Suhteen näyttäminen Facebookissa

Tiedän, että tämä kuulostanee typerältä. Mutta kaikki on puhdasta psykologiaa.

Mieheni ei siis suostu vaihtamaan tilaansa FB:ssä parisuhteeseen, tällä hetkellä kun siellä komeilee "sinkku" -versio. Helvetin sama se muuten kyseiselle asialle, mutta mietinpä vain, miksi ei moinen käy? Jotain salattavaa? Historiikki on meillä sellainen, että jäänyt aikaisemmin kiinni pettämisestä, palasimme uudelleen yhteen, kiskasin kaiken luottamuksen peliin ja annoin hälle tän uuden mahdollisuuden. Annoinkohan turhaan...
24823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mielestäni se mitä kirjoittelee facessa kertoo paljon ihmisestä.
En myöskään ymmärrä miksei sinne voi kertoa olevansa parisuhteessa tai jotain vastaavaa.
Syynä onkin ehkä juuri se, että siellä on mahdollista flirttailla ja lähetellä erilaisia linkkejä toiselle sukupuolelle ja pitää ns. verkot vesillä.
Mielestäni on jotain salattavaa ja varsinkin kun on jäänyt jo aikaisemmin pettämisestä kiinni.
Omalla entisellä miesystävälläni oli mielestäni sopimatonta linkittelyä kaikkien kavereitten nähtävillä ja kuis ollakaan kun toin asian esille vaivihkaa, niin siivosi sivut..
Ei myöskään ollut maininnut parisuhdetta eli häntä luultiin sinkuksi.
Jälkeenpäin mietin miten loukkaavaa se oli ollut, koska hän oli ilmeisesti varma etten näe niitä sivuja, mutta näin kuitenkin.
No, tästä taas opin enkä halua miestä, joka on facessa. En ole siellä itsekään.
Se on mielestäni jotenkin epänormaali nettimaailma.

Äänestä

Eikö mies osaa perustella miksi ei käy?

No, omassa tilanteessani ei kummallakaan ole parisuhde statusta. Luottamus ansaitaan ihan muulla lailla.

Äänestä

Miksi seurustelet sen pettäjän kanssa.? Täällä olis mies joka ei ikinä ole pettänyt eikä petä! Pettäjä miehet kiinnostaa naisia enemmän kuin rehellinen mies.

Äänestä

Mun mielestä se, jos pitää facebookia jonakin elämän määrittelijänä on aika urpoa. En siis tarkoita, että sinä tekisit niin, sanoithan itsekin että ei muuten olisi väliä mutta...

Mutta tuolla taustalla ja tuossa tilantessa se voikin kyllä merkitä jotakin ettei suostu laittamaan sitä statusta sinne.

Äänestä

No voi hit to, enpäs ole edes katsonut mitä kumppanini näyttää facebookissa parisuhteesta. Enkä taida viitsiä käydäkään, mitä ihmeen väliä sillä on. Suhde on meidän ja meitä varten, ei näyttelyesine.

Aikuiset ihmiset juttelevat asioistaan, varsinkin kumppaninsa kanssa. Jos se ei suju, kannattaa vikaa etsiä jostain muualta kuin tietojärjestelmästä...

Äänestä
  • Fiksu kirjoitus, vaikka joku on innostunut tätä hyvällä itsetunnolla olevan daamin tasapainoista kirjoitusta miinustelemaankin.

    Omalta osaltani olen tehnyt jo vuosia sitten päätöksen, että parisuhde ja perhe ovat "pyhiä". Heitä en missään olosuhteissa halua tuoda mukanani julkisuuteen "virtuaaliminäni" (esim. face) tai muidenkaan kanavien kautta. Joskus vuosia sitten joku toimittaja ei voinut ymmärtää ihan olemattoman artikkelin yhteydessä etten todellakaan istu siinä mieheni tai "Janipetterin ja Liisan" kanssa poseeraamssa. Perhe ja läheiset ovat sitä intiimiä omaa elämää, muut hörhötykset kunkin omaa asiaa.

    Äänestä

Voi älyttömyyksien älyttömyys tuo facebook.

Eihän siellä pidä omia perhesuhteitaan mitenkään tuoda esiin, pitäkää facebook pelkkänä turhanpäiväisten vitsien kertomisen paikkana.

Ei facebook mikään iskupaikka ole ja ihmettelin kovin kenelle sillä on juuri mitään merkitystä. Noista tuontapaista yhdeydenpito tavoista pitäisi teiniiän jälkeen päästä mahdollisimamn paljon pois. Kyllä ne ystävät pitäisi olla sellaisia, että ne kasvoista kasvoihin tavataan ja vaihdetaan kuulumiset.
Minusta se että keittää kotonaan lahvit kaverielle on paljon tärkempää tapaamista.

Äänestä
  • Ja siitä huolimatta facettajat kirjustaa paremmin kuin sinä. Siisti kirjoitustasi.

    Äänestä

  • Itselleni Facebook onkin pelkkä ajanviete, mikään super-käyttäjä en ole. Mutta ongelma onkin siinä, että mieheni jäi viimeksikin kiinni useamman naisen kanssa jutustelusta, enkä puhu nyt "mitä kuuluu" -tyyppisestä keskustelusta... Plus tämä viimeinen niitti, se "varsinainen" pettäminen, toinen osapuoli kun ei ollut millään lailla tietonen seurustelustamme heidän tekonsa jälkeen. Olihan FB:hen kerinnyt miehestäni ja tästä naisesta pari yhteistä kuvaa, itse en moista arvannut, ennen kuin totuus tuli ilmi...

    Muuten olkoot FB ihan hupia varten, eihän se elämän kysymys pitäisi ollakaan. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka eivät koko laitoksessa tahdo ollakaan.

    Äänestä

  • gggf3 kirjoitti:

    Ja siitä huolimatta facettajat kirjustaa paremmin kuin sinä. Siisti kirjoitustasi.

    Niinpä. Typot vielä menee, mutta se kun joku kirjoittaa "teiniikä"... Se menee jo rajan yli. Joku taso pitäisi säilyä kuitenkin.

    Äänestä

Facebook aiheuttaa paljon pahaa mieltä parisuhteissa, se on ihan tutkittu juttu. Se, ettei laita näkyville, että on parisuhteessa, jos siis oikeasti on, on tosi loukkaavaa toiselle. Kaikkein järkyttävintä on, jos toisella lukee oikeen kuvan kera, että on parisuhteessa ja toisella ei ole yhtään mitään! Mistä tämmösiä tyyppejä oikeen tulee? Noille verkot vesillä pitäjille vaan tiedoksi, ihan kaikki huomaa tollaset asiat, vaikkei ehkä siltä tunnu . Mutta pointtihan on, että kun siellä voi tehdä kaikkea parisuhteen kannalta moraalisesti arveluttavaa ihan salassakin muiden katseilta, mutta sellainen ihminen on tuollainen kyllä muuallakin kuin FB:ssa. Ja jos joku alkaa jonkun varatun kanssa jotan flirttiä pitämään saa todellakin sitten itselleen juuri sellaisen ihmisen minkä tilasikin ja ansaitseekin ja tarina jatkuu..........

Äänestä

Tiedän ettei oma miesystäväni tule koskaan laittamaan, että on kanssani parisuhteessa. Varoo myös kommentoimasta milläänlailla mitään seinälläni, joistain kuvista tai paremminkin linkeistä, saattaa tykätä. Itselläni oli lähes puoli vuotta status parisuhteessa, mutta otin sen pois ja laitoin tyhjää, miesystäväni ensin säikähti että mitäs nyt mutta selitin, etten laita sitä sinne ennen kuin itse on valmis laittamaan, eli ei koskaan :) Vaikka todistelen itselle ettei sillä ole väliä, yhdestä facebookista on kyse, niin jotenkin se vain kouraisee jos muiden miesystävät kommentoivat omien naisystävien statuksia sydänten kera tai pilke silmäkulmassa...Ja toisaalta ärsyttää muiden miesten yv viestit, kun luulevat että olen sinkku edellee vaikka yli vuoden varattuna. Yksikin sanoi, että voi sanoa suoraan ettei kiinnosta eikä keksiä olemattomia miesystäviä :/ Noh ei kiinnosta ja se siitä...

Äänestä
  • Kannattaisikohan keskustella fb profiilien poistamisesta kokonaan. Mikä ihme ihmisiä oikein vaivaa? Josko ollaan parisuhteessa, niin toki sen myös haluaa koko maailmalle näyttää, eikö? Itselläni on kaiffareina fb:ssä entisiä miesystäviä jotka ovat jo naimisissa. (Koskaan en heidän vaimojaan ole tavannut, eli eivät ole minun ystävinäni.) ja silti voimme exiemme kanssa kommentoida toistemme päivityksiä. Tämä on mielestäni aivan tervettä. Olen myös erittäin tyytyväinen siihen, että olen seurustellut mihen kanssa joka on osannut valita itselleen "oikean vaimon" , eli ihmisen joka ei ole mustasukkainen menneistä:)
    Siis lopuksi, olkaatten onnellisia suhteessanne ja jos se ei kestä sosiaalista mediaa, niin lopettakaa se ja elääkäätten pimennossa toisitanne kiinni pitäen:)

    Äänestä

Miesystäväsi käyttänee sinusta nimikettä "vakipano". Ansaitset parempaa. Tohvelin kuva persuuksiin "miesystävälle". Et ole varattuna muulle kuin hänen seksuaalisten palvelustensa täyttämiselle. Varmaan teillä on ollut hyvät hetkenne, mutta jos hän ei yli vuoden seksuaalisen yksinoikeuden perusteella koe olevansa parisuhteessa niin yritä nähdä todellisuus. Olen pahoillani puolestasi. Sinussa ei ole muuta vikaa kuin liika nöyryys miehen suhteen. Mitä te muuten olette sopineet seurustelusta, tulevaisuudensuunnitelmista jne?

Äänestä
  • Olen kuullut saman aikaisemminkin, ystäviltäni. Ja itse katkaisinkin jo välit, ennen kuin pukkasi yhteydenottoa miehen taholta "en voi elää ilman sinua" -tyyppisesti. Kiskasin taas luottamuksen rippeitä tähän touhuun mukaan, ja nyt istuskelen sormi suussa, mitä teen. Järki sanoo mitä kuuluukin, mutta sydän toista... Kuten näissä asioissa aina.

    Tulevaisuutta en ole itse uskaltanut miettiä, enkä ole miettinytkään, kovin pitkälle. Ennen suunnitelmissa oli paljon enemmän, ennen siis sitä pettämistä, muttei nyt vaan uskalla, vaikka haluaisin. Tuohon seurustelukysymykseen sen verran, että keskenämme olemme sopineet seurustelusta, itselläni ystävät ja perhe tietävät asiasta, taas kun toissa päivänä selvisi, ettei yksikään miehen ystävä, tuttu, äiti taikka saatana naapuri tiedä tästä. Tulipa kylmää vettä niskaan...

    Alkaa tämä homma vaikuttaa liian tutulta entiseen, paras olisi nyt kerätä kamppeet ja juosta karkuun.

    Äänestä

  • ihmettelijä87 kirjoitti:

    Olen kuullut saman aikaisemminkin, ystäviltäni. Ja itse katkaisinkin jo välit, ennen kuin pukkasi yhteydenottoa miehen taholta "en voi elää ilman sinua" -tyyppisesti. Kiskasin taas luottamuksen rippeitä tähän touhuun mukaan, ja nyt istuskelen sormi suussa, mitä teen. Järki sanoo mitä kuuluukin, mutta sydän toista... Kuten näissä asioissa aina.

    Tulevaisuutta en ole itse uskaltanut miettiä, enkä ole miettinytkään, kovin pitkälle. Ennen suunnitelmissa oli paljon enemmän, ennen siis sitä pettämistä, muttei nyt vaan uskalla, vaikka haluaisin. Tuohon seurustelukysymykseen sen verran, että keskenämme olemme sopineet seurustelusta, itselläni ystävät ja perhe tietävät asiasta, taas kun toissa päivänä selvisi, ettei yksikään miehen ystävä, tuttu, äiti taikka saatana naapuri tiedä tästä. Tulipa kylmää vettä niskaan...

    Alkaa tämä homma vaikuttaa liian tutulta entiseen, paras olisi nyt kerätä kamppeet ja juosta karkuun.

    "Ihmettelijä87"

    Vaikka nyt ei siltä tunnukaan, niin selviät ja aika parantaa, koville ottaa, mutta elämäsi paranee ilman tuollaista petturia.

    Ole varuillasi jatkossa ja jos näet samanlaisia merkkejä, lopeta suhde heti ettet joudu taas kokoamaan itseäsi palasista.

    Hyvää jatkoa sulle

    Äänestä

Lapsellista kertoa että on parisuhteessa? Ja "meidän suhde on meidän suhde"
Hyvähän noihin on tuudittautua. Oli se facebook sitten miten mitätön tahansa,jos toinen osapuoli ilmoittaa olevansa parisuhteessa ja toinen puolisko ei halua sitä ilmoittaa niin kyllä mua mietityttäis.
Vähän sama kun toista ei haluta oman suvun juhliin tai kavereita tapaamaan, kuin salataan ja ei ylpeänä olla jonkun kanssa siksi koska tätä pidetään ihanana.

Pieni juttu,mutta kyllä tuo vaikuttaa kovasti myös siihen miten itse suhtautuu myöhemmin kaikkeen. Kysy suoraan normaalilla äänellä.

Äänestä

Sikamiehelle kenkää vaan!!

Äänestä

En nyt lukenut viestiketjun vastauksia, mutta laitan oman näkemykseni. Aivan varmasti miehelläsi on jotain taka-ajatuksia, koska ei voi laittaa julkisesti olevansa parisuhteessa. Pitää siis ovia auki, josko joku parempi tulisi vastaan jne...

Yksi tuttuni esimerkiksi ei voi laittaa FB:n olevansa parisuhteessa (niin kuin ei kyllä toinenkaan suhteen osapuoli), koska heidän suhteensa alkoi pettämisellä ja molemmat olivat tahoillaan parisuhteessa. Tapailivat, alkoivat seurustelemaan, jättivät vanhat kumppanit ja pistivät hynttyyt yhteen. Suhde alkoi monen mielestä moraalisesti väärin, joten he eivät kehtaa julkisesti ilmoittaa olevansa yhdessä. Tietysti moni heidän touhuistaan jo tietää...

AP:lle suosittelisin varuillaan olemista tai peräti suhteesta lähtemistä, koska hänen kumppani ei todellakaan ole luotettavaa tyyppiä jo ihan historiansakin perusteella.

Äänestä

Tapailen yhtä varattua miestä lähinnä seksin merkeissä. Miehellä itsellään ei näy facebookissa parisuhdestatuksessa mitään, mutta hänen naisellaan on julkisesti näkyvillä, että on parisuhteessa "miehen nimi" kanssa.

Äänestä

Et oo tosissas... Joo, ehkä kaikki ei laittele suhdetta julki facebookissa, mutta kyllä minä miettisin miksi ei, jos itse olisin valmis pistämään. Ja jos vielä pettämistä taustalla...

Tuo poika pitää sinua selvästi varalla. Mulla oli vähä samanlainen tilanne viime vuonna. Kundi oli mun kanssa yhdessä, ja ku oltiin kahdestaan ni oli mitä ihanin.. Julkisilla paikoilla ei halunnu mitää näyttää, ei pitää kädestä ei halata ei mitään. En peräänkuuluta mitää limanvaihtoa keskellä katua, mutta kyllä sitä voi osoittaa et ollaan yhdessä.. Sitten vielä paljastui ettei ykskään sen kaveri tiennyt musta. Se ei koskaan esitelly mua kavereilleen, ei tahallaan eikä edes vahingossa (jos kaupungissa törmäili joihinki). Puhumattakaan mistään facebook-statuksista...

Montako kertaa sulla tapahtunut asioita, joista vois aavistella ettei jätkä välitä susta? Ja montako uutta mahollisuutta oot sille antanu? Mua petti kolmesti: kerran jäi kiinni härskeistä viesteistä, kaks kertaa kaverit tuli kertomaan mitä herra oli touhunnut kun oli "kavereiden" kanssa illanvietossa. Plus että oon kuullu jälkeenpäin että kertoja ois ollu useempi kun toi kolme, mut en ihmettele kyllä, sen verran on ollu jotai salaperäisiä "omia juttuja" myöhään. Meni iha vitusti liian kauan ennen kuin tajusin oman arvoni. Äitihän mulle toitotti jo ensimmäisestä kerrasta, että paska se on eikä muutu. Oikeessa oli...

Jätin sen paskan ja hetkeekään en oo katunu. Paljon parempi mieli kaikin puolin. Jos ymmärrät oman arvos niin kävele pois...

Äänestä
  • Oon samaa mieltä. Roskiin tollaset miehet heti! FB on kuitenkin nykyaikaa ja jos siellä joku on omasta tahdostaan ni kyllä siitä ruukataa kertoa niille ystäville joita on FB:ssä hyväksyny. Mun mielestä ihan turhaan annat mitää mahollisuuksia tuolle..

    Äänestä

Komppaan "Kysyn vaan" kirjoitusta. Saatasko me hyvät miehet mahollisuus pliis? Miks pitää roikkua petturissa, jos parempaakin ois tarjolla? Minä oon aina ollu uskollinen kumppani ja ollu pitkissä suhteissa, nyt vain ei vähään aikaan oo löytyny.. Pitää olla semmonen ylimielinen että nykyajan naiset kiinnostuu... Tai ainaki huomion keskipiste, yleensä ne keskipisteet on juuri edellämainitun kaltaisia.

Yks kaverini on ihan täys kusipää... Hyvä ystävä joo, mut en allekirjota hänen toimia naisten kanssa. Ei saa pidettyä suhdetta kasassa. Pettää joka ikinen kerta. Ei se siitä oo muuttunu kymmenen vuoden aikana mihinkään ja ikää jo kuitenkin lähemmäs 30. Itse tunnen hirveätä häpeää kaveriani kohtaan ja sääliä niitä sen mukavia naisia kohtaan... Ne ansaitsis paljon parempaa. On sille sanottu siitä, mut ei se vaan tajua.

Sillä on pisin suhde joku pari vuotta vissiin (ei enää). Petti sitä naista varmaan ainaki 10 eri naisen kanssa. Jäi pari kertaa kiinni, mutta aneli takas, ja muija otti. Oli joka kerta varovaisempi ihan kaiken kans, eikä jääny sitten enää kiinni, kunnes vasta sen viimesen kerran joka sitte jäi viimeseks.

Äänestä

Mä oon kyllä sitä mieltä, että ollaan yhdessä ihan ihmisten edessä julkisesti myös facessa tai sitten ei olla ollenkaan. Mikä häpeä se on facessa, että oon parisuhteessa/kihloissa/naimisissa xxx:n kanssa? Kun esim. mulla on suurin osa live-tuttuja, jotka näkee meidän liikkuvan julkisesti yhdessä, niin miksi ei sitten facessa näkyi s parisuhdetilanne? Tai ei tulis mieleenkään laittaa sinne, että sinkku, jos kerran seurustelee. Musta toi osoittaa tietynlaista sitoutumista suhteeseen, että sen ilmoittaa, julkisesti.

Ja puhun nyt tilanteista, joissa parisuhdetilanne on näkyvillä, en suinkaan niistä tilnateista, joissa se on piilotettuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijä87 kirjoitti:

Tiedän, että tämä kuulostanee typerältä. Mutta kaikki on puhdasta psykologiaa.

Mieheni ei siis suostu vaihtamaan tilaansa FB:ssä parisuhteeseen, tällä hetkellä kun siellä komeilee "sinkku" -versio. Helvetin sama se muuten kyseiselle asialle, mutta mietinpä vain, miksi ei moinen käy? Jotain salattavaa? Historiikki on meillä sellainen, että jäänyt aikaisemmin kiinni pettämisestä, palasimme uudelleen yhteen, kiskasin kaiken luottamuksen peliin ja annoin hälle tän uuden mahdollisuuden. Annoinkohan turhaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu