Kärynnyt, miksi et tunnustanut?

Kärynnyt tai lähes kärynnyt pettäjä,
joka et tunnusta edes vaikka melkein makaisit alasti vieraan päällä ja puoliso yllättää.
Mitkä ovat syysi siihen että tosiasioiden edessäkin kiellät, valehtelet tapahtuneista, kaikesta ja kaunistelet kuin vain kykenet?
26708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Koska jos pettäjä myöntäisi tekonsa, hänen pitäisi myöntää itselleen olevansa sellainen, joka kykenee pettämään. Niin kauan kun sitä ei sano ääneen, voi kieltää olevansa ihminen, joka kykenee loukkaamaan toista niin syvästi.

Ukkomies jota tapailen toimii juuri noin. Lyön hänelle faktat pöytään, johon hän vain sanoo, ettei halua nähdä itseään sellaisena. Kun sanon hänelle, että mutta kun olet nyt sellainen, mikset vain myönnä asiaa, niin voisit joskus päästä eteenpäin. Silloin hän vetäytyy kuoreensa ja kieltäytyy edes ajattelemasta asiaa.

Äänestä
  • Eikö aloitus ollut kohdennettu nimenomaan pettäjille eikä ihmisille, jotka keksivät selityksiä ratkaisulle muiden puolesta? Haloo! Antakaa nyt niiden vastata, jotka on oikeita asiantuntijoita eli rinnakkaissuhteessa eläville.

    Ihmetyttää kyllä miksi täytyy aina päsmäröidä hiekkalaatikolla ekana, jos ei edes ymmärrä kysymystä. Itsekästä, itsekästä, itsekästä. Todella puuduttava ominaisuus ihmissuhteissa, saati parisuhteessa.

    Äänestä

Mutta hei, oikeasti... Mitä väliä sillä on, mitä yrittää pupeltaa sen jälkeen, kun on yllätetty rysän päältä?!?!?! Muuttaako se tapahtunutta? Ei minusta. Aivan sama, mitä selittää tai tunnustaako tai ei - pettäjä, mikä pettäjä!

Onko ihmettelyn takana kuitenkin se, että haluaisi uskoa pettäjästä hyvää = että tämä tunnustaa kaiken ja on aidosti pahoillaan..? Sorry, mutta se ei vaan mene niin. Harvassa varmaankin on ne pettäjät, jotka ymmärtävät edes hävetä, katumisesta puhumattakaan.
Kuten monessa muussa yhteydessä tällä palstalla on todettu: teot merkitsevät enemmän kuin sanat!

Äänestä

Kyllä ne pettäjät yrittää selittää mustankin valkoseksi mennen tullen, sekä vaimolleen että sille toiselle naiselle.

Mun tilanne on siinä määrin outo, että mies jäi kerran jo kiinni ja suhde minuun jatkui, ja vaimo tiesi sen. Jossain vaiheessa mies sai tarpeekseen siitä, että vaimo koko ajan sanoi, että valitse, ja samalla myöskin, ettei halua erota. No, mies valehteli suhteemme päättyneen, mutta eihän se koskaan ollut edes tauolla. Kotona selittää mitä selittää. Mun kanssa mies kulkee avoimesti, kuin haluten jäädä kiinni ja tapaa jopa ystäviäni. Nyt yksi ystäväni oli nähnyt miehen leffassa vaimonsa kanssa ja kertoi siitä mulle, koska ei siis tiennyt miehen olevan naimisissa. Mä oon toki kiitollinen, että kertoi mulle, mutta kun kysyin mieheltä taapauksesta, hänellä oli vaan kauhea tarve selittää, että ei se merkinnyt mitään ja utelias sen suhteen, mistä olin saanut tietää!! Voi hel***ti - mitä sillä on merkitystämistä sen saa tietää vaan sillä, että lupauksistaan huolimatta avioliitto jatkuu ja yhdessä touhutaan.

Äänestä

V*ttu että ottaa päähän nämä pettäjät. Vangitsevat verkkoonsa noin vaan, pitävät siinä valheilla ja silotelluilla totuuksilla ja sitten kun alkaa valua pissaa omille kintuille, luikitaan tilanteesta pois kuin koira veräjästä.

Mikä tekee näistä miehistä selaisia, että he a) pystyvät ylipäätään kohtelemaan ihmisiä noin?, b) elämään itsensä kanssa?, c) saamaan nämä petetyt edelleen kaikesta huolimatta elämään heidän kanssaan ja d) saamaan petetyt vielä lopuksi tuntemaan syyllisyyttä kaikesta?!

Äänestä
  • Juuri noihin samoihin kysymyksiin haluaisin vastauksen.

    Ja vielä e) millainen mies kykenee seksiin vaimonsa kanssa ja samalla pitää kakkosnaista ja samalla chattailee parisuhdesivustoilla? Onko em. miehellä enää minkäänlaisia elämän arvoja? Onko nainen hänelle vain tavara?

    Äänestä

  • Tästä ei kannata jättää pois pettäjänaisia! Pettäminen ei ole miesten yksinoikeus. Nykynaiset kyllä osaavat avioliittojen tuhoamisen.

    Äänestä

  • millaisia jatkuu? kirjoitti:

    Juuri noihin samoihin kysymyksiin haluaisin vastauksen.

    Ja vielä e) millainen mies kykenee seksiin vaimonsa kanssa ja samalla pitää kakkosnaista ja samalla chattailee parisuhdesivustoilla? Onko em. miehellä enää minkäänlaisia elämän arvoja? Onko nainen hänelle vain tavara?

    ...ja samalla selittää sille kakkoselle, että ei hänellä vaimon kanssa ole mitään hellyyttä tai läheisyyttä, pelkkää seksiä ja sitäkin harvoin. Jos se todellakin on vain mekaanista, miksi tyytyy siihen, ja toisaalta, jos se on enemmän, miksi hakea sitä kahdesta paikasta?!

    Ja tiedätkö, että kun pettäjälle sanoo asian laidan näin, hän ei kuitenkaan myönnä olevansa sellainen, joka ei ota muita huomioon.

    Hmm... itse kyllä pohdin tässä koko ajan myös sitä, miten kakkonen pystyy edelleen rakastelemaan sen miehen kanssa vaikka kuukausia tooinen on vannonut eron tulevan, mutta edelleen harrastaa seksiä myös sen vaimon kanssa? Ja, miten vaimopystyy edelleen seksiin miehensä kanssa vaikka tietää miehellä olevan myös toinen nainen?

    Äänestä

  • Sellaisia naisia kirjoitti:

    Tästä ei kannata jättää pois pettäjänaisia! Pettäminen ei ole miesten yksinoikeus. Nykynaiset kyllä osaavat avioliittojen tuhoamisen.

    "Nykynaiset kyllä osaavat avioliittojen tuhoamisen."

    Ihan varmasti näin. Mutta minun mielipiteeni on, että paljon on pielessä jo siinä vaiheessa kun lähdetään pettämään ja lopullinen kuolinisku on se, kun käryn jälkeenkin suhde jatkuu. Naiset kuitenkin huomattavasti miehiä useammin uskaltavat katsoa totuutta silmiin ja eroavat huonosta liitosta, kun miehet taas jäävät siihen kärvistelemään.

    Äänestä

  • millaisia jatkuu? kirjoitti:

    Juuri noihin samoihin kysymyksiin haluaisin vastauksen.

    Ja vielä e) millainen mies kykenee seksiin vaimonsa kanssa ja samalla pitää kakkosnaista ja samalla chattailee parisuhdesivustoilla? Onko em. miehellä enää minkäänlaisia elämän arvoja? Onko nainen hänelle vain tavara?

    Lukekaa biologiaa, sitä se vain on. Miehen tehtävä on levittää siementään mahdollisimman tehokkaasti, mahdollisimman moneen naiseen. Ei naimisiin meno tätä biologista faktaa miksikään muuta. Tympeän moralisoinnin takia rehellinenkin mies joutuu muuntamaan totuutta ykköselle, kakkoselle ja kolmoselle puhuessaan.

    Äänestä

Pettäminen ja valehtelu eivät ole sukupuolisidonnaisia asioita.

Olen nainen, 40v. Olen pitänyt useita rinnakkaissuhteita oman 20 -v. kestäneen parisuhteeni aikana. Ja siis myös kolmosia. Rakastan miestäni. Olin ihastunut näihin suhteisiini, mutta rakastan kuitenkin miestäni. Olen ulkopuolisten silmissä ihan tavallinen, sosiaalinen ja fiksu ihminen. En osaa sanoa, miksi toimin näin. Nyt minulla ei ole ollut 6 kk aikana yhtään suhdetta ja olo alkaa olemaan levoton taas...

Kaikki suhteeni olen kiistänyt ja tulen kiistämään. Miksi? Haluan pitää mieheni enkä halua satuttaa häntä. Meillä on kaikesta huolimatta hyvä, rakastava ja hellä suhde. Sanotte te tuntemattomat ihan mitä haluatte.

Tiedän palstalaisten mielipiteet ja vastaukset, mitä kirjoitukseni saa vastaansa... Sillä ei ole minulle merkitystä. Kirjoitin, koska haluan sanoa kaikille, ettei elämä aina ole niin yksiselitteistä. Eikä pettäminen tarkoita sitä, ettei rakasta... Joskus voi rakastaa enemmän kuin ymmärrettäkään.

Äänestä
  • Mitä rakkaus sitten sinulle, ja miehellesi on? Jos kertoisit hänelle sivusuhteistasi, rakastaisiko hän yhä sinua? Haluaisiko hän yhä olla kanssasi? Kunnioitatko miestäsi, kun sekstaat muiden miesten kanssa, etkä edes kerro siitä miehellesi?

    Äänestä

  • Suurin mahdollinen rakkaudenosoitus sille aviopuolisolle onkin sitten tuo makaaminen muiden kanssa ja valehtelu koko perheelle lapset mukaan lukien? Ihan kivaa siihen saakka, kunnes taivas repeää. On se kumma, kun puolisosi ei silloin ymmärrä, miten hyvä, rakastava ja hellä suhde teillä on ollut. Vain Sinä ymmärrät. Lähipiirissäni olen nähnyt useita tällaisia täyteen itsepetokseen ja salailun täydellisyyteen uskovia. Kulissit ovat sitten kuitenkin romahtaneet, osalla ennemmin, osalla myöhemmin. Aikakaan ei tässä armahda pettäjää, sen olen havainnut.

    Äänestä

  • 69 ja kivaa on kirjoitti:

    Suurin mahdollinen rakkaudenosoitus sille aviopuolisolle onkin sitten tuo makaaminen muiden kanssa ja valehtelu koko perheelle lapset mukaan lukien? Ihan kivaa siihen saakka, kunnes taivas repeää. On se kumma, kun puolisosi ei silloin ymmärrä, miten hyvä, rakastava ja hellä suhde teillä on ollut. Vain Sinä ymmärrät. Lähipiirissäni olen nähnyt useita tällaisia täyteen itsepetokseen ja salailun täydellisyyteen uskovia. Kulissit ovat sitten kuitenkin romahtaneet, osalla ennemmin, osalla myöhemmin. Aikakaan ei tässä armahda pettäjää, sen olen havainnut.

    Niin, tuskaa se tuottaa, ihan jokaiselle: pettäjälle, petetylle, kakkosella ja avioparin lapsille. Yleensä petos tulee esiin ennemmin tai myöhemmin ja sen jälkeen mikään ei palaa ennallleen. Jos petetty päättää vielä jatkaa tämän jälkeen liittoa, on edessä tuskainen tie heille molemmille. Ja jos pettäjä ei kärähdä, sekä hän että puolisonsa elävät ehkä loppu elämänsä epätyydyttävässä liitossa, joka perustuu valheelle.

    Pettäjä perustelee usein kartomatta jättämisensä sillä, ettei halua loukata puolisoaan tai kakkosta. Minusta tämä on kuitenkin kukkua ja itsepetosta. Pettäjä ei vain uskalla katsoa totuutta silmiin ja pystyy tällä "uhrautuvalla" toiminnallaan oikeuttamaan petoksen itselleen ja elämään itsensä kanssa. Hän ei halua kertoa petetylle puolisolleen koko totuutta, eikä samoin myöskään kakkoselle, että missä oikeasti mennään. Tällöin hän ei anna näiden naisten päättää rehelliseltä pohjalta haluavatko he yhä olla suhteessa mukana.

    Kuka siis toimii epäoikeudenmukaisesti ja itsekkäästi? Toki kakkonen voisi lähteä ihan siksi, että mies on epärehelllinen jne. kakkonenhan tietää että mies on kuitenkin yhä naimisissa. Vaimolle ei usein myönnetä salasuhdetta vaikka useimmat vaimot sen aavistavatkin. Mutta kun on todella rakastunut, epäilys harvoin riittää suhteen päättämisen vahvuudeksi.

    Äänestä

  • 7777776...
    Ei, et rakasta miestäsi - se on varma. Tykkäät vaan olla siinä liitossa herraties mistä syystä. Fiksu et todellakaan ole - ensimmäinen merkki siitä olisi itse tajuta syyt noin lapselliselle käytökselle.

    Jos olisit rohkea, olisit sinkku ja eläisit kuten nyt mutta yksin. Ilman varaparistoa kotona turvaamassa mukavan elämän kun juokseminen enään oikein tuota tulosta... Tyypillinen esimerkki ihmisestä, joka ei oikeasti ole sujut itsensä ja valintojensa kanssa. Joka ei tajua oikeasta rakkaudesta hölkäsen pöläystä.

    Olet tehnyt väärän valinnan siinä, että olet mennyt parisuhteeseen kokemattomana 20 vuotiaana ja nyt puoli elämääsi myöhemmin samassa parisuhteessa, etsit yhä sitä teini-iän ihastussuhdetta parisuhteen turvista. Hyvin tavallinen tarina.

    Kyllä, oli ihan pakko sanoa ainakin osa siitä mitä haluan sanoa. Loput parempi jättää väliin, ei se mitään auta. Kyllä sinun on nyt ihan itse tajuttava noi jutut.

    Äänestä

  • /Kaikki suhteeni olen kiistänyt ja tulen kiistämään. Miksi? Haluan pitää mieheni enkä halua satuttaa häntä. Meillä on kaikesta huolimatta hyvä, rakastava ja hellä suhde. Sanotte te tuntemattomat ihan mitä haluatte. )

    Juuri tuossa kerroit heikkoudestasi ja läheisriippuvuudesta jotka pitää sinua kiinni miehessäsi. Oikea rakkaus ei etsi vain omaansa mutta sinä etsit. Rakkaus ei loukkaa toista mutta salaa loukkaat. Et halua satuttaa häntä mutta teet sitä kaiken aikaa.
    Elät valhemaailmassasi jossa ajelehdit viettiesi vietävänä. Kun miehesi saa tietää joudut kohtaamaan totuuden ja maksat valheesi. Miehesi rakkaus tuskin tuota enää sallii ja kestää. Olet tappamassa hänen rakkautta. Nyt yrität pitää hänet itsekkäästi valheillasi mutta tulet sen näkemään että sahaat vain oksaa jolla itse istut.

    Äänestä

Petetty haluaa loppuun saakka uskoa että mitään ei tapahtunutkaan

Äänestä
  • Ehkä. Mutta käryn käytyä luottavaisinkin puoliso joka on normaalijärjellä varustettu normaali aikuinen ei enää usko, kun silmien edessä on tosiasiat ja todisteet. Miksi yhä nyt pettäjä jatkaa epätoivoista valehtelua,että ei pettänyt ja jatkaa puolison syyllistämistä vainoharhaisuudesta? Tämä oli alkuperäinen kysymys.

    Äänestä

Pettäjä pelkää menettävänsä kaiken turvallisen, jota heillä vaimon kanssa on jäljellä. Vaikka pettäjä rakastuisikin vieraaseen, hänellä on tunneside vaimoonsa. Miehet ovat naisia heikompia vain lähtemään pois toimimattomasta suhteesta. Yleensä lähtevät vasta, kun uusi nainen on katsottuna. Jos hän on epävarma suhteestaan tähän uuteen, on keksittävä valheita.

Ja se miksi eivät kerro, on syytä myös vaimoissa, jotka eivät halua kuulla totuutta. Mies kertookin siksi vaimolleen sen, mitä vaimo haluaa kuulla eli että kyse oli vain hetken hairahduksesta kännissä, nainen vietteli ovelasti tai että kakkonen on hullu. Kyllähän nämä selitykset näkyvät palstalaisten jutuissakin jatkuvasti.

Äänestä

Koska tunnoton oon.

Kun olen ollut toisen kanssa, vedän roolia ja otan etäisyyttä normaaliin itseeni. Toteutan jotain sellaista, jota en ole pystynyt kumppanin (15 vuotta) kanssa enää aikoihin kokemaan, koska en tunne häneen enää juurikaan seksuaalista vetovoimaa. Kuitenkin rakastan häntä. Jos tunnustaisin, todennäköisesti pääsisimme asian yli, mutta se sattuisi häneen aivan valtavasti.

Äänestä
  • Vitun palliton paskamaha.

    Äänestä

  • Minä sen sijaan kiitän rehellisyydestä sinua, tunnoton. edes täällä osaat olla rehellinen, vaikka et vaimollesi. Se on jo jotain.

    Äänestä

  • Tunnusta ja anna vaimollesi vapaus. Löytää todennäköisesti paremman puolison ja itseäsi nuoremman ja se sitten tunnotonta häiritsee.

    Äänestä

Iha aikusten oikeestiko sä tollasta täällä kyselet! Ja vieläpä uskot mitä tyypit sulle vastaa! ;D ;D ;D
Buhahahahaa!!!!!!!!!

Äänestä

Ensimmäinen vastaus osui ainakin mun kohdalla aika oikeeseen. On ihan järjettömän vaikea myöntää itselleen, että tekee jotain pahaa. Kun sitä ei sano ääneen, niin pystyn ylläpitämään edes ulospäin parempaa kuvaa itsestäni.

On se v..tun säälittävää. Myönnän. Rohkeutta olen jo pidempään kerännyt, ja jatkan edelleen. Jonain päivänä sitten....

Äänestä

Joo, mitään ei tunnusta, "kakkosellekaan". Ei vaikka miten on puitu, kyseenalaistettu ja miten olen tehnyt selväksi miten paljon sattuu ja mielenterveyskin on uhattuna. Ei kerro mitään "neljänsistä osapuolista.
Miten empatiakyvytön saa oikeasti olla, miten pystyy nykkymaan yönsä tai ylipäätään elämään valheidensa kanssa. Käsittämätöntä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä petetty kirjoitti:

Kärynnyt tai lähes kärynnyt pettäjä,
joka et tunnusta edes vaikka melkein makaisit alasti vieraan päällä ja puoliso yllättää.
Mitkä ovat syysi siihen että tosiasioiden edessäkin kiellät, valehtelet tapahtuneista, kaikesta ja kaunistelet kuin vain kykenet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu