Jos naisen profiilissa ei lue painoa ja profiilikuvassa heruvat kunnon lollot, nainen on lihava. Lihavuus ei näy tarkasti rajatussa puolikuvassa, kun huomio keskittyy tissivakoon. Näitä kasvoiltaan kauniita, mutta lihavuutensa takia itsetunto-ongelmista kärsiviä naisia miellyttää huomio, mitä seksikkäästä kuvasta seuraa, vaikka suurin osa kommentista perustuu huijaukseen.
Lihavuuden peittämisen ongelma on se, millaisen kolauksen naisen itsetunto saa, jos lihavuus salataan treffeille saakka. Mitä jos mies ei enää haluakaan tavata? Vaikka esikeskustelut netissä olivat ihania? Taatusti tuntuu kamalalta naisesta, vaikka juuri hän on tietoisesti vedättänyt miestä.
Miettikää leidit tätä toisinpäin. Pyydätte treffeille tosi mukavaa miestä, joka kertoo olevansa 25-vuotias, ja kuvakin on ihanasta nuoresta miehestä, ja sitten paikalle astelee 150-kiloinen setä, joka äpisten tunnustaa etsivänsä seuraa 25 vuotta vanhalla kuvalla, kun muuten ei ole seuraa löytynyt. Onko ok? Vai kariseeko mukavien keskustelujen aiheuttama innostuminen?
Lihavuuden piilottaminen on älytöntä, koska asia tulee joka tapauksessa esiin. Ja vaikka siitä suhde syntyisi, voi edessä olla vielä suurempi ongelma. Mies voi hetken päästä pettää mukavaa ihanaa naistaan jonkun hoikan tyttösen kanssa, koska nyt vaan sattuu seksuaalisesti enemmän virittymään sen uuden työkaverin litteästä mahasta.
Koko internetin vastenmielisimmät puolet liittyvät juuri tähän kusettamiseen anonymiteetin suojista. Oman identiteetin salaamiseen. En usko, että kukaan lihavuutensa takia ilman profiilikuvaa seuraa hakeva nainen yhdistää itseään alaikäisiä lapsia feikkiteiniprofiilin takaa vikittelevään pedofiiliin vanhaan mieheen, vaikka kyse on aivan saman ilmiön ääritapauksesta - tunnesiteen luomisesta valheellisen identiteetin päälle.
Siis oikeesti: miksi hakea seuraa ilman oman naamansa näyttämistä?Suomi24:n sivustoilla on älyttömän paljon kuvallisia kivan näköisten naisten profiileja, joissa kerrotaan paino ja muut speksit aivan rehellisesti.
En minä baarissakaan mene tuntemattoman lihavan ja ruman naisen viereen, jos vieressä on kivemman näköistä seuraa. Onko nyt sitten niin,että te lihavat naiset ette juuri tästä syystä koskaan mene omalla paikkakunnalla baariin? Tai jumppasalille. Tai lenkille. Tai anonyymien laihduttajien kokoukseen. Onko tosiaan helpompaa valehdella netissä identiteettinsä (kyllä, lihavuus ON identiteetin osa, jos siitä ei voi päästä eroon) ja pysyä eristyksissä normaalista elämästä?
Eikö olisi niin paljon helpompaa kävellä puntarille, kirjoittaa kilot profiiliin ja laittaa sitten se ihan sama kuva, joka on rajattu niin etteivät kilot näy. Ihan yhtä hyvältä se teidän kuvanne näyttää, ja jos ne teidän kauniit silmänne - tai rintanne, tai huulenne - sitten herättävät jonkun miehen kiinnostuksen, voitte olla varmoja, että HÄN on se mies joka hyväksyy teidän lihavuutenne. Ehkä kokee sen kiihottavaksikin! Meitä miehiä on moneen lähtöön.
Itseäni naisen lihavuus ei ole koskaan häirinnyt pätkääkään, vaikka olen ihannepainoinen. Olen saanut kirkkaasti parasta seksiä juuri lihavilta naisilta. Joskin pimeässä, koska ne kilot hävettävät näitä naisia AINA. Tässä se ongelma on: itsetunnossa. Miten valehdella omalle rakkaalleen, että kelpaat hänelle juuri tuollaisena, vaikka sydämessäsi toivot kiihkeästi että nainen laihtuisi!
On piinavaa elää lihavan naisen kanssa, joka kärsii mielettömästi lihavuudestaan. Itse haluaisit vetää ranskalaisia ja kaikkea hyvää herkkua, mutta minkäs teet kun vieressä salaattia järsivä nainen tuijottaa kuola valuen annostasi. Pitäisikö minunkin siis laihduttaa sympatiamielessä, vaikka olen jo laiha? Varsinkin kun tiedän, miten linnunannoksia syövä naiseni yön koittaessa hipsii keittiöön syömään vuorenkokoisia annoksia lohturuokaa...eikä tästä mistään voi puhua millään tavalla ilman naisen romahtamista ja sairaslomaa ja LISÄÄ SYÖMISTÄ!!!!
Itsellänikin kyseessä on itsetunto-ongelma, keskikokosta pienempi penis. Tosi lihavan naisen naimiseen tarvitsisi isomman vehkeen. Lähetyssaarnaaja on ainoa asento, joka onnistuu kunnolla. Varmasti lihava nainenkin nauttisi seksistä enemmän, jos mies saisi heppinsä vähän lähemmäksi emätintä.
Oman kokemukseni mukaan yli 35-vuotiaiden naisten ilmoituksista valtaosa on ylipainosten jättämiä. Moni kasvoista jumalaisen kaunis nainen olisi viety vihille aikapäiviä sitten, jos niitä kiloja ei olisi. Tämä on fakta, tällainen on maailma. Ihan sama juttu miesten kanssa: itsevarmat ja komeat miehet saavat naisia, rumat ja itseinhoiset eivät.
Tärkeintä on se itsevarmuus! Hyvä itsetunto tuo 5 senttiä lisää mittaa kikkeliin ja vie naisilta 25 kiloa painoa pois. Niin se vain on! Ja tämän kun itsellensä tunnustaa, niin sitten jumalauta kilot vaan rohkeasti näkyviin profiiliin.

Vastaukset 28
Vanhimmat
Hassua kun meinasin juuri tulla tekemään aiheestä tänne ketjun, mutta ap oli kerennyt.
Kahdet viimeisimmät treffit S24-treffien kautta ovat olleet naisten kanssa joiden molempien profiileissa ollut ruumiinrakenteena normaali. Kuvina heiltä olen saanut oikein kivat kasvokuvat joista ei naisen kokoa pysty päättelemään. Molemmilla kerroilla treffeille on saapunut reilusti ylipainoinen nainen. Miksi valehdella asiasta joka varmasti selviää heti ensimmäisillä treffeillä vai pitävätkö selvästi ylipainoiset naiset itseään ruumiinrakenteeltaan normaaleina?
En itse ole mikään adonis, mutta harrastan liikuntaa säännöllisesti ja katson mitä suuhuni laitan. Ruumiinrakenteeni on normaali. Minua ei haittaisi jos nainen olisi pyöreä tai kevyesti ylipainoinen, mutta reilu ylipaino kertoo jo ihmisen luonteestakin.
Älkää naiset valehdelko ruumiinrakennettanne treffipalstoilla. Ei turhat treffit ole kenenkään etu.
Täällä vouhkataan painonsa salaavista lihavista...mutta mitäs mieltä olette laihoista naisista...siis alipainoisista...Minä olen 167 cm pitkä ja painoni vaihtelee 48-50 kg:n välilä...rinnathan minulla on tosi pienet...Mittani olen ilmoittanut rehellisesti profiilissa, kasvokuva on ja myös kuva jossa olen kevyessä kesävaatetuksessa,siis kokovartalokuva...Ongelmani on rintojeni pienuus...se ei näy kuvissa...kuinka tärkeää rintojen oo on miehille? Luulen, että yksi netideittaaja hylkäsi minut juuri pienien rintojeni vuoksi, kun siis tapasimme livenä ja hän näki ne...Ikäni on jo 50 ...Pitäisikö minun tyytyä olemaan yksin, voiko kukaan tykästyä pienirintaiseen, laihahkoon naiseen....
En voi laittaa kuvaani profiiliin ammattini takia.
Julkisessa virassa (töissä valtiolla tai kunnalla) kun on ei todellakaan viitsi laittaa naamaa treffipalstalle. Mieti nyt vähän, opettaja, päiväkotitäti, poliisi, kelan virkailija, onhan noita....
Kilot siis voit. No, siitä tässä ketjussa taisi olla kysymyskin.
Katsos, kun asia on niin, että toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Toinen lihavasta, toinen laihasta! Ja ruumiin rakenteen voi laittaa profiiliin esille, etsiikö nor, pyöreää, urh. Persoonallinen, tasapainoinen ihminen on sinut ulkomuotonsa kanssa!
Enkä minä käydä töissä, kun on kuva profiilissa. Siinä näkyy päästä varpaisiin
asti.
Sun ei oo mikään pakko alkaa kirjoittelee kuvattomien profiilien kanssa, mikäli kuvattomuus on sulla ongelma. On ihan hyvä, että jokainen voi itse päättää laittaako profiiliin kuvaa vai ei.
Ja miksi paino pitäisi kertoa. Et baarissakaan tiedä montako kiloa joku painaa?
Olen 165cm pitkä nainen.
Kun olen timmissä lihaskunnossa, käyn salilla ja lenkkeilen, painan 68-70kg.
Kun en liiku, painan 61kg.
Kun painan 61kg, tarvitsen ISOMPIA vaatteita kuin 70-kiloisena.
Jos siis laitan profiiliini, että painan 70kg miehet vetävät jotopäätökset, että olen lihava. Jos laitan painokseni 61kg, minut luokitellaan normaalipainoiseksi.
Tämän perusteella olen siis netissä vähemmän viehättävä, kun olen ISOMPI.
Aivan yhtä hankala asia on miesten alkoholinkäyttö. Kun mies laittaa profiiliinsa alkoholinkäytön suhteen Kyllä, niin se ei vielä kerro mitään. Tuo sana Treffipalstalla olevien miesten suhteen tarkoittaa sitä, että alkoholinkäyttö on ongelma, koska sitä juodaan ainoastaan humalahakuisesti eli aina nk. kaatokänni ja useampi päivä yhteen putkeen. On aiva yhtä kamala järkytys joutua sikailevan alkoholistin seuraan kuin ylipainoisen naisen. Eli - naisen kasvokuva ja painon ilmoittamatta jättäminen on samanlainen ongelma kuin miehillä alkoholnkäytön kohdalla sana Kyllä:)
Em.kerron useamman kokemuksen perusteella.
Sitä ei tältä palstalta uskoisi, mutta ei tuolla deittipuolella se paino ole miehille niin iso kynnys kuin täällä voisi luulla. Itselläni on profiilissa puolivartalokuva, paino aikalailla kilolleen (85kg) ja varmuuden vuoksi olen vielä määritellyt itseni ylipainoiseksi, enkä edes pelkästään pyöreäksi. Kaikesta tästä kamaluudesta (?) huolimatta viestejä tulee ihan kohtuullisesti. Asun tosin pääkaupunkiseudulla, mikä varmaan väestöntieheyden takia helpottaa asiaa, jollain pienillä paikkakunnilla tilanne on varmaan toinen.
Vaikka sitä omaa murua ei ole vielä löytynyt, suurin osa miehistä ovat olleet positiivisesti yllättyneitä treffeillä ja pari kysyi painanko oikeasti niin paljon kuin profiilissa lukee. Varmaan siihen auttaa myös se että omaan normaalin itsetunnon ja olen varsin sinut omien kilojeni kanssa.
murupa hyvinkin, sitähän ne ylipainoiset hakee.
Itsellä samanlainen kokemus.. Laittoi kasvokuvan ja jopa kokovartalokuvan, tosin kaukaa otettu ja muutama kilo aiemmin. Kyllä oli järkytys, kun naisen näin ekankerran.. Oli "pikkaisen" lihonut kuvien oton jälkeen. Tottakai oli ruksinut itsensä normaali vartaloiseksi, no kun valehtelee painonsa niin ei tarttee edes miettiä että mitä kaikkee muuta valehtelee. 4 normaali vartaloiseksi ilmoittaneesta naisesta, 3 on ollut lihavia.. Se yksi tosin oli enemmän kuin normaali, timmimimmi. Mutta näillä mennään..
Kilottarelle:
En missään tapauksessa tarkoittanut ketjua aloittaessani, etteivätkö lihavat naiset löytäisi täältä seuraa, päinvastoin! Itsekin olen päätynyt 4 kertaa seksiä harrastamaan lihavan naisen kanssa ja 3 kertaa suhteeseen, koska kaikki naiset ovat olleet todella mukavia. Ikävä kyllä tilanteeseen lienee vaikuttanut sekin, että he ovat tyytyneet vähempään - ihmissuhteethan ovat puoliksi kaupankäyntiä ulkoisilla avuilla ja varallisuudella ja muulla paskalla, ja se, kuinka paljon loppujen lopuksi jää persoonallisuuden ja "sielujen sympatian" varaan, on aika paljon sattumanvaraisempaa.
Näillä palstoilla kuitenkin tämä kaupankäynti alkaa AINA ulkoisista avuista. Joten miksi valehdella ja kusettaa, heti ensimmäiseksi? Kun omalle itselle tällaisesta käytöksestä kuitenkin loppupeleissä sydänsuruja seuraa....
Sinä sen sijaan olet menetellyt profiilissasi mielestäni täsmälleen oikealla tavalla. Juuri noin! Etkä sinä ole lihava. Itse olen 80-kiloinen, ja ollessani noin vuosi sitten kesällä yli puoli vuotta kestäneessä suhteessa lihavan naisen kanssa, hän oli ehkä140-150-kiloinen. Ja minä pidän laihoista litteavatsaisista naisista!....ymmärtänet siis, miksi suhde oli minulle vaikea, ja miksi siis kirjoitin niin kuin kirjoitin.
On ihan kamalan ristiriitaista tuntea suurta hellyyttä ja orastavaa rakkauttakin naista kohtaan, jolla on yhden ylimääräisen ihmisen painoinen itsetunto-ongelma. Se aiheutti minulle itsellekin heikkoina hetkinä vastenmielisyyden puistatksia...ja lopulta tämä kaikki johti eroon, jossa jouduin tunnustamaan naiselle valehdelleeni koko ajan, ettei hänen painonsa muka häritsisi minua. Ja se oli ihan hirveä isku vasten kasvoja hänelle, ei ole ottanut yhteyttä sen jälkeen. Minusta siis tuli se kusipää. Ja alkusyynä tälle oli se, että olin alun perin ottanut yhteyttä suomi24.n profiilissa hymyilevään kasvoiltaan kauniiseen naiseen, jonka kanssa suurin piirtein seurustelin puhelimessa ja mesessä (ilman kuvaa tietenkin, hänellä ei muka ollut kameraa!!) melkein pari kuukautta ennen tapaamista face to face.
Muistan ikuisesti miltä se tapaaminen sitten tuntui, kun tykkäsin jo naisesta hirveästi ja hän osottautuikin sitten ukoisesti aivan muuksi, mitä olin kuvitellut. Ja loppujen lopuki se yritykseni voittaa ne ulkoiset asiat johti hirveään tuskaan....hän oli todella, todella hajalla siinä hetkessä, kun jätin hänet. Ja minä myös olin hajalla.
Älkää naiset valehdelko tästä asiasta. Olen varma, että en ole ainoa mies joka on tällaiseksi kusipääksi suhteessa muuttunut. Pystyn hyvin kuvittelemaan asian toisinpäinkin...että jos olisin puoli vuotta seurustellut todella hyvännäköisen timmin naisen kanssa, joka siten yhtäkkiä dumppaisi minut ja kertoisi syyksi liian pienen munan joka ei tunnu missään. En minä sellaiseen naiseen ottaisi yhteyttä enää koskaan. Ts. kaikki seksuaalisuuteen liittyvät loukkaukset ovat pahimpia mahdollisia tikareita mitä voi toiseen ihmiseen työntää, ja ymmärrän hyvin, että lihavuus on naisille sellainen...seksuaalinen ongelma. Naisille se oma ulkonäkö on kuitenkin niin paljon tärkeämpi juttu kuin miehille.
Mutta voimia sulle, Kilotar. Kun haet ihmistä jo alun alkaen rehellisesti, sinulla on paljon pienempi riski joutua samanlaiseen paskamyllyyn mitä äsken viestissäni kuvailin. Ja onnea metsästykseen muillekin pullukoille! Teitä jokaista varten on kyllä joku täällä jossakin - kaikki miehet eivät kiloista piittaa!
Lihavan kanssa,
en ottanut viestiäsi niin että lihavat eivät löytäisi seuraa. Laitoin sen ennemminkin kannustukseksi niille ihmisille, jotka tuntevat tarvetta huijata omassa profiilissaan kun pelkäävät että eivät muuten saa seuraa. Eli omana itsenään hakiessa homma kuitenkin kantaa pidemmälle kuin harhaanjohtavaa tietoa annettaessa.
varmastikin yks syy miksi jotkut naiset eivät laita kuvaa suomi24 profiiliin
on se että pelkäävät että tutut tunnistaa,eli jollain tavalla häpeävät
sen oikean hakemista netin kautta..
Minulla syy kuvan poistamiseen oli se että sain kuvallisena enemmän viestejä sellaisilta jotka eivät olleet edes lukeneet profiiliani. Ja enemmän typeriä viestejä ja jonkun sellaisen jossa ehdoteltiin seksiä. Kuvattomana sain laadukkaampia viestejä ja lähetin niiden kirjoittajille sitten kuvani.
Sekin, että ei kehtaa kuvaansa laittaa prrofiiliin, kannattaa kyllä esittelytekstissä kertoa. Aivan yhtä monet miehet häpeilevät nettideittailua, ja kyllähän se jotakin luonteesta kertoo..eli jos joku ujo tämän asian kertoo, joku toinen ujo voi otttaa mielellään yhteyttä. :)
Minä olen niitä kovasti parjattuja lihavia naisia, ja sen pari vuotta kun olen tällä palstalla profiiliani silloin tällöin pitänyt, olen aina siihen liittänyt itsestäni niin kasvokuvan kuin koko kropan kuvan. Lisäksi olen suoraan niin valikoissa kuin tekstissäkin kertonut olevani lihava. Kiloja en ole kertonut, ne ovat minun ja vaakani välinen asia, tosin ei ne parjatut pienimunaiset miehetkään ole mittaansa kertoneet.
Jokatapauksessa, poikkeuksetta minuun kontaktia ottaneiden miesten kanssa keskustelu menee näin. Ensin kehutaan kuinka olen heidän todeksi tullut unelma, kauniskin vielä, ja kuinka he tykkäävät kun naisessa on jotain mistä ottaa kiinni jne.
Lähes poikkeuksestta näiden miesten profiilit ovat kuvattomia. Seuraavaksi pyydän kuvaa, ihan tasapuolisuuden ja reiluuden nimissä, sillä ovathan he jo minun kuvani nähneet. Omaa kuvaansa he eivät voi lähettää muuta kuin kännykkään, jota en vastaanota, sillä työpuhelintani en täytä satunnaisilla miesten kuvilla. Lisäksi suurin osa miehistä ei taida ollenkaan sitä miten kännystä tai digikamerasta kuva siirretään tietokoneelle ja siitä tähän palveluun. Ja tässä maassa on syntynyt Nokia?!?! :)
JOS sen kuvan saan, se on poikkeuksetta kuva miehen kalleimmasta aarteesta, eli autosta, moottoripyörästä tai munasta. Kasvot on peitetty aurinkolasein, lippiksin tai muilla huvittavilla keinoilla tai koko kuva photoshopattu värisekamelskaksi josta Picassokin olisi ylpeä.
Jos näistä kaikista vaiheista päästään ohi ja lopulta jotenkin järkevä ja ihmiseksi tunnistettava kuva ilmestyy sähköpostiini, alkaa armoton kerjäys, lisäkuvien toimittamisesta hänelle, onhan hän jo yhden kuvan minulle antanut. Ja lisäkuvissa voisin mieluiten olla ilman vaatteita, pyllistellen jne.
Ihmetteletkö vielä miksi usko suomalaiseen mieheen alkaa olla vähissä?
JOS jostain ihmeellisestä poikkeuksesta on kyse ja mies osoittautuu kutakuinkin keskustelukelpoiseksi, osaa laittaa kuvansa sähköpostin liitteeksi, en voi mitään tunteelle, että olinko sittenkin väärässä. Olisiko tässä se poikkeus joka vahvistaa säännön ja tämä mies olisi ihan oikea, ihan tosissaan ja vielä vapaa ja halukas oikeasti tutustumaan minuun?
Älä huoli, niin ei tapahdu. Mies katoaa kuin pieru Saharaan viimeistään seuraavana päivänä, profiileineen päivineen. Ihmettelen kuinka miehet jaksavat kerta toisensa jälkeen tehdä uusia profiileja ja käydä näitä yhden illan keskusteluja vain satunnaisen, asiallisen juttelun merkeissä. Oletteko oikeasti niin yksinäisiä, että mikä tahansa huomio riittää teille? Pahimmat näistä jopa sopivat treffit seuraavalle päivälle ja aamulla huomaat profiilin kadonneet ilman mitään selitystä.
Jos tänne asti jaksoit lukea, tässä tulee minun pyyntöni teille miehet. Olkaa myös te rehellisiä. Puhukaa totta, kertokaa että etsitte vain juttelu-, seksi-, kirjeseuraa, niin kaikki pääsisi paljon vähemmällä mielen pahoituksella. Netissä ei ole kiellettyä olla rehellinen, hyväkäytöksinen ja inhimillinen, vaikka nimimerkkien takaa kirjoitetaankin.
Ja kaikesta kokemastani huolimatta, pieni toive kaikkien näiden läskieni sisällä
toivoo ja uskookin että jossain olisi hän jota etsin.
Joo mä en deittaile laisinkaan parisuhderajoitteisten kanssa, vaikka profiili onkin, siinä muuten lukee, että ylipainoinen, kuvaa ei tule.
En vaan jaksa tapailla kaikenlaisia narsisteja, jotka kokevat ihmissuhteiden olevan sitä, että otetaan toinen kaupan hyllyltä ja palautetaan, kun ei ollut tarpeeksi toimiva tapaus ja tämän "ostaja" tietää jo ihan ulkoisten avujen vuoksi.
Toisekseen, on vaan niin surullista katsoo, kun aikuiset miehet käyttäytyy kuin halvimmat H*uo*rat. Jotka eivät löydä tarpeeksi hyvää palvelijatarta. Usein palvelijattaren pitäisi olla myös huomattavasti joko nuorempi tai sitten puumamaisen vanhempi. Omanikäinen on mitä ilmeisemmin outo ajatuskin. Onko teiltä se viimeinenkin järjenvalo haalistunut?
Jos nyt rehellisesti tämän sanon, niin ei mene teillä miehet oikein putkeen nyt nää touhut, kun pidätte naisia pilkkananne itsekkäinä esiintyen. Lämmin parisuhde kun ei sellaista kuitenkaan ole. Valkkailkaa vaan lopunikäänne ja vaihdelkaa versioita, se kertoo vain itsestänne ja kyvyttömyydestänne sitoutua yhteen ihmiseen.
Teillä ei vaan ole ihan kaikki kohillaan. Mutta kukaan ei ole uskaltanut sitä sanoa.
Pankaa vaan sitten niitä parempia versioita 9,90 siellä vasemmalta alahyllyltä ja heittäkää sitten pois jos ei enää palvele riittävän hyvin. Näinhän te kierrätysmiehet pääsääntöisesti toimitte. Halvalla tavalla toimiten saatte vain sutta osaksenne,ollos hyvä vaan. Valitettavasti ette päässeet treffeille tälläkään kertaa teidät on estetty.
Tässä on malliesimerkki kuinka katkera/ahdistunut todella ylipainoinen nainen voi olla.
Miehet sitä miehet tätä ja tottakai kaikki joilla on silmät päässä on narsisteja.
Se että haluaa parempaa, katselee nuorempaa yms on pikemminkin terve merkki.
Aloittaja on oikeassa, minua ahdisteli livenä yksi lihava nainen, kävin sitten uteliaana netissä katsomassa minkälainen kuva hänellä oli, juuri tuollainen yläviistosta kuvattu kuva missä näkyy ainoastaan tissit ja naama. Miksiköhän ;D
Mun mielestä isot rinnat on jo itsessään turnoff koska se poikkeuksetta tarkoittaa sitä että nainen on lihava.
olisko alhaalta päin kuvattu möhömaha ja kaksoisleuka parempi? Hoikatkin saa näyttämään lihavilta siitä kuvakulmasta.
Samaa voi sanoa miehille, älkää valehdelko profiilissa. Yhtälailla on tullut ylipainoisia miehiä vastaan, jotka väittävät olevansa jopa urheilullisia. Ja lyhyemmät miehet valehtelevat pituutensa aina, vähintäin 5cm jopa 10.
Miehille pituus tuntuu olevan se suurin ongelma. Sen tietää, että jos pituutta ei ole laitettu profiiliin, mies on alle 170cm. Luuleeko hän sen avulla saavansa naisen paremmin, kun peittää sen, että on mahdollisesti lyhyempi naista. Kuinkas sitten käy kun tavataan?
Ja miksi naisen lihavuus tuntuu olevan pahempaa kuin miehen?? Tässä ketjussa on puhuttu vain naisten ylipainosta. Minulla lukee profiilissa, että en halua lihavaa miestä. Mitä sitä suotta kiertelemään.
Ennen muinoin lihavuus kertoi varakkuudesta, nyt laiskuudesta molemmilla
sukupuolilla.
Ei viitsitä (osata) kokata itse, vaan ostetaan valmiita mössöjä, tai syödään
mäkkärissä. Silti ei mukamas ehdi harrastamaan liikuntaa, vaikka on
kaikenmaailman vempaimet keksitty.
Olen käynyt treffeillä kuvattomien kanssa ja he olivat suht normaalipainoisia, kun
taas kuvan kanssa kikkailevat, eivät ole sitä nähneetkään.
Mulla oli kuvaton profiili. Kirjoitin siihen kuitenkin rehellisesti itsestäni ja elämästäni vähän kaikkea, kun arvelin, että rehellisyyttä arvostetaan nykyään nettitreffeillä, kun niin vilpin ja valheiden täyttämiä ne sivut nykyään on.
Olen lihava nainen, 40 ikää, painan noin 140 kiloa, sekin luki profiilissani, olen myös työtön ja syön psyykenlääkkeitä. Kaikki ne mainitsin rehellisesti profiilissani, mutta rehellisyyttäni ei suinkaan arvostettu netissä, vaan vieraskirjaani esim. oli joku kirjoittanut kommentin, "Älä feikki pentu viitsi pilkata oikeasti lihavia, työttömiä ja sairaita ihmisiä."
Rehellinen.n...
Ehkä sun olisi kannattanut vaan kirjoittaa "ylipainoinen" tai "reilusti ylipainoinen"" tarkkojen kilojen sijaan - ja kertoa sitten, jos ja kun joku vastaa, heti kättelyssä ne kilot. 140 kiloa profiilissa on vähän sama kun ylipainoinen menisi baariin lantiofarkuissa. Ei rehellisyys mielestäni sitä tarkoita, että pitäisi määrittellä itsensä jonkun kielteisenä pidetyn asian kautta, jota 140 kiloa kyllä on. Liika rehellisyys on liikaa siinä vaiheessa, kun mitään ei ole vielä sanottu.
Psyykelääkkeiden syömisen mainitseminen riittää antamaan kuvan rehellisuudestä ja itsevarmuudesta. Itse en ole netin kautta tavannut yhtään ihmistä, jolla ei olisi mielenterveysongelmia, ja itsellänikin on sellainen. Se on niin v i * t u * n yleistä, että asiasta heti kertominen on taatusti plussaa.
Jos on lihava, kannattaisi profiilia laatiessa mennä ikään kuin oman itsensä ulkopuolelle ja etsiä etsimällä itsestään positiivisia ominaisuuksia, joita muut ihmiset ovat sanoneet, ja pistää niitä profiiliin. Esimerkiksi jos muistelee omaa seksielämäänsä ja mahdollisten hyvien suhteiden alkuvaiheita ja silloin kuultuja kehuja, jonkun sellaisen mainitsemien profiilissa toimii tosi hyvänä koukkuna. Tyyliin "seksikkääksi ilopilleriksi sängyssä kehuttu", "suustaan supertaitava", tms. ... tarkoitan siis että jos lihavalla on joku muu avu, jolla voi itseään mainostaa, niin käyttää sitten sitä, rohkeasti ja häpeilemättä, niin kyllä se siitä :)
En tarkoita että pitäisi valehdella, siinä olen samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa. Mutta ei pidä toiseenkaan ääripäähän mennä.
Parasta olisi kun voisi tehdä profiilin samalla tavalla mitä ajattelisi baarissa sanovansa viereen istuvalle ihmiselle. Korostaa samoja asioita mitä normaalissa keskustelussakin face to face. Tämä tapa toimii, yllätys yllätys, parhaiten, koska niin ihminen on toiminut ennen nettiä sen 100 000 vuotta kun on ollut olemassa. Ts. tätä tapaa on testattu eniten :)