Täällä on näkynyt monenmoisia vinkkejä laihdutukseen. No, totta on seuraava:
Ihminen laihtuu, kun hän kuluttaa enemmän kuin syö.
Sinänsä yksinkertaista, mutta tämän yhtälön toteuttaminen sekä käytännössä että pitkäjänteisesti onkin sitten vaikeampaa.
Lyhytjänteisesti kokolailla kaikki, niin laihat kuin lihavatkin yksittäisinä päivinä tai viikkoina toteuttavat tuota, eli toisinaan kuluttavat enemmän kuin syövät. Niin se vaan menee. Oli kuuri päällä tai ei.
Jotkut ovat sitä mieltä, että äärimmäinen kuri olisi tie onneen. No, annan heille seuraavan tehtävän: Osta tiimarista pari arkkia ruutupaperia, tehtävänä on kuulakärkikynällä täyttää ne arkit rasteilla, käyttäen aikaa kolme sekuntia / rasti. Yksi rasti jok'ikiseen ruutuun. Kaukanko jaksat? On muuten tosi surkea itsekuri jos et ainakaan vuotta tuota jaksa tehdä, vähintään kolme tuntia päivässä. Säälittävää...
Asia olisi harvinaisen yksinkertainen toteuttaa, mutta kuitenkin on niin, että harva tervejärkinen siinä onnistuu.
On helppo piirtää jokunen kymmenen rastia ruutupaperiin, ja myöskin on helppo viettää pari paastopäivää, tai vaikkapa muutaman päivän kuuri. Mutta liki mahdotonta sitä on jatkaa elämänsä loppuun asti. Vai? Mutta sitä kuitenkin ollaan tosissaan vaatimassa? Järkevää.
Niin se on painonhallinnassakin. Täällä on aika paljon äärikeinojen suosijoita. Toiset suosivat usean tunnin liikuntaa joka päivä ( eli niitä rasteja... jooojoo ), toiset taas nälkäkuuria. Ja sitten kuvitellaan että homma toimii jos vaan itsekuria on. No, siitä vaan rasteja täyttämään ja vaatimaan sitä kanssaihmisiltä... Vaikka tiedetään jo valmiiksi että näin edes tulos ei ole optimaalinen. Liian rankka laihdutus kun rikkoo paikat ja kuluttaa muutakin kuin läskiä, siinä missä ranteetkin kärsivät jos joka päivä piirtelee rasteja tuntitolkulla.
Eli tekee mitä tekee, niin sen pitää olla antoisaa. Rastien täyttäminen ruutupaperiin ei ainakaan pidemmän päälle sitä ole. Liikunta -- siinä pitää olla tavoitteellisutta, kuten myös kaikessa muussakin tekemisessä. Olen kyllä huomannut, että toiset näkevät sen jotenkin antoisana tai pakollisena puuskuttaa jok'ikinen päivä pitkin kaupungin katuja kuin zombi. No, mikäli siitä tykkää niin olkoot heille se sallittua. Itse en meinaa siihen ryhtyä, en sitä muilta vaadi, ja siitä huolimatta laihdun.
En myöskään meinaa kituttaa itseäni nälässä, koska se aiheuttaa liikaa ongelmia jokapäiväiseen elämään, liki kaikkeen. Siinä missä ylensyöminenkin -- mahavaivoja, lihoamista, väsymystä...
Miten tuota vyyhtiä olen pyrkinyt ratkaisemaan? Tekemällä asioita kohtuudella. Liikun siten, että siitä on enempi hyötyä kuin haittaa ja pyrin myöskin syömään samoin siten, että hyödyt ylittäisivät haitat. Kultainen keskitie. Täysilöperyys ei minulle toimi, muttei tuo ruutupaperijuttukaan... Jos on kova nälkä, niin ratkaisu on syöminen. Mikäli on lopenuupunut, ratkaisu on lepo. Mutta yksi pikku pointti -- toisinaan uupumiseen auttaakin liikunta. Nämä tilanteet pitää osata tunnistaa. Siinä on yksi haaste sekä noidankehä mihin on helppo pudota.
Summa summarum: Ei ole helppoa. Pitää löytää se oma elämän kultainen keskitie. Kuten elämään yleensä, tähän liittyy sekä huvia että velvollisuuksia. Onnea etsijöille.
Ihminen laihtuu, kun hän kuluttaa enemmän kuin syö.
Sinänsä yksinkertaista, mutta tämän yhtälön toteuttaminen sekä käytännössä että pitkäjänteisesti onkin sitten vaikeampaa.
Lyhytjänteisesti kokolailla kaikki, niin laihat kuin lihavatkin yksittäisinä päivinä tai viikkoina toteuttavat tuota, eli toisinaan kuluttavat enemmän kuin syövät. Niin se vaan menee. Oli kuuri päällä tai ei.
Jotkut ovat sitä mieltä, että äärimmäinen kuri olisi tie onneen. No, annan heille seuraavan tehtävän: Osta tiimarista pari arkkia ruutupaperia, tehtävänä on kuulakärkikynällä täyttää ne arkit rasteilla, käyttäen aikaa kolme sekuntia / rasti. Yksi rasti jok'ikiseen ruutuun. Kaukanko jaksat? On muuten tosi surkea itsekuri jos et ainakaan vuotta tuota jaksa tehdä, vähintään kolme tuntia päivässä. Säälittävää...
Asia olisi harvinaisen yksinkertainen toteuttaa, mutta kuitenkin on niin, että harva tervejärkinen siinä onnistuu.
On helppo piirtää jokunen kymmenen rastia ruutupaperiin, ja myöskin on helppo viettää pari paastopäivää, tai vaikkapa muutaman päivän kuuri. Mutta liki mahdotonta sitä on jatkaa elämänsä loppuun asti. Vai? Mutta sitä kuitenkin ollaan tosissaan vaatimassa? Järkevää.
Niin se on painonhallinnassakin. Täällä on aika paljon äärikeinojen suosijoita. Toiset suosivat usean tunnin liikuntaa joka päivä ( eli niitä rasteja... jooojoo ), toiset taas nälkäkuuria. Ja sitten kuvitellaan että homma toimii jos vaan itsekuria on. No, siitä vaan rasteja täyttämään ja vaatimaan sitä kanssaihmisiltä... Vaikka tiedetään jo valmiiksi että näin edes tulos ei ole optimaalinen. Liian rankka laihdutus kun rikkoo paikat ja kuluttaa muutakin kuin läskiä, siinä missä ranteetkin kärsivät jos joka päivä piirtelee rasteja tuntitolkulla.
Eli tekee mitä tekee, niin sen pitää olla antoisaa. Rastien täyttäminen ruutupaperiin ei ainakaan pidemmän päälle sitä ole. Liikunta -- siinä pitää olla tavoitteellisutta, kuten myös kaikessa muussakin tekemisessä. Olen kyllä huomannut, että toiset näkevät sen jotenkin antoisana tai pakollisena puuskuttaa jok'ikinen päivä pitkin kaupungin katuja kuin zombi. No, mikäli siitä tykkää niin olkoot heille se sallittua. Itse en meinaa siihen ryhtyä, en sitä muilta vaadi, ja siitä huolimatta laihdun.
En myöskään meinaa kituttaa itseäni nälässä, koska se aiheuttaa liikaa ongelmia jokapäiväiseen elämään, liki kaikkeen. Siinä missä ylensyöminenkin -- mahavaivoja, lihoamista, väsymystä...
Miten tuota vyyhtiä olen pyrkinyt ratkaisemaan? Tekemällä asioita kohtuudella. Liikun siten, että siitä on enempi hyötyä kuin haittaa ja pyrin myöskin syömään samoin siten, että hyödyt ylittäisivät haitat. Kultainen keskitie. Täysilöperyys ei minulle toimi, muttei tuo ruutupaperijuttukaan... Jos on kova nälkä, niin ratkaisu on syöminen. Mikäli on lopenuupunut, ratkaisu on lepo. Mutta yksi pikku pointti -- toisinaan uupumiseen auttaakin liikunta. Nämä tilanteet pitää osata tunnistaa. Siinä on yksi haaste sekä noidankehä mihin on helppo pudota.
Summa summarum: Ei ole helppoa. Pitää löytää se oma elämän kultainen keskitie. Kuten elämään yleensä, tähän liittyy sekä huvia että velvollisuuksia. Onnea etsijöille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
TL;DR
Osa kuule ihan oikeasti nauttii ulkoilusta, metsän tuoksusta, merimaisemista, lintujen laulusta, oksien rashtelusta ja lumen narinasta lenkkarin alla. Raittiista ilmasta, tilasta, ajatusten tuulettamisesta.
Et ilmeisesti ymmärtänyt mitä koitin sanoa, eli toistettakoot: Kohtuus kaikessa. Perustele ihmeessä, miksi olisi oleellista vaatia ihmisiltä kohtuuttomuuksia.
Kaikki eivät nauti 2h/pvä lenkkeilystä autojen keskellä. Mutta heille, jotka siitä nauttivat, suotakoot se ilo. Mikään elinehto se ei ole, eikä ehto laihtumiselle.