kuinka suuri?

Mikä on voimakkuudeltaan suurin mahdollinen maanjäristys, jos unohdetaan meteoriittien aiheuttamat iskut. Onko edes teoriassa mahdollista ylittää 10 richterin asteikolla?
4222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tässä pari asiaa, mitä muistelisin geofysiikan luennoilla kuulleeni. En kuitenkaan ole pääaineopiskelija ja luennoistakin on jo hieman aikaa, joten tähän kannattaa suhtautua varauksella.

1) Richterin asteikko saturoituu suurten maanjäristysten kohdalla eli suuret järistykset näyttävät pienemmiltä kuin ovatkaan. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että maanjäristyksiä mitataan tietyillä aallonpituuksilla ja suurten järistysten tuottamat aallot ovat tällä kaistalla melko samankaltaisia (huolimatta järistysten oikeista kokoeroista). Tämän takia nykyään suositellaan (ja ilmeisesti myös yleisesti käytetään) momenttimagnitudia, joka perustuu vapautuvaan energiaan.

2) Muistelisin kuulleeni, että periaatteessa on olemassa suurin mahdollinen magnitudi. Tämä johtunee kai siitä, että vahvimmallakin kivellä on murtumispisteensä. Murtumispiste riippunee ympäröivistä oloista eli periaatteessa eri planeetoilla voi olla eri suuruiset maksimijäristykset.

-> Sanoisin, että Richterin asteikolla ei koskaan päästä 10 magnitudin järistykseen. Momenttimagnitudin kohdalla se saattaa olla mahdollista (maapallon oloissa), mutta veikkaisin (ei-valistunut arvaus) sen olevan aika epätodennäköistä.

Tämä oli siis vain laiskan sivuaineopiskelijan arvaus. Toivottavasti joku muu osaa sanoa valistuneemman arvion. :)

Äänestä

Höh ... maksimi tietysti on täysi kymppi avoimella Richterin asteikolla, niinkuin lyyrikko meille on kertonut!

... paitsi että Richterin asteikko on todellakin _avoin_ eli se ei lopu kymppiin. Yli 10:n järistykset ovat täysin mahdollisia, ylärajaa ei periaatteessa ole, se on _avoin_.

Äänestä

Maanjäristyksen voisi aiheuttaa vaikkapa asteroidin törmäys ja ylärajaa ei silloin ole.

Äänestä

Pohdiskellaan tilannetta kolmen suurimman valaistuksessa.

Se viimeisin "tosi iso" megathrust oli 2004 sumatralainen.
viiden kuukauden laskemisien jälkeen voimakkuudeksi varmistui:
>>Science-tiedelehdessä julkistetun kalifornialaisen Berkeleyn yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 9,15 richteriä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riiparaapa kirjoitti:

Mikä on voimakkuudeltaan suurin mahdollinen maanjäristys, jos unohdetaan meteoriittien aiheuttamat iskut. Onko edes teoriassa mahdollista ylittää 10 richterin asteikolla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu