Suoria kysymyksiä vanhemmille sinkuille

- Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi?

- Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan?

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä?

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän?
16478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?"

Ei. Nykyaika voi olla ripauksen parempi materiaalisesti kuin esim. 20 vuotta sitten, mutta samaan aikaan nykyaika on ainakin Suomen kaltaisessa valtiossa kärjistyneen itsekäs, ahdistava, ihmisiä eristävä aikakausi.

Äänestä

Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?
- Mielestäni on, materialistisempaa kyllä, mutta myös avoimempaa ja rennompaa kuin silloin. Ja onhan monet asiat kehittyneet paremmiksi noista ajoista.

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi?
En paljon muuta, nykyinen työni on ihan ok, mutta intohimoni se ei ole. Mukava työporukka kyllä ympärillä, mutta vapaa-ajalla "oikea" elämä.

-Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan?
Osaa, ei enää pelkää mahdollista kielteistä reaktiota suoraan mielipiteeseen, näin ainakin omalla kohdallani.

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä?
Taas omalta kohdaltani, kyllä, renompi ote asioihin. .

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän?
Itse en kärsi vielä yhtään vähemmän. Kyllä sitä halua ja kykyäkin edelleen on.

Äänestä

- 20 vuotta sitten olin vastavalmistunut ja töissä paikassa, jossa minulle luonnollisesti työnnettiin ne työt, joita kukaan muu ei halunnut tehdä. Pitkän palkkatöissä hankitun kokemuksen jälkeen olen jo oma pomoni, pidän työstäni poikkeuksellisen paljon ja omaisuuttakin olen saanut kokoon niin kivasti, ettei mitään puutu.

Kaipailen kyllä joskus niitä aikoja, jolloin puhelimet olivat langoilla seinässä kiinni, postikortteja osattiin lähettää, tieto hankittiin kirjastoista eikä jokainen ollut jokaisen tavoitettavissa (ja vielä pahempaa: tarkasteltavissa) joka ikinen hetki. Onhan IT hyvä apu monessakin asiassa, mutta ei 80-90-lukujen vaihde ollut ollenkaan huonoa tai puutteellista aikaa.

- Minä saan työnteosta valtavasti sisältöä elämääni, koska satuin valitsemaan alan, jolla koko ajan riittää uutta ihmeteltävää. Tämän lisäksi minusta on mukavaa nähdä, kuinka autan monia ihmisiä konkreettisesti kehittämään osaamistaan joka päivä. Yrittäjänä minun on vaikea tehdä eroa töissä ja vapaalla olemisessa, mutta ei sillä niin väliä ole.

- Ainakin minä osaan sanoa asiat paljon suoremmin kuin ennen. Neuvottelukykyni on valovuosia parempi. Osaan myös pysyä erossa ihmisistä, joista arvelen olevan harmia. Teen enää harvoin sellaisia asioita, joita parikymppisenä olisin tehnyt vasten tahtoani vain ollakseni kohtelias tai miellyttääkseni jotakuta muuta. Tai - kauhistus - tavan ja perinteen vuoksi.

- En ole nähnyt elokuvaa "Olemisen sietämätön keveys", joten en edes tiedä, mitä kysymyksesi tarkoittaa.

- 20 vuotta sitten minulla oli menossa pitkä selibaattiputki aivan kuten nytkin. Pidän seksistä kovasti, mutta asenteeni siihen ja sen saamiseen on sama kuin ennenkin: huonoa on tyrkyllä aina, mutta vain hyvää kannattaa huolia. En harrasta yhden yön juttuja enkä halua parisuhteen hankaluuksia, joten olen vapaaehtoisesti ilman. Joka ikinen päivä tekee kyllä mieli, mutta kyllä aikuinen ihminen sen kestää.

Äänestä

- Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?
Ei. Mä oloen vaan vanhempi.

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi?
Kerran vuodessa kinkun ja pullon viiniä. Ja rytmin elämään ja realistisen pohjan suunnitelmille ja sille kaikelle mikä vaatii rahaa. Kuten eläminen.

- Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan?
Jotkut osaa jo pienenä, jotkut matkan varrella ja jotkut ei koskaan.

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä?
Joillakin se lisääntyy, joillakin vähenee.

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän?
En.

Ikä ei ole oleellinen asia. Persoona vaikuttaa eniten ja vastaukset omalle kohdalleen saadakseen on vain kuljettava sen matka.

Kysymyksiesi perusteella veikkaan että sulla tulee olemaan hieno reissu kunhan vain uskallat.

Äänestä

- Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?

Joissakin tapauksissa on, joissakin ei.
Arvostan mm. sitä, että enää ei tarvitse päivystää tiettyyn aikaan puhelimen ääressä jos kaverit soittaisivat, samoin kuin sitä että maailma on oikeasti pienentynyt - enää ei katsota kuin kummajaista jos kertoo että suunnittelee ulkomaille muuttoa tms.

Sitten taas on otettu takapakkia mm. lasten suhteen, minusta näyttää pahasti siltä että nykypäivän muksuilta halutaan kieltää ihan kaikki. Kuinka lapset oppivat yhtään mitään, jos kotipihaltakaan ei saa poistua, puhumattakaan kaikista kallioilla kiipeilyistä? (Tai sosiaalisia taitoja: me mentiin ympäri lähiöitä lössinä ja muilta pihoilta tarttui aina messiin pari täysin tuntematonta kakaraa. Hyvin me leikittiin keskenämme.)

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi?

...tähän olis tietty pitänyt vastata "vatsahaavan", mutta vastataan nyt kunnolla...
Jaa-a, mulle oma ammatti on ns. kutsumusammatti, eli tykkään oikeasti työstäni. Valitse siis alasi huolella, älä tuijota pelkkää palkkaa tai alan suosiota/mediaseksikkyyttä! (Haluatko tehdä valitsemaasi työtä seuraavat 40-50 vuotta?)


- Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan?

Tietynlainen kiertely ja kaartelu sekä apulannanjauhanta on vähentynyt siitä lähtien kun täytin 28, mutta toisaalta taas on oppinut "lukemaan" ihmisiä vähän paremmin ja olemaan hienotunteisempi kun tilanne sitä vaatii. Ei tule möläyteltyä harkitsemattomasti kaikenlaista...

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä?

Eipäs nyt leikitä lukenutta siellä. :p Ei vaiskaan, kyllähän se vähän vähenee. Oppii laittamaan asiat paremmin perspektiiviin: mikä oikeasti on tärkeää ja mikä ei. Joillakin se vaatii vähän pidemmän ajan, kun kaikilta ei elämä heti hio kulmia pois. Mulle itselleni isän äkillinen kuolema muutama vuosi sitten oli jotain niin järkyttävää ja ravistelevaa, että en ole ehkä vieläkään täysin toipunut siitä. Kyllä siinä tuli pistettyä muutamakin asia tärkeysjärjestykseen...

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän?

Ei, mutta sitä oppii kestämään vähän tyylikkäämmin. :) (Ja ostaa vähän parempilaatuisia "leluja" eikä katso vain hintaa.)

Äänestä

Kyllä Suomessa käytettyä huoranvittua riittää.

Äänestä

- Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?
# Minusta ei. 20 vuotta sitten (sinun ikäisenä) oli elämä huoletonta - paljon suunnitelmia. Nyt on osa suunnitelluista jutuista toteutunut, osa jäänyt toteutumatta. Missään nimessä ei elämä ole mennyt niin kuin silloin ajattelin. Se ei ole ollenkaan huono asia.

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi?
# Sosiaalisia suhteita, mielenkiintoista tekemistä ja kavereita.

- Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan?
# Minä ainakin olen paljon suorempi kuin nuorempana. Ikä ja kokemus tuo varmuutta. Enää ei tarvitse miellyttää kaikkia.

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä?
# En ihan ymmärrä kysymystä - mutta jos tarkoitat että kaikki on ruusuista, niin kyllä.

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän?
# Kyllä. Tai kun seksiä saa halutessaan niin ei ole kärsimistä.

Äänestä

-Se lienee jokaisen oma subjektiivinen näkemys. Tietenkin teknologia on tehnyt läpimurron parin viimeisen vuosikymmenen aikana ja helpottanut arkielämää jonkin verran, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö monet meistä kaipaisi paluuta "vanhoihin hyviin aikoihin", jolloin maailma oli vähemmän keinotekoinen eikä radio suoltanut samaa määrää paskapoppia.

-En tiedä, sisältöä elämään?

-Uskoisin että kyllä, sillä kun tulet vanhemmaksi, tiedostat paremmin millainen olet, uskallat puolustaa omia näkökantojasi ja olet myös rohkeampi.

-Monille ihmisille nuoruus on elämän rankinta aikaa, koska silloin kehitytään eniten ja opitaan asioita kantapään kautta. Luultavasti siinä vaiheessa kun on löytänyt pysyvän työpaikan ja asunnon niin elämä tuntuu enemmän stabiililta.

-Riippunee mitä tarkoitat.

Äänestä

- Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?
= Joissain asioissa on, joissain ei. Esimerkiksi netti ja sosiaalinen media tavallaan ihan OK, mutta se vaikuttanut myös siihen, että ihmiset ovat erakoituneet. Enää ei nähdä ihmisiä ja harrasteta. Kännykätkin vaikuttaneet siihen, että ei tulla ajoissa paikalle, vaan tekstaillaan vaan, että oon vartin myöhässä... Olen myös deittailussa ihan pihalla ja pahastun, kun deittiyhteydenottoihini ei vastata, sillä nuoruudessani 80/90-luvulla sellainen ei olisi tullut kyseeseenkään

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi?
Taloudellinen varmuuskin on iso asia. Omistusasunto on ainakin itselleni tosi tärkeä. Toki lasten elättäminenkin YH:na on itselleni mielettömän tärkeää. En ole unelma-ammatissani, mutta jonkinlainen ammattiylpeys tullut, varmuutta ja osaamista siitä, että tiedän, mitä teen. Toisaalta vaatimattomampi ura tarkoittaa enemmän vapaa-aikaa, jolloin voi sitten tehdä mitä haluaa.

- Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan?
Kyllä tarvittaessa, mutta osaan myös olla hiljaa. Itsehillintä kasvanut iän myötä eikä minun tarvitse sanoa mielipidettäni joka asiassa. Jämäkkyys tullut äitiyden myötä.

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä?
Kyllä. Nautin elämästäni nyt enemmän kuin 20 v sitten, vaikka olenkin nyt sinkku ja silloin en ollut.

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän?
Vaikea sanoa. Ehkä vähän eri tavalla. Nuorempana sitä pelkäsi, että jää kokonaan ilman parisuhdetta, miestä ja sitä koko pakettia. Nyt on itsevarmempi ja tietää, että pärjää vaikka mitä tapahtuisi. En kuolisi, vaikken saisi seksiä enää ikinä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettenkö kaipasi seksiä. Seksuaaliset halut ovat samat kuin 20-v sitten. Seksin laatu ehkä parantunut, kun tietää mitä haluaa ja tuntee oman kehonsa paremmin.

Äänestä

Kys.1. ei ole sillä asuin 20v sitten vanhempien kanssa enkä ollut yksinäinen ja naisen puute ei tuntunut silloin niin pahalta.

Kys 2. ajan kulua.

Kys 3. ei osaa

Kys 4. vähenee.

Kys 5. Seksi halut ovat lähes kokonaan hävinneet ja yhdyntä ei enää onnistu tällä iällä ilman erektio lääkettä.Naisen läheisyyden kaipuu on puolestaan niin voimakas että se pyörii lähes joka hetki mielessä,eli kahteen kymmeneen vuoteen nämä kaksi asiaa ovat tärkeys järjestyksessä vaihtaneet paikkaa.

Äänestä

-Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?
Rahaa yleisesti ottaen enemmän, mutta köyhiä on nyt enemmän ja elintasoerot eri ryhmien välillä ovat suuremmat. Arvot ovat koventuneet ja vaatimukset koventuneet.

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi? Riippuu varmasti työstä ja ihmisestä. Itse saan työstä vain elannon, en muuta. Nuorena kannattaisi nähdä vaivaa, että saisi loppuiäkseen kiinnostavan tai edes siedettävän työn.

- Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan? Taas riippuu ihmisestä. Jotkut kehittyvät suoraviivaisemmiksi, toiset pehmeämpään suuntaan.

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä? Elämän ottaa vanhemmiten yhä kevyemmin.

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän? Kyllä.

Äänestä

elämme vaikeita aikoja

Äänestä

En saanut pillua 20 vuotta sitten, enkä saa nytkään. Samaa paskaa kaikki ajat.

Pillua en ainakaan työpaikalta saa. No voi sillä rahalla tietty käydä huorissa.

En edelleenkään osaa vongata pillua sen paremmin kuin nuorenakaan. Ihan sama sanooko suoraan vai kieroon, ei aukea haarat mulle.

Ei pillunhimo ole yhtään vähentynyt, ainakaan vielä.

Ja aina vaan enemmän kärsin panemattomuudesta, mahdollisuudet päästä korkkamaan teinineitsyt senkun vaan vähenevät vuosi vuodelta.

Äänestä

- Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?

# 20 vuotta sitten ei ollut kännyköitä, eikä tietokoneita. Oli lankapuhelin, jolla pidettiin yhteyttä kavereihin. Olin itse just 18v ja muistan kun kaveri tuli koputtelemaan ikkunaan, koska ei voinut soittaa, kun mulla ei ollut puhelinta uudessa asunnossani, johon olin juuri muuttanut. Joskus 95 kännykät alkoi yleistymään...Armeijasta soittelin vuonna 95 puhelinkortilla automaatista. Tuvassa yhdellä tyypillä oli gsm.

Työpaikat oli 90-luvun laman aikana / jälkeen pelkästään määräaikaisia työsuhteita, varsinkin nuorilla. Vuokratyötä ei tuolloin ollut.

Itse olin nuori mies jolla oli maailma valloitettavana ja haistattelin vanhemmille ihmisille kun he ei olleet menestyneet elämässä, vaan olivat velalisia duunareita. Itsellä olisi opiskelujen myötä maailma valloitettavana. No niin nekin haaveet kaatui...

Kavereita tavattiin baareissa ja käytiin kylässä kahvilla. Naisia riitti, koska tuli oltua aina baarissa...kun ei ollut nettiä...feminismistä ei tuohon aikaa vielä puhuttu, eikä se näkynyt tyttöjen asenteissa.

Äänestä
  • Kai naisia voi tänäkin päivänä riittää jos kävisi useimmin baareissa. Mutta millä tavalla feminismi ei näkynyt vielä ysäriajalla naisten asenteissa? Tuskin ne asenteet ovat muuttuneet niin paljon parinkymmenen vuoden aikana.

    Äänestä

- ei
- emme mitään
- ei
-ei
-ei

Äänestä

Kommentoi aloitusta


22 v. kirjoitti:

- Onko nykyaika oikeasti parempi kuin aika esim 20 vuotta sitten?

- Mitä me saamme työnteosta rahan lisäksi?

- Osaako vanhempana sanoa asiat suoraan?

- Väheneekö elämisen sietämätön keveys iän myötä?

- Kärsiikö vanhempana "puutteesta" vähemmän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu