Laitanpa tämän tänne palstalle myös.
Aloitin opinnot syksyllä yliopistossa ja ongelmani on seuraava: oman pääaineeni porukka ei riitä täyttämään sosiaalisen elämäni tarpeita. Aineessamme on pieni sisäänotto eikä fuksiryhmästä ole löytynyt kuin muutama kaveri kenen kanssa juttu lentää paremmin. Minulla ei ole mitään ketään vastaan, mutta rehellisesti sanottuna useampi fuksikaveri on kiinnostunut kovin eri asioista kuin minä, eikä moni kanssafukseistani vaikuta hirveän potentiaaliselta kaverimateriaalilta.
Ainejärjestömmekään ei ole ollut ratkaisu "kaveripulaan", sillä se vaikuttaa pienen sisäpiirin puuhastelulta, eikä itselleni ole ainakaan syntynyt kovinkaan positiivista kuvaa ainejärjestöstämme. Tosin ainejärjestönhän tekevät aina siinä toimivat ihmiset, joten kuka tietää, ehkä senkin henki muuttuu vaikka vuoden päästä paremmaksi.
Sosiaalisen elämän rakentaminen olisi minulle tärkeää, sillä muutin opiskelupaikkakunnalle yli 300 kilometrin päästä, eikä minulla ole kaupungissa hyviä ystäviä entuudestaan.
Mikä närästää eniten on se, että ollessani luennoilla, kirjastossa, ruokalassa tai missä vain, näen lukemattomia mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä, ja olen varma että täältä löytyisi hyviä kavereita muiden aineiden opiskelijoista. Ongelmani on vain se, etten tiedä miten täällä oikein lähestyisi tuntemattomia ihmisiä kun kaikki liikkuvat omissa porukoissaan ja ihmiset lähtevät luennoilta nopeasti omille teilleen.
Kuulisin mielelläni vinkkejä siitä kuinka olette onnistuneet hankkimaan yliopistolta uusia kavereita oman pääaineen ulkopuolelta. En halua olla negatiivinen, mutta tuntuu vain siltä ettei oman pienen pääaineeni sosiaalinen tarjonta riitä minulle ja haluaisin enemmän kavereita muista porukoista.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Missään opiskelijajärjestössä en itse aikoinaan tutustunut kehenkään yliopistossa. Niissä toimineet ihmiset tuntuivat ajattelevan kaikki ihmissuhteet hyötynäkökohdasta; niiden kanssa hankkiuduttiin ystäviksi, joista arveltiin olevan tulevan urakehityksen kannalta hyötyä. En pidä sellaisesta ajattelutavasta. Tunnekylmää porukkaa yliopistolla kohtasin paljon, ylimielistä ja omahyväistä ajattelua omasta paremmuudesta, mikä tietysti ennen kaikkea kertoo huonosta itsetunnosta.
En itse kaivannut "hyöty-ystäviä" tai hyväveliyhteisöjä. Jos sellaisia kaipaa, sellaisiahan voi sitten etsiskellä erilaisista kuppikunnista, mitä yliopiston tiimoilla toimii runsain määrin.
Ihmisiin tutustuin lukusaleilla, kirjastossa, yliopiston ruokalassa yms arkisissa paikoissa. Naapureihin. Ulkomaalaisiin opiskelijoihin oli helpointa tutustua.
Erilaisten kristillisten nuortenjärjestöjen toimintaan oli kaikkein vaikenta päästä sisälle. Muutamaa jaksoin kokeilla, mutta en saanut kontaktia ihmisiin. Ehkä se joillakin onnistuu, minulla ei. Riippuu porukasta.
" Ihmisiin tutustuin lukusaleilla, kirjastossa, yliopiston ruokalassa yms arkisissa paikoissa. Naapureihin. Ulkomaalaisiin opiskelijoihin oli helpointa tutustua."
Sinä vastaat nyt kysymykseen MISSÄ. Minua (ja ilmeisesti aloittajaakin) kiinnostaa enemmän MITEN. Miten tutustut ventovieraaseen esim. kirjastossa, jossa ei ole tarkoitus puhua toisten kanssa?
Juurikin näin. Kyllähän minäkin näen joka puolella yliopistoa ihmisiä joille haluaisin jutella, mutta koen hankalaksi lähestyä tuntemattomia esim. massaluennoilla ja sellaisissa paikoissa. Siksi minua kiinnostaakin, että miten tätä muihin tutustumisleikkiä kannattaisi Suomen oloissa pelata vaikuttamatta oudolta/epätoivoiselta.
Kuulostaa aika valikoivalta, kun ei kukaan oman pääaineen tai ainejärjestön opiskelijoista käy. Muut vaikuttaa kiinnostavilta ihmisiltä, paitsi ne joihin on mahdollisuus tutustua tai jo tutustuttu. Miehillä on usein naisten kanssa tuota suhtautumista, kaatamattomat vain kiinnostaa.
Itselläni ei ole tällä hetkellä yhtään ystävää ja minulle kelpaisi ihan kuka vaan. Olen aina ajatellut, että ystävyys ylittää rajat, sen toisen ei tarvitse olla samanlainen tai hirveän erikoinen ja suosittu tai tosi mielenkiintoisena yleisesti pidetty. Ystävyys syntyy ymmärtämisestä ja kuuntelemisesta ja luottamuksesta. Ehkä se on niin harvinaista ja kallisarvoista ettei kohdalle osu. Ehkä muidenkin runsas ystäväjoukko on lopulta vain samassa elämäntilanteessa olevia seurakavereita.
Eli en osaa neuvoa, kun en ole itsekään ystävää onnistunut saamaan.
"Kuulostaa aika valikoivalta, kun ei kukaan oman pääaineen tai ainejärjestön opiskelijoista käy. Muut vaikuttaa kiinnostavilta ihmisiltä, paitsi ne joihin on mahdollisuus tutustua tai jo tutustuttu."
En tarkoittanut sitä ihan noin. Aineessamme on useita hyviä tyyppejä, mutta ongelma on enemmänkin se, että koska meillä on pieni sisäänotto, niin syntyy helposti sellaisia klikkejä, joiden kanssa ajan viettäminen ei aina ole antoisaa.
Esimerkiksi fuksiryhmässämme syntyi sellainen 8-10 hengen porukka joka käy bilettämässä, mutta rehellisesti sanottuna siinäkin klikissä oli monta tyyppiä joiden kanssa huomasin olevani melko erilainen, joka taas johti siihen että huomasin monesti illanvietoissa etten synkkaa heidän kanssaan niin hyvin kuin toivoisi. Tunsin tavallaan etten ollut hirveän hyvä "match" tähän klikkiin, ja luulen että tunne oli molemminpuolinen.
Eli koska omassa oppiaineessani on pienet piirit, en ole oikein vielä löytänyt sitä omaa porukkaani. Se ei tarkoita sitä etten pitäisi kenestäkään, vaan minulla vain on sellainen tunne että kun puhutaan läheisestä kaveriporukasta, niin se pitäisi hankkia muuta kautta. Lounasseurana jne. nämä oman pääaineen tyypit menettelevät ihan hyvin, mutta vapaa-ajalla haluaisin olla hiukan erilaisessa porukassa.
"minulle kelpaisi ihan kuka vaan. ...."
Ei varmaankaan ihan kuka tahansa kuitenkaan. Ainakaan toivottavasti.
Ymmärrän tuon klikkiytymisen mukanaan tuomat hankaluudet. Haastava tilanne, mutta kannattaa pitää silmät ja mieli avoinna.
Me suomalaiset olemme hiukan hitaita tutustumaan uusiin ihmisiin.