n36

Sä lähdet siitä olettamuksesta, että sun älykkyys on laskenut ja siis sussa on puute, kun sä et hiffaa kaikkia eteen tulleita juttuja "niin kuin ennen" tai sekoat omiin teorioihisi "toisin kuin ennen".

Näin ulkopuolisena voin sanoa, että älyllinenkin kompurointi kuuluu inhimillisyyteen eikä sen takia tarvitse alistaa itseään tyhmä-viisas, puutteellinen-täydellinen/kokonainen yleistyksille.

Ajattele positiivisesti, että sä olet nyt laajempi ihminen kuin kuunaan opiskeluaikaan. Kirjatieto ja älyllinen näppäryys teorioiden hiffaamisen suhteen ei enää ole niin tärkeä juttu kuin esim. konkreettisemmat elämäntaidot.
Siksi matikka ja fysiikkakin saattavat tuntua jopa vierailta nyt, kun niiden kanssa ei enää paini yhtä ahkeraan ja motivoituneena kuin vielä opiskeluaikaan oli jopa pakko. Niin, ellei nyt ole matemaatikko/fyysikko ammatiltaankin.
Mutta miksi sen muutoksen pitäisi olla merkki siitä, että älykkyys on laskenut tai vajavuuden aikakausi alkanut?

Miksi mensan tai ylipäätäänkin muiden ihmisten keksimät testit pystyisivät määärittelemään sua ja sun älykkyyttäsi sen "paremmin" kuin sä itse?
Millaista tukea sä oikeastaan kaipaat ja mitäs jos juuri sitä tukea ei tulekaan ulkoa käsin?
Millainen tuki ja vakuuttelu riittää?
Näitä kantsii funtsaa ennen kuin menee hakemaan apua muualta. Omalla asenteella on suuri merkitys kun on kyse itsen määrittelemisestä.