Minulla oli vuosia ystävätär. Tutustuimme työn merkeissä, mutta tiemme erosivat. Tapasimme taas ja ryhdyimme pitämään yhteyttä. Tapailimme ja mailailimme silloin tällöin lähinnä keskustelujen ja viattoman pikkuflirtin merkeissä. Yhden kerran eksyttiin sänkyynkin, minkä jälkeen otettiin reilusti etäisyyttä - olenhan naimisissa ja hänkin oli (tosin erosi myöhemmin).
Hän löysi uuden miehen ja olin iloinen ystävättäreni puolesta. Tapailimme silloin tällöin lähinnä lounastellen. Muutimme eri kaupunkeihin pois kaupungista, jossa olimme asuneet. Kuitenkin ystävättärelläni alkoi mennä parisuhteessaan huonosti ja omassa parisuhteessani meni samoihin aikoihin huonosti. Ystävättäreni antoi myös ymmärtää, että toivoisi olevansa puolisoni. Noin vuosi sitten päädyimme eräällä työmatkallani jälleen sänkyyn illallisen päätteeksi. Seuraava yö oli taivaallinen. Pari päivää myöhemmin nainen ilmoitti anteeksi pyytäen, ettei enää voi pitää minuun yhteyttä, koska pelkää minun vaarantavan avosuhteensa. Minulle yhteyksien katkaisu oli kova pala, sillä nainen oli kyllä ollut kovin aktiivinen siinä, etti päätynyt yöksi kotiinsa, vaan minun luokseni. Minä olin mielestäni sinut jutun kanssa - ihana yö hyvän ystävän kanssa - ihana, huumaava rakastumisen tunne - mutta jälkikäteen surin kovin.
Pohdin jopa perheeni jättämistä - kuitenkin oma aviosuhteeni oli paranemaan päin - lapseni ovat minulle rakkaita ja minä heille - eikä kymmenen vuoden avioliittoakaan noin vain pussiin panna (totuuden nimissä olin aivan yhtä hullaantunut vaimooni tavattuani).
Kiehtovuudestaan ja viehättävyydestään huolimatta ystävättäreini on hieman epävakaa luonne - tuskin meillä ainakaan paremmin menisi kymmenen yhteisen vuoden jälkeen yhtä hyvin, kuin vaimoni kanssa nyt intohimoisen rakastumisen sulettua nykyiseksi intohimon osalta hieman väljähtyneeksi mutta sinällään hyväksi toveruudeksi ja arjan pyörittämiseksi. Lisäksi sivullisia uhreja olisi tullut liikaa (ystävättären avomies, vaimoni ja kolme lastani)...
Panostinkin talven ja kevään aikana kaikin keinoin avioliittooni, kun ystävättäreni otti loppukeväästä yhteyttä. Hän oli muuttanut erilleen avomiehestään, mutta kun kuuli minulla ja vaimollani menevän paremmin, hän ei halunnut tavata. Sähköposteja olemme silloin tällöin vaihdelleet, tiedän hänen nyt yrittävän jo rakentaa uutta suhdetta.
Avioliitossani minulla tuntuisi menevän taas suht hyvin. Kuitenkin yhdessä viettämämme yö ja ystävättäreni toive parisuhteesta kanssani pyörii edelleen ja jopa kiihtyen mielessäni. Toivoisin, että voisin vain lakaista ajatukset ystävättärestäni maton alle. Kuinka kauan ikävää vielä kestää ? Miten päästä tästä tunteesta eroon ?
Hän löysi uuden miehen ja olin iloinen ystävättäreni puolesta. Tapailimme silloin tällöin lähinnä lounastellen. Muutimme eri kaupunkeihin pois kaupungista, jossa olimme asuneet. Kuitenkin ystävättärelläni alkoi mennä parisuhteessaan huonosti ja omassa parisuhteessani meni samoihin aikoihin huonosti. Ystävättäreni antoi myös ymmärtää, että toivoisi olevansa puolisoni. Noin vuosi sitten päädyimme eräällä työmatkallani jälleen sänkyyn illallisen päätteeksi. Seuraava yö oli taivaallinen. Pari päivää myöhemmin nainen ilmoitti anteeksi pyytäen, ettei enää voi pitää minuun yhteyttä, koska pelkää minun vaarantavan avosuhteensa. Minulle yhteyksien katkaisu oli kova pala, sillä nainen oli kyllä ollut kovin aktiivinen siinä, etti päätynyt yöksi kotiinsa, vaan minun luokseni. Minä olin mielestäni sinut jutun kanssa - ihana yö hyvän ystävän kanssa - ihana, huumaava rakastumisen tunne - mutta jälkikäteen surin kovin.
Pohdin jopa perheeni jättämistä - kuitenkin oma aviosuhteeni oli paranemaan päin - lapseni ovat minulle rakkaita ja minä heille - eikä kymmenen vuoden avioliittoakaan noin vain pussiin panna (totuuden nimissä olin aivan yhtä hullaantunut vaimooni tavattuani).
Kiehtovuudestaan ja viehättävyydestään huolimatta ystävättäreini on hieman epävakaa luonne - tuskin meillä ainakaan paremmin menisi kymmenen yhteisen vuoden jälkeen yhtä hyvin, kuin vaimoni kanssa nyt intohimoisen rakastumisen sulettua nykyiseksi intohimon osalta hieman väljähtyneeksi mutta sinällään hyväksi toveruudeksi ja arjan pyörittämiseksi. Lisäksi sivullisia uhreja olisi tullut liikaa (ystävättären avomies, vaimoni ja kolme lastani)...
Panostinkin talven ja kevään aikana kaikin keinoin avioliittooni, kun ystävättäreni otti loppukeväästä yhteyttä. Hän oli muuttanut erilleen avomiehestään, mutta kun kuuli minulla ja vaimollani menevän paremmin, hän ei halunnut tavata. Sähköposteja olemme silloin tällöin vaihdelleet, tiedän hänen nyt yrittävän jo rakentaa uutta suhdetta.
Avioliitossani minulla tuntuisi menevän taas suht hyvin. Kuitenkin yhdessä viettämämme yö ja ystävättäreni toive parisuhteesta kanssani pyörii edelleen ja jopa kiihtyen mielessäni. Toivoisin, että voisin vain lakaista ajatukset ystävättärestäni maton alle. Kuinka kauan ikävää vielä kestää ? Miten päästä tästä tunteesta eroon ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
..niin, että haikailet häntä, koska olet hänen kanssaan pettänyt ja tietynlainen syyllisyys tulisi sovitetuksi sillä, että olisit hänen kanssaan? Tuo nainen sitä paitsi kertomasi perusteella vaikuttaa hieman sellaiselta, joka vaikeuksien tullessa pettää (tosin teki todella fiksusti, kun ei halua nähdä sinua nyt). Näin hän tulisi siis suurella todennäköisyydellä tekemään aikanaan myös sinulle.
Toisin sanoen: jos sinulla on hyvä avioliitto, niin pysy siinä ja jatka sitä. Ei se vaihtamalla parane - tulee vaan lisäongelmia lasten huoltajuudesta ja asumisjärjestelyistä, puhumattakaan avioeron tuomasta pettymyksestä. Prosessi luultavasti tulisi olemaan rankka sinullekin ja katuisit sitä, että heittäisit hukkaan kaikki yhteiset muistot vaimosi kanssa, lastesi syntymät, perheen pienet arkiset omat jutut...Ja sen, että vaimosi on nähnyt huonot puolesi ja silti on kanssasi. Kehottaisin sinua siis jatkossakin keskittymään omaan vaimoosi ja muistamaan, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
En usko, että haikailu perustuu sinällään syyllisyyden sovitukseen. Minulla on ollut yksi rinnakkaissuhde, joka hiipui pois ja muutama satunnainen syrjähyppy joskus ja nämä ovat menneet ohi pienellä häpeän tunteella ja unohtuivat sitten. Nyt muistelen niitä lähinnä hymähdellen. Tunnetasolla nämä kuitenkaan eivät olleet kovin intensiivisiä minun osaltani toisin, kuin suhde mainitsemaani ystävättäreen.
Muuten taidat kyllä olla oikeassa mitä tulee ystävättäreeni. Minusta tuntuu, että hänen tragediansa on, että jossain vaiheessa, kun suhteen alkuhuuma häviää ja kuva kumppanista alkaa muuttua realistisemmaksi,hän ei kestäkään sitä. Kun vikoja ja ongelmia etsimällä etsii, niin kyllähän niitä löytyy (ja jos ihmeen kaupalla ei löytyisi, niin olisi ainakin inhottavan täydellinen). Totuuden nimissä uskon, että näin tulisi käymään parin-kolmen euforiantäyteisen vuoden jälkeen minunkin suhteeni. Toisaalta ystävättäreni kertoo, ettei ole juuri koskaan ollut yksinkään. Eli kiteytettynä: Yksin ei pärjätä, mutta todellinen läheisyyskin pelottaa -> tuloksena melko epävakaa elämä. Ehkä epärealistinen fantasiani olisi jotenkin "pelastaa" tämä sinällään viehättävä ystävättäreni...
Pidän kuitenkin itseäni realistina. Minulla on loppujen lopuksi kymmenvuotiseksi ihan hyvä avioliitto ja sitä aion jatkaa. En minä (todellisuudessa) usko, että vaihtamalla minulla olisi näin pitkän ajan kuluttua kenenkään muunkaan kanssa kovin paljon parempaa - siinä lienet oikeassa. Olenkin yrittänyt keskittyä taas perheeseeni ja vaimooni - toivottavasti onnistuu - joskus vain tulee se typerä halu näykkäistä aidanseipäiden välistä - vain että voisi varmistaa, että kyllä, kyllä se kotilaitumen ruoho edelleen parasta kuitenkin on.