Sairaus loma palkka

Me Parempien ainesten intellicenttien Tihnk Tänkissä olemme pitkällisen pohdinnan ja keskustelujen jälkeen tulleet siihen tulokseen, että paras palkaton päivä olisi sairaus loman viimeinen päivä.
Koska ensimmäisen sairaus loma päivän palkattomuus sai niin kovan vastustustustuksen, tämä olisi hallitus yhteistyön jatkumisen vuoksi paras kompressori, joka antaa työtä ja toimeen tuloa heikommalle ainekselle.

On se kyllä kummallista, miksi työn antajan pitää yleensäkään maksaa työläiselle palkkaa tekemättömästä työstä niin kuin sairaus loma ajalta.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kerrankin uskon että nimimerkki pitää täydellisesti paikkansa. Vain kokoomuksen edustaja voi olla noin ymmärtämätön asioista ja esittää näin typeriä ajatuksia. Mutta näitähän syntyy kun kultalusikka suussa tullaan maailmaan eikä sen jälkeen koskaan tarvitse itse tehdä mitään.

Monet työnantajatkin varmasti olisivat tyytyväisiä mahdollisimman pitkistä sairaslomista? Koska tällöin kannattaa nimenomaan olla mahdollisimmat pitkään pois töistä...

Sen sijaan ne jotka oikeasti osaavat asiaa ajatella tietävät että sairaslomat olisi syytä saada mahdollisimman lyhyiksi, mutta kuitenkin niin ettei kipeänä tulla töihin tartuttamaan kaikkia muita. Siitä huolimatta nykynormin "3 päivää mistä vain vaivasta" on yleensä pidempi aika kuin olisi tarvis.

Äänestä

Kyllä on monesti nähty mitä seuraa siitä, kun sairaana ollaan töissä ja siinä sitten tartutetaan muut työntekijät ja potilaat... pakko on painaa ei voi mitään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KOKOOMUS NUORI kirjoitti:

Me Parempien ainesten intellicenttien Tihnk Tänkissä olemme pitkällisen pohdinnan ja keskustelujen jälkeen tulleet siihen tulokseen, että paras palkaton päivä olisi sairaus loman viimeinen päivä.
Koska ensimmäisen sairaus loma päivän palkattomuus sai niin kovan vastustustustuksen, tämä olisi hallitus yhteistyön jatkumisen vuoksi paras kompressori, joka antaa työtä ja toimeen tuloa heikommalle ainekselle.

On se kyllä kummallista, miksi työn antajan pitää yleensäkään maksaa työläiselle palkkaa tekemättömästä työstä niin kuin sairaus loma ajalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu