3 kertaa em-jäillä ja 2 kertaa mm-jäillä. Suoritus huononee joka kerta.
Kymmeniä tuhansia euroja lykätty likkaan, mitään kehitystä ei näy.
Lässytyksen aika on ohi, vai mitä sanoo Rahkamo"suomi taitoluistelun suurvalta" Kokkeli, häpeä.
Harmittaa Juulian puolesta kun ei ole oikaistu hänen hampaitaan jo nuorena, puheesta ei saa mitään tolkkua. Minulta oikaistu hampaat aikuisiällä ja hyvin onnistui, suosittelen hänelle samaa. Hyvää jatkoa.
Turkkila uusi floppi suomalaisessa floppitaitoluistelussa
58
2560
Vastaukset
- Taitoluist.Takahikiä
No ensi vuonna sitten on EM-kisoissa yksi naisedustaja. Se on Suomelle ihan oikein, kun ei olla onnistuttu tässä sukupolvenvaihdksessa. Ei ole Turkkilan vika, kun tällä hetkellä ei ole parempiakaan lähettää kisoihin.
Saa sitten nähdä, mitä näistä noviisi-junioreista tulee, kun pääsevät aikuisten sarjaan. En ole vielä nähnyt Turkkilan vapaaohjelmaa, mutta nähtävästi ohjelman lievä vaikeuttamisyritys on tuonut lisäpaineista suorituksiin. Nyt hänelläkin on vuosi aikaa harjoitella ohjelmia uudelle tasolle. Seuraava mahdollinen edustuspaikka lienee MM-kisoissa ja olympialaisissa mikäli Kiira on terveenä kevään MM-kisoissa. Mutta ei tietenkään ole itsestäänselvyys, että Juulia on ensi kaudella Suomen toiseksi paras edustusluistelija.- erikoisasiantuntija
No katsottapas kyllä on vikaa Turkkilassa kun on saanut jo 2-3 vuotta apurahoja mutta kehitys on taantunut. Mainostus ikävä kyllä jatkunut. Rahkamo-Kokko suurin syyllinen tähän, minulla on tietoa asiasta.Turha rahastus pois.
Turkkilan taso tippunut parissa vuodessa, rahat pitää nyt lopettaa.
Jos ei tulosta niin rahat pois. Vai mitä. - tuomari888
jenni vähämaa oli se naisedustajamme, jolla.tämä sukupolven vaihdos olisi onnistunut, mutta kun hän lopetti jäi niin ammottava aukko että vasta sotsin olympialaisten jälkeen on mahdollista saasa uusi hyvä luistelija. laji vaatii yli 10v työn päästäkseen huipulle vaikka olisi lahjakas.
- Slutti
tuomari888 kirjoitti:
jenni vähämaa oli se naisedustajamme, jolla.tämä sukupolven vaihdos olisi onnistunut, mutta kun hän lopetti jäi niin ammottava aukko että vasta sotsin olympialaisten jälkeen on mahdollista saasa uusi hyvä luistelija. laji vaatii yli 10v työn päästäkseen huipulle vaikka olisi lahjakas.
Vähämaalla se sukupolven vaihdos nimenomaan ei olisi onnistunut koska pää ei kestänyt kasvupyrähdystä ja naiseksi muuttumista.
Eikö kukaan ihmettele sitä että miten Kostner voitti neljän kolmoishypyn ohjelmalla kun venäläiset nakuttivat seitsemää? - Jenni kaipaava2
Slutti kirjoitti:
Vähämaalla se sukupolven vaihdos nimenomaan ei olisi onnistunut koska pää ei kestänyt kasvupyrähdystä ja naiseksi muuttumista.
Eikö kukaan ihmettele sitä että miten Kostner voitti neljän kolmoishypyn ohjelmalla kun venäläiset nakuttivat seitsemää?Kyllä Vähämaalla pää kesti useita arvokisoja ja kansainvälisiä kisoja.. Kolmena vuonna junioreiden MM-kisoissa kymmenen parhaan joukossa parhaana eurooppalaisena. Sellaisesta menestyksestä saamme nyt vain haaveilla. Hänen kohdallaan menestystä taisi tulla liikaakin näin pieniin ympyröihin. Suomalainen taitoluistelupiiri on varsin kateellinen eikä yhden juniorin menestystä katsottu hyvällä, koska oli muita hyviä senioriluistelijoita vaikka kuinka monta. Se oli silloisessa tilanteessa hyvä kun hänelle tuli pieniä takaiskuja ja "onneksi" tajusi lopettaa. Nuoremmissa oli nimittäin tulossa uusia nimekkäitä ja arvovaltaisemman taustajoukon omaavia luistelijoita. Ylläoleva mollaaminen kuvastaa hyvin taitoluisteluilmapiiriä Suomessa. Mollataan ja nollataan, mutta silti muistot hänen luistelutaidoista eivät katoa. Hänet selkeästi unohdettiin niin liiton kuin muidenkin valtaa pitävien taholta tarkoituksellisesti. Nyt on jäänyt luu vetävän käteen. Ei ole senioreita ei junioreita. On vain noviisilahjakkuuksia. Kaikki toivo on heissä.
- Slutti
Jenni kaipaava2 kirjoitti:
Kyllä Vähämaalla pää kesti useita arvokisoja ja kansainvälisiä kisoja.. Kolmena vuonna junioreiden MM-kisoissa kymmenen parhaan joukossa parhaana eurooppalaisena. Sellaisesta menestyksestä saamme nyt vain haaveilla. Hänen kohdallaan menestystä taisi tulla liikaakin näin pieniin ympyröihin. Suomalainen taitoluistelupiiri on varsin kateellinen eikä yhden juniorin menestystä katsottu hyvällä, koska oli muita hyviä senioriluistelijoita vaikka kuinka monta. Se oli silloisessa tilanteessa hyvä kun hänelle tuli pieniä takaiskuja ja "onneksi" tajusi lopettaa. Nuoremmissa oli nimittäin tulossa uusia nimekkäitä ja arvovaltaisemman taustajoukon omaavia luistelijoita. Ylläoleva mollaaminen kuvastaa hyvin taitoluisteluilmapiiriä Suomessa. Mollataan ja nollataan, mutta silti muistot hänen luistelutaidoista eivät katoa. Hänet selkeästi unohdettiin niin liiton kuin muidenkin valtaa pitävien taholta tarkoituksellisesti. Nyt on jäänyt luu vetävän käteen. Ei ole senioreita ei junioreita. On vain noviisilahjakkuuksia. Kaikki toivo on heissä.
Seli seli, jos aikuisten GP-kisoja vähätellään urakalla niin ei jollain junnukisoilla tai B-sarjan kansainvälisilläkään ole sitten mitään arvoa. Yksissä EM-kisoissa kymmenes ja siihen jäi. Varmasti kiva ja mukava ihminen, mutta turha pitää minään pelastajana ja vapahtajana koska sellaiseksi ei kuitenkaan ollut rahkeita.
- mutta, mutta
Slutti kirjoitti:
Seli seli, jos aikuisten GP-kisoja vähätellään urakalla niin ei jollain junnukisoilla tai B-sarjan kansainvälisilläkään ole sitten mitään arvoa. Yksissä EM-kisoissa kymmenes ja siihen jäi. Varmasti kiva ja mukava ihminen, mutta turha pitää minään pelastajana ja vapahtajana koska sellaiseksi ei kuitenkaan ollut rahkeita.
No ainakin hän osasi jonkin aikaa kaikki kolmoishypyt ja oli notkeampi kuin muut. Sitten hänelle tuli varmaan pituuskasvun takia johtuneet tekniikkaongelmat tai jotakin muuta sellaista, mistä meillä ei ole tietota.
Tällä hetkellä taitaa olla noviisiluistelijoiden ohella pari kolme naista/tyttöä, jotka saattavat ehkä joka neljännessä kilpailussa tehdä esim. kolmoisluzin tai kolmoisflipin, mutta sitten taas haparoida muissa helpommissa hypyissä. Toisaalta ei pelkät hypyt takaa menestystä, jos luistelutaito muuten on "kökköä". - kyllä kyllä
mutta, mutta kirjoitti:
No ainakin hän osasi jonkin aikaa kaikki kolmoishypyt ja oli notkeampi kuin muut. Sitten hänelle tuli varmaan pituuskasvun takia johtuneet tekniikkaongelmat tai jotakin muuta sellaista, mistä meillä ei ole tietota.
Tällä hetkellä taitaa olla noviisiluistelijoiden ohella pari kolme naista/tyttöä, jotka saattavat ehkä joka neljännessä kilpailussa tehdä esim. kolmoisluzin tai kolmoisflipin, mutta sitten taas haparoida muissa helpommissa hypyissä. Toisaalta ei pelkät hypyt takaa menestystä, jos luistelutaito muuten on "kökköä".Jenni lahjakkaana luistelijana meni väärään aikaan väärään seuraan.
Kauniaisissa saatu taito kantoi vuoden sitten olisi tarvittu valmentajalta enemän huomiota. Mutta kun sielä oli jo yksi .........
Noviiseista kannattaa puhua sitten kun ollaan pärjätty ensin junnukisoissa.
Niitä lupauksia kun hukkaantuu vuosittain monta. Onnea kuitenkin pitkällä saralla - varmaatietoa
kyllä kyllä kirjoitti:
Jenni lahjakkaana luistelijana meni väärään aikaan väärään seuraan.
Kauniaisissa saatu taito kantoi vuoden sitten olisi tarvittu valmentajalta enemän huomiota. Mutta kun sielä oli jo yksi .........
Noviiseista kannattaa puhua sitten kun ollaan pärjätty ensin junnukisoissa.
Niitä lupauksia kun hukkaantuu vuosittain monta. Onnea kuitenkin pitkällä sarallaJenni lopetti valtapelin seurauksena, ei liittynyt mihinkään loukkaantumiseen tai kasvuun. Syyt löytyy tilanteeseen mikä silloin oli suomalaisessa taitoluistelussa. Piiri on pieni. .Ei jaksanut enää harjoitella sellaisen paineen alla. Nuorella luistelijalla ei ollut kivaa jäällä eikä sen ulkopuolella. Olisi vaatinut täydellisen ympäristövaihdoksen (maan vaihto), jotta vapautunut ilmapiiri olisi palautunut hänen harjoituksiin. Liiton tuki missä silloin, oliko sitä?. Helpoin tie oli kuitenkin lopettaa kilpaluistelu (ehkä fiksuin hänelle). Ehti saavuttaa enemmän kuin useimmat suomalaiset mj-taitoluistelijat koskaan. Opiskelee nyt kuulemma liikunta-alalle. Hyvä urheilija edelleen. Olisi kyllä ollut annettavaa lajille valtavasti myös kansainvälisesti. Esiintyi hyvin myös julkisuudessa. Hän on huippulahjakkuus monella taitoluistelun osa-alueella. Muutama "Jos" toisin niin tilanne olisi ollut toinen ja hän vielä luistelisi kilpaa eikä vain omaksi iloksi. Sääli, koska nuoria huippu-urheilijoita Suomessa on muutenkin liian vähän, oli laji mikä hyvänsä.
- JenniäKaipaava3
Slutti kirjoitti:
Vähämaalla se sukupolven vaihdos nimenomaan ei olisi onnistunut koska pää ei kestänyt kasvupyrähdystä ja naiseksi muuttumista.
Eikö kukaan ihmettele sitä että miten Kostner voitti neljän kolmoishypyn ohjelmalla kun venäläiset nakuttivat seitsemää?Slutti! Katso nämä ja vaikene
http://www.youtube.com/watch?v=K4fFeKHeJFg
http://www.youtube.com/watch?v=O6PK2rqvGO4
http://www.youtube.com/watch?v=yyrlaCTQQpU
On häpeä että mustamaalaat kaikkien aikojen lahjakkaita luistelijaamme. Hän oli superlahjakkuus, josta jopa luistelun suurvallat Yhdysvallat, Venäjä ja Japani olivat varpaillaan vuoden pari ennen olympialaisia. Hän oli kehittynyt luistelijana tasapainoisesti kaikilla osa-alueilla hämmästyttävän aikaisin. - Slutti
JenniäKaipaava3 kirjoitti:
Slutti! Katso nämä ja vaikene
http://www.youtube.com/watch?v=K4fFeKHeJFg
http://www.youtube.com/watch?v=O6PK2rqvGO4
http://www.youtube.com/watch?v=yyrlaCTQQpU
On häpeä että mustamaalaat kaikkien aikojen lahjakkaita luistelijaamme. Hän oli superlahjakkuus, josta jopa luistelun suurvallat Yhdysvallat, Venäjä ja Japani olivat varpaillaan vuoden pari ennen olympialaisia. Hän oli kehittynyt luistelijana tasapainoisesti kaikilla osa-alueilla hämmästyttävän aikaisin.Yhden hitin ihme, woohoo! Paljon lupauksia annettiin mutta mitään ei lunastettu.
- SluttiJäälle
Slutti kirjoitti:
Yhden hitin ihme, woohoo! Paljon lupauksia annettiin mutta mitään ei lunastettu.
Slutti on uusi tähtemme kun on noin näsäviisas.
Ohessa slutille harjoitteluvideot ja jäällä nähdään :)
http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/HSfi esittelee taitoluisteluhypyt/1135234899449
Jennin huippukaudet olvati vuosina 2005-2006,2006-2007,2007-2008. Sitten loppui kiinnostus lajiin, ei siis pelkkiä lupauksia. Nyt on Slutin vuoro yrittää samaa. Jos et pysty niin vaikene!
- Jenniä kaipaava
... tuskinpa näistä Suomen 16-19 vuotiaista tuolla osaamisella enää mitään yunakimejä tulee. Sijat 8-10 EM-kisoissa voivat olla jo kova tavoite. Mistä löytyis tarvittava liuku, notkeus ja hyppytaito? Monet ovat kankeita kuin heinäseipäät ja sitten vielä kun hypyt ovat tulppi-salkoveja niin eipä menestystä ole tiedossa.
- korvenoja turkki
Korvienvälissähän se vika on. Kuten Kiira, myös Julia, heti kun vähänkään itse odottaa/odotetaan menestystä, homma menee reisille. Itseluottamus puuttuu kokonaan. Jo nyt voi nähdä, ettei Juliasta tule koskaan edes kymmppisakin luistelijaa. Taitoluistelu kaipaa psykiatrian erikoisosaajaa joka karsii heikkohermoiset hupakot pois. Tämä on mahdollista ja tulisi tehdä jo ennen kuin edustuspaikkoja jaetaan.
- Pohjalta ylös?
No toisaalta Suomen kaksi edustuspaikkaa olisi vaatinut noin 96 pistettä vapaaohjelmassa. Juulian ennätyspisteet ovat 90,98 eli aika kiven takana ja kohtuuton vaatimus tämä kahden edustuspaikan säilyttäminen olisi ollut. Suomessa ei ole kuin Kiira, joka vapaaohjelmassa voisi saada yli 93 pistettä.
Taitaa olla jo yli 15 vuotta siitä, kun meillä oli vain yksi luistelija EM-kisoissa naisten sarjassa. Jospa siitä se uusi nousu sitten alkaisi.- tulevaisuudennäkymiä
Vielä noviisi-ikäiset Saarinen ja Efimenko nakuttavat jo nyt vapaaohjelmissaan 90 pistettä. Siinä ikäluokassa on paljon potentiaalia ja toivotaan, että mahdollisimman moni nousisi menestymään arvokisoissa ja nostaisi suomalaisen taitoluistelun takaisin sille tasolle missä se oli Helsingin Euroopanmestaruuskilpailuissa.
- tasoOnMatala
Huonosti meni kaikilla suomalaisilla, niin miehissä kuin jäätanssissakin ei olla edistytty.
- ens-ka
Hienoa kun menee huonosti niin silloin vedetään miehet mukaan! Olen vuosia kirjoittanut kuinka miehet/pojat ovat tässä lajissa tois arvoisessa asemassa.
Pojat tarvitsevat kiireen vilkkaa Valmentajia!!, ei näitä mammoja jotka osaavat vain sen tulpin opetuksen. Turha valittaa poikien pienestä määrästä kun niitäkin jotka lajiin hairahtaa ei osata ohjastaa oikein.
Oli irvokasta kuunnella Lauran kommentointia miesten kisasta kun hänellä itsellä ei ole kokemusta miesten tason vaativuudesta. Oli kehässä muutakin kuin tulppi-tulppi.
Kiiralla näyttää olevan jo motivaatio vaikeuksia ja sitä ei varmaan helpottanut tämä "idästä tuulee" ennustukseni.
Luistelijoissa ei ole vika vaan järjestelmässä. Aloitetaan vaikka Rahkamo, Åman ja Kajas saneerauksella ja sitten seuratasolle tasapuolisempaa johtoa.- jklp
ei niitä miehiä voi vetää mukaan ainakaan silloin kun hyvin menee... Valitettavasti.
- ihmettelee 5
jklp kirjoitti:
ei niitä miehiä voi vetää mukaan ainakaan silloin kun hyvin menee... Valitettavasti.
Tv-ssä Anuliisa kertoo miten on katastrofi tilanne.Miksi ei olla oltu yhtään huolissaan kun miesten taso on ollut se mikä se on ???Ihan lajin kannalta voisi meillä ottaa mallia tuosta Ruotsista,mitä nyt EM- mien yhteydessä mainostettiin.Onko siellä satsattu vain naisiin? Ei, siellä on miehet niinkuin naiset saaneet sitä tukea useamman vuoden ajan, mikä on oikea taktiikka että saadaan tulosta.
Myös meidän valmentajat pitäisi olla paremmin sitoutuneita valmenettaviaan kohtaan.Ettei jos vähän tulee ryppyjä matkaan otetaan nokkiin, eikä silloin ole mitään merkitystä onko hyvä luistelija vai huono, siitä luistelijasta tulee huono, kun valmentaja pitää huolen siitä.Lopettaa valmentamisen ja huomioimisen, siihenhän se sitten päättyy sen urheilijan ura.
Näitä supervalmentajia on meillä valitettavan paljon.
Todella se ravistelu pitäisi tehdä liitossa oikein kunnolla, että ne asenteet muuttuisi urheijia myönteisemmiksi ( myös mies urheilua kohtaan ) eikä liiton oman henkilökunnan oman edun tavoitteluksi!
- ens-ka
Luin lehdestä Rahkamon kirjoituksen kuinka laji tarvitsisi tulisieluista innoittajaa sadakseen miesluistelun nousuun.
Kukahan se voisi olla kun koko litto on miesluistelua vastaan.Ai mite niin?
2000€ riittää miesluistelijalle ja naiset saa 30000€ vuodessa.
Olisi joskus kiva kuulla mitä Kiira ja Laura olisivat voineet tehdä jos heidän tukensa olisi ollut samaa luokkaa miesten kanssa. Tää ihan livenä televisiossa. - kolmiloikka
Vaikka nykyisiin seniori- ja junioripoikiin olisi isketty 100000€, niin ei heistä olisi maailmanhuipulle ollut, lahjakkuus ei yksinkertaisesti riitä yhdelläkään. Se on vain tällä hetkellä ikävä tosiasia.
- näin on
Niin ei tällä hetkellä, sitä satsaamista olisi voinut suorittaa jo paljon aikaisemmin, niinkuin on satsattu naisiin.Kysymys ei ole yksin rahasta, vaan se välittäminen ja arvostaminen, muutenkin kuin turha lässyttäminen julkisesti. Eikä niinkuin nyt on "hyvä meidän tytöt" ja miesluistelua ei ole olemassakaan. Tähän on ihan turha väittää vastaan, tämä on tietoon perustuva väite.Eihän niitä lahjakkaita luistelijoita mistään pomsahdakkaan, eihän sitä kukaan luulekkaan.
NE ASENTTEET!!
- kysymyz
Onko kukaan muu kuin Kiira saanut MM-kisoihin vaadittavaa pisterajaa? Onko hän ainut lähtijä jos siis pystyy?
- Kiira MM-kisoihin
Juulialla on ainakin lyhytohjelman teknisten pisteiden raja rikki. Vapaaohjelmasta en tiedä
- stll
Ei ota Kiira osaa MM-kisoihin.Jalka pipi mutta jätti oven auki ensivuodeksi että terve tuloa tukirahat
- tuet pois
Joo on kuin Kalle Palander bisness rullaa. Eikä myönnä, että vika on korvien välissä, eikä jalassa.
- Linkovesi
Vaikuttaako Turkkilan "suoritus" MM-jäällä eli putoaminen vapaaohjelmasta tulevien edustuspaikkojen määrään vai onko lajissa olemassa jotain henkilökohtaista pistevaatimusta tms. maakohtaisten edustuspaikkojen sijaan? En ole aktiivinen lajin seuraaja isompien kisojen ulkopuolella, siksi valintajärjestelmä on epäselvä.
- 5.tulppi
No putoaminen varmisti ainakin sen, että olympiapaikan saaminen on enää mahdollista ensi syksyn Obersdorfin kilpailussa, missä jaetaan jäljellä olevat 6 edustuspaikkaa. Nähtävästi sijoittuminen MM-kisoissa 24 joukkoon olisi tuonut Suomelle maapaikan olympiakisoihin. Näin ei nyt käynyt, kun luistelutasomme on pudonnut pohjimutiin, kun ei olla onnistuttu sukupolvenvaihdoksessa.
Käytännössä Suomen edustuspaikka on siitä kiinni onko Kiira terveenä syksyllä. Toivottavasti on sillä en usko, että kukaan mukaan onnistuu edustuspaikkaa saamaan.
- fellow2
Tuo Juulian hampaista kirjoittelu kyllä asiatonta. Hävettää erikoisasiantuntijan puolesta.
- Surullinen
Niin harmi että Vähämaa, Arponen, Otala, Nikoskinen, Keränen, Viiri ja Karvinen (ja monta muuta lahjakasta) lopettivat. Ja vielä samasta syystä. Siinä meni 90-luvun alun luistelutoivot. Toivottavasti tätä 90-luvun lopun uutta hyvää ikäluokkaa ei pilata samalla toiminnalla.
- ksjhsy
Jos on huippu-urheilija saa varmaan kestää että suorituksia arvostellaan, mutta miten joku voi olla niin pieni ihminen että arvostelee toisen ulkonäköä.. Uskaltaisiko kyseinen henkilö sanoa tota kommenttia ääneen, ja jos uskaltaa voi todeta että on todella ilkeä ihminen!
- Syy oli?
Mistä samasta syystä?
- Saanauttia
Syy oli? kirjoitti:
Mistä samasta syystä?
Ekaa kertaa lukemassa Luistelu-saitilla ja voi tota katkeruuden määrää.Antakaa vähän nuorille aikaa kehittyä ihmisenä että taito-luistelijana.Nämä kaksi asiaa ei tapahdu hetkessä.
- ei hampaaton
Ei hampailla luistella muistakaa se on jokaisen oma asia omat hampaansa- tyrmäävän kaunis tyttö Juulia ja vieläpä voitti ! Hienoa anna Juulia vaan niitten nakuttaa hampaista näytä ne niille :)
- 3ritti4tulppi
Julialta kolmoisritti Matiakselta nelostulppi EMissä niin ollaan kartalla.
- äxel
Kyllä laadukas kolmoisritti jo kummasti antaisi ohjelmalle uudenlaisen tason Juulian ohjelmaan. SM-kisoissa se oli jo aika lähellä onnistua. Sitten vaan seuraavaksi flipin ja lutzin kimppuun.
Matiaksella näyttää olevan tavanomaista enemmän poweria muihin suomalaisluistelijoihin verrattuna. Varmasti neloishyppy rutinoituu mutta samalla toivoisi myös kolmoisakselia hänen ohjelmistoon. Sen hypyn pitäisi olla peruskauraa EM kisoihin osallistuville luistelijoille, jotka kamppailevat pääsystä vapaaohjelmaan.- äxel
..no laimeaksipa taas jäi hyppyvalikoima taas. Esim. onnistunut kolmoisritti ilman vähennyksiä olisi tuonut paikan jo kymmenen joukossa, kun siitä jäätiin vaivaiset 1,5 pistettä. No kilpailu on ohi ja turha jossitella enää. Jonkin verran Turkkilalle on .tullut voimaa lisää mutta rohkeutta tarvittaisiin lisää hyppyihin. Muutenhan hänen luistelu on ihan mallikasta.
Ensi vuonna voikin olla mielenkiintoinen kilpailu EM-edustuspaikasta.
- suunnistaja jäällä
Juulia ja Mathias ovat EM kisoissa varmassa luuserin asemessa. Turha vongata jotain uusia elementtejä koska kumpikin on aikaa sitten sanonut osaavansa ne kunhan vain liitetään ohjelmaan.
Matti V jos jatkaa harjoittelua Suomessa voi sanoa kehitykselle Good by.
Taisi sittenkin DOI:ssa löytyä ne osaavimmat luistelijat tähtivalmentajista vaikka kaiken näköstä maajoukkue rääpälettä yritettiinkin pukata eteen päin.- äxel
No en tiedä mitä luistelijat ovat itse puhuneet. Minua ärsytti muutama vuosi sitten kun TV kommentaattori kertoi Julian hallitsevan muutkin kolmoishypyt, mutta ainakin kilpailusuorituksissa ei ole ollut mitään viitteitä tästä.
- EM-osasto
MattiV ei sitten mennytkään EM-kisoihin vaan loukkaantui. Valtter Virtanen lähtee.
- voi rähmän rähmä.
Ja kun just näytti et Matti V valloittaa maailman. Äsken opittu 3A olisi ollut helppoa kauraa niinku jo kaks vuotta sitten toitotettiin. Semmost se vaan on ett terveimmät urheilijat edustaa maata. Rehellistä tiedottamista pliis
Vade voi jälleen näyttää miks Suomel ei oo olympia paikkaa.
Onnea ja menestystä Missä ne nuoret lupaukset oon!!!!!!!!!- Foolin22
"Hyvässä kunnossa olleen suomalaisen kilpailuohjelmistossa oli mm. juuri opittu kolmoisaksel ja neloistulppi." Onko nähty kisassa yhtään näistä hypyistä?
Tiedottaminen huvittavaa.
- samaamieltä 77
Samaa mieltä. Hyppyä ei ole tehty ennen kun se on tehty kisassa. Harmi tietysti että Mathias loukkaantui.
- iso rähmä
Ei ollut Vadella 4T ei 3A vaikka osaa?? Ei tullut paikkaa vapariin . Ei hymyillyt ohjelman lopuksi, jään odottamaan mikä paikka nyt oli pipi! Selityksiä.
Miksi pitää olla itsestään selvyys että kisoihin lähetetään urheilija joka ei vastaa tasoa. - Hyvä Suomi
Nyt lapset rauhoittukaas vähän. Täällä nimimerkillä rääpiminen on aivan turhaa. Kannustakaa omianne, mutta muistakaa, että Suomi ei ole niin iso maa, että täältä putkahtelee mestareita jatkuvasti. Jos EM-kisoihin voisi osallistua vain mestarit, niin olisi aika tylsät ja lyhyet kisat seurata.
- iso rähmä
Dementikko tai sit joku firman impi. Lue se liiton juttu miss valmistuminen meni tosi hienosti eikä jännitä.Kukaan ei mist mestarist oo puhunu.Varmaan ikunen kakkonen. Ja lääketieteen joku, varmaan auttaa luistelus.
Tää jäbä varmaan lähetetään myös MM kisoihin, et onnea vaan - sportperson
Käsittämätöntä, että täällä huuhaapalstalla keskustelevat henkilöt, jotka vaikuttavat olevan, tai ovat olevinaan, sisäpiiriläisiä lajissa. Itse ensi kertaa tässä ketjussa (enkä Teidän lajin väkeä), ja muita ketjuja- oman ja omien lajieni- satunnaisesti seuranneena ihmetellyt tätä asiantuntemuksen määrää ja samoin niissä ketjuissa ihmetellyt, miksi tänne pitää tulla avautumaan. Tämähän on Suomen likaviemäri. Jota sitten oikeilla lajifoorumeilla mahat kippurassa naureskellaan.
Omien lajien asioita voi puida oikeasti ja rakentavasti lajien omilla foorumeilla.
Tämä some....:( Huhhuh... tai LOL!!) Että jotain menestynyttä urheilijaa tällätavalla...ttu mitä porukkaa. Oikeesti kukaan teistä (nyt tarkoituksella pienellä) ei ymmärrä kilpaurheilusta mitän. (tarkoituksella 1 äällä)- sportperseon
Ihanaa et avauduit. Miten löysit tänne. Mä oon jakanut lajitietoutta tääl vuosia. Johtuu varmaan siit etten oo koskaan löytänyt tän lajin viralisia sivuja! Missä ne on ja miten löytää??
Paskahan täälä viemärin pohjalla haisee mut varmaan siel jossain laitetaan parfymiä päälle ettei erota.
Miten ihmeessä sielä "oikeila" tiedetään mitä me "asiantuntijat" kirjoitamme?
LOL, WTF, LMAO, FFS ei meit kiinnosta koska me ollaan Suomalaisia
Kerro kuitenkin mielipiteesi koska aiempi kirjoituksesi ei sitä ilmaissut! - Hyvä urheilijat
sportperseon kirjoitti:
Ihanaa et avauduit. Miten löysit tänne. Mä oon jakanut lajitietoutta tääl vuosia. Johtuu varmaan siit etten oo koskaan löytänyt tän lajin viralisia sivuja! Missä ne on ja miten löytää??
Paskahan täälä viemärin pohjalla haisee mut varmaan siel jossain laitetaan parfymiä päälle ettei erota.
Miten ihmeessä sielä "oikeila" tiedetään mitä me "asiantuntijat" kirjoitamme?
LOL, WTF, LMAO, FFS ei meit kiinnosta koska me ollaan Suomalaisia
Kerro kuitenkin mielipiteesi koska aiempi kirjoituksesi ei sitä ilmaissut!Kateellista, katkeraa, myrkyllistä 'lajitietouden' jakamista. Ei varmaan tunnu mukavalta tuollainen olotila. Relaa. Toivotan tsemppiä kaikille urheilijoille!!! Toivottavasti he eivät kuitenkaan käy näillä sivuilla lukemassa yhtään mitään, suurin osa kommenteista ei ansaitse sitä.
- olotila
Hyvä urheilijat kirjoitti:
Kateellista, katkeraa, myrkyllistä 'lajitietouden' jakamista. Ei varmaan tunnu mukavalta tuollainen olotila. Relaa. Toivotan tsemppiä kaikille urheilijoille!!! Toivottavasti he eivät kuitenkaan käy näillä sivuilla lukemassa yhtään mitään, suurin osa kommenteista ei ansaitse sitä.
Aina löytyy näitä koti psykolokeja jotka tietää sen yhden oikean vastauksen.
Urheilu kun ei vaan satu olemaan pelkkää tsemppiä, tsemppiä.
Toisille kun annetaan siivet ja toisia sorsitaan, eikä se ole taidoista kiinni.
Avoimmuus on asia mikä puuttuu tästäkin lajista. - Hyvä urheilijat
olotila kirjoitti:
Aina löytyy näitä koti psykolokeja jotka tietää sen yhden oikean vastauksen.
Urheilu kun ei vaan satu olemaan pelkkää tsemppiä, tsemppiä.
Toisille kun annetaan siivet ja toisia sorsitaan, eikä se ole taidoista kiinni.
Avoimmuus on asia mikä puuttuu tästäkin lajista.Kateellista ja katkeraa kuten jo totesin. Mieluummin tsemppaan kuin arvostelen ja menen henkilökohtaisuuksiin. Eikä niitä siipiä kenellekään anneta muuta kuin joulunäytöksissä. Kyllä ne pitää itse hankkia kovalla työllä.
- erikoisasiantuntija
Liiton pitää varmaan päättää halutaanko tuntikausia tuunattuja,meikattuja,valkaistuja 140 p. luistelijoita vai halutaanko 200 p. luistelijoita jotka laittavat kaikkensa peliin jotta menestyvät.
Liiton ja Ylen selostaja AL Uotila älä viitsi nolata koko lajia taas tuolla jatkuvalla Kostner markkinoinnilla,kaikki alkaa olla jo kyllästyneitä. Miksi 15-vuotiaan pitäisi näyttää joltain 25-vuotiaalta, hävettää toi suojatyöpaikka akka. Hiukset ponnarille ja jäälle tekemään 200 p. suoritus vai mitä liitto ? - idukka1
ja se pikku tipu ,balleriina estää muiden lahjakkaiden luistelijoiden menestyksen..
- hymyissä suin jäälle
Miksi taitoluistelijat ovat näin narsistisia? Kyräilyä ja muuta haukkua? Ottakaapa oppia lumilautailijoista . Unohtakaa jo prinsessaleikit ja vertailu! Jokainen kisaa omiaan! Tuskin on velkaa teillekään !
- assf
Lautailijoiden esimerkkiä voisi seurata moni muukin urheilija. Lautapuolella vaikuttaisi olevan asenne kaiken parhaiten kohdillaan. Taitoluistelupuolella tilanne ei ole todellakaan pahimmasta päästä, mutta aina on vara parantaa.
- Anonyymi
Sieltä se mitali tuli...😂
- Anonyymi
Ompa huvittavaa lukea näitä keskusteluja sen jälkeen kun taitava, ihana, upea ja hurmaavan kaunis Juulia on ottanut Matthiaksen kanssa EM-Pronssia. Juulia näytti näin monille epäilijöille täällä, mutta mitä tärkeintä itselleen mihin pystyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828