mittailua?
On tietenkin ihmisiä jotka eivät ole asialla ikinä leijuneet, vaikka olisivatkin saaneet älykkyystestistä yli 150.
Myönnän itsekin joskus kertoneeni tulokseni vain koska tunsin siitä ylpeyttä. Tämä tuntuu olevan kovin yleistä.
On tietenkin ihmisiä jotka eivät ole asialla ikinä leijuneet, vaikka olisivatkin saaneet älykkyystestistä yli 150.
Myönnän itsekin joskus kertoneeni tulokseni vain koska tunsin siitä ylpeyttä. Tämä tuntuu olevan kovin yleistä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oman älykkyden ottaminen puheeksi on melko varma keino tappaa keskustelu ainakin siltä erää. Kyse tuntuu olevan nimenomaan älykkyysosamäärästä, sillä "lahjakkuudesta" puhuminen on yleisesti vielä ihan okei, omastaankin. Älykkyys saa siis heijastua ihmisen olemuksesta ja teoista, mutta sitä ei saa sanoa ääneen.
Ehkäpä erään tunnetun älykkyysasiaa ajavan tahon kannattaisi selventää älykkyyden käsitettä suurelle yleisölle nykyistä avoimemmin, koska kyseessä on pohjimmiltaan vain eräs ihmisen perusominaisuuksista, jota voidaan siis mitatakin jotenkin. Älykkyyden rinnastus vaikkapa ihmiskehon pituuteen selventää asiaa. Ihmiset ovat aikuisina keskimäärin tietyn mittaisia. Selvästi keskivertoa pidemmät ja lyhyemmät ihmiset erottuvat joukosta, eikä asiassa ole kai mitään mystistä.
Minä olen Mensan jäsen, mutta en ole kertonut sitä juuri kenellekään, siis omalla nimelläni.
Kyllähän ihmisellä on muitakin ominaisuuksia kuin älykkyys, vaikkakin se on sellainen ominaisuus, jota itse katson ensisijaisesti. Minkä sille nyt voi, että sitä helpommin luottaa ihmiseen, jonka kokee olevan samalla aallonpituudella? Sama aallonpituus=älykkyys.
Toki osa ihmisistä on ylpeitä omasta ulkonäöstään, omaisuudestaan tai vaikka perhetaustastaan. Itse en julkisesti kerro mistään osaamisistani, koska se herättää jopa perheen sisällä kateutta. Olen nimittäin siskoista ainoa, joka on perinyt matemaattis-loogisen ajattelun, minkä takia pärjään parhaiten Mensan tyylisissä testeissä.
Oma poikaystäväni ei ole matemaattis-loogisesti lahjakas, vaan ennemmänkin sellainen tunnetason järkeilijä, joka myös jaksaa minua paremmin tehdä rutiinia.
Itse nauraisin pystyyn ihmisen, joka ensisijaisesti kertoisi oman älykkyysosamääränsä. Minusta se lähinnä kuvastaa omaa epävarmuuttaan, vaikkakin älykkyys on minusta erittäin ihailtava ominaisuus.
Ihailkaamme ja luottakaamme siis älykkäisiin ihmisiin! Fakta rules! Fiktio on sooouuu last season.