jos syö 1500kcal päivässä mitä vain, laihtuuko?

Hei.
Olen aina ollut hoikka joten en laihduttamisesta tiedä hölkäsen pöläystä. Raskaana ollessani (reilu puoli vuotta sitten) lihoin kuitenkin n. 10kg ja haluaisin sen pois. Olen aina ollut herkkujen perään ja olenkin aina syönyt makeaa mieluummin kuin suolaista. Älkää kuitenkaan tulko opastamaan: täytyy sydä monipuolisesti plaaplaa. Kyllä minä syön, ei siinä mitään.
Nyt taisi mennä vähän aiheen vierestä, mutta kysymys kuuluukin näin että: Laihdunko jos syön 1500 kcal päivässä periaatteessamitä vain? Jos joskus himottaa kauheasti esimerkiksi suklaata ja syön sitä 400kcal edestä ja syön sitten loppupäivän vain 1100kcal niin laohdunko? Onko se sama juttu...?
Voi olla että pidätte minua ihan urpona, mutta vastatkaa ennen kuin nauratte itsenne pellolle :)
87228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näin on. Eli tärkeintä painon putoamisen kannalta tosiaan on se, että kalorisaanti ei ylitä kulutusta. Joten jos herkkuja tekee mieli niin pidät vain huolen että muuten kalorit pysyvät siinä 1500. Voit syödä vaikka suklaata koko kaloreilla. Toki rasvan poltto ei sellaisilla sokerimäärillä ole ihanteellista mutta tosiaan kalorit ratkaisee

Äänestä
  • jos haluat katsoa vain puntarin lukemia. Eli toki paino laskee, jos olet normaalipituinen.


    Ei tietenkään ole vaarallista syödä jonakin päivinä vaikka kaikki kalorit suklaasta (1500kcal tulee puolestatoista levystä)

    MUTTA

    pitemmän päälle, se MITÄ sisällytät 1500kcaloriin, vaikuttaa kehosi KOOSTUMUKSEEN.
    Eli oikeasta ruoasta lihakset, kudokset ja jänteet saavat rakennusainetta, keho on toimintakykyinen ja kiinteä. Ns. tyhjistä kaloreista saat kyllä vatsan täyteen ja kalorit, MUTTA olet tuota pikaa löysä, harmaa, vailla energiaa ja vastustuskykyä. Mielialat heittelevät ja olet väsynyt ja haluton, silmistä lähtee palo elää ja ihosta katoaa hehku. Ravinto vaikuttaa myös mielenterveyteen, erityisesti b-vitamiini ja kalaöljy. Tai niiden puute.

    Kun olet kerran hankkinut lapsiakin, mieti myös millaista esimerkkiä haluat näyttää.

    Äänestä

Jos sun peruskulutus on enemmän kuin 1500, laihdut. Yhden rasvakilon sulattaminen vaatii n. 7000 - 9000 kalorin vajeen.

Kulutuksen voi laskea:

http://kalorilaskuri.fi/kalorikulutus#tu


Tuossa kuinka paljon tulisi syödä laihtuakseen:

http://www.iltalehti.fi/painopaivyri/

Samasta paikasta näet myös, mitä pitäsi syödä.


Et voi syödä monipuolisesti ja terveellisesti, jos syöt vain n. 1000 kcal päivässä oikeaa ruokaa. Kun et saa tarpeeksi ravintoaineita, ihosi ja hiuksesi menevät huonoon kuntoon. Vaikuttaa tosi nopeasti muuhunkin terveyteen ja jaksamiseen.

Suosittelisin terveellisen laihduttamisen opiskelua netistä. Näiltä keskustelupalstoilta löydät helposti vain ikuisesti lihovia laihduttajia. Kun keinot ovat väärät...

Äänestä

Mielestäni olen aika lähellä sitä:
Lounas: lasi vettä
Lautasellinen, tai kaksi metsäsieni-keittoa, karjalanpiirakoita ilman rasvaa.
Välipala: Appelsiini, ja kahvi
Illallinen: kalakeittoa 3 dl, (maitopohjainen) ja kaksi ruisleipää, kevyt margariinia ja kurkkua, tomaattia, vettä
Iltapala: Yrittiteetä, esim. vihreää teetä laihdutukseen, ilman makeutus-aineita, viinirypäleitä, tai porkkanoita

Äänestä
  • Nopeasti tuon mukaan olisi liikaa tyydyttyneitä rasvoja, liian vähän proteiinia, kasviksia jonkin verran lisää, sekä liian vähän kaloreita (1100)... En usko että tuolla murkinalla voi mitään elämäntapaa rakentaa, joskin sillä jokusen päivän voi ehkä joku elää.

    Kokeile vaikkapa kiloklubin tai jonkun muun ilmaista ruokapäiväkirjaa ja sommittele sen mukaan, herkkuineen päivineen, niin saisi asioita tasapainoon. Ja katso, että kokonaiskoostumus on suositusten mukainen, kasvikisia riittävästi, proteiinia sopivasti jne...

    Ruokailurytmi on tärkeä. Aamiaista kehiin... Ja rehujen kanssa ei kannata pihtailla. Proteiinia on tärkeää saada yli 15% laihdutuksessa, koska muutoin ei oikeen nälkä lähde ja laihdutus kohdistuu helpommin lihaksiin. Liikaproteiinikaan ei tietenkään ole hyväksi, mutta tuossa sitä proteiinia oli liian vähän.

    Äänestä

Voi tsiisus näitä juttuja. Taas kerran mietin, onko tää trolli. Voiko ihmiset oikeesti olla näin pihalla? Onhan se laihtuminen ihan mahdollista jopa niin, että saat sen 1500 kaloria pelkästä suklaasta tai oluesta, mutta eri asia on, minkälainen olo sulle tulee. Suvussani on yksi alkoholisti, joka juo pullon viinaa päivässä, mutta on langanlaiha, koska ei syö juuri mitään. Että joo, siinäpä oikein mahtava esikuva, jota tavoitella!

Veikkaan, että tollaisella kikkailulla sulla on erittäin huono ja väsynyt olo jo viimeistään kahden viikon jälkeen. Mutta kun nimenomaan kiellettiin opastamasta, pitää varmaan sanoa, että kokeile ihmeessä tuota mahtavaa suunnitelmaasi. (miksi ihmiset muuten tulee tänne kyselemään typeriä ja ilmoittaa samaan hengenvetoon, että ette sitten opasta?) Odotan mielenkiinnolla jonkinlaista väliraporttia vaikkapa kuukauden päästä.

Äänestä

Moikka taas.
Kiitos kommenteista.
Viimeiselle vastaajalle tiedoksi: kyllä minä osaan syödä terveellisesti. Enkä todellakaan aio elää pelkällä suklaalla, älä pelkää :D! Tarkoitin vain, että jos joskus tekee mieli, niin voin sitä hieman maistella. Ja koska kuukausiraporttia kaipailit niin olen tähän mennessä laihtunut 3kg :)

Äänestä

Tänään:
KAurapuuro 150kcal 30g mustikoita 10kcal
2 ruisleipää kalkkuna suolakurkku, kurkku, sipuli, flora n.200kcal
smootie 2dl mantelimaitoa, 1rkl kaakaojauhetta, 200g vadelmia 160kcal
kookos protein patukka 120kcal
tonnikalasalaattia 130kcal
perunamuusi 2dl, mureke 50g 210kcal
omena 55kcal
päärynä 60kcal
kiivi 30kcal
omega 3 kapseleita 3kpl 30kcal
kahvia & teetä maidolla 4kuppia 80kcal
illalla vielä lautanen kaurapuuroa kananmunanvalkuaisella 165kcal
Söin tänään ton verran jtn 1270kcal riittääkö vai meneekö elimistö muka säästöliekille? aika täys olo mulla ainakin turhan ilta painoitteisesti söin:3 saa heittää hyviä hyvien rasvojen lähteitä & proteini pitoisia jutskia!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johannaeveliina kirjoitti:

Hei.
Olen aina ollut hoikka joten en laihduttamisesta tiedä hölkäsen pöläystä. Raskaana ollessani (reilu puoli vuotta sitten) lihoin kuitenkin n. 10kg ja haluaisin sen pois. Olen aina ollut herkkujen perään ja olenkin aina syönyt makeaa mieluummin kuin suolaista. Älkää kuitenkaan tulko opastamaan: täytyy sydä monipuolisesti plaaplaa. Kyllä minä syön, ei siinä mitään.
Nyt taisi mennä vähän aiheen vierestä, mutta kysymys kuuluukin näin että: Laihdunko jos syön 1500 kcal päivässä periaatteessamitä vain? Jos joskus himottaa kauheasti esimerkiksi suklaata ja syön sitä 400kcal edestä ja syön sitten loppupäivän vain 1100kcal niin laohdunko? Onko se sama juttu...?
Voi olla että pidätte minua ihan urpona, mutta vastatkaa ennen kuin nauratte itsenne pellolle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu