Diandralle kunnon biisejä ja stailaus!

Miksi noin upealle lahjakkuudelle ei tehdä biisiä tai biisejä, missä hänen mahtava äänensä pääsisi oikeuksiinsa vaan tuollaisia mitäänsanomattomia jollotuksia, mikä tämä viisubiisikin oli? Hirveä pettymys. Kaikki muistaa miten Didi veti Hurtin ja Listenin, ja hän tarvisi siis noiden kaltaisia suuria biisejä, tai meneviä kappaleita.

Stailauskin oli niin järkyttävä, että veti sanattomaksi. Nuoresta kauniista tytöstä oli tehty vanha ylimeikattu mauton huuhkaja, hän näytti jopa vanhemmalta kuin Aira Samulin, joka pukeutuu aina nuorekkaan tyylikkäästi. Vähemmän on enemmän, mikseivät stailaajat muista tätä sääntöä? Kampaus ei tehnyt oikeutta, vaan sai Didin pään näyttämään valtavan isolta pallolta ja Didin lihavalta. Tosi järkyttävää. Olisivat antaneet pitää hiukset auki ja nuoren tytön iän näkyä.
17168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Stylisti joutaisi tosiaankin vaihtoon. Uskomatonta, miten Suomessa ei olla vieläkään tätä opittu. Ei, vaikka Laura Voutilaisenkin esitys kaatui vuonna 2002 nimenomaan siihen kamalaan, luotaantyötävään esiintymisasuun. Itse biisihän oli yksi voittajasuosikeista silloin! Taisi olla vielä sama tyyppi sen takana, kuin nyt näiden tämänvuotisten ehdokkaidenkin.

Todella järkyttävää, miten Diandrankin kaltainen nätti nuori tyttö oli saatu niin ruman ja HALVAN näköiseksi. Huomasi, ettei tämä taitava laulaja itsekään viihtynyt kyseisissä vetimissä. Häpeällistä suorastaan.

http://www.youtube.com/watch?v=Eg3ST6te5rw

Äänestä
  • Just, joku yliyrittäminen tässä kohtaa aina suomalaisilla! Laura näytti tuossa ihan transulta. Ja tuo karmea paita vielä paljasti hien ja hikiset kainalot. Ja aina on muka joku huippusuunnittelija kyseessä. Muistan tuon Lauran esikatseluvideon, joka oli tosi laadukas ja stailaus oli kohdallaan. Sitten annetaan homma jollekin "arvosteltulle" suunnittelijalle joka tekee esiintyjästä sirkuspellen. :-((((

    Äänestä

  • Lahjat hukkaan? kirjoitti:

    Just, joku yliyrittäminen tässä kohtaa aina suomalaisilla! Laura näytti tuossa ihan transulta. Ja tuo karmea paita vielä paljasti hien ja hikiset kainalot. Ja aina on muka joku huippusuunnittelija kyseessä. Muistan tuon Lauran esikatseluvideon, joka oli tosi laadukas ja stailaus oli kohdallaan. Sitten annetaan homma jollekin "arvosteltulle" suunnittelijalle joka tekee esiintyjästä sirkuspellen. :-((((

    Musta Laura on tuossa miehekkäämpi kuin Cristal Snow. Vähän samaa näköä.

    Äänestä

  • Olipa keskinkertaista jollotusta, vain Suomessa tuollaisella äänellä pärjää. No, lauloihan se Martti Innanenkin..., ja pässi?

    Kainaloista nyt ei kannattaisi puhua, artistin itsensäkin pitäisi tajuta, että hikoaa.

    Ja, miehekkäitähän te naiset olette muutenkin Suomessa. Varsinkin Koillismaalle ja Kainuuseen edetessä on naisellista naista ja kaunista vaikea löytää. Ukonpuolikkaita on paljon, ihmettelen miten ovat miehen saaneet narrattua: Rahalla. Raskaudella ja alistumisella arvatenkin.

    Äänestä

Joo ruma oli

Äänestä

Diandra oli saatu näyttämään 80-luvun lopun Boy Georgelta. Kappale on mukiinmenevä. Eilinen karsintakonsertin sovitus oli omituisen hidas, jopa pysähtelevä. Euroviisuissa ei kannata yrittää mitään tekotaiteelista.

Laulaa Diandra osaa. Ulkoasuun kepeyttä ja kappaleen sovitukseen lisää vauhtia, niin homma toimii paremmin.

Äänestä
  • Boy Georgekin oli nätimpi kuin Didi eilen illalla, sillä oli hilitympi meikki.

    Äänestä

  • Kappale on TYLSÄ. Eikä edes mainittu ESC-keskusteluissa.

    Äänestä

Ihan kuin minun kirjoitukseni !! Noita samoja asioita itsekkin ajattelin. Todella kaunis nuori nainen oli laitettu ihan hirveen näköseks. Vaatteetkin olivat tosi karmeat !!!

Didin äänellä voisi laulaa vaikka kuinka hienoja biisejä..

Äänestä

kyllä meinasin pudota penkistä kun näin sen Diandran kampauksen ja meikin .en ole nähnyt aikoihin mitään yhtä rumaa. sievästä tytöstä oli tehty hirvittävä Justiina. yleensäkin nuorista laulajatytöistä ei tarviis tehdä h....n näköistä hirveillä meikeillä tai seksikkäällä ulkoasulla. laulu on se tärkein ei seksikkyys,jos se ei edes istu kyseiselle henkilölle.antaa ulkolaisten tähtien esiintyä vaikka ilkosillaan jos ei ole muuta annettavaa,mutta älkää nuoret laulajat antako tehdä itsestänne mitään huorahtavaa pelleä! laulutaito ja karisma ratkaisee, ei siihen tarvita seksivermeitä. kyllä stailaajallekin voi ilmaista omat mielipiteensä,eivät ole mitään ruudinkeksijöitä näköjään!

Äänestä

tuomarit kehuivat Diandran stailausta,sokeitako ovat vai muuten vaan tyylitajuttomia!

Äänestä
  • Senkun vittuilivat lämpimikseen :D

    Äänestä

  • Veikkaisin, että ovat tyylitajuttomia. Puurtisella sama stailaaja?

    Äänestä

  • Valistunut arvaus kirjoitti:

    Veikkaisin, että ovat tyylitajuttomia. Puurtisella sama stailaaja?

    Hieman samalta vaikuttaa ;)...

    Äänestä

Diandra on kaunis tyttö mutta kuten jo monta kertaa sanottu: Stailaajat ja tyyli vaihtoon! Toisaalta ajatellen taas:

Diandralle on kuluneen vuoden aikana tapahtunut lyhyessä ajassa todella paljon: Idols-voitto, esikoislevy, keikkailua, suitsutusta faneilta ja myös tunnetuilta kansainvälisiltä musiikin ammattilaisilta, ja sitten vielä euroviisu-edustuskin? Vaikka Diandra on huikean taitava laulaja, tulee väkisinkin mieleen että miten vielä nuoren tytön pää kestää tuon kaiken?

Koska Diandran biisi ja tyyli eivät ole parhaat mahdolliset, toivon että hän edustaa Suomea euroviisuissa vasta joidenkin vuosien kuluttua, ikää, kokemusta ja itsevarmuutta keränneenä aikuisena ja itsenäisenä naisena.

Äänestä

Anteeksi, pahoittelen jo etukäteen tätä oman mielipiteeni (mielestäni) asiallista ilmaisua. Mutta siis, mikä Diandrassa on niin hienoa? Mikä tekee hänen äänestään niin hyvän? Kuitenkin samantyyppisiä ääniä on jo tarpeeksi, siis ihan nuotissahan Diandra laulaa, mutta itse tiedän erään 15v. tytön, joka mielestäni laulaa paremmin kuin tämä "Didi". Oma mielipiteenihän tämä vain on...

Ja sitten loppuun: hieman jäi ylimielisyyden maku suuhun, kun hän sanoi, että koulun ehtii käymään loppuun myöhemminkin.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kanssasi ja on väärin, että Diandra menisi Malmööhön vain koska häntä Idolsissa fanittvat niin haluavat. Ukrainan Zlata pyyhkäisee Diandralta maton jalkojen alta, vain erään sinne mainitakseni. Ja, mitä tuohon koulun käynnin keskeyttämiseen tulee, niin, kyllä Diandrakin vielä sielläitä katuu, kun kasvaa ja ymmärtää, että raha ei tulekaan helpolla. Tyttöä on fanitettu lähetettäväksi American Idolsiin.. Fanittajat eivät tajua, kuinka kova siellä taso on, siellä ei pärjää Diandrat kuin korkeintaan kympin joukkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahjat hukkaan? kirjoitti:

Miksi noin upealle lahjakkuudelle ei tehdä biisiä tai biisejä, missä hänen mahtava äänensä pääsisi oikeuksiinsa vaan tuollaisia mitäänsanomattomia jollotuksia, mikä tämä viisubiisikin oli? Hirveä pettymys. Kaikki muistaa miten Didi veti Hurtin ja Listenin, ja hän tarvisi siis noiden kaltaisia suuria biisejä, tai meneviä kappaleita.

Stailauskin oli niin järkyttävä, että veti sanattomaksi. Nuoresta kauniista tytöstä oli tehty vanha ylimeikattu mauton huuhkaja, hän näytti jopa vanhemmalta kuin Aira Samulin, joka pukeutuu aina nuorekkaan tyylikkäästi. Vähemmän on enemmän, mikseivät stailaajat muista tätä sääntöä? Kampaus ei tehnyt oikeutta, vaan sai Didin pään näyttämään valtavan isolta pallolta ja Didin lihavalta. Tosi järkyttävää. Olisivat antaneet pitää hiukset auki ja nuoren tytön iän näkyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu