Annika Metsäketo kihlauksestaan: Olen saanut paljon kritiikkiä

Turkkilaismiehen kanssa kihlautunut radiojuontaja ei aio kääntyä muslimiksi.

Radiojuontaja Annika Metsäketo saapui onnellisen oloisena Radio Gaalaan uudenkarhea kihlasormus nimettömässään.

- Tuntuu hyvältä ja oikealta, istanbulilaisen miesystävänsä Barıs Kırkgözin kanssa tammikuussa kihlautunut Annika kommentoi.

Annika on tuntenut kihlattunsa jo vuodesta 1995, joten mistään pikaromanssista ei ole kyse. Ystävyys kypsyi hiljalleen rakkaudeksi.

Sen sijaan kaikki juontajan lähipiiristä eivät ole ottaneet muslimiuskontoa edustavaa vävyehdokasta avosylin vastaan. Annika on järkyttynyt huomatessaan, miten tuomitsevia ihmiset ovat. Hän kertookin erotelleensa ystäväpiiristään jyvät akanoista.

- Jotkut tuntuvat luulevan, että nyt joudun nyrkin ja hellan väliin huivi päässä. Asia ei satu olemaan niin. Olemme keskustelleet asian mieheni kanssa ja hän ei vaadi minua pitämään huivia, ja vaikka vaatisikin, en suostuisi, hän puuskahti.

Lempilomakohteessaan jo vuosikaupalla reissannut Annika on viehtynyt Turkissa vallitsevaan perhekeskeisyyteen ja siihen, etteivät ihmiset suorita koko ajan. Hän ei vielä kerro häiden ajankohtaa eivätkä sitä kumpaan maahan aikoo asettua asumaan. Jos he saavat lapsia, nämä saavat itse valita uskontonsa.

- Meitä ei yhdistä uskonto, vaan samanlaiset näkemykset ja elämänäarvot, kristinuskoon kastettu Annika sanoo turkkilaisesta kihlatustaan.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013021416676375_vi.shtml
6622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja minä pidin Annikaa järkevänä.

Äänestä

Annikahan ON järkevä, kun ei käänny muslimiksi eikä ala käyttää huvia yms typeryyksiä. Se, että on suhteessa toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa ei sinänsä tee kenestäkään tyhmempää, vai ovatko kaikki palstalaiset (itsesi mukaanlukien?) sitten typeriä seurustellessaan ulkomaalaisen kanssa?

Annika on aika harvinainen suomalainen nainen, klassinen pitkäsäärinen hoikka kaunotar, oikea rotunainen, ja sen lisäksi hauska ja mukava!
http://i2.listal.com/image/957001/600full-annika-metsäketo.jpg

http://static.iltalehti.fi/nainen/rohkeat_annika0307in_na.jpg

http://www.speakerscorner.fi/files/speakers/juontajat_naiset/annika_metsaketo_1.jpg

Äänestä
  • hahahhaahahaaaaa eikö millään muulla ole väliä kuin ' klassinen pitkäsäärinen hoikka kaunotar, hahahahahaaaa

    Äänestä

  • Vähän tommoinen miesmäisen oloinen, isot luut, mut makuasioista ei voi kiistellä.

    Äänestä

Mihin se romanssi Marmariksessa muutama vuosi sitten kariutui siihen vai että kumppani oli ukkomies?

Äänestä

Walker (old man with one eye not working who had son named narik, after death of narik he names narik some small animals, he if from book series about Torak)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hyvä Annika! kirjoitti:

Turkkilaismiehen kanssa kihlautunut radiojuontaja ei aio kääntyä muslimiksi.

Radiojuontaja Annika Metsäketo saapui onnellisen oloisena Radio Gaalaan uudenkarhea kihlasormus nimettömässään.

- Tuntuu hyvältä ja oikealta, istanbulilaisen miesystävänsä Barıs Kırkgözin kanssa tammikuussa kihlautunut Annika kommentoi.

Annika on tuntenut kihlattunsa jo vuodesta 1995, joten mistään pikaromanssista ei ole kyse. Ystävyys kypsyi hiljalleen rakkaudeksi.

Sen sijaan kaikki juontajan lähipiiristä eivät ole ottaneet muslimiuskontoa edustavaa vävyehdokasta avosylin vastaan. Annika on järkyttynyt huomatessaan, miten tuomitsevia ihmiset ovat. Hän kertookin erotelleensa ystäväpiiristään jyvät akanoista.

- Jotkut tuntuvat luulevan, että nyt joudun nyrkin ja hellan väliin huivi päässä. Asia ei satu olemaan niin. Olemme keskustelleet asian mieheni kanssa ja hän ei vaadi minua pitämään huivia, ja vaikka vaatisikin, en suostuisi, hän puuskahti.

Lempilomakohteessaan jo vuosikaupalla reissannut Annika on viehtynyt Turkissa vallitsevaan perhekeskeisyyteen ja siihen, etteivät ihmiset suorita koko ajan. Hän ei vielä kerro häiden ajankohtaa eivätkä sitä kumpaan maahan aikoo asettua asumaan. Jos he saavat lapsia, nämä saavat itse valita uskontonsa.

- Meitä ei yhdistä uskonto, vaan samanlaiset näkemykset ja elämänäarvot, kristinuskoon kastettu Annika sanoo turkkilaisesta kihlatustaan.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013021416676375_vi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu