Hännät

Elämmekö jollakin tapaa poikkeuksellista kautta maailmanhistoriassa, kun emme näe eläinlajeja joiden joillain yksilöillä on häntä ja toisilla ei, ts. kadonnut tarpeettomana osalta populaatiota, mutta ei kaikilta. Useimmilla hännällisillä eläimillähän häntä on vain jäänne eikä sillä ole mitään syytä olla karsiutumatta pois. Voisi kuvitella että siinä vaiheessa kun hännällinen laji alkaisi kadottaa häntäänsä näkisimme pitkään hännällisiä sekä hännättömiä yksilöitä.
10116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei se evoluutio tuolla tavalla toimi. Esim. ihmisellä on jotensakin turhina jäämisinä vaikka nyt kynnet, häntäluu, umpilisäke tai kainalokarvat.

Häntä ei useimmilla lajeilla oleellisesti heikennä lajin lisääntymistä, joten sen karsiutumiseen ei kohdistu minkäänlaista evoluutiopainetta.

Olen ymmärtänyt että häntä ei ole muutenkaan lähellekään turha. Eläimet käyttävät sitä esim. tunnetilojen vistintään, tarttumaelimenä, juoksun tasapainottajana ja hyönteisten karkottamiseen.

Äänestä
  • Näistä ihmisen turhakkeista saanen olla vähän erimieltä. Kynnet on oivalliset apuvälineet mm. pähkinöitä avatessa ja mukavat ihon rapsuttelu välineet. Tarkemissa näpräyshommissakin toimivat pelkkää sormea paremmin. Häntäluu suojaa peräsuolta iskuilta. Umpilisäkkeellä on todettu olevan yhteyttä immuunijärjestelmään ja kainalokarvat ja nivuskarvat vähentävät kihnaavien iho-alueiden kitkaa ja läyhyttää miehisiä feromoneja nais kumppaneidemme nokkaan :) Jos ne olisivat tyystin turhakkeita niin evoluutio olisi ne jo hissukseen karsinut. Apinamaisille selkäkarvoille on kyllä vähän vaikeampi löytää selitystä?

    Äänestä

  • BlackNemo kirjoitti:

    Näistä ihmisen turhakkeista saanen olla vähän erimieltä. Kynnet on oivalliset apuvälineet mm. pähkinöitä avatessa ja mukavat ihon rapsuttelu välineet. Tarkemissa näpräyshommissakin toimivat pelkkää sormea paremmin. Häntäluu suojaa peräsuolta iskuilta. Umpilisäkkeellä on todettu olevan yhteyttä immuunijärjestelmään ja kainalokarvat ja nivuskarvat vähentävät kihnaavien iho-alueiden kitkaa ja läyhyttää miehisiä feromoneja nais kumppaneidemme nokkaan :) Jos ne olisivat tyystin turhakkeita niin evoluutio olisi ne jo hissukseen karsinut. Apinamaisille selkäkarvoille on kyllä vähän vaikeampi löytää selitystä?

    En ole keksinyt mitään hyödyllistä käyttöä ihmisen varpaankynsille.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    En ole keksinyt mitään hyödyllistä käyttöä ihmisen varpaankynsille.

    Jep ainakaan nykyään, kun kengät ovat käytössä. Äkkiväärään voisi ajatella että jotain suojaa antaisivat varpaille maastossa paljasjaloin köpötellessä. Meillä ne on parisataa tuhatta vuotta ollut ja kaikilla edeltäjillämmekin. Eivät taida ihan heti olla katoamassa kuluttamasta reikiä sukkiin :)

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    En ole keksinyt mitään hyödyllistä käyttöä ihmisen varpaankynsille.

    Perujahan ne on kun "esi isät" neljällä raajalla kulkivat. Taitaa kuulua 4 - raajaisten pakettiin yhä, olkoonkin turhan oloiset meillä. Jos ne olisivat kuitenkin oikeasti turhat, niinkuin entinen häntämme, niin aikaa sitten olisivat pois surkastuneet. Oikeastaan melko surkastuneet ne jo ovatkin verrattuna sormien kynsiin, joten joskus saattaa olla että tulevaisuudessa kummastelevat vain jotain varpaiden kysnien jäänteitä joillain yksilöillä.

    Äänestä

Olen nähnyt syntymästään asti hännättömaän kissan, eikä se ollut manxi, vaan tavallinen suomalainen maatiaiskissa, eli eurooppalainen lyhytkarvainen.

Tuskin oli ainoa hännätön eurooppalainen lyhytkarvainen kissa.

Äänestä
  • Aikoinaan meillä oli tuollainen kissa, mutta sen hännättömyys johtui siitä, että ilmeisesti emonsa oli hätäpäissään puraissut vastasyntyneeltä napanuoran sijasta hännän poikki.

    "Oho. Yritetääs uudestaan."

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Aikoinaan meillä oli tuollainen kissa, mutta sen hännättömyys johtui siitä, että ilmeisesti emonsa oli hätäpäissään puraissut vastasyntyneeltä napanuoran sijasta hännän poikki.

    "Oho. Yritetääs uudestaan."

    Sillä minun näkemällä oli kiekura, vähän saparomainen.

    Äänestä

Ilveksellä on melko lyhyt häntä. Onko se siis menettämässä häntäänsä muihin kissaeläimiin nähden?

Äänestä
  • Pakkanen haittaa pienehköjä hännällisiä, joten täysin mahdollista.
    Tai sitten hännän pitäisi tuuheutua eristäväksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jasson häntä kirjoitti:

Elämmekö jollakin tapaa poikkeuksellista kautta maailmanhistoriassa, kun emme näe eläinlajeja joiden joillain yksilöillä on häntä ja toisilla ei, ts. kadonnut tarpeettomana osalta populaatiota, mutta ei kaikilta. Useimmilla hännällisillä eläimillähän häntä on vain jäänne eikä sillä ole mitään syytä olla karsiutumatta pois. Voisi kuvitella että siinä vaiheessa kun hännällinen laji alkaisi kadottaa häntäänsä näkisimme pitkään hännällisiä sekä hännättömiä yksilöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu