kaverimies "kyttää" ja on mustasukkainen

nimmari1234

Tutustuin yli vuosi sitten aivan mahtavaan mieheen ja meistä tuli melkein parhaita ystäviä. Tullaan toimeen todella hyvin ja ollaan samalla aaltopituudella. Ollaan myöskin vaan kavereita(ei siis koskaan olla tehty mitään), enkä ole hänelle mitään muuta kuvaa antanutkaan, eikä tää mieskään ole koskaan mitään yrittänyt.

Mutta aina kun mennään kaveriporukalla vaikka baariin ja juttelen muiden miesten kanssa, tää kaverimies tulee samantien keskusteluun mukaan ja antaa sellaisen kuvan, että mukamas seurusteltais ja seuraa mua baarissa jatkuvasti.
Oltiin porukalla joskus laivalla, ja tää mies seuras mua _joka paikkaan_ tuli jopa vessan oven taa vahtimaan....
Jos tanssin jonkun miehen kanssa, kaverini tulee kyttäämään ihan viereen ja alkaa joskus jopa haastaa riitaa tanssittamalleni miehelle ja töniä tätä.. Kun käsken lopettaa niin vastaus on aina "ei toi oo tarpeeks hyvä sulle, älä mee sen mukaan" "toi on vaan tyhmä pleijeri" tms.

Jos kumminkin lähden jonkun matkaan, kaverini koittaa ensin änkeä mukaan, jos ei pääse niin sen ilme on ihan sellanen kuin olisin pettänyt sitä(???) ja seuraavana päivänä on kauheen vaitelias ja jotenkin katkera.
Ollaan puhuttu tästä monta kertaa ja oon kysynyt tän käytöksen syytä, mutta aina tulee sama vastaus, että sille on ihan sama mitä teen ja kenen kanssa .. Ja mökötys johtuu mukamas siitä, että jätin hänet yksin(ei olla koskaan kahdestaan baarissa vaan mukana on monta muuta läheistä kaveria, joten yksin ei joudu olemaan missään välissä). Oon myös tehnyt selväksi monta kertaa, että ollaan todellakin vaan pelkkiä kavereita enkä tahdo mitään muuta, mies vaan nyökyttelee ja on kuulemma täysin samaa mieltä. Oon myös kertonut että mua häiritsee toi jatkuva kyttääminen ja vahtiminen.
Kerran yllätin tän miehen lukemasta viestejäni ja kyttäämässä sivuhistoriaani..

Mun pitäis ilmeisesti baari viikonloppuisin pukea joku jätesäkki päälle eikä ees vilkaista muihin miehiin päin ja mennä kotiin yksin nukkumaan, ettei kaveri vedä taas v****a päähän ja mökötä muutamaa viikkoa.
samaan aikaan tää mun kaverimies panee muita minkä ehtii, mutta mun pitäs olla yksin aina.

Mua ahdistaa sen käytös, tuntuu että olisin jotenkin kahlittu enkä saa elää sinkku elämääni niinkun tahdon. Oon yrittänyt ottaa vähän välimatkaa kaveriini, mutta mikään ei ole muuttunut. Onko kellään samanlaisia kokemuksia ja mitä tämmöisessä tilanteessa voi oikein tehdä, kun edes suoraan sanominen ei auta :/

107

4729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • r67886l

      Eihän tuo ole kuin lopettaa yhdessä hengailut ja se on siinä.

      Mies haluaa ihan selvästi olla muuta kuin kaveri.
      Ei varmasti todellakaan "pane muita minkä ehtii" paitsi omissa jutuissaan yrittäessään tehdä sinut mustasukkaiseksi.

      Tuo olisi jo parisuhteessakin rankkaa, saati sitten kaverin kanssa.

      Sinänsä ei kuulosta uskottavalta jos aikuinen ihminen (sinä) ei itse tajua tuollaista tilannetta.

    • Varma tiato

      Olet friendzonettanut ätminkäisen ja maistelet nyt sen tuloksia. Tuskin panee muita. Panee sinua kuvitelmissaan ja runkkaa yksin kotona luokkakuvallesi/facebook-kuvillesi.

      • väärin meni

        Ei ole ATM, vaan perinteinen pimahtanut KTM. ATM ei käy baareissa eikä hänellä ole kaveriporukkaa.


      • väärin meni
        väärin meni kirjoitti:

        Ei ole ATM, vaan perinteinen pimahtanut KTM. ATM ei käy baareissa eikä hänellä ole kaveriporukkaa.

        Tai itse asiassa YTM, nyt kun alaspäin luin...


      • qwerwqeff

        Ei se mikään atm ole. Ap itse kirjoittaa että tyyppi sekstailee muiden kaveriporukan naisten kanssa. Itse asiassa ei tämän päivän atm:llä ole mitään asiaa semmoisiin piireihin missä naiset ottaa miehiä edes "vain" kaveriksi. Kaverienkin pitää olla cool ja edustavia ja täten nämä kaverit voivat ihan hyvin paneskella tämän coolin porukan joitakin muita naisia mutta ei nyt vaan sattumalta tätä yhtä.

        Joskus viime vuosituhannella on oikeasti voinut olla tilanteita missä kiltti mutta ei-vetävä atm päätyy naisen kaveriksi ja todellakin vain kaveriksi. Nykyään atm tasoinen mies ei pääse lähellekään edes "kaveruus astetta". Nykypäivän atm runkkaa yksin komerossaan vailla mitään naiskontakteja.


      • ghchghgcg
        qwerwqeff kirjoitti:

        Ei se mikään atm ole. Ap itse kirjoittaa että tyyppi sekstailee muiden kaveriporukan naisten kanssa. Itse asiassa ei tämän päivän atm:llä ole mitään asiaa semmoisiin piireihin missä naiset ottaa miehiä edes "vain" kaveriksi. Kaverienkin pitää olla cool ja edustavia ja täten nämä kaverit voivat ihan hyvin paneskella tämän coolin porukan joitakin muita naisia mutta ei nyt vaan sattumalta tätä yhtä.

        Joskus viime vuosituhannella on oikeasti voinut olla tilanteita missä kiltti mutta ei-vetävä atm päätyy naisen kaveriksi ja todellakin vain kaveriksi. Nykyään atm tasoinen mies ei pääse lähellekään edes "kaveruus astetta". Nykypäivän atm runkkaa yksin komerossaan vailla mitään naiskontakteja.

        Juuri näin:

        ATM = outo, yksinäinen hyypiö, runkkari.

        KTM = "kaverimies", mies joka on aina "ihan kiva". Mies joka ei tule saamaan koskaan pillua muulta kuin ATN:ltä, jos siltäkään. Mies joka kuvitellaan homoksi. Mies jolle "on joku sopiva (atn) jossain...", mutta ei ainakaan tässä kaveriporukassa.

        YTM = mies, poikaystävä, pelimies, aviomies jne jne.

        Lukekaa tämä aloittajan lause tarkkaan:

        "Kun käsken lopettaa niin vastaus on aina "ei toi oo tarpeeks hyvä sulle, älä mee sen mukaan" "toi on vaan tyhmä pleijeri" tms."

        Selvästikään mies ei ole mikään YTM, ei edes pimahtanut YTM vaan enintään KTM. Kukaan YTM ei käytä sanaa pleijeri kenestäkään koska kukaan muu mies ei ole hänelle uhka ja piparia saa aina halutessaan.


      • Eiks ni?!
        väärin meni kirjoitti:

        Ei ole ATM, vaan perinteinen pimahtanut KTM. ATM ei käy baareissa eikä hänellä ole kaveriporukkaa.

        Ei se voi KTM olla. KTM:hän on kauppatieteiden maisteri!


      • 3+1
        väärin meni kirjoitti:

        Tai itse asiassa YTM, nyt kun alaspäin luin...

        Kyllä mulla kavereita on, käyn myös baareissa mutta olen silti ATM.


      • ......
        ghchghgcg kirjoitti:

        Juuri näin:

        ATM = outo, yksinäinen hyypiö, runkkari.

        KTM = "kaverimies", mies joka on aina "ihan kiva". Mies joka ei tule saamaan koskaan pillua muulta kuin ATN:ltä, jos siltäkään. Mies joka kuvitellaan homoksi. Mies jolle "on joku sopiva (atn) jossain...", mutta ei ainakaan tässä kaveriporukassa.

        YTM = mies, poikaystävä, pelimies, aviomies jne jne.

        Lukekaa tämä aloittajan lause tarkkaan:

        "Kun käsken lopettaa niin vastaus on aina "ei toi oo tarpeeks hyvä sulle, älä mee sen mukaan" "toi on vaan tyhmä pleijeri" tms."

        Selvästikään mies ei ole mikään YTM, ei edes pimahtanut YTM vaan enintään KTM. Kukaan YTM ei käytä sanaa pleijeri kenestäkään koska kukaan muu mies ei ole hänelle uhka ja piparia saa aina halutessaan.

        ATM = ei saa naista muuta kuin maksamalla tai joskus tuurilla kerran vuosikymmenessä
        KTM = tavis, saa parisuhteen keskitason tai alemman tason naisen kanssa
        YTM = saa naisen aina halutessaan, sekä YT-naisia, että alempitasoisia


      • 5+18
        ...... kirjoitti:

        ATM = ei saa naista muuta kuin maksamalla tai joskus tuurilla kerran vuosikymmenessä
        KTM = tavis, saa parisuhteen keskitason tai alemman tason naisen kanssa
        YTM = saa naisen aina halutessaan, sekä YT-naisia, että alempitasoisia

        YTMejä ei taida sitten hirveästi olla..


      • Eiks ni?! kirjoitti:

        Ei se voi KTM olla. KTM:hän on kauppatieteiden maisteri!

        On se moottoripyöräkin.


      • Jotain järkeä
        ...... kirjoitti:

        ATM = ei saa naista muuta kuin maksamalla tai joskus tuurilla kerran vuosikymmenessä
        KTM = tavis, saa parisuhteen keskitason tai alemman tason naisen kanssa
        YTM = saa naisen aina halutessaan, sekä YT-naisia, että alempitasoisia

        ATM ei saa naista edes maksamalla, koska pelkää niitä ja jos joskus pääseekin maksamaan, seksistä ei tule mitään koska kaikki on heti reisillä.

        Ja mieti nyt itsekin mitä puhut, muka kerran vuosikymmenessä. Eli siis parikymppiseksi päästyään hän saa yhden kerran, kolmikymppiseksi ehdittyään toisen kerran, nelikymppisenä kolmannen kerran, viisikymppisenä neljännen kerran. jne jne.

        Mitäs ne ATMit sitten on jotka kertovat että ovat vielä nelikymppisinä neitsyitä?


    • aloittttaja

      "panee muita" on oikeesti ihan totta, sillä on seksisuhde mun kahden hyvän kaverin kanssa ja varmaan joka päivä vierailee jommankumman luona.

      En kuitenkaan tahtois lopettaa hengailua, tää mies on mulle todella hyvä ystävä enkä tahtois menettää sitä mitä meillä on :/ eipä tässä tilanteessa varmaan muukaan auta kuin viilentää välejä.

      • Vinkkisetä

        No selvästi mustasukkainen sinusta joka tapauksessa. Parasta olisi jos voit käydä suoran keskustelun tästä hänen kanssaan ja sanoa, että aiot ottaa etäisyyttä, jos ei hän lopeta roikkumista. Se on aina parempi vaihtoehto kuin katkaista välit selittämättä, koska siitä seuraa pelkkää katkeruutta ja kaikenlaisia lisäväärinkäsityksiä.


      • <><><><><>

        Kerro miehelle suoraan, että hänen käytöksensä ahdistaa sinua. Kerro, että haluaisit edelleen säilyttää ystävyytenne, mutta mikäli hän ei muuta omaa toimintaansa ja tee itselleen selväksi, että todellakin pelkkä ystävyys hänellekin riittää ilman omistamisenhalua, niin sinulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa etäisyyttä häneen. Tee täysin selväksi, että sinun tunteesi ovat vain ystävyyden tunteita ja että tahdot tavoitella onneasi muualta ja etsiä mahdollista kumppania ilman hänen puuttumistaan asiaan ja tuottamatta hänelle sillä samalla mielipahaa ja mökötyskohtauksia ja, että mikäli hän ei kykene asiaa sulattamaan, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa etäisyyttä häneen ja/tai katkaista välit, vaikka ystävyyden toivoisitkin voivan jatkua. Ehkäpä hänkin silloin osaa kertoa oman käytöksensä syitä ja saatte asian puhuttua jotenkin molempia tyydyttävään tilaan. Pidä kuitenkin huoli ettet itse roikota häntä missään turhassa toivossa ystävän menettämisen pelossasi. Se ei ole reilua toiselle etkä pitemmän päälle saavuta sillä itsekään sitä mitä toivot.


      • fgxxgfgfx

        Varmasti kyseisellä miehellä ei ole seksisuhdetta noiden naisten kanssa.

        Voi sinulle antaa sellaista mielikuvaa, kuvitellessaan että tulisit mustasukkaiseksi. Mutta todellisuudessa hänellä ei ole minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä noiden kaveriesi kanssa. Makaaminen lähekkäin sängyllä ei ole seksiä.

        Lisäksi ystäväsi ovat selkeästi sinun mielestäsi sinua alempiarvoisia. Tiedän tiedän, nyt sanot etteivät ole, mutta tiedät itsekin tasan tarkkaan totuuden heistä ja kuinka sinä arvotat itseäsi heihin verrattuna. Sinä saat kalua aina kun haluat.

        Sanamuotosi paljastaa sen. Jos kyse olisi hyvistä ystävistä, arvottaisit heidät samalle tasolle itsesi kanssa. Hyvä "kaveri", on aina alempi.


      • mieli pide
        fgxxgfgfx kirjoitti:

        Varmasti kyseisellä miehellä ei ole seksisuhdetta noiden naisten kanssa.

        Voi sinulle antaa sellaista mielikuvaa, kuvitellessaan että tulisit mustasukkaiseksi. Mutta todellisuudessa hänellä ei ole minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä noiden kaveriesi kanssa. Makaaminen lähekkäin sängyllä ei ole seksiä.

        Lisäksi ystäväsi ovat selkeästi sinun mielestäsi sinua alempiarvoisia. Tiedän tiedän, nyt sanot etteivät ole, mutta tiedät itsekin tasan tarkkaan totuuden heistä ja kuinka sinä arvotat itseäsi heihin verrattuna. Sinä saat kalua aina kun haluat.

        Sanamuotosi paljastaa sen. Jos kyse olisi hyvistä ystävistä, arvottaisit heidät samalle tasolle itsesi kanssa. Hyvä "kaveri", on aina alempi.

        niin mitä olete mieltä onk o miesystävät hitlereitä?


    • voihan se olla että tämä mies on vaan ylisuojelevainen

    • SofiaFiloinen

      Toimi kuten tekisit tyttökaverin kanssa tämän ollessa hankala/maanvaiva/epäluotettava: sano että et haluaisi luopua seurastaan, mutta on pakko, etkä sitten tapaa ystävääsi pitkään aikaan. Testi itselelsikin, josko et tai voit elää ilman ko. tyyppiä. Itselläni on frendimies, jonka kanssa kerran vuodessa nykyisellään "erotaan" aiheen "miksei me kaksi mentäis yhteen, kun molemmat on vapaita ja hakee kumppania, ja viihdytään aika hyvin yhdessä?" miehen taholta ylittävän hyvän käytöksen kynnyksen lähinnä "liikuttuneessa mielentilassa". Mä olen tehnyt selväksi ettei mulla ole kummempia tuntemuksia seksuaalisesti hänen kohdallaan kuin muidenkaan tyttökaverien! En loukkaa toista kun kerron rehellisesti mitä tunnen, eikä se alenna hänen arvoaan miehenä: joku haluaa ystäväänikin joku kaunis päivä, sääli jos kukaan roikkuu ihastuksessa, jolta ei saa vastakaikua. Easy homma itse asiassa siis, älä valita siellä, vai tarvitsetko ehkä itsetuntosi pönkitykseksi ystävän kiusaamista hänen tunteitaan hyväksikäyttämällä? Tahattomastikin se on väärin, beibe, ja neuvonkin ottamaan elämänohjeeksi yleismailmallisen viisauden: "älä tee toiselle mitään, mitä et haluaisi tehtävän itsellesi". Toimii!

      • tee teeeeeeee

        Eli itsekin pidät tuollaista kaveripoikaa lemmikkinäsi, mutta torut siitä aloittajaa?


    • teee teeeeeeeeeee

      Tiesitkö että kyse on (vähintäänkin alitajuisesta) sadismista, jos roikottaa selvästi ihastunutta miestä kaverina? Kannattaisikohan sinun mennä terapiaan? Veikkaan että olet narsisti :)

      • Yks risti kaks

        Jos ei narsisti, niin vähintäänkin asperger tai psykopaatti.


      • oot luuseri
        Yks risti kaks kirjoitti:

        Jos ei narsisti, niin vähintäänkin asperger tai psykopaatti.

        kukas vanha nassesetä se täällä kirjoittelee?
        Mee hoitoon vihdoinkin!

        *karmaisevaa naurua*


    • Mustan aukon imu

      Lakkaa esittämästä naisten "ollaan vaan kavereita" paskaa ja anna sitä toosaa. Ei muu kuin homo mies halua esittää naisen kaveria, jos ei tarkoitus ole päästä nussimaan. Naiset ovat paskaa seuraa, ylimielisiä, itserakkaita, omahyväisiä, valehtelevia, tekopyhiä, loisivia paska-aivoja. Ei yhtään huumorintajua, eikä omaperäisiä ajatuksia. Ei miestä vedä niiden seuraan mikään muu kuin se reikä.

      • Kahta minulta puuttu

        Siinä oli täyttä asiaa. Voin sanoa, että jos itselläni olisi tissit ja pillu, niin päivät pitkät vaan näppäilisin nännejäni ja työntäisin vihanneksia vittuuni. Naisiin en enää aikaani tuhlaisi.


      • Oh, amore
        Kahta minulta puuttu kirjoitti:

        Siinä oli täyttä asiaa. Voin sanoa, että jos itselläni olisi tissit ja pillu, niin päivät pitkät vaan näppäilisin nännejäni ja työntäisin vihanneksia vittuuni. Naisiin en enää aikaani tuhlaisi.

        Olet herkkä ja runollinen sielu. Joku nainen vielä huomaa sisäisen hehkusi.


      • Sulla on

        ajatuksenjuoksu kuin eläimellä. Ei tuollaista yksinkertaisuutta ymmärrä vaikka miten yrittäisi.


      • dildodidii
        Kahta minulta puuttu kirjoitti:

        Siinä oli täyttä asiaa. Voin sanoa, että jos itselläni olisi tissit ja pillu, niin päivät pitkät vaan näppäilisin nännejäni ja työntäisin vihanneksia vittuuni. Naisiin en enää aikaani tuhlaisi.

        Mullapa on tissit ja mielummin räplään nitä itse ja tungen ties mitä toosaani kuin annan jonkun osaamattoman luuserin tehdä mitään.

        Mun tissejä saa imeä vaan mies joka näkee ihmisen tissien ja reiän ympärillä. Ja sellainen mies saakin sitten kaikkea!


    • järki käteen

      Ja haluat vielä olla kuitenkin kaveri tälle vahtaajalle? Just. Itte olisin jo aikalailla karsinut näitä yhteisiä baarireissuja sun muita noin mustasukkasen kaverin kanssa. Sanoit että olet kertonut jo monesti hälle miltä tällänen susta tuntuu, mut ei oo perille menny. Arvaa vaan huvikses meneekö jatkossakaan. Voipi olla että kohta menee jo fyysiseksi,eikä millään mukavalla tavalla.

    • 11+15

      Vuokraa joku nahkaliiveihin pukeutunut parrakas kaveri näyttelemään poikaystävääsi. Maksun voit hoitaa muutenkin kuin rahalla. Sitten menette sinne liiviporukoitten kerhotiloihin bilettämään. Katot sitten vaan sivusta kun kaverisi ottaa nekkuun, kunhan on mustasukkaisuuttaan kilahtanut jollekin - jättää sinut kuitenkin rauhaan tuon episodin jälkeen.

    • white_moment

      Pakko kysyä sulta, että oletko tyhmä?
      Vaikka se mies sanookin, et juu juu tahtoo olla vaan kaveri niin näkeehän tollokin tosta tekstistä, että mies tahtoisi kanssasi enemmänkin kuin kaveruutta.
      Jos tajuat, että asia on oikeasti noin niin kai nyt itsekkin tiedät mitä tehdä.

      • Tell it like it is

        Sano se niin kuin se on, sisko.


      • eipäs liioitella

        eikai tossa tarvi mitään tehdä on vaan ja jatkaa elämää ihan kuin ennenki :)


      • Hohhoikj
        eipäs liioitella kirjoitti:

        eikai tossa tarvi mitään tehdä on vaan ja jatkaa elämää ihan kuin ennenki :)

        Ja leikkiä tyhmää miettien, et miks tyyppi tekee noin?! Emmä tajuu ku on blondi..

        Järkevä ihminen pistäisi poikki tuollaisen kaveruussuhteen. Mitä sitä toista kiusaamaan?


    • Nimet paperiin

      Annat kerran pillua ja teet etukäteen selväksi, että enempää ei sitten tipu. Laaditte kirjallisen sopimuksen, jossa mies pillunsaamisen vastineeksi lupaa lopettaa mustasukkaisen kyyläämisensä. Kun se kerran pääsee laskemaan lastinsa vakoosi, niin sen paineet hellittävät ja vanne lakkaa puristamasta päätä. Sitten voitte olla jälleen normaalisti kavereita. Mutta mikään ei ole ärsyttävämpää miehelle kuin olla kaveri hyvännäköisen naisen kanssa, jota ei vielä ole päässyt nusauttamaan.

    • Reipas Mies

      Näin fantsusti se P/S-elämä menee Kauniilla ja Sosiaalisilla Suomessa. Miehiä tulee jonoon ja senkun valkkaa.

      Tuolla kamumiehellä on hellä ja unenomainen visio päästä "kamutuksen" johdosta sänkyysi. Kilpailijoita näet on muut miehet ja toki mustiksena ei hän päästä muita ähkimään sitä ennen.

      Vain täysin homoseksuaali mies tyytyy kamumiehen kelmeään rooliin naisen kanssa sinkkuna vaikka kamunaisen deittiruletti kävisikin kyballa siinä sivussa. PARAS ylläri on kamumiehelle on tietysti kun SE BF ilmestyy takavasemmalta naisen elämään ja siinä on huutava vääryys ja trigonometrinen kolmiodraama sitten käsissä. Facebookissa naiset sadat kamut vain ylistää mieten HIENO, komea ja smooth mies sieltä naisen elämään tulla tupsahti on tuhannen euron sormukset ja elämä kuin satukirjasta ny.

      Toki varattu mies on mitä paras naisen kaveri kun varattu mies tietysti ignooraa muiden naisten romanttiset aatokset isällisen lempeästi.

      • *reps***

        mitä paskaa sä suollat, ootko lukenu jotain pleijeriopasta, siltä ainakin kuulostaa...


    • Äkkiä eroon

      Tuo sinun kaverimiehesi on narsisti ja sairas sellainen. Pompottaa sinua ja nauraa selän takana. Minulla oli naissellainen ja pääsin nyt vasta eroon. Tajuat sen ennen pitkään. Ei halua sinulle mitään suhteita, koska haluaa "omistaa sinut" vaikka ei loppupeleissä sinusta välitäkään.

      • Mies 89

        Tekeekö se muka miehestä narsistin jos haluaa omistaa jonkun naisen eikä päästää muita miehiä ähkimään tämän naisen kanssa. Minä ainakin haluaisin omistaa jonkun naisen eikä silloin muiden miesten sovi ähkiä tätä naista.


      • aregjroi
        Mies 89 kirjoitti:

        Tekeekö se muka miehestä narsistin jos haluaa omistaa jonkun naisen eikä päästää muita miehiä ähkimään tämän naisen kanssa. Minä ainakin haluaisin omistaa jonkun naisen eikä silloin muiden miesten sovi ähkiä tätä naista.

        samaa mieltä, ei yksi mustasukkaisuuskohtaus pompottamista tarkoita ja tiedoksi että täällä kirjoittaa nainen jolla on monenlaista elämänkokemusta. Ei pidä nakata roskikseen ystävää yhden virheen takia. joskus ylilyöntejä tapahtuu..Aikuinen nainen varmaan osaa itse asettaa itselleen rajat ja kaverimiestä voi ähkiä jos ei ketään muuta ole sillä hetkellä kuvioissa, sekin on aivan tervettä ;)


      • Orjuus keskiaikaista
        Mies 89 kirjoitti:

        Tekeekö se muka miehestä narsistin jos haluaa omistaa jonkun naisen eikä päästää muita miehiä ähkimään tämän naisen kanssa. Minä ainakin haluaisin omistaa jonkun naisen eikä silloin muiden miesten sovi ähkiä tätä naista.

        Miehet jotka haluavat omistaa naisen ovat yksinkertaisesti vastenmielisiä.


      • Horon orjuustulkinta
        Orjuus keskiaikaista kirjoitti:

        Miehet jotka haluavat omistaa naisen ovat yksinkertaisesti vastenmielisiä.

        Horon mielestä hänen on saatava jakaa pilluaan holtittomasti kenelle tahansa, koska ilman jatkuvaa lutkailua hän on kahlehdittu orja.


    • joo, ollaan kateellisia

      Mitä ihmeen kitinää sinä pidät? Onko tosiaan noin vaikeaa keksiä ihan omasta päästä että suhde vaan poikki. Vai oliko tämä jotain itsekehua että löytyy miehiä vaikka joka sormelle mutta voi voi kun on niin raskasta torjua niitä.

      • xgxfxfg

        Naisilla on se ongelma että he eivät voi päästää irti hovistaan. Hovina on tietenkin kaverinaiset ja kaverimiehet jotka korottavat naista heitä korkeammalle.

        Naiskaverit ovat niitä joiden miehet päätyvät aloittajan kaltaiselle naiselle, ja kaverimiehet ovat niitä joita esitellään ystävänaisille jotta he olisivat liehittelijöistä kateellisia vaikka tietenkään noille kaverimiehille ei koskaan anneta muuta kuin ymmärtää.

        Tuo on eräänlainen narsismin lievä muoto, eli nimenomaan sitä itsekehua ja itsensä korottamista.


      • hei nykyaika
        xgxfxfg kirjoitti:

        Naisilla on se ongelma että he eivät voi päästää irti hovistaan. Hovina on tietenkin kaverinaiset ja kaverimiehet jotka korottavat naista heitä korkeammalle.

        Naiskaverit ovat niitä joiden miehet päätyvät aloittajan kaltaiselle naiselle, ja kaverimiehet ovat niitä joita esitellään ystävänaisille jotta he olisivat liehittelijöistä kateellisia vaikka tietenkään noille kaverimiehille ei koskaan anneta muuta kuin ymmärtää.

        Tuo on eräänlainen narsismin lievä muoto, eli nimenomaan sitä itsekehua ja itsensä korottamista.

        Mikä vitun "hovi" se on jos haluaa että on ystäviä halooo??!?!!!!!! Ei kaikki joilla on ystäviä, sekä syvällisiä että pinnallisia ole narsisteja, siihen tarvitaan vähän muitakin ominaisuuksia.

        Yksinkö pitäis olla?

        Miehet ja naiset omissa porukoissaan haukkumassa vastakkaista sukupuolta ilman mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta ihmisenä (lukuunottamatta omai vanhempia ja tai sisaruksia)Huh, ei taitais tulla montaakaan paria sillä keinoin.

        Mitä umpimettäläisiä tässä ketjussa oikein kirjoittelee.....???


      • läpinäkyvää
        hei nykyaika kirjoitti:

        Mikä vitun "hovi" se on jos haluaa että on ystäviä halooo??!?!!!!!! Ei kaikki joilla on ystäviä, sekä syvällisiä että pinnallisia ole narsisteja, siihen tarvitaan vähän muitakin ominaisuuksia.

        Yksinkö pitäis olla?

        Miehet ja naiset omissa porukoissaan haukkumassa vastakkaista sukupuolta ilman mitään kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta ihmisenä (lukuunottamatta omai vanhempia ja tai sisaruksia)Huh, ei taitais tulla montaakaan paria sillä keinoin.

        Mitä umpimettäläisiä tässä ketjussa oikein kirjoittelee.....???

        Siellä joku hovia pitävä narsistinainen yrittää selitellä ja väittää, että hänen kaverimiehensä muka ovat "ystäviä".


    • Jaripekka_£

      Se taitaa olla homo.

    • for the moron

      Herää Tamppe!!!

      Voisiko mies-ystäväsi pitää / tykätä susta???

    • Potki pellolle

      Eiköhän mieskaverillasi ole itsensä hyväksymisessä aikamoisia ongelmia ja patoaa niitä sinuun epäterveellä tavalla kontrolloiden sinua hyvin mustasukkaisesti ja yrittämällä tehdä puolestasi päätöksiä mikä sinulle sopii vieden oikeuttasi määrätä asioistasi itse. En pitäisi häntä ystävänä joka on onnellinen puolestasi ja kannustaa sinua vaan itsekkäänä ja omistushaluisena häirikkönä joka haluaa hyötyä seurastasi omien ehtojensa mukaan. Jos olet hänen ystävänsä toimita hänet terapiaan, sinä et voi häntä pelastaa.

      • onpa kauheeta

        ei kukaan oo täydellinen kaikissa tilanteissa, mitäs sitte jos on patoutumia ne aukee ajan kanssa ja voi tulla hyväki kaveri, voi, ei takaa mitään... :)


    • Mihin tarttet sitä??

      Mitä sä teet sillä miehellä, jota kohtaa sulla ei oo kaverina enempää tunteita? Mä aikanaa seurustelin yhen naisen kanssa ja myöhemmin huomattii yhteisymmärryksenä että ollaa enempi kaveri tyyppisii, kun seurustelukumppaneita. Alettii sitten yhteisymmärryksenä jatkaa tapailuu vain kaverina ja loppujenlopuks meillä oli toisiamme kohtaa sen verran tunteita että molempii väkisin panetti ja yhteisymmärryksenä päädyttii sänkyy rakastelee. Me sitten loppujenlopuks huomattii yhteisymmärryksenä ettei sovita millää seurustelukumppaniks ja päätettii yhteisymmärryksenä kokonaa erota, että pystymme paremmin etsii toisillemme oikeet elämänkumppanit. Erottii kaverina. Viimesenä näkemisellä vain halattii ja toivotettii toisillemme kaikkea hyvää. Sovittii myös yhteisymmärryksenä ettei enää pidetä toisiimme yhteyttä, ettei mee enää sen vaikeemmaks. Sovittii vaan että moikataan vaan jos kävelemme vastaan. Mä suosittelisin samoin teille eroomista että löydät helpommin ittelles sen oikean miehen. Nykyään seurustelen maailman ihanimman naisen kanssa ja en enää ikävöi sitä, jonka kanssa kaverina erottii. Jos et nyt äkkiä jätä sitä, niin sehän vaan pahentaa tutustumistasi muihin miehiin.

      • hehehehahaah

        yksin tässä maailmassa on aika kylmä, mikäs siinä jos miehellä ja naisella synkkaa kaveritasolla


    • Säälittävää

      Eihän tuohon ole kuin yksi keino eli välit kokonaan poikki ja sanoo sille k........le et hanki oma elämä.

    • ei kimppakiva

      sehän on sinuun rakastunut,niinkuin sinäkin häneen.menkää vain kahdestaan on paljon helpompaa kuin kimppa kiva.

    • hhhgfgsaäää

      koska oot niin ruma ni se ei haluu et sun sydän särjetää

    • Hiemanko seko

      Kyseinen jätkä ei taida olla ihan täyspäinen... jos et voi elää vapaasti tuon tyypin takia, niin ota hitossa etäisyyttä siihen. Ellei muu auta, niin katkase vaikka välit kokonaan.

    • lifemocker

      haluaa pillua. eli ei ole oikea kaveri

    • ymerkki

      Sekä nainen että mies 100 prosenttisia pleijereita, ei morjens näissä jutuissa oo päätä eikä häntää. Mies haluaa kokeilla kaikkia, jos nainen kokeilisi kaikkia tän miehen kavereita, niin ois tasat. Ei kannata nolata ja valittaa tollasesta, kun on samaa sakkia. Hankkikaa elämä ja luotettavat kaverit.

    • jkjkk

      niinkö

    • MITÄ HELV?

      Puhutsä musta täällä?

    • elämää seurannut

      Se on vaan uroksen primitiivireaktio: vahtii reviiriään ja laumaansa, virtuaalistakin.

    • typerät ihmiet

      Monet naiset hakkauttaa tahallaan jollakin koviksella nämä roikkuvat kaveripojat, kun tämä erehtyy mustasukkaisuuksissaan menemään väärää tilanteeseen ja paikkaan.

      Näitä tapauksia monta nähnyt ja tuollaisen kaveripojan joskus hakannutkin, nainen kertoi sitten jälkikäteen tavallaan tilanneensa turpalöylyt tälle. Tiesi kuinka siinä käy. Tämä nainen jatkoi kuitenkin kaveripojan roikuttamista ja oli jo järjestämässä uutta kohtaamista ja opetusta samalle tyypille, huomasin tilanteen onneksi ajoissa ja tämä säästyi ilman kasvovammoja, edellisellä kerralla kävi jo aika pahasti.

      • trejurkr

        sinä et pärjää pikkulikoillekkaan tappelussa.


      • tunnet vain itsesi
        trejurkr kirjoitti:

        sinä et pärjää pikkulikoillekkaan tappelussa.

        Sinä ottelet pikkulikkojen sarjassa ja saat aina turpaasi.


    • Epäilen

      NARSISTI.

    • Painosuhde

      Hai,rakkaudenkin tie ovat niin moninaiset.

    • Suomalainen mies

      Lopeta "hyvän sään" aikana.Mustasukkaisuus on mielialan sairaus, joka pahenee iän myötä. Mustasukkaisen kanssa eläminen on kuin vankilassa elämistä,olipa kyse miehestä tai naisesta. Siinä on todellinen rakkaus hyvin kaukana.

    • kotimainenkolli

      Haahhahhaa, kuka näitä juttuja keksii, onkohan s24 tarinaniskijät vauhdissa :D :D

      • ennätystehdas

        Kyllä niitä keksii ihan jotkut muut. Kiva näille on nauraa ja mitä hullumman heittää, sitä paremmin uskotaan.

        Oma ennätys uskomattoman älyttömälle, itse keksitylle jutulle lähes 50 000 lukukertaa ja satoja vastauksia ;D


      • Trollmaster
        ennätystehdas kirjoitti:

        Kyllä niitä keksii ihan jotkut muut. Kiva näille on nauraa ja mitä hullumman heittää, sitä paremmin uskotaan.

        Oma ennätys uskomattoman älyttömälle, itse keksitylle jutulle lähes 50 000 lukukertaa ja satoja vastauksia ;D

        Oliks se se "olen läski mutta vaadin hoikkaa miestä"-juttu? Noi on vähän liiankin helppoja, joissa turvaudutaan tilastoihin. Kun yli 50 % on ylipainoisia niin voi olla aika varma että muutama suutahtaa.

        Muistathan että jos keskustelussa on jotain kahdenkeskistä inttämistä, joka nousee yli sataan, sitä ei lasketa vastausmäärään ;D Itse en ainakaan laske


      • ennätystehdas
        Trollmaster kirjoitti:

        Oliks se se "olen läski mutta vaadin hoikkaa miestä"-juttu? Noi on vähän liiankin helppoja, joissa turvaudutaan tilastoihin. Kun yli 50 % on ylipainoisia niin voi olla aika varma että muutama suutahtaa.

        Muistathan että jos keskustelussa on jotain kahdenkeskistä inttämistä, joka nousee yli sataan, sitä ei lasketa vastausmäärään ;D Itse en ainakaan laske

        Ei ollut läskikeskustelu, vaan että naapuri kyttää periskoopilla parvekkeelta. Aivan älytön juttu, kaivoin sen esiin ja se elää vieläkin! Vaikka vuosia sitten heitetty, yksi niistä monista. Täytyy olla ihan ylpeä itsestä, että teitä voi uunottaa mitenpäin vaan. Enkä ole s24 palveluksessa.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/6591384

        Kenellä on palstan ennätys?


    • 5+5

      Jos menisit mielenterveyshoitoon.

    • Riku88

      Minä en ole mustasukkainen, käytän vaaleita sukkia.

    • dfghgfdsdfg

      mikset ota sitä kaveriasi kimppaan kun menet seuraavan kerrana tartutamaan konfyloomaa itseesi laivalla, siasi kaverikin kondyn tai ainakin klamydian

    • hups.

      ei hellevata heleva nyt tuli kiire... paneen.

    • problem solved.

      Dumppaa se luuseri.

    • lollero

      haha, saipa hyvät naurut kun luki tämän koko setin kaikki viestit.. :D

    • miten vaan

      Ei käynyt aloittajan jutuista selville, millä mallilla omat miesasiat olivat. Vaikulma on, ettei mitään vakavampaa ole ollut. Jos olisi, niin tuo "kaverimies" olisi vetäytynyt sivuvasemmalle jo ajat sitten. Kysy neuvoa naispuolisilta kavereiltasi, jos kehtaat. Niin ei tarvitse tulla tänne turhaan syyttelemään miehiä. Kun ongelma on yksin sinussa :)

    • ei kavereita

      Ihmeellistä peliä pidät. Olisi parempi, että antaisit miehelle joka kunnon pakit tai kunnon panon. Ihmeellistä nysväämistä.

    • ANTTI ROKKA

      PÖSILÖ! ANNAT YMMÄRTÄÄ MUTTA ET YMMÄRRÄ ANTAA!
      ÄLÄ KIUSAA SITÄ ENÄÄ!
      MOLEMMAT VAIN KÄRSIVÄT.
      MIEHEN JA NAISEN VÄLILLÄ EI OLE, EIKÄ TULE OLEMAAN "VAIN YSTÄVYYTTÄ"
      JOMMALLA KUMMALLA ON PELISSÄ AINA ENEMMÄN!

      • Mies 89

        Miksi olla naisen kaveri jos ei saa pillua? En minä ainakaan olisi.


      • normaalia

        höpö höpö miehet nyt vain haluavat pitää lauman kaikki (vapaat) naiset itsellään jos mahdollista...


      • miehet=koiraat
        normaalia kirjoitti:

        höpö höpö miehet nyt vain haluavat pitää lauman kaikki (vapaat) naiset itsellään jos mahdollista...

        ja joskus varatuista naiskavereistakin ollaan omistushaluisia jos heidän mielestään joku limaniska tulee lähelle


    • gbgbgf

      Mulla oli opiskeluaikana samanlainen tilanne täysin. Kyseinen mies oli rakastunut minuun, mutta pitkään kielsi sen, kun aisti, etten tuntenut samoin. Lopulta otti asian puheeksi ja kun sanoinen, että näen hänet ystävänä, välimme katkesivat. Emme ole enä ikävä kyllä yhteydessä. Joskus voi käydä noin, harmi, jos kaveruus muuten olisi antoisaa.

    • Ihmettelyä

      Kaveri haluaa petikaveriksi ja tyhmä ei sitä tajua. Mistä näitä sikiää?

    • yksinkertaisesti näi

      Vastaus on helppo:
      Lopetat sen vieraissa käynnin.
      Sinähän se ongelma olet.

    • tuttua on joo

      On samanlaisia kokemuksia sellaisista miehistä jotka tavalla tai toisella kuitenkin pikkuisen ovat jäänett toivomaan enemmän. Älä anna periksi jos olet löytänyt jonkun kivan kaverin, kaverisi rauhoittuu kyllä kun löytää oman tyttöystävän.. vai olisiko teidän aika kokeilla? Ellei, suosittelen vain ignooraamaan ja olemaan kärsivällinen.

    • helppo ratkaisu

      Näytä sille kaverillesi tämä ketju.

    • luulen että

      Mies haluaa seurustella kanssasi. Et voi mennä hänen kanssaan baariin koskaan.

      • niin ja

        Hän on varmaan rakastunut sinuun.


    • Exit only

      Homous on sairaus!!!! Uskolla pääset tästä pahasta!!!!

    • Woormark

      Typerä ketju!

    • Hyvinpä näytätte olevan samalla aaltopituudella.

    • dipadaapa

      Ihan selvä juttu, miksi tätä ees tarvii kysyä? Kaveri on a) ihastunut / rakastunut b) haluaa pillua, mutta ei voi kumpaakaan tunnustaa niin kauan kun itse aloittaja ilmaisee haluavansa olla vain kaveri. Roikkuu mustasukkaisena perässä toivoen että joku päivä naikkonen ilmoittaisikin haluavansa muutakin kuin pelkkää kaveruutta.
      Perusilmiö, näitä tapauksia riittää ikävän paljon. Osa tekee tätä kuviota tarkoituksella, osalla ei tunnu olevan kunnon käsitystä omista sisäisistä motiiveistaan. Se ei ole mikään uusi ilmiö sekään että nainen oikeasti pystyy olemaan pelkkä kaveri ilman minkäännäköisiä taka-ajatuksia, mutta mies ei pystykään väitteistään huolimatta. Erityisesti kun tuttavuus on noinkin lyhytaikaista, eikä mitään "ollaan tunnettu ikuisuus" -tyyppistä yhteenkasvamista.
      Tilanne ei muutu miksikään kuin enintään pistämällä kova kovaa vasten eli tylyttämällä "lopeta tai en pidä yhteyttä enää ikinä" ja oikeasti pitää pitkän radiohiljaisuuden tai vaihtoehtoisesti oikeasti lopettamalla se näennäinen kaveruus kokonaan.

      Yksi kysymys kyllä herää mielessäni: miksi aloittaja sietää tällaista käytöstä ja viitsii vielä väittää itselleen / muille että kyseessä on miehenkin puolelta puhdasta kaveruutta? Saako hän kuitenkin jotain kiksejä siitä että toinen on mustasukkainen, tuntee itsensä halutummaksi ja paremmaksi kuin muut? Pitääkö kaveria löysässä hirressä niin kauan kunnes käytös alkaa välillä ahdistaa, sitten annetaan pikkasen palautetta, sitten taas ollaan kuin paita ja perse kun mies kuitenkin kuolaa perään ja sitten taas kun toinen vähän innostuu niin rupee ahdistamaan.
      Taitaa sisäiset motiivit olla hukassa ihan yhtä paljon aloittajallakin, kannattaisi todella kysyä rehellisesti itseltään "miksi olen tässä ihmissuhteessa, mitä siitä ihan oikeasti haluan ja saan".
      Tilanne näyttää hyvinkin asetelmalta "hovin kuningatar ja hovinarri".

      • jepjepjeojojoj

        Jep. Varmaan mies joka baari-iltana toivoo, että ilta päättyisi samaan sänkyyn. Sen takia vahtaa kaikki kilpailijat pois, että omat mahdollisuudet paranisivat.


      • fxff

        "miksi aloittaja sietää tällaista käytöstä ja viitsii vielä väittää itselleen / muille että kyseessä on miehenkin puolelta puhdasta kaveruutta?"

        Naisilla on se ongelma että he kuvittelevat tuntevansa kaikki miehet ja miesten aivoitukset.

        Naiset kuvittelevat olevansa telepaatteja, eli kaikki se mitä he kuvittelevat ja uskovat olisi muka totta. Tämä aiheuttaa sitten paljon ongelmia elämässä.

        Tämä koskee kaikkia naisia.


        "Saako (aloittaja) kuitenkin jotain kiksejä siitä että toinen on mustasukkainen, tuntee itsensä halutummaksi ja paremmaksi kuin muut? Pitääkö kaveria löysässä hirressä niin kauan kunnes käytös alkaa välillä ahdistaa, sitten annetaan pikkasen palautetta, sitten taas ollaan kuin paita ja ***** kun mies kuitenkin kuolaa perään ja sitten taas kun toinen vähän innostuu niin rupee ahdistamaan."

        Tuo on toinen tyypillinen naisten käyttäytymismalli. Nainen pitää hovia ympärillään, eli alempiarvoisia "naiskavereita" ja "mieskavereita". Hovin ulkopuolella on sitten naisen kanssa samantasoisia "naisystäviä" joille yritetään aiheuttaa kateutta sillä kuinka paljon noita kusetettavia ja kiusattavia miehiä on saatu ympärille haalittua ja kuinka monta kertaa "naiskavereiden" nenän edestä on viety miehiä.

        Tuo on prinsessasyndroomaan kuuluvaa lievää narsismia, eli itsensä korostamista ja selittelemistä että muissa on syy. Tietenkään sitä ei kukaan tunnusta, sillä kukapa sitä itsestään mitään pahaa muille kertoisi.

        Naiset jotka hyväksyvät tuon eivät ymmärrä mitä ystävyys on. Ystävyys on molemminpuolista kunnioitusta. Narsistisille naisille ystävyys on vain hyötysuhde.

        Aloittajan kaltainen nainen saa miehekseen joko rikkaan lapatossun joka maksaa kaikki naisen päähänpistot, eikä saa siitä hyvästä koskaan pillua. Tai hän saa miehekseen liivimiehen joka pillun saamiseksi vetää ensin naista piirittäviä miehiä turpaan, ja sen jälkeen naista itseään säännöllisesti turpaan.

        Kunnon miestä hän ei miehekseen saa koska kunnon mies ei alistu tuollaiselle muita hyppyyttävälle narsistille.


    • kompromissi

      Entäpäs jos se nainen antaisi seksiä molemmille vuorotellen, jos kerran sillä miehellä on vaaleat sukat.Silloin olisi kaikille tyydytys annettu ja kaikki osapuolet olisivat onnellisia.

    • KALLE KELLO

      Jaha, sinulle poju on kaveri, mutta pojulle sinä olet jotain muuta. Ei tullut pieneen mieleesikään ottaa asiaa puheenaiheeksi. Tuosta ei muuten hyvää seuraa.

    • aloittajalle

      Ala antaan sitä toosaa tai tai ohjaa sankari ulos elämästäs.Muita vaihtoehtoja ei ole.

    • hullu ystävä sulla

      Siis mies on paras ystäväsi ja olette samalla aaltopituudella? Sinä vain luulet niin. Mies ei ole sinun paras ystäväsi ettekö ole samalla aaltopituudella. Sehän on pahimanlaatuinen sabotoija. karkota mies elämästäsi ja äkkiää. Hän on sairaalla tavalla rakastuntu sinuun eikä halua sinun parastasi. Voi olal että on myöhäistä katkaista suhde irti, häneltä voit odottaa mitä tahansa. Siis MITÄ TAHANSA!!!

    • Wolfgang Dorkman

      Sano sille että läpi kiinni jäpikkä. Homppelit ovat ihmistuntijoina niitä heikoimpia.

    • jaah?!?

      P*skat sinulla mitään "kaverimiestä" on ja tuskin olet edes sukupuoleltasi nainen,kuten tekstissäsi väität, vaan syrjäytynyt netissä pelleilevä nuorehko älyltäsi erittäin yksinkertainen mies. Noi keksityt nimettömät Suomi24:n etusivulla olevat tarinat on sairaita, kun tää foorumi etusivulta minut pakottaa näitä lukemaan tänne Suomi24:n palstoille, mutta korkeintaan psykologisessa mielessä mielenkiintoisia, jos edes sitenkään...

      Antakoopa' mun tehdä veikkaus ton nimettömän tekstin laatijan tekstin taakse kätkeytyvästä todellisesta ja reaalisesta persoonasta: kyseessä on kolmi- neljäkymppinen siten suuruudenhullulla tavalla häiriintynyt mies, että kyseinen hakee täysin röyhkeästi, piittaamatta mistään alkeellisestakaan nettikeskustelemisen etiikasta tai yleisestä nettikeskustelemisen viihtyvyydestä, huomiota tällaisilla nettipalstoilla
      häiriityneisyydelleen. Luultavasti kyseinen myös naureskelee omille sairaille keksimilleen tarinoille ja saamalleen laajalle huomiolle tällaisella julkisella nimettömällä Suomi24- foorumilla aina huomatessaan, että kun joku mun tyyppinen tulee kommentoimaan noita sairaita todellisuusarvoltaan ilmeisen täysin keksittyjä tekstejä ärtyneesti ja huomatessaan, ettei kaikki lukijat usko tuollaisten juttujen todenperäisyyteen. Kyseisenlaisen röyhkeän nettipalstakäytöksen mahdollistanee paitsi nettisosiopaattinen virtuaalimaailmassa täysin elävän ihmisen tyylinen häiriintyneisyys ja kiusaamistarve, mutta ennen kaikkea hyvin kapea yleissivistys, eli tuon tyyppiset kirjoittajat ikäänkuin ajattelevat, että jos "ylläpito" ei jossakin julkisilla nettifoorumeilla jotakin tekstisisältöä poistata, niin että se muka jollakin sairaalla tavalla "oikeuttaisi" kaikentyyppisen asiattoman keksittyjen tarinoiden häiriköintikirjoittelun.

      Jos kyseessä on oikein pimeä tyyppi, niin siinä tapauksessa sellaiset saattaa ns. "vainota" joitakin ihan reaalisiakin olemassa olevia ihmisiä haitan maineelle tuottamisen vuoksi tai taloudellisen edun tavoittelun vuoksi ja niillä sen sortin sellaisilla "nettikäyttäytyjillä" sitten, ei rajoittune moraalinsa puutteen vuoksi vääristeleminen ja kiusaaminen pelkkään edes tollaseen imbesilliin keksittyjen vihatarinoiden kirjoitteluun tällaisille keskustelufoorumeille, vaan ne todella häiriköivät oikeita ihmisiä virtuaalissa haitan tuottamisen ja väärän todellisuuden kuvan synnyttämisen vuoksi. Nykyään kun valitettavasti ihmisistä kaikenmaailman asiattomat netissä toimijat häiriköt saavat paljon "tietoa" pelkän netin kautta, vaikka eivät pätkääkään edes tunne todellisuudessa kiusansa tai häiriköintinsä kohteiden henkilöitä reaalielämässä.

    • Mies23vkl

      Tylsä provo taas. Ei kukaan oikeasti olisi noin typerä, että sietäisi tuollaista "kaveria" eikä ymmärtäisi tämän olevan ihastunut.

    • aulis hoi

      Kaverisi vaikuttaa tietynlaiselta narsistilta.
      Seksi ei ole ehkä hänen päällimmäisin ajatuksensa, mielummin hän on laittanut sinut jonkinlaiselle "korokkeelle" eikä sinun olemustasi ole syytä turmella. Hän ei oikeasti ole kaverisi.
      Se että hän tuntuu mukavalta ja kivalta voi johtua siitä että hän "herkästi" tunnistaa ajatuksesi puheesi, kiinnostuksesi ja
      "myötäilee" niitä Onhan se kiva kun omn samanhenkiseltä vaikuttava kaveri.
      Heivaa kaveri pois.
      Pian olet itse luodussa vankilassa, et voi pukeutua kuten haluat, et puhua kenen kanssa haluat et soittaa tai surfata netissä tekemättä tiliä.

    • pathfinder77

      "kaveria" taidat olla vain sinä itse, tuolla miehellä on selvästi muuta mielessä kuin kaveruus. Oletko sokea?

    • Lemmen Tohtori

      Ikävä tilanne teidän molempien kannalta. Kaverillesi tämä todennäköisesti kuitenkin on vielä v....umaisempaa kuin sinulle, koska hän selvästi on rakastunut sinuun, mutta tiedostaa sen, että ei voi sinua saada, mutta pyrkii kuitenkin tästä syystä viettämään kanssasi mahdollisimman paljon aikaa. Suosittelen keskustelemaan hänen kanssaan tuntemuksistasi/ ahdistuksestasi ja mikäli hän on normaali järkinen ihminen, hän antaa sinulle enemmän happea elämässäsi tai poistuu vähin äänin taka vasemmalle.

    • JÄTÄ SE ÄKKIÄ!!!!!!!

      Mies kaveris kuulostaa hullulta. Jätä se ennenkun se raiskaa tai tappaa. Tommosista sekopäistä ei koskaa tiedä. Jos se ois yhtää selväjärkinen, niin se uskois kaverisuhteesee suosiolla tai erois susta kokonaa, jos ei pysty olee pelkkä kaveri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      277
      35057
    2. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      29
      4524
    3. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      86
      4494
    4. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      258
      3872
    5. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      100
      3180
    6. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      19
      2639
    7. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      57
      2485
    8. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2024
    9. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      45
      1688
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      399
      1594
    Aihe