Molemmat on superfuudia. Suomalaisessa maidossa ei edes löydy raskasmetalli jäämiä mitä vastaati ei voida sanoa eurooppalaisesta maidosta. Suomalainen maito on luomua verrattuna etelä euroopalaiseen maitoon verrattuna.
Kanamunassa on kaikki mitä ihminen tarvitsee .
Maito ja kanamuna
8
307
Vastaukset
- Entisajan herkut
Ja nyt saa tuoreita nokkosen versoja lisäksi. Senkun hakee :)
- Suomalainen maito ei
Mites on mahdollista, että suomalainen maito aiheuttaa laktoosivaivoja ja
ulkomainen ei, lidlin jugurtit ja jäätelöt, ei mitään vaivoja?
Varsinkin se kreikkalainen 10 % iso makeuttamaton kreikkalainen
jugurtti on kuin kermaa söisi. Pehmeää ja hyvää.
Mikään suomalainen ei yllä samaan. - pilattu hyvä tuote
Suomessa maito on A1-tyyppistä ja muualla esim. Uudessa Seelannissa
käytetään A-2 maitoa. Myös maidon homogenointi pilaa sitä.
Itsekin ole syönyt Lidlin jugurttia ja jäätelöä(saksalaista), ei mitään
vaivoja.
http://www.kemikaalicocktail.fi/2013/02/alkuperaiskarjan-maito-on-terveellisempaa/ - ei maitoo
Elintarvikkeista maito on suurin osteoporoosin aiheuttaja.
Harvardin yliopiston 12V tutkimuksesta käy ilmi, että mukana olleesta 78000 henkilöstä ne jotka joivat maitoa kolme kertaa päivässä katkoivat reippaasti enemmän luita kun henkilöt jotka eivät juuri maitoon koskeneet.
Vaikka maito tilapäisesti nostaa luumassaa niin se tuhoaa samalla soluja jotka tuottavat luuta.
Samalla ilmeni että maito on elintarvikkeista ylivoimaisesti eniten osteoporoosille altistava.
Tutkimuksessa mainitaan myös maidon yhteys munuaiskiviin, reumaan, syöpään ja sydäntauteihin. Maidossa oleva kalsium ja fosfori ruokkii nanobakteereita jotka aiheuttavat eturauhassyöpää ja verisuonien kalkkeutumista.
http://www.news-medical.net/news/2005/09/12/13120.aspx
D-vitamiinin syönti purkista läpi vuoden pitäisi olla itsestään selvä asia, mutta yllättävän harva edelleen ymmärtää D-vitamiinilisän tärkeyden. Ja jos ymmärtää, niin valitettavan harva nauttii sitä riittävästi. Tutkimusten mukaan virallinen suositus ei riitä edes vastasyntyneelle. Viralliset suositukset eivät edes nouse.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247
Osteoporoosissa kalsiumia liukenee luista ja kertyy verisuonten seinämiin, jossa vaarana (mm. sydänkohtausriski) tai pehmytkudoksiin kuten aivoihin (mm. MS-tauti ja dementiariski). - eimaitoa
Maito ei tee hyvää ruoansulatus-elimistölle.. kananmunat tekevät kyllä, mutta ei maito. Ihmiskeho elää vielä kivikautisella tasolla, ja silloin ei ollut viljatuotteita eikä myöskään maitotuotteita.
- luomumuna.
Kananmuna on yksi maailman täydellisimmistä ruuista. Yksi muna sisältää kuusi grammaa proteiinia ja kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Siinä on kaikkia rasvaliukoisia vitamiineja, montaa eri kivennäisainetta sekä folaattia, joita me suomalaiset saamme ruokavaliostamme aivan liian vähän.
Keltuaisessa on antioksidantteja erityisesti luteiinia ja kseaksantiinia, jotka ehkäisevät merkittävällä tavalla silmänpohjan rappeumaa. Munassa on koliinia, joka osallistuu aivojen, hermoston sekä verenkiertoelimistön toimintojen säätelyyn, sekä valkuaisaineosia, jotka laskevat verenpainetta ja suojelevat virustaudeilta. Suojaravinteet imeytyvät kananmunasta noin puolet tehokkaammin kuin kasviksista.
Ja kuitenkin me suomalaiset syömme munia vain noin kymmenen kiloa henkeä kohti vuodessa. Se tekee kolme munaa viikossa. Tähän on laskettu mukaan myös kaikki munat, jotka käytetään ruoanlaittoon: lettutaikinoihin, marenkeihin, pullien voiteluun ja majoneesikastikkeisiin. Miksi ihmeessä niin vähän?
Kolesterolin takiapa tietenkin.
Kauhea kolesterolipommi?
Kananmunat synnyttävät vahvoja mielikuvia kolesterolisodan tuoksinasta. 1980-luvulla asiantuntijat kehottivat välttämään munia. Markettien munahyllyillä törmää edelleen ihmisiin, jotka empivät ostaa munia, ”kun niissä on sitä kolesterolia!”
On totta, että munissa on kolesterolia. Se ei kuitenkaan päädy sellaisenaan elimistöön, sillä maksa säätelee veren kolesterolipitoisuutta. Jos ruoka sisältää vähän kolesterolia, maksa tuottaa sitä elimistön tarpeiksi. Vastaavasti, jos kolesterolia on paljon, maksa vähentää omaa tuotantoaan.
Munia syödään usein epäterveellisissä yhteyksissä: pyttipannun päällä, hampurilaisen välissä tai pekonin ja vaalean leivän kanssa. Mutta jos munat yhdistää aterioihin, jotka sisältävät paljon kasviksia, veren rasva-arvot pysyvät tasapainossa. Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että munien syöminen lisäisi sydäntautiriskiä. Harvardin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa ei löydetty 14 vuoden seurannan aikana lainkaan eroa sellaisten henkilöiden välillä, jotka söivät yhden munan viikossa tai vaihtoehtoisesti useamman kuin yhden munan päivässä.
Ruokavaliossa ratkaisee aina kokonaisuus.
Ehkäpä innostut tekemään kasvispitoisia munakkaita tai ruokaisia salaatteja, joissa on keitettyä kananmunaa.
Munat voivat auttaa myös painonhallinnassa, eikä nyt ole kyse takavuosien karmeasta valkoviini-kananmunadieetistä. Yksi kananmuna sisältää vain noin 80 kilokaloria ja hieman yli viisi grammaa hyvää rasvaa.
Eräässä tutkimuksessa, jossa tutkittavat söivät kananmunaa sisältävän aamiaisen, ylipainoiset laihduttajat pudottivat 65 prosenttia enemmän painoa kuin saman verran huonoja hiilihydraatteja syöneet vertailuryhmäläiset. Munalla päivänsä aloittaneet söivät lounaalla keskimäärin 112 kilokaloria vähemmän ja vuorokauden aikana huikeat 400 kaloria vähemmän kuin vertailuryhmä. Tiedetään, että kananmuna saa elimistön tuottamaan runsaasti hormonia, joka hillitsee ruokahalua ja syömistä.
Munia syövillä ihmisillä on todettu olevan parempi ruokavalio. Tutkijat arvelevat, että tämä johtuu munia syövien ihmisten taipumuksesta syödä munapitoisia aamiaisia. Koska muna ylläpitää kylläisyyttä, ruokavalio pysyy paremmin tasapainossa koko päivän. - käyhelposti
Jos on terveysongelmia kannattaa kokeilla täysin maidotonta ruokavaliota, kyllä sen sitten huomaa onko apua tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739