallekarkit tasan. - opastan
äitisi ja tämänkaltaiset henkilöt ovat itse menneisyyden uhreja,perittyjä juttuja omasta kohteluista,ts he ovat tosi sairaita henkisesti ja vaarallisia.ovat itse häiriintyneet jossain elämänsä vaiheissa.paetkaa tuollaisa ns äitejä,isejä tai tuttuja ,ystäviä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2752855Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka412271Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471977- 1101712
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121355- 661307
- 681243
- 551169
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771141