Mitä mielipiteitä herättää seuraava asia:
Olen seurustellut reilun vuoden, välimatkan vuoksi nähty viikonloppuisin.
Ongelmana on riitely, joka alkaa pikkujutusta, kestää viikon-kaksi. Miesystävä kokee ettei osaa, halua ja jaksa jankata asioita, itse riidan syy on pieni, riita paisuu hirvittäväksi seurauksineen ja koen lopuksi etten jaksaisi enää selvittää kaikkea mitä riita on tuonut mukanaan.
Arvomaailma on erilainen, mies on halveksinut kasvatukseni ja taustani, joissa mielestäni ei ole mitään pahaa.
Riitely noudattaa kaavaa, että pikku jutusta tulee erimielisyyttä, mies sanoo ettei ala kynnysmatoksi ja tekee kuten haluaa asiat, esim. exän kanssa käynyt kahvilla ja puhunut minusta että olen epäluuloinen jne. Minulta kieltänyt exien kanssa kahvittelut. Sanonut että kaverit sitä mieltä että baareissa voi käydä riidan aikana minulle kertomatta ja exän kanssa kahvitella, myöhemmin sanonut valehdelleensa. Sanoo että käy baareissa katselemassa muita naisia, kukaan exkään ei ole niin riidanhaluinen kuin minä. Itse on paisuttanut riitoja ja ollut ilkeä, saanut minut itkemään usein ja ei kadu sanomisiaan.
Riitaa seuraa mykkäkoulu, mies laittaa viestejä muttei suostu puhumaan puhelimessa. Kertoo usealle ihmiselle vikoja ja riidan syitä minusta, mutta ei itsestään. Käy baarissa joka riidan aikana kerran-pari. Laittanut treffi-ilmoituksen joka riidan aikana. Sitten sanoo ettei löydä sieltä mitä hakee, haluaa mut takaisin.
Olimme erossa hetki sitten pari viikkoa. Mies lupasi että suhteen asiat puhutaan suhteessa eikä äidille, työkavereille, ystäville, tuttaville.. Ja treffi-ilmoitukset loppuu, asiat sovitaan nopeasti ettei tule pitkiä riitoja ja edellä mainittuja seurauksia.
Joulun alla suutuin kun mies katsellut äitinsä naapurin kuvia useaan kertaan kehuen naista kuinka hyvän näköinen,, Ilmaisin asian töykeästi, luulin että siinä on takana jotain, mies on jatkuvasti tuonut esille että jos en hyväksy jotain asiaa, etsii naisen joka hyväksyy, katselee muita, etsii muita ja hällä olisi ottajia enkä ole ainut hänen mielenkiinnon kohde. Tämän vuoksi olen jättänytkin hänet aiemmin.
Joulun alla tulevan riidan aikana mies sanoi, ettei jaksa jankata, haluaa erota ja on kurkkuaan myöten täynnä. En mennyt sinne jouluksi vaikka olin suunnitellut niin. Mies kertoili äidilleen muutamalle muulle mistä olen suuttunut, jätti kertomatta kaiken mitä itse sanonut ja tehnyt.. Joulun ed.päivänä laittoi tekstarin että tulla sinne. En pystynyt kun oli kertonut äidilleen ja muille minusta asioita. Hävetti.
Nyt asioita puhuttu. Mies kävi baarissa, laittoi kuvallisen treffi-ilmoituksen, sanoi että minulla on päässä vikaa ja löysi kauniin naisen jonka kanssa ei tarvi riidellä. Sanoin että pidä siitä naisesta kiinni. Nyt nainen on kuulemma valhdetta ja mies haluaa mut takaisin. Kertoi, että äitinsä on sanonut, ettei minulla ole asiaa enää sinnepäin, koska olen miehelle huutanut ja kiroillut ja noin tyhmästä asiasta riidellyt ja jättänyt jouluksi tulematta miehen luo:=0 Mies ei halua korjata äidilleen ja muille asioiden kulkua eikä kertoa kavereilleen treffi-ilmoitukistaan. Laitoin ehdoksi tämän että edes harkitsisin yhteen paluuta.
Mies toivoo että muuttaisin hänen luokseen. Ei ymmärrä, että kun mustamaalaa minua siellä, en kehtaa sinne enää mennä (puhunut myös perättömiä asioita minusta). Sanoo, että hänen äitinsä leppyy kyllä. Ja hän ei halua nolata itseään kertomalla enää mitään asioistamme enää kenellekään. Lupasi (taas) että ei enää puhu minusta eteenpäin asioita, puhunut myös henk.koht.asiat jotka lupasi olla kertomatta:/ Lupaili ettei enää treffi-ilmoituksia. Ei ymmärrä että se loukkaa, ei tunnu oikeasti katuvan. Ei ymmärrä mitä pahaa jos on kertoillut ettei "kestä kenenkään kuvia katsoa netistä". vannoo rakkauttaan ja uskollisuutta.
Nyt päädyttiin siihen, että eroamme koska en pysty sinne enää menemään, en kehtaa. Ja mies haluaa puhtoisena kuvansa säilyttää.. Aiemmin jopa hänen kaverinsa ihmetteli hänen käytöstään ja se oli hetkeksi ilmeisesti pistänyt miehen miettimään koska lyhyen eron jälkeen sanoi olleensa ilkeä ja tehneensä väärin. Mikään ei kuitenkaan muuttunut. Minusta tuli epävarma kaiken myötä ja negatiivinen asenne koko suhteeseen:(
Olin kauan kiltti ja kuuntelin itkien kommentteja että hän etsii toisenlaisen. Tulin siihen tulokseen että etsiköön ja olin ilkeä välillä takaisin. Äitinsä oli sanonut, että miehen kannattaisi etsiä parempi nainen, jonka kanssa ei tarvitse riidellä jatkuvasti, koska minä huudan ja puhun rumasti riidellessä. Huusin kyllä kun mies jäi valheista kiinni. Ja haukuin sikamaiseksi käytökseksi, mies sanoi että minulla on päässä vikaa jne.
Ehkä se on aika antaa tuon miehen mennä. Harmittaa kun muuten tultiin hyvin toimeen, kun ei ollut riitaa mies kohteli hyvin ja luotinkin häneen paljolti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko jotenkin tyhmä vai miksi hukkaat aikaasi tuollaiseen mieheen? Jos haluat paskan elämän ja tulla loukatuksi niin jää toki tuohon sirkukseen.
Mies sanoo että hänellä menee aika mun kanssa hukkaan:( Samaa mieltä minä olen alkanut olla hänen suhteen.
Hän on kuulemma ilkeyttään laittanut treffi-ilmoitusta, ja tehnyt asioita minulle kostaakseen. Mitä en tajua ollenkaan. Kun hän oli keväällä menossa exän kanssa salaa kahville ja juoruili asioita tälle, en kostanut vaan olin se joka sovitteli asioita ja kuunteli huutoa ja ilkeilyä.
Treffipalstailmoitukset hän on laittanut kun kokee että riitoja ei saa puhuttua, tai olen sanonut että harkitsen eroa, viimeksi hän laittoi kuvallisen hakuilmoituksen kun sanoin ettemme saa puhuttua asioita jos suhteutumistapa on ivallinen.
Häiritsee ettei hän tajua asioita, vaan on sitä mieltä että "oikeasti" hän on hyvä ja hellä mies. Ja ei ole oikeasti ilkeä. Olen yrittänyt saada ymmärtämään, tuloksetta.
No ei voi sanoa kuin että tyhmä täytyy olla jos tuollaisen miehen kanssa jää tai edes harkitsee elämää hänen kanssaan.
Meillä riidellään,mutta IKINÄ ei IKINÄ mieheni kerro riidoistamme kellekään ulkopuoliselle. Ei karkaa baariin riidan aikana tai laittele treffi-ilmoituksia. Tai kahvittele exien kaa. Homma puhutaan ja sillä selvä.
Miksi ihmiset jäävät tollaiseen murheenkryyni suhteeseen ja tekevät itse elämästään hankalaa ja vaikeaa? Siinä mielessä itse että antavat kohdella toisen ihmisen noin. Sinulla on vaihtoehto ja se on että suhde loppuu ja etsit/löydät fiksun ja kunnollisen miehen. Ja parisuhteen.
Anna tuollaisen keskenkasvuisen äidinpojan vielä kasvaa hetki.