Kolkko ja tarkoitukseton.

Siinä kaksi Adjektiivia kuvaamaan miltä näyttää kehitysoppi minun silmissäni. joku ehkä sanoo, ettei sillä ole merkitystä, miltä se minusta näyttää - sitten saattaa tulla selitystä, että Evoluutio on niin ja niin suuri "mylly" että yksi pieni ihminen ei siinä tuntemuksineen paljon merkitse. Ei varmasti merkitsekään - evoluutionäkemyksen valossa. Mutta, on kuitenkin olemassa ihmisen oman minuuden tunto, joka sellaisenaan kertoo, että ihmisyksilö (jokainen yksilö Aadamista alkaen) on erityinen kokonaisuus luomakunassa - kaipauksineen ja tuntemuksineen.

Kolkko ja tarkoitukseton.

Miksi kolkko? minun mielestäni yltiöpäinen kilpailu - ilman rakkautta totuuteen - on kolkkoa, koska se esittelee pelistätipauttajan kylmää matematiikkaa; ei sellaisessa voi olla ihmisen sisältä kumpuavaan kaipaukseen tarttuvaa magneettisuutta - päinvastoin, tuollaisen hyytävyyden on hyljittävä ihmissielun luonnollista tarvetta löytää rakkautta. Evoluutio-oppi ei näyttäydy rakkauden teorianana. Siksi ainakaan minä en sitä voi nähdä elämäni perustana. En pidä kilpailusta. En pidä heikomman lyömisestä peliareenalta. Pidän ihmisten keskisestä ystävyydestä ja uhrautuvaisesta palvelusta - siitä rakentuu paratiisimainen onni ja olotila; sellaista ihminen on tulossa todistamaan; ja sitähän jokainen kaipaakin (tai on ainakin joskus kaivannut, ennekuin jotain on pahasti mennyt rikki sisäisessä maailmassa). ei siis kilpailua - ei ainakaan tännepäin.

Tarkoitukseton.

Tarkoituksettomuus on sananmukaisesti juuri sitä, mitä tuohon sanaan jo itseensä sisältyy. Evoluutionäkemys - edelläesittämieni,( unohdettujen, mutta sitäkin tärkeämpien) seikkojen takia saa tuon tylyn nimikkeen, koska, jos vahvemman oikeus heikomman syrjäyttämiseen on se "jutun juuri" niin mitä muuta siitä voi seurata kuin kokonaan tarkoitukseton näköala olemmassololle. En minä ainkaan näe mitään muuta tässä kaavaelmassa. Näettekö te? Minusta, edellen, kannattaisi ottaa Genesis vakavasti - koska se (usein ja monen kohdalla hiljentynyt) todellisen rakkauden kaipuu ihmisyyden hengellisessä ytimessä suorastaan vaatii näkemään luodun ihmisminän tarpeen ja samalla todistaa yksinkertaisen, kertakaikkisen luomisen tapahtuneeksi. Me kuljemme yhtä tietä toisen tien sijasta - ihmiskuntana. Rappeutumisen tie on tämä paratiisista alkanut kohtalokas haarautuma.