Ensimmäiset pakit-gallup

Gemma...

Minkä ikäisenä annoit/sait ensimmäiset pakkisi?

Itse annoin 13-vuotiaana pakit ensimmäisen kerran pojalle, jonka kanssa olin leikkinyt päiväkodista saakka aina kuudelle luokalle saakka. Yläasteelle mentyäni vuotta ylemmällä luokalla ollut poika sitten tuli kysymään alkaisinko hänen kanssaan. Minun täytyi miettiä päivä ja päädyin antamaan pakit sillä en osannut kuvitella meitä yhdessä, en kertakaikkiaan osannut.

16

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies1985

      Olen antanut pakkeja mesessä ensimmäistä kertaa yli 23-vuotiaana (tai niitä aikoja) ja pakkien saajat ovat olleet juurikin 13-14-vuotiaita. Yksi 15-vuotias mies.

    • fidel pippeli

      Yläasteella olisin ähkinyt jokaisen naisen(?) kanssa jolta vain olisin saanut. Niin ei käynyt kertaakaan.

    • pakkien saaja

      15-vuotiaana sain ensimmäiset pakit. Silloin minulla oli vielä itseluottamusta vaikka muille jakaa. Siitä lähtien onkin sitten tullut pakkeja poikkeuksetta ja vuosien myötä itseluottamus on pudonnut jokseenkin nollaan.

    • yksjannu3

      Kai se riippuu kovasti siitä, mikä lasketaan pakiksi ja mikä ei. Esimerkiksi 2-3 vuotiaana saatoin pyytää kaverityttöä leikkimään, mutta hänellä oli muuta menoa. Mutta en kyllä tiennyt tuolloin seurustelusta mitään.

      Teini-iässä en saanut koskaan pakkeja. Huomasin kyllä eleistä, että läheskään kaikki naiset ei välitä minusta, mutta en sitten pyytänytkään heitä ulos.

      Nettideiteissä sitten tuli joskus 20-vuotiaana ekat sellaiset pakit, jossa olin kiinnostunut naisesta tosissaan mutta nainen ei yhtään.

      Jotenkin sitä livenä huomaa useinkin, kannattaako jotakuta pyytää ulos vai ei. Johtunee ehkä myös edellisestä suhteentyngästä, koska opin, että olen mieluummin sinkku kuin kenen tahansa kanssa.

    • The Ass Inspector

      Naisille ei tarvitse antaa pakkeja, koska he eivät koskaan tee suoria aloitteita. On kyllä ollut minuun ihastuneita naisia/tyttöjä, joista en ole ollut kiinnostunut, joten en ole tehnyt asian suhteen mitään ja teeskennellyt etten huomaa heidän ihastustaan. Osa näistä veti herneen nenäänsä kun en yrittänyt iskeä heitä ja alkoi käyttymään vihamielisesti ja loukkaantuneesti minua kohtaan. Voiko tuotakaan pakkien antamiseksi kutsua, jos koko draama on vain yhden naisen pään sisällä?

      Ala asteella eräs tyttö, johon olin ihastunut tuli puhumaan minulle ja menin paniikkiin ja poistuin paikalta. Tämän jälkeen hän ei minua enää puhutellut. Ehkä nuo oli ne pakit ja se ainoa "aloite", jonka olen saanut.

    • Sain ekat (ja ainoat) pakit viime keväänä, eli 32 vuotiaana.

      • 14+6

        Oletko siis aina ennen saanut myönteisen vastauksen vai teitkö ekan kerran aloitteen vasta viime keväänä?


      • ...

        Aikamoinen hurmuri olet jos naiset ovat vain kerran antaneet pakit.


      • ... kirjoitti:

        Aikamoinen hurmuri olet jos naiset ovat vain kerran antaneet pakit.

        En ole ennen yrittänyt.


      • 14+6 kirjoitti:

        Oletko siis aina ennen saanut myönteisen vastauksen vai teitkö ekan kerran aloitteen vasta viime keväänä?

        Jep, oli eka kerta.


      • 14+6 kirjoitti:

        Oletko siis aina ennen saanut myönteisen vastauksen vai teitkö ekan kerran aloitteen vasta viime keväänä?

        Ja ne pakit tuli kolmansien treffien jälkeen.


    • EnemmänHirvenKaatoja

      Parisuhteet on vaan naisten ehdoilla toimiva juttu joten pakkeja olen saanut elämässäni seurusteltuani. Seurustelu suhteita on kertynyt 23 ja näistä itse olen lopettanut suhteen kolme kertaa ja loput 20 olen karvaasti kokenut. Viimeksi kun kerran puheeksi tuli tänään päättyi viimeinen suhde. Mielenkiintoista sinällään että en ole väkivaltainen naisia alentava narsisti vaan hyvin elämässäni toimeentuleva, ehdottoman uskollinen, luotettava ja omillaan pärjäävä mies. Minuun ihastuu kieltämättä naiset helposti joten suhteen alkaminen ei tuota vaikeuksia mutta sen kestäminen kylläkin vaikka kaikkeni teen sen eteen. Jos pakkeja lasketaan elämästäni yritettyäni iskeä naisia onkin lukema jo ääretön mutta pakit suhteessa tietenkin sattuu enemmän.

    • ätmi

      Aika sarasvuomainen tämä kysely... ihan "Minkä ikäisenä annoit/sait ensimmäiset potkusi?" -henkeen...

      Pakkeja olen saanut ehkä jostain 20-vuotiaasta saakka, kun viimein uskalsin tehdä selvempiä aloitteita tyttöjä kohtaan. Antamaan en varsinaisia pakkeja tietty ole koskaan päässyt, joskin on ollut ehkä yksi tai kaksi tapausta, joissa olisin joutunut, mikäli tyttö olisi selväsanaisesti kysynyt niitä...

    • oi niitä aikoja...

      Yläasteikäisenä annoin ekat pakit. Poika oli ihastukseni kaveri. Kun ihastukseni sai tietää meidän välisestä pienestä sutinasta, tein valinnan noiden kahden välillä antaen sille ihastuksen kaverille suorat pakit. MAT-termeillä pakit saanut oli selkeästi YTM ja kaverinsa "vain" KTM.

    • Mies23vkl

      Riippuu tietenkin mikä lasketaan pakeiksi, mutta suoranaiset pakit olen antanut vain kerran joskus 18-vuotiaana enkä ole koskaan saanut itse. Häilyvämpiä tapauksia onkin sitten paljon enemmän.

    • qfeseassdfd

      Oikeastaan jätin 19-vuotiaana silloisen tyttöystäväni ja ensirakkauteni välimatkan ja toisen hastuksen takia, joka loppujen lopuksi antoi pakit. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe