neuvoja ja näkemyksiä kaipailen

Elikäs olemme vajaa pari vuotta yhdessä ollut pariskunta. Minä 31v ja nainen 23v, josta virallisesti yhdessä asuttu vajaa vuosi. Suhteemme on ollut mielestäni hyvä lukuun ottamatta kahta viime kuukautta. Silloin oli riita jossa kyllä häntä loukkasin. Olen pyytänyt anteeksi ja ymmärsin saavanikin. Tämä jäi kuitenkin kalvamaan avokkiani niin paljon että nyt tilanne on kärjistynyt jo asumuseron partaalle. Lisäksi nyt kun olemme puhuneet asioista on paljastunut että hänen mieleensä on kehittynyt erikoisia kuvitelmia ainakin minun mielestäni. Muutama esimerkki: Olisin kieltänyt häntä harrastamasta. Tämä ei pidä paikkaansa. Olen kyllä kerran sanonut että voisit olla joskus kotonakin, mutta tällä en tarkoittanut oikein mitään kunhan vaan heitin sen ajatuksen sitä enempää miettimättä. Olisin muka mustasukkainen vaikka ajasta jonka hän viettää esim äitinsä kanssa. Tämäkään ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Luotan häneen täysin enkä ole hänen menojaan tai tekemisiään tarkkailut millään muotoa. Sitten suosikkini eli joskus jos olin jonkun jäljen imaissut hänen kaulaansa niin saatoin laskea siitä leikkiä että jaahas kukas isosuu tuon on tehnyt. Tämä oli pelkkää huumoria jonka luulin hänenkin ymmärtävän, mutta ei se kai sitten niin mennytkään. Mistään hän ei ole puhunut minulle ollenkaan ja nyt tulee kauhea määrä väärinkäsityksiä ynnä muuta. Sanoo kyllä välittävänsä/rakastavansa eikä kuulemma ole muitakaan, mutta pelkää että tilanne ei korjautuisi vaan menisi huonommaksi ja kannattaisi erota nyt kun on suhteesta hyviä muistoja. Mulla ei mene jakeluun tälläinen ajattelutapa. Itse taas uskon asioden muuttuvan parempaan, koska enhän ole edes tiennut tälläsistä huolista kun ei mitään ole puhunut. Tämä viimeinen kaksi kuukautta on myös saanut hänen seksuaaliset halunsa lukkoon. Siitäkään ei ole puhunut ennenkuin nyt. Sanoin että lyödään seksi jäihin niin ei tarvitse siitä stressata, koska sekin oli yhtenä syynä tähän ero haluun. Lisäksi kertoi kokevansa toisinaan jotain pelkoa. En oikein tiedä mitä sillä tarkoitti, kun en ole ollut väkivaltainen tai uhkaava. Toki olen muutaman kerran ääntä korottanut, mutta ei muuta.
Tosiaan vielä kaksi kuukautta sitten suhde voi hyvin ja oli yhteiset tavoitteet (lapset,omistusasunto yms.). Haluasin korjata tilanteen, koska aidosti häntä rakastan. Alkaa vaan tuntumaan siltä ettei hän enää edes halua vaan koittaa keksiä tekosyitä toisensa perään mihin vedota.
Teksti saattoi olla vähän sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin...
10131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kuulostaa vähän mun entiseltä suhteelta.

mäkin huomasin edellisessä suhteessa että noilla nuorilla naisilla on tosi huono itsetunto. kuulostaa meinaan just samalta kun kaivellaan monta vuotta vanhoja riitoja aina uudelleen esiin.

mulla oli olo, että hän nyt kokoajan HALUAA ymmärtää kaikki väärin, että pääsee jostain motkottamaan ja suuttumaan. en havainnut tässä mitään logiikan häivää. vaikka puhuimmekkin paljon kaikesta, niin musta oli tämä kummallista, että pitäiskö mun nyt pitää turpani AINA kiinni kun otetaan ihan tavallisista asioista puhumisesta niin joku herne nenään.

eli kyllä ajattelmimme asioista IHAN eri tavalla.

jossain vaiheessa mä kyllästyin tuohon minusta hieman "pentumaiseen" leikkimiseen ja näytin hänelle miltä se musta tuntuu et suututaan ihan ihme asioista ilman syytä. tästä hän oppikin hieman ja tuo käytös vähentyi, mutta aina riitojen yhteydessä silti jaksoi kaivaa vanhoja asioita jotka olivat jo mun puolesta selvitetty!

veikkaisin syyksi huonoa itsetuntoa. siihen kun ei oikein voi toinen vaikuttaa, ei se parisuhde saa olla pelkkää toisen egon pönkittämistä!

eron huomasi nyt kun tapailee about oman ikäistä naista, niin ompa kaikki 100x rennompaa kun noitten nuorien naisten kanssa kun toinen tuntuu jopa normaalilta ihmiseltä, eikä miltään avaruusoliolta, jonka tominnassa ei ole mitään logiikkaa!

Äänestä

Veikkaanpa, että naisesi on vain jostain syystä päättänyt hankkiutua sinusta eroon. Syytä tai logiikkaa sinäänsä on vähän turha etsiä, sillä sitä ei välttämättä ole.
Liekö saanut huomiota vastakkaiselta sukupuolelta, että oma pää on mennyt sekaisin ja se kuvittelee saavuttavansa jotain parempaa kuin sinut. Valitettavasti tuo taitaa olla aika yleistä käytöstä naisissa, ei nähdä asioita omaa napaa pidemmälle.

Äänestä

Toi kuulostikin aivan samalta kun tätä suhdetta edeltävä juttu. Siitä sen enempää. Tässä ei siitä ole kyse että hän käyttäytyisi kuin teini. Eikä myöskään kaivele vanhoja asioita yhtään sen enempää kuin itse teen.
Ihmettelen vaan sitä ajatusmallia miksi suhde pitää lopettaa siinä vaiheessa kun on vielä paaaljon hyvää jäljellä. Vaikka tässä on nyt lähiaikoina ollut muutama riita ja paljon väärin käsityksiä, johtuen puhumattomuudesta niin mielestäni niistä pitäisi nimenomaan nyt oppia välttääksemme ne jatkossa.
Millä ihmeellä saisin valettua häneen uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja ettei pelkäisi niin paljon asioiden lipumista huonompaan suuntaan. Pariterapiaako pitäisi ehdottaa?? Mun mielestä siihen ei ole tarvetta ei nää asiat niin huonolla tolalla nimenomaan mun mielestä ole.
Aluksi halusi suoraan erota, mutta se muutui seuraavana päivänä siihen että haluaakin harkita. Nyt on kohta pari viikkoa harkinnu ja tuntuu vähän joka toinen päivä olevan kallellaan toiseen suuntaan.
Olen kyllä itse puhumalla saanut hänet yleensä edes harkitseen. Tiedä sitten onko se vaan hänelle niin hankalaa saada sanottua, ettei enää halua kanssani olla vai mistä tässä on loppujaan kyse. Ahdistellakkaan en liikaa viitsisi...

Äänestä

Jos suhteen haluat säilyttää, paras veto olisi heittäytyä jääpalaksi ja heittää lisää vettä myllyyn: "Erotaan sitten".

Nyt naisesi näkee, että hänellä on valta ja kyykyttää sinua varmasti viimeiseen hengenvetoosi saakka. Valta ja nainen tuppaa olemaan vähän huono yhdistelmä.
Mullekin on sattunut pari näitä hieman heikompia naisia kumppaniksi saakka.
Osasi ei ole häävi. Tsemppiä!

Äänestä

Onhan toikin käyny mielessä ei tässä nyt ihan nöösejä olla. Ei vaan niin sanotusti palleissa ole koko riittänyt..sitäpaitsi toihan olis vähän likasta peliä suurella panoksella. Kyllä tälläset asiat täytyisi pystyä rehellisesti ratkaisemaan..

Äänestä

Saako kysyä sen tärkeimmän: Millä tavalla loukkasit häntä, sillä on kuitenkin tässä asia se suurin merkitys.

Äänestä
  • *asiassa

    Äänestä

Tässä vaiheessa tosin nainen taitaa olla jo päätöksensä tehnyt ja etsii vain oikeutusta suhteen päättämiseen, jotta näyttää muiden silmissä hyvälle? Sanoi rakastavasi häntä, mutta rakastaako hän oikeasti sinua? Sekin voi joillekin olla syy suhteeseen, että muut pitävät häntä niin "normaalina". Totuus voi olla toista.
Tälläisessä suhteessa homma päätyy usein toisen henkiseen murskaamiseen.

Äänestä

No sen verran voi sanoa, että ihmisarvoa alentavasti liian rajusti sanoin hänen teostaan joka oli tapahtunut ennen minua. Eli se ei edes kuulu minulle, mutta tulipahan sanottua kun asia häiritsi mua. Tästä tilanteesta tältä osin saan syyttää ihan itteeni.
Pyysin anteeksi ja kadun mitä sanoin, mutta sille ei voi enään mitään.
Siltähän se vähän rupeaa tuntumaan että homma on pistettä vaille valmis. Kyllä hän ainakin rakasti, mutta rakastaako enään on paha sanoa varmaksi.

Äänestä
  • Taisit vain hänelle sanoa totuuden hänestä;)
    Sen takia oon sulle kirjoitellut, kun tälläiset tapaukset aina tuntuu noudattavan tiettyä
    kaavaa. Kuulostaako tää keskustelu tutulta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11237916 .

    Alkaako kaikki käymään järkeen, jos koko suhde onkin ollut jotain sairasta teatteria, jossa olet ollut sivuosassa ja pääosaa näyttelee naisesi?

    Todellisuudessa SINÄ olet varmasti hyvä ja rakastava kumppani kelle tahansa, turhaan syyllistät itseäsi kaikesta. Ainut virheesi todennäköisesti on se, että olet mennyt pikkaisen pieleen kumppanin valinnassa.Ole ensi kerralla tarkempi.

    Totta kai nää mun kaikki puheet ovat vain aavistus sun tilanteesta ja saatan olla väärässäkin.
    Oli miten oli, todellinen rakkaus ei ole sellaista, joka vain häipyy yks kaks parin kuukauden sisään. Kaikki muu saa mennä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mörkö kirjoitti:

Elikäs olemme vajaa pari vuotta yhdessä ollut pariskunta. Minä 31v ja nainen 23v, josta virallisesti yhdessä asuttu vajaa vuosi. Suhteemme on ollut mielestäni hyvä lukuun ottamatta kahta viime kuukautta. Silloin oli riita jossa kyllä häntä loukkasin. Olen pyytänyt anteeksi ja ymmärsin saavanikin. Tämä jäi kuitenkin kalvamaan avokkiani niin paljon että nyt tilanne on kärjistynyt jo asumuseron partaalle. Lisäksi nyt kun olemme puhuneet asioista on paljastunut että hänen mieleensä on kehittynyt erikoisia kuvitelmia ainakin minun mielestäni. Muutama esimerkki: Olisin kieltänyt häntä harrastamasta. Tämä ei pidä paikkaansa. Olen kyllä kerran sanonut että voisit olla joskus kotonakin, mutta tällä en tarkoittanut oikein mitään kunhan vaan heitin sen ajatuksen sitä enempää miettimättä. Olisin muka mustasukkainen vaikka ajasta jonka hän viettää esim äitinsä kanssa. Tämäkään ei pidä paikkaansa alkuunkaan. Luotan häneen täysin enkä ole hänen menojaan tai tekemisiään tarkkailut millään muotoa. Sitten suosikkini eli joskus jos olin jonkun jäljen imaissut hänen kaulaansa niin saatoin laskea siitä leikkiä että jaahas kukas isosuu tuon on tehnyt. Tämä oli pelkkää huumoria jonka luulin hänenkin ymmärtävän, mutta ei se kai sitten niin mennytkään. Mistään hän ei ole puhunut minulle ollenkaan ja nyt tulee kauhea määrä väärinkäsityksiä ynnä muuta. Sanoo kyllä välittävänsä/rakastavansa eikä kuulemma ole muitakaan, mutta pelkää että tilanne ei korjautuisi vaan menisi huonommaksi ja kannattaisi erota nyt kun on suhteesta hyviä muistoja. Mulla ei mene jakeluun tälläinen ajattelutapa. Itse taas uskon asioden muuttuvan parempaan, koska enhän ole edes tiennut tälläsistä huolista kun ei mitään ole puhunut. Tämä viimeinen kaksi kuukautta on myös saanut hänen seksuaaliset halunsa lukkoon. Siitäkään ei ole puhunut ennenkuin nyt. Sanoin että lyödään seksi jäihin niin ei tarvitse siitä stressata, koska sekin oli yhtenä syynä tähän ero haluun. Lisäksi kertoi kokevansa toisinaan jotain pelkoa. En oikein tiedä mitä sillä tarkoitti, kun en ole ollut väkivaltainen tai uhkaava. Toki olen muutaman kerran ääntä korottanut, mutta ei muuta.
Tosiaan vielä kaksi kuukautta sitten suhde voi hyvin ja oli yhteiset tavoitteet (lapset,omistusasunto yms.). Haluasin korjata tilanteen, koska aidosti häntä rakastan. Alkaa vaan tuntumaan siltä ettei hän enää edes halua vaan koittaa keksiä tekosyitä toisensa perään mihin vedota.
Teksti saattoi olla vähän sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu