Leikkikoulussa ilmastoleikkejä, ja sitten siirtyminen ilmastonuorisoon koska heidän vanhempansa eivät voineet vastustaa.
Al Goren lapset eivät valinneet ”isäänsä” itse. Sen tekivät heidän vanhempansa, jotka eivät halunneet tai voineet vastustaa ilmastodiktaattoria. Tämä sukupolvi ei ollut parempi tai huonompi kuin aiemmat tai myöhemmät sukupolvet. Sillä oli vain enemmän kestettävänään.
Osalle nuorisosta tulee jäämään ikuisia traumoja!
10-vuotiaana Jungvolkiin, 14-vuotiaana Hitler Jugendiin, sitten puolueen jäseneksi, työpalveluun ja myöhemmin sotilaaksi Wehrmachtin riveihin tai sairaanhoitajattareksi kenttäsairaalaan. Vuosien manipulaatiokierteen tuloksena syntyi elinikäisiä traumoja.
Osa nuorista lähti mukaan ajautumalla, toiset vastuuntunnon tai isänmaallisuuden vuoksi. Mutta kaikki eivät lähteneet ollenkaan, vaan he pysyttäytyivät erossa koko järjestelmästä.
Guido Knoppin kirja on ensimmäinen yhteenveto nuorison kohtalosta natsi-Saksassa. Knopp näyttää, kuinka Hitler kietoi nuorison valtaansa. Sadat mukana olleet kuvailevat, kuinka natsikoneisto imaisi heidät syövereihinsä, kasvatti heitä, lähetti heidät sotaan ja vaati uhrinsa.
Professori Guido Knopp (s. 1948) työskenteli opintojensa jälkeen Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Welt am Sonntag -lehden toimittajana. Vuodesta 1984 hän on toiminut Saksan yleisradioyhtiö ZDF:n historiatoimituksen päällikkönä, ja hänen dokumenttinsa ovat voittaneet monia palkintoja sekä Saksassa että ulkomailla, muun muassa Saksan televisiopalkinnon (Der deutsche Fernsehpreis) sekä Venetsian Kultaisen leijonan. Dokumenttielokuviensa ohella Knopp on Saksan menestyneimpiä tietokirjailijoita.
Knoppin kirja on terveellistä luettavaa siinäkin mielessä, että kansallissosialistisessa aivopesussa näkyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä oman aikamme ilmiöihin. Käsitteet vain ovat vaihtuneet. -RK, Kauhajoen Kunnallislehti

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.