Miten voi valittaa ja kenelle arveluttavasta valinnasta?

Keksikääpäs mulle joku paikka, mihin voin tehdä yhdestä valinnasta valituksen.
Kyse on työttömienyhdistyksen Hankkeesta, johon hain hankevetäjäksi.
No ei se mitään, kun mua ei valittu, mutta ne valinnat!

Hankevetäjäksi valittiin työttömienyhdistyksen oma toiminnanjohtaja ja
hanketyöntekijäksi yhdistyksen puheenjohtaja!!

Hankkeen tarkoitus on työllistää työttömiä.

Hankeraha tule TE-keskukselta. Alla ilmoitus. Hankevetäjäksi siis valittiin henkilö, jolta voi kysyä lisätietoja!! Hän teki itse itselleen kakkostyöpaikan. Liekö hän myös haastatellut itseään? (valitulla henkilöllä on kunnalispoliittinen tausta ts. alueen Kokoomusedustaja)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hankevetäjä, SÄPÄKKÄ-hanke
Hankkeen kohderyhmänä ovat Jyvässeudun alueen työttömät työnhakijat, erityisesti vaikeasti työllistettävät, pitkäaikaistyöttömät, osatyökykyiset, nuoret ja maahanmuuttajat.
Lähtökohtana on koko kohdehenkilöstön kokonaisvaltainen palvelutarpeen kartoittaminen ja avoimille työmarkkinoille työllistymisen tavoitteellinen tukeminen.

Hankevetäjältä odotetaan:

Soveltuvaa tutkintoa, esim. johtamisen tai taloushallinnon alalta, esimieskokemusta ja johtamistaitoa, kokemusta hanketyöstä ja järjestötoiminnasta, hyvää taloushallinnon osaamista, verkosto-osaamista,
yhteistyökykyä ja joustavuutta, hyvä stressin- ja muutoksensietokykyä, idearikkautta ja innovatiivisuutta, hyvää suullista ja kirjallista ilmaisukykyä,
matkustamisvalmiutta, perehtyneisyyttä työhallintoon ja työelämän lainsäädännön tuntemusta, etsivän työn hallintaa, lisäksi paikallisen järjestökentän ja yritysmaailman tuntemus katsotaan eduksi.

Henkilön palkkaamisen ehtona on Keski-Suomen Ely-keskuksen myöntämä työvoimapoliittinen avustus.
WWW-osoite http://www.jstry.fi

Yhteystiedot Lisätietoja haettavana olevasta tehtävästä antaa Eija Tuohimaa, [email protected]. Valitettavasti puhelintiedusteluihin ei ole mahdollista vastata. Yhdistykseen on mahdollista tutustua osoitteessa www.jstry.fi
6249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En tiedä voiko eduskunnan oikeusapumies tutkia ry:n toimia, mutta ainakin se voi sen verran tehdä (perustuu mun luuloon), että jos mukana on ely-keskus, niin tutkia, että onko sen toiminnassa ollut jotain valitettavaa jos ovat myöntäneet noilla perustein avustusta (ja avustuksen perusteet eivät ole toteutuneet).

oikeusapumies.fi

ei se mitään ainakaan maksa:)

Tai sitten on suoraan yhteydessä ely-keskukseen ja kysyä tuesta.

Äänestä

Löysin varsin hyvän perustelun sille, miksi he valitsivat juuri nämä henkilöt. Eivät suinkaan osaamisen vuoksi, vaan tämän hakemuslomakkeessa olevan kohdan vuoksi:

"6. Hankkeen toteutuksesta vastaavan henkilön palkkauskustannusten avustustaso on 75 % myöntävän viranomaisen hyväksymistä
palkkauskustannuksista, paitsi kunnalle ja kuntayhtymälle enintään 50 %.

Työttömien perustaman yhdistyksen toiminnanohjaajan
tai vastaavan henkilön palkkauskustannukset voidaan korvata kokonaisuudessaan. (

Äänestä

Eli työnkierto ei toteudu, kun jo yhditysessä oleva palkataan, kuulostaa oudolta, onohan tuo sallittua? Nyt on uusi hanke Tuohi haussa, pedataanko siinäkin työpaikka vuosiksi jo talossa olevalle ihmiselle. Ei vaan ole parasta työllistämispolitiikkaa tämä, kun muutkin tarvitsevat työkokemusta ja rahaa, kuin ne jotka jo ovat vuosia saaneet.
Ja kun kyseessä on työttömien yhditys asia kuulostaa jopa heidän oman toimintansa vastaiselta. En tunne pykäliä, mutta miksi edes laittavat paikan auki, kun kaveri vierestä on jo valittu. Jep, ihanaa jännätä pääseekä haastatteluun.
Ei nyt ole Oikein tämä meininki, vaadin rahaa ajasta jonka käytin paikan hakemiseen kun on jo valittu ja on virallisesti auki.

Äänestä

tuohi hankekoordinaattorin paikka, ei ole kyllä reilua juoksuttaa ihmisiä jos valinta tehdään työkaverista. Eikö yhdistys voi saada palkaa työntekijöille muuta kautta kun laittamalla hankepaikan avoimeen hakuun ja sitten ns huijata hakijoita luulemaan että he voisivat saada paikan.
Opettaako yhdistys näin työttömille työnhakua joka kannattaa?
En viitsi kirjoittaa tänne mitä ajattelen moisesta toiminnasta, ei julkastaisi, eli kismittäähän tälläinen.

Äänestä

Eli jo toinen tänä vuonna, paikka meni taas joko nykyiselle tai entisele pomolle,
ei taida kestä päivänvaloa tämä toiminta täysin.
Luulisi että yhdisytkselle itselleen tulisi ongelmia moisesta toiminnasta!,
älyäisi nyt pomo siellä vihdoinkin viisastua ja toimia siten että ilmoittaa kaikille että ei valitse enää jatkossa yhtäkään ns vieruskaveria avoimiiin virkoihin, saattaisi pelastaa
jatkon tukirahoja ely yms keskuksilta yhditykselle. Ei niitä rahoja huvikseen jaella aina samoille ihmisille ja heidän palkkaamiseen.
Hain itse turhaan, koska siis valinta on vanha tuttu, joka ollut iso pomo heillä, eivät edes haastattle muita suotta. turhaan jännitin ja panostin , saattaa olla vieläkin talossa tuo jonka valitsivat nyt tuohi hankkeeseen.

Äänestä

Tekemällä sopiva hakuilmoitus, voidaan paikkaan valita juuri sopiva lähipiirin henkilö. Esim. akateemisella puolella tämä on jo käytäntö, ei poikkeus.

Voit valittaa, mutta voittaa et voi. Ne tietävät, miten tätä peliä pelataan ja miten oma selusta turvataan. Moraalilla voi pyyhkiä takapuolensa näissä tapauksissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JyskylästäJysähtää kirjoitti:

Keksikääpäs mulle joku paikka, mihin voin tehdä yhdestä valinnasta valituksen.
Kyse on työttömienyhdistyksen Hankkeesta, johon hain hankevetäjäksi.
No ei se mitään, kun mua ei valittu, mutta ne valinnat!

Hankevetäjäksi valittiin työttömienyhdistyksen oma toiminnanjohtaja ja
hanketyöntekijäksi yhdistyksen puheenjohtaja!!

Hankkeen tarkoitus on työllistää työttömiä.

Hankeraha tule TE-keskukselta. Alla ilmoitus. Hankevetäjäksi siis valittiin henkilö, jolta voi kysyä lisätietoja!! Hän teki itse itselleen kakkostyöpaikan. Liekö hän myös haastatellut itseään? (valitulla henkilöllä on kunnalispoliittinen tausta ts. alueen Kokoomusedustaja)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hankevetäjä, SÄPÄKKÄ-hanke
Hankkeen kohderyhmänä ovat Jyvässeudun alueen työttömät työnhakijat, erityisesti vaikeasti työllistettävät, pitkäaikaistyöttömät, osatyökykyiset, nuoret ja maahanmuuttajat.
Lähtökohtana on koko kohdehenkilöstön kokonaisvaltainen palvelutarpeen kartoittaminen ja avoimille työmarkkinoille työllistymisen tavoitteellinen tukeminen.

Hankevetäjältä odotetaan:

Soveltuvaa tutkintoa, esim. johtamisen tai taloushallinnon alalta, esimieskokemusta ja johtamistaitoa, kokemusta hanketyöstä ja järjestötoiminnasta, hyvää taloushallinnon osaamista, verkosto-osaamista,
yhteistyökykyä ja joustavuutta, hyvä stressin- ja muutoksensietokykyä, idearikkautta ja innovatiivisuutta, hyvää suullista ja kirjallista ilmaisukykyä,
matkustamisvalmiutta, perehtyneisyyttä työhallintoon ja työelämän lainsäädännön tuntemusta, etsivän työn hallintaa, lisäksi paikallisen järjestökentän ja yritysmaailman tuntemus katsotaan eduksi.

Henkilön palkkaamisen ehtona on Keski-Suomen Ely-keskuksen myöntämä työvoimapoliittinen avustus.
WWW-osoite http://www.jstry.fi

Yhteystiedot Lisätietoja haettavana olevasta tehtävästä antaa Eija Tuohimaa, [email protected]. Valitettavasti puhelintiedusteluihin ei ole mahdollista vastata. Yhdistykseen on mahdollista tutustua osoitteessa www.jstry.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu