Meidän firmassa maksetaan kuukausipalkkaa, mutta ylitöistä maksetaan prosenttikorotettua palkkaa ja matkustusajalta maksetaan normaalitunnin hintainen matkustuskorvaus, lisäksi kilometrit ja päivärahat. Noudatamme toimihenkilöunionin sopimusta.
Työhän kuuluu jonkin verran ulkomaan matkoja. Käyttöönotto sekä viankorjausreissut ovat aika raskaita, varsinkin kun lähdöt tulee todella lyhyillä varoitusajoilla.
Onko työpaikoilla yleensä jotain porkkanoita keikkahommiin? Joko niin että maksetaan ylimääräisiä tunteja tai könttäkorvauksia tai annetaan ylimääräinen vapaapäivä tms.? Itsestä on alkanut tuntua että ei oikein huvita reissata samalla palkalla jonka saa vakituisesta työssäkäyntipaikasta.
Ylimääräistä reissuhommista?
2
322
Vastaukset
Minulle maksetaan aina sopimuspalkka eli normaalin peruspalkan päälle tulee 60-70 % lisää riippuen maasta minne menen. Se paljonko teen töitä ei vaikuta palkkaan vaan homma on tehtävä valmiiksi. Jos laskee saman "normaali" prosenttitunteina ja vertaa mun sopimukseen niin joskus tulee takkiin ja joskus voitan. Muutaman vuoden olen niitä laskenut ja suunnilleen on tasan mennyt eli tämä sopimuspalkka on ollut ok. Jos joudun tekemään 7 päivää viikossa niin siihen tulee sitten eri korvaus.
- Hessu383
Keikkahommista maksetaan yleensä hieman parempaa tuntipalkkaa kuin "normihommista". Lisäksi saat verotonta päivärahaa riippuen maasta jossa työskentelet aivan kuten mainitsitkin. Keikkatöissä tosiaan yleensä aina pitempää päivää jolloin ansiot kasvavat melko hyvin.
Joillakin työpaikoilla työnantaja osallistuu esim. mikäli olet lähdössä vaikka lomalle niin niihin kustannuksiin.
Itse pidän reissuhommista koska se rytmitetään yleensä 2 viikkoa töitä ja 2 vapaata tms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912551Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww871483- 671475
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi16930Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39838Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta111832- 54793
- 30726