Katse tulevaisuuteen?

Vallitsevan ajattelutavan mukaan kausaalisuus tuottaa sen, että havainto suuntautuu pääasiassa menneeseen. Nykyisyys olisi siis menneisyydessä tehtyjen syiden seuraus ja tulevaisuus (päämäärä) olisi nykyisyydessä aiheutettujen syiden seuraus. Tuollaista näkökulmaa pidetään luonnollisena ja siksi siitä on vaikea luopua.

Päinvastaisessa, eli päämäärähakuisessa näkökulmassa nykyisyyden katsotaan selittyvän tulevaisuudesta käsin. Tulevaisuuteen katsominen edellyttää näin tavoitteiden asettamista ja niiden saavuttamista. Tämä on kuitenkin usein helpommin sanottu kuin tehty. Tavoitteisiin ei aina päästä, tai ne ovat ajan kuluessa muuttuneet uusiin tavoitteisiin. Tällöin olemme uuden ongelman edessä; pitäisikö meidän pysyä alkuperäisessä päämääräsuunnitelmassa, jolloin katse on menneisyydessä, vai seurata uusia päämääriä? Jos valitsemme jälkimmäisen, niin mikä takaa, ettei sekin kohta muutu uudeksi päämääräksi? Seurauksena saattaa olla loputon päämäärien ketju, jolloin tavoitteet karkaavat aina vaan kauemmas.

Päinvastoin. Menneisyys unohtuu liian nopeasti eikä virheistä siksi koskaan opita.

Ongelma ei ole siinä että katsomme historiaan. Enemmänkin siinä että toistamme historiaa oppimatta siitä. Eihän historia itseään toista vaan me tyhmät ihmiset itse toistamme historiaa. "Kaikki perustuu menneisyydessä tapahtuneisiin asioihin ja sääntöihin mitkä eivät perustu tieteellisesti todettuihin faktoihin." Kuinka voimme nyttenkään tietää mikä on faktaa? Kuten kerroit kaikki perustuu menneisyyden sääntöihin/sopimuksiin, mutta eikö se tarkoita että nykyaikaiset faktakin on tehty menneisyyden sääntöjen pohjalta, jonka takia jos menneisyyden sopimukset on ollut vääriä niin myös nykyiset faktatkin on vääriä. Jos siis hylkäämme menneisyyden opit, emme voi silti vaihtaa oppeja nykyfaktoihin, jotka pohjautuvat menneisyyden oppeihin.

Ihminen elää menneisyytensä vankina, ja toimii menneisyydestä käsin josta hän luo tulevaisuuden
Itseluomansa psykologisen ajan takia, hän ei voi elää nykyhetkessä joka on ajaton
KUN reagoimme nykyhetkessä menneisyydessä elävä mielemme sisältö muuttaa sen menneisyydeksi, emmekä kohtaa ajatonta nykyhetkeä
Jos kuitenkin ymmärtäisimme sen miten olemme joutuneet ajan vangiksi, niin reagoidessamme nykyhetkessä tuo itse luomamme psykologinen aika päättyy, ja mieli vapautuu
ajasta
Kun tuo on tapahtunut, niin alkavat ajatuksemme kumpuamaan ajattomasta nykyhetkestä, ja samalla päättyy tuon menneisyydemme perimän aiheuttamat kärsimykset ja tuskat, koska niiden luoja ego sielu on kuoleutunut pois.

Kun tuo tapahtuu, niin elämä on jokapäiväistä kuolemista eiliselle, ja sen muuttamista, josta ilmaantuu uusi ihminen,
kuten feeliks lintu tuhkasta

Hyvä kysymys. Onko Kuussa vierasta sivilisaatiota? Entä Marsissa? Netistä voimme katsoa asiaa. Piilotteleeko Nasa jotain?.Entä miksi kuvat kuusta on niin heikkotasoisia . Tarkoituksellako. Mitä ihminen pelkää ,vai pelkääkö.