Minkä tahtiin sakilaiset joras PISTOA???

En tiedä oonko nyt oikeassa paikassa kyselemässä mutta niin otsikossahan se kysely jo tulikin.. Olen aina vähän väliä törmännyt tähän PISTOon Stadin slangin yhteydessä, sakilaiset ja muut.. Mutta sen kummemmin jäljille en pääse. Oliko tuo musiikkityyli, joku tietty artisti tai kappale vai mitä ihmettä??? :o
97247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Google kertoo:

Pisto tai puskuri oli tanssi, joka sekin herätti huomiota ja johon liittyi väkivaltaisia elementtejä. Siinä pari asettui otsat vastakkain, kädet toistensa lanteilla. Sitten pyörittiin haminalaisen silminnäkijän mukaan "oikeen kiukkuseen" paikallaan. Sen jälkeen pari siirtyi perätysten, tyttö edellä toiseen paikkaan pyörimään. Siirron aikana mies piti kättä sivulle ojennettuna tai ylös nostettuna (ja saattoi muksaista vieressä ihmettelevää). Jossain pyörinnän vaiheessa miehen jalka meni naisen haarojen väliin: tämä lienee ollut yksi syy siihen, miksi pisto oli kielletty. Toisinaan tyttöä nosteltiin korkealle, jolloin hameen helmat nousivat. Mies saattoi tanssiessa pitää puukkoa varresta suussaan. Tanssin lopuksi hän saattoi iskeä puukon läheiseen pöytään pystyyn. Samantyyppistä tanssia nimitettiin Pariisissa apassitanssiksi sikäläisten huligaanien, "apassien" mukaan.

Äänestä

Kiitos tiedosta! :) Paljon tuli mielenkiintoista lisätietoa, osan tiesin jo etukäteen, osa oli mulle ihan uutta. :) Mutta kuitenkaan en saanut vastausta juuri siihen kysymykseen jota täältä tulin alunperin kysymään: Pisto oli siis tanssi, mutta mitä musiikkia soitettiin taustalla kun pistoa tanssittiin? Ihan mitä vain vai jotain tiettyä? Kotimaista, ulkolaista?

Äänestä

Se oli jorotyyli: kundi kieputti sussua vauhdilla ympäri lattiaa, skeglu suussa. Tarkoitus oli töniä muut kumoon. Pisto-tyylillä tanssiminen kiellettiin erikseen tanssi-ilmoituksissa. Tämä tapahtui 1910-luvulla, mutta ihan sama idea kuin punkkarien/huligaanien pogoilussa.

Äänestä

Ainakin "sakilaisten laulun tahtiin" ja muidenkin missä oli sopivaa marssimaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P.I.S.T.O. kirjoitti:

En tiedä oonko nyt oikeassa paikassa kyselemässä mutta niin otsikossahan se kysely jo tulikin.. Olen aina vähän väliä törmännyt tähän PISTOon Stadin slangin yhteydessä, sakilaiset ja muut.. Mutta sen kummemmin jäljille en pääse. Oliko tuo musiikkityyli, joku tietty artisti tai kappale vai mitä ihmettä??? :o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu