Kirjoituksessasi oli unohtunut , että arvostamasi Kaarina Soppela oli potkimassa
Veikko Perälää kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta, silloin vielä noviisina olevan Heikki Nivalan kanssa.(tosin ryhmän enemistön kanssa).
Mitä taas Ahti Majavaan tulee, niin näyttää ettei hän kunnioita ryhmänsä naisvaltuutettua lainkaan, samoin ette kumpikaan kunnioita naisia, koska olitte estämässä kaupunginjohtajaa koskevaa selvitystä työntejöiden ahdistelusta.
Veikko Perälää kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta, silloin vielä noviisina olevan Heikki Nivalan kanssa.(tosin ryhmän enemistön kanssa).
Mitä taas Ahti Majavaan tulee, niin näyttää ettei hän kunnioita ryhmänsä naisvaltuutettua lainkaan, samoin ette kumpikaan kunnioita naisia, koska olitte estämässä kaupunginjohtajaa koskevaa selvitystä työntejöiden ahdistelusta.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Sitoutumattomien ryhmän naiset ovat luulisin ihan vapaaehtoisesti antaneet Majavalle toimintavaltuutuksen? Naisten ahdistelu on rikosasia. Miksi naiset eivät ole tehneet rikosilmoitusta? eikä työsuojeluilmoitusta? Eihän asioita tällä tavalla hoideta, että niitä repostellaan ympäri kyliä. Selvästi näyttää siltä, että kyseessä on ollut kj:hin kohdistunut ajojahti. Muuten Nivalan tukijat eivät pidä naisia minään...Puukko selkään vain, jos ei henkisen väkivallan harjoittaja saa tyydyttää tarpeitaan...
Saattavat tehdäkin jos asia ei muuten korjaannu.
Silloin olette lirissä ja pahasti!
Tämä on totta eikä muuksi muutu!
Janne paralla on hätä.
Kerrotko Janne miksi sinun kehumat ja ihailemat paikallispoliitikot tippuvat yksi toisensa perään vaaleissa?
Miksi te täällä huudatte, ettäkö voi soittaa suoraan ihmisille tai lähettää sähköpostia?
Yhtä lailla sieltä tippui Nivalan puolelta Alaluusua Teuvo, Moilas Eeva ym.
Soppelan Kaarina tippu joo mutta Perälän Tarja nousi valtuustoon, eli missä tappio?
Kaisanlahden ja K. Soppelan tukema Arto Ojala nousemassa peräti hallituksen puheenjohtajaksi.
L. Soppelan tukema Nivala on hävinnyt eduskuntavaalit toisensa perään.
Kaisanlahden tukema Maijala valittiin ääniharavana eduskuntaan.
Kerrotko sinä miksi Kello Topia ei valita koskaan mihinkään ?
No niin, silloin valittiin, kun ei tiedetty, että Maijala on Haaviston "naisia"
itälapissa kepu oppositio tuki niinistöä julkisesti (ei lea, heikki yms mutta kana-kopla) ja he on kuitenki yhä maijalan tukena siis ei presidentinvaalien tapaus vienyt tukea ainakaan täysin ja j kaisanlahti maijalan avustaja ja julkinen ilmoitus ei eduskuntaan, tukee rovaniemen blondia ja maijalaa. nivalan puoli kemijärvellä on nivalan takana mutta toinen puoli ei aseta omaa ehdokasta ja on maijala itälapista vaikka se on koillislappi oikeampi perinteellinen ilmaus/ilmaisu
Kerro Janne myös se miksi olet ajamassa vaaleissa perusteellisen epäluottamuksen äänestäjiltä saanutta Kaarina Soppelaa kaupunginhallituksen jäseneksi? Tai Ahti Majavaa? Miksi?
Oletko todella sitä mieltä, että sinä tiedät paremmin kenen pitäisi yhteisiä asioita hoitaa kuin äänestäjät?
Todella kovan luokan jeesustelua sinulta syyttää muita riitelystä ja pelaamisesta. Mene nyt jo ihmeessä peilin eteen ja mieti oletko vihassasi mennyt liian pitkälle.
niin....kukahan se oikein siellä riitelee?
Ei uskalla vastata tai ei ykdinkertaisesti kykene! Muuten on suunapäänä kyllä joka paikassa :-)
Soittakaapa hänelle, tulee varmasti vastaus.
Kerro miksi itse et ota vastuuta mistään?
muitten arvostelemiseen aikaa kyllä riittää!
Keskustan pitää näyttää jämeryytensä ja potkia häiriköt ulos muuten ei mistään tule mitään, nähty on!
Tuo Kaarina Soppelan (ja Majavan) valinta kaupunginhallitukseen täytyy olla vain joku Kaisanlahden vihollisten liikkeelle laittama huhu. En ukso että nuori ja fiksu lakimies olisi niin tyhmä että ryhtyisi moiseen operaatioon, sehän olisi totaalinen poliittinen itsemurha. Katkokaapa huhulta siivet, nivalistien vihapuheita...
Taitaapi pitää paikkaansa, ei ole huhua, tätseri ja majava hinkuvat hallitukseen!
tällaiset ovat kaavailut.
Molemmat Majava ja K.Soppela ovat päteviä . Nehän kuuluiski valita hallitukseen. Pikkuraiselle ja Nivalisteille pitää olla peräänkattojia jos niitä ylleensä ennää hallitukseen päästetään.
Täällähän kannatetaan diktatuuria
Mitä Kaisanlahti tähän liittyy, ei hän oo ollu kaupunginhallituksessa. Tyhmä on jos lähtee Nivalan ja Lea Soppelan haukuttavaksi sinne nytkään. Kaisanlahti ei ole Kepun neuvottelija. Neuvotteluja johtaa Nivala ja kepusta on joku muukin siellä.
Miksi sitten on joka paikassa soppaa hämmentämässä?
"kaikki muut käy muttei nivala!"
Missä paikassa hämmentämässä? Kepun neuvottelijoita on neljä eikä yksikään ole Kaisanlahti. Neuvottelujen pääpuheenjohtaja on metsäneuvoja Nivala.
Kuka taas kirjoitteli lapinkansaan valinnoista?
Tätseri ja majava oli ehdolla, kansa ei antanut luottamusta.
Tiedän, ettei hallituksen jäsenen tarvi olla valtuutettu, mutta silti , jos juttu on totta, se haiskahtaa ja pahalta. Näin meitä kusetetaan.
Jos löytyis ellainen ei valtuutettu joka ei ollut ehdokkaana ja jolla oisi "valtiomiestaitoa" niin sellainen voisi tulla kyseeseen, muttaei nuo edellä mainitut.
Ovat ehtineet jo "kykynsä" näyttää. Pysykööt kotonaan ja erossa meidän asiain hoidosta, uudet tuulet puhaltamaan.
Oikoi Lean väitteitä, että Majava olisi valehtelija. Sitä kun ei Majava ole.
Oishan se Kaarlokin pätevä! Aletaan ajamaan häntä hallitukseen. Totta puhuen ehdokkaan äänimäärän pitää näkyä valinnoissa, muutoin ei demokratia toimi ja äänestäjät katoaa kohta kaikki paikkakunnalta. Ootamma valtuuston kokousta.
"Savu nousee raunioista" mihin J Kaisanlahti tukensa antaa. K Soppela, A Majava,
T Kyyhkynen ja erityisesti tuki P Väyryselle osoittaa hänen vastahankaisuutensa. Jos asettuu järestään häviävien puolelle, häviää varmasti lopulta itsekkin.
Kemijärven kunnallispolitiikassa on ennenkin ollut noita "vastarannankiiskiä", ainahan ne on saaneet viivytettyä ja sotkea asioiden etenemistä.
Jos ketjussa mainittu kuvio toteutuu niin se on sama olla jatkossa äänestämättä. Aivan uskomatonta junailua jos pitää paikkansa. Täydellistä äänestäjien kusettamista.
Äänestäjistä yli puolet äänesti uusia, joten toki äänestäjien tahto toteutuu, jos Kaisanlahden ja Soppelan kannattama Arto Ojala valitaan hallituksen puheenjohtajaksi. Hän on sovittelija eikä riitelijä.
Menneisyyttä ja saman riitelypolitiikan jatkumista edustaa ne henkilöt jotka haluaa että kahdeksan vuotta hallitusta johtanu henkilö yhä samaan tehtävään.
Kanakopla ei ole estänyt selvitystä (keskityistä) ahdisteluista, vaan äänesti kaupunginjohtajan erottamista vastaan.
Työrauha jo kaupunginjohtajalle ja loppu työpaikkakiusaamiselle.
Riitely pois, uudet henkilöt vastuupaikoille!
Haha! Eivai?
Luottokortti sotkut painettiin villaisella,alkoholista vaiettiin jannen sanoilla: ainahan sitä venäjällä jne... Haloo? Uskovainen mies? Sitten pisteenä iinpäälle naisten ahdistelut.
Kumpaa uskoo, kolmea työntekijää, kahta esimiestä vai ryvettynyttä hlöä.?
Vielä tällaisia pitäisi valita johtopaikoille vastoin äänestystulosta? Jo on aikoihin eletty!!!
Janne Kaisanlahti on ehdottoman raitis mies, joten vaikka kuinka sairaalla tasolla häntä vihaisitte, niin älkää pistäkö häntä kuitenkaan vastuuseen kenenkään alkoholinkäytöstä. Niin ja ketä pitäisi valita johtopaikoille vastoin äänestystulosta? Eihän äänestyksiä ole vielä edes käyty, ne käydään valtuuston 1. kokouksessa.
Ketä ovat ne työntekijät? Se ei riitä, että kaupunginjohtajaa vihaava henkilö ja kaupunginjohtajavaalin surkeasti hävinnyt osastonjohtaja väittäisivät naisia olleen. Tuskin heitä on ahdisteltu, vaan näitä naisia, joita ei ole siis edes olemassa.
Se joka kaupunginjohtajan kanssa on palaveerannut tietää että tästä ei tule mitään.
Janne on mielestäni mukava kaveri. Miksi häntä herjataan?
Eikö Keskustan puheenjohtaja Sipilä voisi jo komentaa riitelevät jäsenensä ruotuun? Tällainen pilaa muittenkin kuntien Suomen Keskustan arvoisat valtuutetut.
Muissakin kunnissa on vastaavia ongelmia. Kommunistipuolueista en tiijä, mutta Keskusta ei oo mikään diktaattoripuolue. Kyllä ne asiat selviävät, kun valinnat on tehty.
Vaadin erottamaan änkyrät keskustasta!
Muuten riitely jatkuu, äänestäjät ovat samaa mieltä! Vaalitulos kertoo!!!
Lähtekäämme kaikki Timo Sounin mielipiteiden mukaan, ettei herjata ihmisiä.
Väitettiinkö Kaisanlahden kirjoituksessa, että Kaarina Soppela ei olisi ollut Veikko Perälää vastaan kun Nivala kaatui?
Siellä missä kaisanlahti, siellä ongelma!
Keskustan ja Kemijärven riidat ovat keskittyneet yhden henkilön ympärille. Se henkilö ei ole rivivaltuutettu Kaisanlahti.
Kuka sitten? Kuka kirjoittelee jatkuvasti lehtiin palopuheitaan ja haukkuu tiettyä hlöä.? Onko kyseinen hlö toiminut samoin?
kyseinen henkilö pistää juoksutytön asialle. on muuten hirveää kuunnella, miten tämä käskyläinen haukkuu kaisanlahtea, vihaa ja syvää katkeruutta pursuten
oi iesus, ettekö jo lopeta kemijärvellä tätä toisten haukkumista ja parjaamista? Aivan älytöntä. :(
Kuka teistä on parempi toistanne?
Kanakopla on kemijärven napa
Kalifi on pääässyt kalifin paikaalla! Vaaltakuunnaassa kaaiikki hyyyvin!
Jannenki puheet pyöristyy. Radiohaastattelu oli antoisa!
Onpa poijalla perusteet älyttömälle vihanpidolle?? kaiken lisäksi ovat ihan omaa utopiaa!
Ei mukamas mitään henkilökohtaista...?? .......hehe!
Mielikuvitus on hyvästä mutta politiikan teon perusteeksi siitä ei ole.
Kannattaisi ehkä aikuistua!
Kaikki mitä siinä puhuttiin oli totta, eihän se muuksi muutu. Henkilöparjaus on tällä palstalla erään paikallispoliitikon kannattajien ase. Onkohan tämä henkilö itse ylpeä kannattajistaan?
Jannehan sanoi sitä paitsi, että hän ei kannata Nivalaa valtuuston puheenjohtajaksi, mihin se siitä sitte pyöristyi puhe? Lakimiehenä tietenki kunnioittaa laillista päätöstä, jos semmonen tulee.
Perälän Tarja ja Kaisanlahti ovat niitä harvoja, joihin voi luottaa. Eivät lähde Nivalan pelin tukijoiksi!
No paljonko ääniä?
Esim. sivustolta www.vaalit.fi löytyvät kaikkien ehdokkaiden äänimäärät.
Vaalit 2012 Ääniä
Oppositio
92 Perälä, Tarja KESK 53
84 Kyyhkynen, Timo KESK 30
80 Kaisanlahti, Janne KESK 113
81 Kaisanlahti, Tarja KESK 59
96 Soppela, Kaarina KESK 37
Keskusta
83 Kostamovaara, Teemu KESK 113
97 Soppela, Lea KESK 110
90 Nivala, Heikki KESK 193
91 Ojala, Jukka KESK 137
82 Kerkelä, Mauno KESK 91
Tarvitseeko edes miettiä keillä on mandaattia?
Kerkelä Mauno olisi ehdottomasti paras henkilö valtuuston puheenjohtajaksi. Hänellä on siitä kokemustakin.
Kokemusta tosiaa on Mauno Kerkelällä. Hän on ylivoimainen ehokas valtuuston puhheenjohtjan paikalle. Älyävätköhän ne valita hänet ? Sois kuntalaisten turva epävarmassa maailman tilanteessa.
valtuusto päättää. kaikilla 1 ääni. kansa on valinnut. äänimäärä ei anna etuoikeuksia...kaikki ovat samalla viivalla, vaikka jotkut ovatkin olleet jo pitkään kalkkiviivoilla. oisko jo kohta parempi todistella vaikka elopainolla mandaattia.
Eihän tuossa ole kuin 10. Entäs ne 5? Minne kuuluvat?
Onko Lea Soppela miesasianainen? Sellaisia oli ennen, mutta vielä nykyaikana.
Lain tuntemus auttaa myös kiertämään sitä, ei pelkästään noudattamaan.
Jannella on "Paavo Väyrynen syndrooma".
Janne Kaisanlahti kypsyy aivan kohta samanlaiseksi luuseriksi kuin Veikko Perälä. Nivalistit eivät anna koskaan periksi ja kypsyttävät hiostamalla ne häipymään paikkakunnalta (Markus Mustajärvi, Kaisa Ojala yms.) tai luopumaan politiikasta (Veikko Perälä ym). Ei olisi ikinä voinut arvata, että maineikas poliisikin on sellainen luuseri, että lähtee vastustajia ja vastuuta pakoon. Seuraavaksi luopuu Janne Kaisanlahti!
Toivottavasti!
Päästäisiin vihdoinkin normaaliin päiväjärjestykseen, tavallisten ihmisten asioiden hoitoon. Änkyröinnin ja valitusrumban sijaan!
Toivottavasti ei anna sitä iloa "nivalisteille".
Toivottavasti antaa sen ilon kuntalaisille!
montako valitusta kaisanlahti on tehny ja moniko ollu tyhjästä ?
Kyllä olet harvinaisen tyhmä lakimies Janne hyi hyi ?
Tuossa viestissä tiivistyy Nivalan kannattajien sivistys ja käytöstavat :)
Nämä Kaisanlahti`set ovat niin "guldivoituneita".
Rumin kirosana mitä he julkeavat käyttää on "saunaseura".
Mihinkähän tuo hienohipiäisyys vielä johtaakaan.
miltä tuntuu olla nuin katkera?
No, niinhän se näyttää olevan, että saunaseuralaiset ovat moukkia, vaikka ovatkin vallanneet Kempan johtopaikat. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä. Näinhän se on ollut kautta maailman sivun. Erityisesti epädemokraattisissa yhteisöissä tyrannit ovat vallanneet johtopaikat.
Kovin on niukkaa tuo heidän sanavarastonsa. Pääasiassa muistutetaan lääkkeiden otosta.
Tyrannit eivät ole huolissaan alaistensa lääkityksestä, kuten me.
Pakkohan jonkun on muistuttaa että lääkkeet pitää ottaa, se on sitä lähimmäisenrakkautta ja huolehtimista.
Moukkamaista hyh...nämä sivut ovat niin rahvaanomaisia...häpeisitte...
Olen sitä mielltä, että valtuuston puheenjohtajaksi tulisi valita Mauno Kerkelä. Kokemus ohittaa koulutuksen. Mauno on ollut ikänsä Kemijärven asiallla. Vihdoinkin Maunolle nuija käteen. On tehnyt ikänsä töitä Kemijärven eteen, itseään korostamatta. Siinä se kemijärveläisyyden viisaus. Aina kohtelias ja hyväntuulinen. Ei ole tehnyt numeroa itsestään, paitsi kemijärveläisyydestä, joka ei ole huono asia. Siispä Mauno.
rinnalla nähtyä22.1.2013 20:370 SULJE
Mauni on hyvä mies -lajissaan-, mutta ei "herra paratkoon" vastuulliseen tehtävään. Hän ei koskaan ole pyrkinyt johtaviin tehtäviin.
Mukana olo on hänen intohimonsa.
Mauno on jo sen verran iäkäskin, että ei muistane mihin tehtävään pitäisi ryhtyä. Niin kuin sanoin, Mauni on hyvä mies, joukon jatkona. Ei aiheuta harmia kukkoiselle enemmistölle. Kunhan pääsee edustamaan ja aina enemmistön pulelle asettuen se onnistuu.
Opportunisti.
VASTAA
Ilmoita asiaton viesti
;))22.1.2013 20:39 1 SULJE
Aikansa elänyt, nuorempia kehään että päästään eteenpäin. Eiköhän näitten vanhojen ukkojen jutut ole nähty ettei puusta pitkälle päästä. On aika uudistua ja saada uusia tuulia kaupunkiin jotta saataisiin vietyä kaupunkia eteenpäin.
Mitä nuoremmat politiikassa osaavat kuin kehua itseään. Poliittinen viisaus tulee ajan kanssa. Ei siihen varsinaisesti puolue vaikuta, vaan kokemus ja Herran pelko.! Siitä tulee viisaus ja oikeudenmukaisuus. Mitä vanhempi poliitikko, sen vähemmän on oman edun tavoittelua ja kähmintää. Nuorista poliitikoista ei tässä yhetydessä kannata puhua. Siksi Mauno on ykkönen. Viisas ja osaava. Kemijärveläinen!
Joko se Mauno on valittu johtajaksi ? Jos ei niin milloin ne valinnat on ? Kiireen vilkkaan Mauno mahollisimman isoon rooliin muuten Kemijärvi nääntyy kasaan.
Mauno ei tosiaan osaa kehua itseään, mutta velipoika Seppo on sitäkin parempi kehumaan Maunoa! Vai oliko se toisinkäsin?
Onko Mauno nivalisti?
On ja sitten vielä kovinta mahollista laatua.