Jouluna se tapahtui. Kymmenen vuotta oltiin vaimoni kanssa yhdessä. Nuorena aloitettiin, nyt ollaan 30 vuotiaita. Viimeinen vuosi oli ihan hirveä ja me ei päästy sopuun. Olihan meillä näitä ongelmia aina. Me kasvettiin yhdessä. Aikuisuudessa kaikki ei mennyt tasan.
Heräsin liian myöhään virheisiin, jotka tähän johti. Nyt on hirveä katuminen päällä. Tahtoisin vain kuolla, koska pilasin tämän. Tietäisin niin miten tämä korjattaisiin, mutta vaimoni ei usko minua enää. Hän näkee minussa vain ne virheet, joista hän ei pidä. Ne olisi niin helppo korjata. Miksi et tajua? Miksi et anna mahdollisuutta? Rakastan häntä niin paljon ja tajuan sen vasta nyt. Miksi nämä asiat tajuaa vasta silloin, kun oikeasti toisen menettää?
Tiedän, että hän ei ota minua enää takaisin, jos vain suren. En saa roikkua. En saa odottaa häntä. Minun pitää löytää takaisin ne asiat johon vaimoni minussa rakastui. Toivoa vain, että hän huomaa minut uudestaan. Meillä olisi niin paljon vielä koettavaa.
Nyt olen ihan yksin. Ei ystäviä, ei hyviä sukulaisia. Vain minä. Hän oli kaikkeni.
En tiedä
Heräsin liian myöhään virheisiin, jotka tähän johti. Nyt on hirveä katuminen päällä. Tahtoisin vain kuolla, koska pilasin tämän. Tietäisin niin miten tämä korjattaisiin, mutta vaimoni ei usko minua enää. Hän näkee minussa vain ne virheet, joista hän ei pidä. Ne olisi niin helppo korjata. Miksi et tajua? Miksi et anna mahdollisuutta? Rakastan häntä niin paljon ja tajuan sen vasta nyt. Miksi nämä asiat tajuaa vasta silloin, kun oikeasti toisen menettää?
Tiedän, että hän ei ota minua enää takaisin, jos vain suren. En saa roikkua. En saa odottaa häntä. Minun pitää löytää takaisin ne asiat johon vaimoni minussa rakastui. Toivoa vain, että hän huomaa minut uudestaan. Meillä olisi niin paljon vielä koettavaa.
Nyt olen ihan yksin. Ei ystäviä, ei hyviä sukulaisia. Vain minä. Hän oli kaikkeni.
En tiedä
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jos virheesi oli uskottomuus tai fyysinen väkivalta, niin sori, joudut kärsimään. Ne on niin isoja loukkauksia puolisoa kohtaan että sitä ei kykene anteeksiantamaan.
Naistenlehdessä oli tosin yksi juttu, jossa vaimonsa päällekäynyt oli mennyt lyömättömään linjaan, terapiaan ja vastaaviin. Siellä se oli aktiivisesti ja sitkeästi kaksi vuotta, yksin, koko ajan, mutta sai sitten vaimonsa takaisin.
Uskoton voi mennä yksilöterapiaan, psykoterapiaan. Voi olla että saisi myöskin kahden vuoden hoidon jälkeen joltakin vaimolta anteeksi. Ainakin oppisi, jos uusi vaimo joskus ilmestyisi, että ei koskaan enää petä.
Väärin kumpikin. Fyysistä väkivaltaa vihaan, samoin uskottomuutta.
Syyt on enemmän henkisiä. En ollut tarpeeksi mukana asioissa. Keskityin liikaa omiin asioihini. Töihin ja opiskeluun. Se johti minun sulkeutumiseen. En huomioinut tarpeeksi vaimoani. Tajuan sen vasta nyt ja pistäisin jatkossa kaikki muut toiselle sijalle ja perheeni ensimmäiselle.
Jos näin on, sinulla on hyvät mahdollisuudet saada vaimosi vielä takaisin!
Suosittelisin, että menet työterveyslääkärille puhumaan erosta ja tunteistasi. Hän voisi ohjata sinut yksilöterapiaan tms, jossa voisit yksin käsitellä nuo virheet, ja syyt niihin. Kun tiedät itse varasti ensin omat virheesi, kun tiedät niiden syyn, niin silloin vasta voit luottaa itseesi, että et ehkä toista niitä. Silloin vaimosikin ehkä alkaa uudestaan luottamaan.
Ajattele tilannettasi ulkopuolisena. Miten eläisi yksin ja miten toimisi yksinään sellainen mies, jota vaimosi ihailisi? Ja sitten, päätä itse toimia kuten tuo mies tekisi.
Avioliiton salaisuus on molemminpuolinen kunnioitus, arvostus ja luottamus. Joku näistä meni rikki, mutta ne voi korjata, jos todella haluaa, kun syy ole anteeksiantamaton.
Oletko varma, että näin oli? Erosin kolem vuotta sitten. Epäluulo astui suhteeseen, kun aloin epäillä ex-miehenelläni olevan suhde työpaikallaan. Mies kielsi aivan kaiken ja haukkui minut vainoharhaiseksi, kehotti "menemään hoitoon". Suhde lähti siitä nopeaan alamäkeen ja lopukta erosimme. hyvä niin.
Sittemmin kuulin, että hänellä todellakin oli suhde tuolloin sen naisen kanssa, mitä epäilin! Se avasi vanhat haavat, mutta jäkyttävintä oli tämä:
eksän työkaveri-nainen (vaikka Maria) , kenen kanssa exkälläni oli suhde, erosi tahollaan pian meidän jälkeemme. Maria ei kertonut miehelleen suhteestaan eksääni mitään, ei ole kertonut edelleenkään (he ovat salassa yhdessä). Maria kertoi miheleen syyksi perinteiset "erilleen kasvamiset". Tapasin tuon Marian eksän vastikään, ja hän syyttää erosta itseään.Kuinka "en osannut huomioida ihanaa vaimoani tarpeeksi, voi kun saisin toisen mahdollisuuden" jne. Hän kieltäytyy edelleen uskomasta, että Marialla oli vuosia suhde minun eksäni kanssa. Hän katsoo Mariaansa täysin ruusunpunaisten silmälasien läpi ja jatkaa itseruoskintaansa.
Älä sinä, hyvä mies, tee samoin! Eksäni on pikkupaikkakunnan julkkis ja työpaikkansa puolijumala. Oli ihan selvää, että kun hän alkoi liehitellä Mariaa, tämä olisi vaikka myynyt mummonsa eksäni vuoksi. Ota sinä selvää, ettei kohdallasi ole mitään vastaavaa ja lopeta itsesi soimaaminen! Olet nuori ja elämällä on sinulle paljon onnea tiedossa.
Olisinpa sinun tilanteessa. Sinkkuna kelpaa elellä. Nyt vaimo piereskelee nurkissa ja märisee....
Ota järki käteen aja ala elää, niin minä tekisin jos pääsisin eroon piereskelevästä vaimostani.
Ei osoita suurta älykkyyttä tuoda ilmi haukkumalla vaimostaan jotain sellaista, joka on olemassa kaikissa muissakin ihmisissä, sillä jokaisella meistä on ilmavaivoja..
Oma pas*asi ei varmaan haise? Vaimo ei varmaan joudu sietämään krapulaasi ja kännäilyjäsi? Mitenuuten puhut (tekstisi viittaisi että et kovin sivistyneesti), miten käyttäydyt ruokapöydässä (osaatko käyttää haarukka ja veistä yhtäaikaa?), miten huomioit muut ihmiset, miten kohtelet vaimoasi?
Miten sitä alkaa kohtelemaan ihmistä huonosti lopulta, vaikka ensin on rakastunut?
Eiköhän Jake vaan ole trolli, joka kuvittelee olevansa hauska. Unohdetaan se.
Sanotaan vielä, että meillä on pieniä lapsia. Tapaamisista ollaan alustavasti sovittu. Niitä on vain niin vähän entiseen elämään verrattuna, jossa olin heidän kanssaan päivittäin. Rakastan lapsiani. Nyt asumuseron aikana olen huomannut, että lapset ovat alkaneet vieraantua minusta. Ovat kovasti äitinsä perässä. Tunnun olevan kovin ulkopuolinen. Osittain olen pettynyt, osittain vihainen vaimolleni siitä. Tai en minä häntä vihaa, haluaisin vaan kaiken ennalleen (parempana). Jos rupean lasten tapaamisista tappeleen, niin tiedän, että silloin meillä menee loppukin toivo pieleen.
Vaimoni ei vaikuta enää surevan. Hän on päässyt tästä yli ja katsoo tulevaisuuteen. Kyllä hän on sanonut, että ei hän täysin pois sulje meidän paluuta yhteen, jos se joskus siltä tuntuu. Nyt hän haluaa vain erota ja olla poissa tästä kaikesta. Eniten pelkään, että hän löytää uuden ja silloin peli on menetetty.
Kyllä mä olen jo tiedostanut virheeni ja niiden korjaamista teen koko ajan. Kyllä elämän pitää olla vaikeaa. Miksi ei toiselle voi antaa mahdollisuutta korjata vikoja, kun ne on kerran tiedostettu? Miksi ei edes lasten takia? Onko vain niin, että rakkaus on haihtunut ja toinen tuntuu vain painolastilta? En minä jaksa uskoa, että hän haluaisi toisia miehiä tai, että niitä olisi ollut.
Tässä tilanteessa ajan kuluminen on varmaan paras ratkaisu. Eletään päivät kerrallaan. Olen se hyvä mies. Yritän unohtaa epätoivoisen rakkauteni häntä kohtaan ja olen itsevarmempi. Kerron, että välitän hänestä todella, mutta pärjään itsekin.
Ahaa, asuttekin jo erillään. Eli siis luovuta, päästä irti. Vikojen tiedostamisesta on pitkä matka niiden korjaamiseksi. Vaimosi rakkaus on haihtunut ja sinun toiveesi uudesta yhteiselosta hänen kanssaan tuntuu vaimosta vain painolastilta.
Mutta kuten sanoin: hakeudu terapiaan. Tarvitset sitä. Itse kävin terapiassa pitkään, vaikka olin jättävä osapuoli - ja vaikka minulla oli monta ystävää ja sukulaista, joiden kanssa työstin eroa. Monta vuotta ennen eroa ja vielä vähän sen jälkeenkin. Juuri jokin aika sitten mietin miten eräskin ystäväni, vielä miespuolinen jaksoi kuunnella liittoni murheita 8v! Siinä ajassa hän ehti jo itsekin eroamaan. Tai vaimo jätti.
Vaimosi lienee yhä eroprosessissa, suree yhä, on loukattu yhä, ei vain näytä sinulle tunteitaan. Hän halunnee olla vahva, lastenkin vuoksi.
Voit itse toimia päinvastoin, ja kertoa omasi hänelle, avoimesti, mutta asiallisesti, painostamatta, pyytämättä ja odottamatta niihin vaimolta mitään vastauksia. Jos kerrot, poistu paikalta samantien, edes kuuntelematta vastausta. Älä kysy vaimoltasi "Miksi...", sillä vaimosi ei tiedä vastausta, tuskin kukaan, ihmiset ovat ristiriidassa itsensä kanssa, eivät osaa vastata, kun erokriisiä yhä eletään. En osaa minäkään vastata Miksi -kysymyksiisi. Aika kertoo vastaukset, tsemppiä ja voimaa toimia parhaalla tavalla vaikeassa tilanteessa.
No minun mielestäni jos suhteessa ei ole ollut mitään väkivaltaista niin pitäisi naisesi antaa ainakin yrittää uudelleen. Mutta jos jotain väkivaltaista kerrankin sattuu niin siihen ei kenenkään kuulu antaa enää uusia mahdollisuuksia. Koska kyseeseen tulee silloin jo uskaltaminen....ja jos joku ei uskalla yrittää uudelleen niin ei ole myöskään pakko.
Kiitoksia sanoista "Tsemppiä eteenpäin"! Olen jotenkin ajatellut, että vaimoni ei ajattele meitä enää ollenkaan ja se sattuu minuun eniten. Ehkä hän kumminkin vielä harkitsee. Meillä on vielä harkinta-aikaa jäljellä pari kuukautta (toki sitäkin voi vielä pidentää). Ehkä voin vielä estää tätä tapahtumasta. Jos vain näytän olevani sen arvoinen.
En minä voi vielä luovuttaa. Liian paljon menetettävää. Liian paljon hyvää. Rakkaiden puolesta kannattaa taistella!
Majakanvalo
Muista, että kunnon sotamies tietää milloin antautua, eli milloin pitää luovuttaa. Rakkaan puolesta on turha taistella, jos kumppani ei enää rakasta. Kannattaisi jutella vaimon kanssa ja kysellä harkitseeko hän todella vielä liittonne jatkamista. Mielestäni sitä tarvitset jokatapauksessa terapiaa. Jonkun jonka kanssa työstää tunteitasi.
Harkinta-aikaa ei voi pidentää, jos jompikumpi jättää 2. erohakemuksen.
Ikäväähän se on, kun parisuhde päättyy. Etenkin jos itse haluaisi jatkaa. Mutta toista ei voi pakottaa rakastamaan, ei edes itseään.
Kerroit, että teillä on ollut aina ongelmia. Miksi ne vasta nyt 10 v päästä olisi, sanojasi mukaellen "niin helppo korjata"? En yhtään ihmettele, ettei vaimosikaan enää usko virheiden korjaantuvan. En ihmettele sitä siksi, koska itse mietin eroa kaikenkaikkiaan n. 8v lähes 30v ex-liitostani. Ex ei millään halunnut erota eikä nähdä liittomme ongelmia. Kävin asiantuntijoiden luona ennen eroa. Yksi psykologi keksi kerran kysyä "Mikä estää sinua eroamasta, mitä odotat?" kun olin tehnyt eroa pitkään "tosissani" ja keräsin siihen voimia. Vastasin, että odotan edelleen asioihin muutosta, ongelmiin ratkaisua. Psykologi kysyi sitten "Olet nyt odottanut mieheltäsi muutosta yli seitsemän vuotta. Kauanko aiot vielä odottaa?", Lisäsi vielä "Jos 7 vuoteen ei ole saatu mitään positiivista muutosta aikaiseksi, vaikka siitä on puhuttu useasti, niin mikä olisi sellainen seikka, joka tekisi muutoksesta mahdollisen vasta nyt, 7 vuoden jälkeen?".
Tämä kolahti. Minun oli pakko myöntää, että huijasin itseäni odottamalla. Kaikenlisäksi piti todeta, että vaikka ihan kaikki ongelmat olisikin saatu ratkaistua kuin taikasauvalla, niin en enää aikoihin ollut rakastanut exääni. Rakkaus oli kuollut ongelmien sekaan. Eikä se enää koskaan tulisi takaisin, vaikka ongelmat olisi ratkaistu. Ex oli muuttunut vuosien varrella vastakohdakseen siitä miehestä, johon aikoinaan rakastuin.
Ala harrastaa, mieluummin sosiaalisia lajeja, hommaa ystäviä, pidä sukulaisiin yhteyttä, niin - ota oma elämä haltuun! Sinä et ole "vain sinä", sinä olet kaikki mitä sinulla on. Ole ystävällinen itsellesi, rakasta itseäsi. Vain siten voit myös rakastaa muita ja olla rakastettu.
Kyllähän vielä rakastaa, koska hän on niin sanonut. Mutta se ei kuulemma riitä, koska on ongelmia. Ne ongelmat ei ole niin suuria ettei niitä voi korjata. Koska olen niitä jo korjannut. Minulle nämä ongelmat eivät ole mitään vieraita, etten tietäisi miten niitä voisi korjata. Siksi en tarvitse siinä asiantuntijoiden apua. En ala niitä ongelmia tässä eritteleen, koska se ei ole oleellista.
Mutta olen minäkin alkanut asentoitumaan siihen, että tämä ei välttämättä pääty hyvin. Olen alkanut harrastamaan ja hieman jopa nauttimaan yksin olosta. Mutta silti päässä kolkuttelee ajatus, että meidän ongelmat on niin pieniä ettei erota kannata.
Vaimollani on vaan tullut totaalinen kyllästyminen tähän tilanteeseen ja hän ei näe muuta ratkaisua. Kenties olen tässä asiassa sitten vahvempi. Vahvempi miettimään asioita, joka olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu. Vahvempi uskomaan meihin.
Mutta, joo. Alan elää elämää yksin, niinkuin vaimo haluaa. Yritän lämmittää häntä hitaasti. Näyttää, että olen oikeasti se hyvä mies johon hän rakastui. Jos hän ei ota tarjoustani vastaan, vaan lämpenee muille, niin sitten ymmärrän väistyä. Ennen en voi luovuttaa. Nykyään luovutetaan liian helposti, minä en ole sellainen.
Moi!
Meillä on myös viimeinen vuosi mennyt kuvailemallasi tavalla ja vaimo on lähdössä 25 vuoden jälkeen meillä oli pitkä opiskeluaika ja tyttäremme on vasta 6 vuotias. Vaimo ei näe minussa enää mitään hyvää ja sanoo, että jokainen vastaantulija on parempi ihminen. Minä en ole vaimoani pettänyt, hakannut tai edes liiemmin joupotellut. Olemme molemmat hyvinkoulutettuja ja kohtalaisen menestyneitä elämässä. Melemmilla on ollut kriisejä ennenkin, mutta ennen niistä on selvitty. Nyt näyttää todella pahalta.
Ole oma-aloitteinen. En ole tasa-arvofanaatikko, minusta kodissa on miesten hommia. Mies voi hoitaa kodissa ihan mitä vaan, mutta, miestentyöt on mulle vaikeita. Ruuvaus, sähkölampun vaihto (tosi on, mulla on vaikeita valaisimia, joissa en pärjää), repsottavat kaapinovet, vääntyneet ovien (hirsitalossa ovi- ja ikkuna-aukot painuvat) ja muut talotyöt.
Asumuserossa asun yhteisesti omistamastamme omakotitalossa. Hoitelen kakkua itse, talo myydään vasta keväällä.
Lumityöt osaan, mutta raskaita ovat isossa pihassa. Ei oo (kenties kotiin halajavaa) näkynyt täällä auttamassa. Ylpeys ei anna periksi pyytää miestä avuksi.
Sade oli tehnyt kattolumesta raskaan. Viime yönä (uudenvuodenaatto) klo23 vessan tuli vedet sisään välipohjan kautta, wc:n ilmastointiputki oli katolla vääntynyt lumen painosta. Laittelin exälle heti viestiä vahingosta, tietäen että lienee kännissä, tuskin tulee apuun. WPK tuli lankomiehen kanssa hoitamaan kiirekorjaukset keskellä yötä.
Jos mies oikeasti haluaisi takaisin, oma-aloitteisuus pyytämättä, kiitosta odottamatta kodintöissä., jo aiemmin, olisi saanut minua leppymään päin. Nyt vaan edistää eropäätöstäni. Ryypätkööt, mä pärjään yksin ilman tollasta miestä.
Majakanvalo, vinkiksi. Ole oma-aloitteinen mies kun vierailet vaimon kodissa, silmä tarkkana onko, tai kysy, onko avuntarvetta miestenhommissa. Jos näet, jos on, hoida homma, mutta ilman mitään numeroa. Voi lepyttää, ainakin vähän.
Pari ajatusta tuli vielä mieleeni, eilisillan vesivahingosta ja kotonani vierailleista vapaapalokuntalaisista sekä omasta ex:stäni.
On Miehiä, heitä jotka juhlapyhänäkin päivystävät selvinpäin, auttaakseen voimillaan ja osaamisellaan kanssaihmisiä pulassa.
Sitten on miehiä joille tärkeää elämässä on jokaviikonloppuinen perjantaikossu, ja juhlatpyhät ovat olemassa, jotta saa kunnolla ryypätä.
Tuttua tekstiä Majakanvalo. Tuota se on kaikilla, eroahdistusta. Ei se läheisriippuvuutta ole vaan kaipausta menneisiin hyviin aikoihin. Kun sitä toista ei voi omistaa, ja rakkaus on voimakas kuin kuolema. Elämäsi on yhtä rankkaa kuin muillakin samassa tilanteessa olevilla. Eroseminaareissa voi pohtia tyhjyyttä, sitä suurta aukkoa jonka toisen poistuminen arjesta on jättänyt.
Vaimollasi oli tämä ratkaisu tilanteessanne.Ehkä hän tarvitsee tämän tilan aivan itsensä vuoksi. Joskus se selventää tunnelukkoja kummasti, vaikka rakastamaan ei voi pakottaa.........Voihan se olla, ettei menneeseen hän halua enää, silloin vaihtoehtoja on yksi. Sinä kyllä selviät, niinkuin muutkin. Tuskin sitä kipinää saa aikaiseksi vaikka muuttuiset täydelliseksi, onhan tuo nähty.
moi
samanlainen tilanne täälläkin.vaimo ilmoitti ennen joulua että haluaa muuttaa muualle
asumaan kun häntä on ahdistanut jo muutama vuosi minä ja minun hänen huomioitta
jättäminen.no pientä taustaa..olemme taloudellisesti kohtalaisen hyvin toimeen tuleva
aviopari ja naimisissaoloa takana n10 vuotta.mulla on ollut tässä työn alla ollut omakotitalo
ja mökin rakennus takana ja tietysti oma vuorotyö.mua itseäni on jo ahdistanut
tämä liiallinen työ jo kohta vuoden,mut olen vain jupissut itekseni enkä ole
ymmärtänyt hakea apua itselleni.nyt tajusin syksyllä että mulla on joku bunoutti
ja aika vaikea masennus.löin pensselit ja vasarat santaan ja päätin pitää
pienen breikin näistä hommista,mut tais tulla liian myöhään.ja yhtään se ei
auttanut et vaimo oli viihteellä viime vuonna melkein joka viikonloppu kavereittensa kanssa,
ja mä vielä valvoin kaikki ne yöt ja odotin häntä kotiin,menee vähän vaimon haukkumiseksi,mut hän on todella hieno ihminen ja olen kunnioittanut häntä
ja rakastanut ja omasta mielestä yrittänyt sitä hänelle myös osoittaa.olemme n.40 vuotiaita molemmat ja meillä ei ole lapsia.
ahdistaa tää tuleva ero ihan jumalattömasti ja en tiedä kuinka tästä selviäisin.
Kaiken lisäksi tää talo on kesken ja mulla ei ole yhtää paukkua tehdä minkään
asian eteen yhtään mitään.työpaikkakin ahdistaa ja tekisi mieli antaa sinnekkin
n.s pitkät,mut kun en pysty.kavereitakaan mulla ei ole liiaksi,varsinkaan sellaisia
joille puhella omia ongelmia.olen käynyt juttelemassa näitä mun asioita ammattilaisille
mut tuntuu aika pahalta tää nykyhetkinen tilanne.ikävintä tässä hommassa on se
et vaimon kanssa jutellaan,nukutaan samassa sängyssä(sen vähän mitä pystyn)
ja jopa seksikin on vaimon mielestä hyvää..?
ikävää vuodatusta mut johokin tääkin pitää purkaa..
kaikille eron kokeneille julmetusti tsemppiä vaikka mulla sitä ei ole
terveisin janne
Sure rauhassa surusi. Olet vasta 30-vuotias ja parhaat päivät ovat edessäsi niin elämässä kuin parisuhteissakin.
Kasvoit tämän naisen kanssa yhdessä. OK. Et osaa ehkä nähdä asioita siltä kantilta, että naisia tulee aina lisää. Älä suotta haikaile uutta mahdollisuutta, sillä ei se välttämättä muuttaisi mitää. Koita mieluummin löytää itsesi ja oma onnesi itsenäisenä, sinkkuna.
Olet tehnyt virheittä, mutta olitko sittenkään niin virheellinen. Kaikkihan tekee virheitä. Kukaan ei ole täydellinen. Ota kunnon tauko ja mieti, onko parisuhde edes sun juttusi sitten kun olet päässyt jaloillesi ja oppinut elämään itsenäisenä.
Olet ollut 10 vuotta parisuhteessa, joten sen oppiminen vie aikaa. Nyt keskity elämään päivä kerrallaan. Älä haikaile liikaa menneitä. Vaimosi voi lypsää sinusta mehuja pihalle niin kauan kuin olet altavastaajan asemassa. Sulla on edessä lakisotkut, rahasotkut ja ennen kaikkea tunnesotkusi. Edessäsi on limaseinäinen tunneli mutta siinä rämpiessä ennen pitkää tulee valoa tunnelin päässä. Rämmi suo läpi ja kyllä se aurinko alkaa paistaa ja tulee kovaa maata jalkojen alle.
Sulla on paljon koettavaa myös ilman vaimoasi. Et tajua sitä nyt vielä. Et ole yksin. Tuo, että nainen on kaikkesi on jotakin, mikä sinun pitäisi korjata olitpa parisuhteessa tai et!!! Nainen ei saa koskaan olla kaikkesi. Hanki ystäviä, mene salille, tee asioita, joista nautit. Se on työn takana, mutta kannattaa.
Sinä et ole yksin syypää. Älä syytä itseäsi vaan löydä miehuutesi. Olet mies, et mikään sätkyukko ja virhepesäke. Ei sinun tarvitse itseäsi muuttaa vaan löytää onni elämässäsi, vaikka se tarkoittaisi, että kukaan nainen ei hyväksyisi sinua parisuhteeseen sätkyukoksi!
Anna palaa! Muutaman kuukauden päästä nautit elämästäsi. Nyt on varmasti yhtä kadotusta kaikki ja pelkkää pimeyttä mutta kyllä se siitä kuule lähtee! Olet parhaassa iässä itsesi löytämiseen!
Kannattaa vaan purra hammasta. Koita katsoa asioita puolueettomasti. Nyt kaikki tuntuu sille että kuolema on ainoa asia mielessä. Kun asiat on tuohon asti menneet on suhde siinä mallissa että paluuta ei siinä hetkessä ole mahdollista syntyä. Anna aikaa, älä polta siltoja. Kumppanisi huomaa jos on tehnyt virheen. Sinä saat myös aikaa miettiä asioita. Voi olla että itsellesi syntyy myös erilainen kuva että eroaminen onkin se paras ratkaisu. Puhtaalta pöydältä on helppo lähteä rakentamaan uutta.
aika varmasti sama käytöksesi jatkuisi muutaman kuukauden päästä, jos vaimosi ottaisi sinut takaisin. sinulla oli vuosikaudet aikaa muuttaa käytöstäsi ja vaimo varmasti antoi sinulle suhteessa monta mahdollisuutta. ensi kerralla kun seurustelet kohtele naistasi paremmin.