Taidan olla Psykopaatti\Sosiopaatti

-Paholainen-

Olen aina ollut tietoinen, että en ole ihan tavallinen ihminen. Minulle selvisi mikä minua taitaa vaivata, olen 90% varmuudella jonkinasteinen sosiopaatti. Muut ihmiset tai heidän ongelmat tai jutut eivät enää hetkauta minua. En pysty luomaan enää tavallisia tunnesiteitä muihin ihmisiin, vaan pystyn heittää ihmisiä ulos elämästäni heti kun en heitä tarvitse. Mikä minua tässä häiritsee on se että siitä on haittaa minulle itselleni. Haluaisin todella olla niinkuin tavallinen välittävä ihminen. Minulla ei ole yhtään ystävää ja teen aina kaikille paskamaiset, vaikka en haluisi. Oma mielipiteeni on että kaltaiseni ihmiset pitäisi poistaa ihmisten keskeltä, mutta te jotka olette kykeneväisiä empatiaan niin ymmärtäkää että helvettiä tämä on sosiopaateille itselleenkin. Näistä asioista ei voi puhua KENENKÄÄN kanssa oikeassa elämässä ja pahentaa vaan tilannetta, ymmärrän kyllä, en olisi itsekkään itseni kanssa missään tekemissä ellei olisi pakko. Mikä tilanteessa on harvinaista niin olen itsekkin ymmärtänyt mikä olen, mutta vain nykytilanteen huomioituani ja kun muistelen miten ihmissuhteeni ovat päättynet, teot mitä olen tehny ja miten olen käyttäytynyt, ja miksi minua on kutsuttu. Ihailen itseäni peilistä jatkuvasti. Rakastan valtaa ja rahaa, olen älykäs ,mutta sisältä täysin tyhjä ja rikki. Olen hurmuri. Näyttelen ja esitän parempaa ja erilaista ihmistä kuin olen ja seuran mukaan muutan luonnettani. Tämä tuottaa ongelmia tilanteissa jos samassa paikassa on ihmisiä, joille eri persoonat mitä olen heille esittänyt menee ristiin. Tiedän tämän tavan vääräksi elää, en halua olla tällainen, en todellakaan. Olen aivan yksin tässä maailmassa, kukaan ei voi minua ymmärtää muuta kuin toinen psykopaatti tai sosiopaatti, heiltä en kyllä mitään empatiaa tule saamaan ja tuskin teiltäkään. Kaiken tämän jälkeen rakastan itseäni? Mutta koska elämä on todella yksinäistä ja en saa mitään tunnekontaktia toisiin ihmisiin haluaisin muutosta ja kykyä välittää muista ihmisistä normaalisti. Onko mitään mikä voisi kaltaistani ihmistä auttaa, se auttaisi myös muita ketkä koskaan joutuvat kanssani tekemisiin. Pelkään että jos en pysty kehittämään itseäni pois tästä, jossain vaiheessa kiinnostukseni edes yrittää olla ihmisille ystävällinen loppuu, tai ehkä ei kuitenkaan, eihän se minua mitenkään hyödyttäisi. Kommentteja, apuja, neuvoja? Kiitos

79

11639

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Logibogi

      Noh, ainakin tunnut selvästi vaivautuneelta asian suhteen. Se on hyvä, sillä jos toi ei vaivais sua nii oisit psykopaatti etkä sosiopaatihko. Tai ehkä vaan liian turta. Tiesikkö että voit unohtaa tunteita ja sitten myöhemmin joskus muistaa niitä, ehkä jos tarpeeks yrittää tai jos joku laukasee tunnelukon tai vastaavan mitä oot ehkä haudannu.

      Jotkut tarvitsee viinaa sanoakseen että välittää, toiset odottaa että toinen sanoo eka ennenku ite uskaltavat tunnustaa, kaikilla on tämmösiä kiertäviä tai omalla tavallaan itteensä suojelevii tapoja hoitaa nää asiat. Tämä sun tapa menee todellaki puskan kautta. Ei siinä oo mitään pahaa että haluaa vähän huomiota, on älykäs tai tykkää kun on rahaa. Mutta koitappa vaan jättää se kakkoseks ja mettii mistä, jos mistään, sää ylipäätään pidät toisissa ihmisissä. Mitä se on se mitä sä ihailet tai haluut niissä, eikä nyt mitään fyysisyyksii.

      Lyhyesti sanoen, jos tahot parantuu niin koita päästä kosketuksiin tunnepuolen kanssa, vaikka sitten muun elämän kustannuksella vaikka pelkkä asioiden jne pois heittäminen ei välttämättä auta jos se jää siihen. Koita vaikka miettii hetken että mitä jos tää maailma loppus yht'äkkiä johonki meteoriittiin tms, mikä ois se viimenen asia mitä haluisit tehä? Muista että sä voit ohjata omii halujas ja noin, päinvastaset luulot on harhaa vaikka siinäkin on rajoja. Sun pitää vaan löytää se miten sä arvostat muita.

      • Joker86

        Hei tiedän miltä sinusta tuntuu minulle on todettu samanlainen ongelma tiedän kärsimyksesi toivoisin että voisin saada ymmärrysttä ja tukea saman kaltaiselta ihmiseltä


      • Psykologi

        Sosiopaatti ei murehdi toisten tunteista. Sä oot vaan ihan normaali kusipää. Paranna taas nii pääset tuostakin paskasta. Olet vaan ihmisenä täysi mulkku. Voit kehittää itseäsi, aina kusipäisyyden taustalla ei todellakaan ole sairaus. Olet vaan ihan vitunmoinen mulkku. Luuletko että kaikista muista ihmisistä tuntuu jatkuvasti hyvältä tehdä oikein? No ei kuule vittu tunnu! Sitä kutsutaan saatana elämäksi!!! Skarppaa ny perkele vitun kyrpänaama vässykkä!


      • Terapeutti

        Psykopaatin persoonallisuuden erityispiirteet on lueteltuina Robert Hare PCL-20 listalla. Kyllä psykopaatti ja sosiopaatti tunnistaa itsensä. Usein jo teini-iässä tietää olevansa poikkeava. Ammattiauttajan rooli on aittaa, ei olla tuomitseva eikä myös tukea empatialla hyonoa käytöstä. Ymmärtää voi, auttaa ohjaamaan terveemoään käytökseen jotta arjesta ja elämästä voisi tulla normaalua. Kumppanille pitäisi voida puhua avoimesti jos haluaa ymmärrystä kaikille käytöshäiriöille, , impulssiivi-aggressiossa liikasnoille, joita tupsahtelee.. itse elin parisuhteessa korkeat pisteet psykopaattisuudesta saaneen kanssa. Onneksi huumori suojaa ja tieto psykopatiasta. Kyllä avoin keskustelu ainakin lähipiirin kanssa auttaa ettei tarvitse salata kaikilta. Raskas juttu. Tsemppiä


      • Anonyymi
        Psykologi kirjoitti:

        Sosiopaatti ei murehdi toisten tunteista. Sä oot vaan ihan normaali kusipää. Paranna taas nii pääset tuostakin paskasta. Olet vaan ihmisenä täysi mulkku. Voit kehittää itseäsi, aina kusipäisyyden taustalla ei todellakaan ole sairaus. Olet vaan ihan vitunmoinen mulkku. Luuletko että kaikista muista ihmisistä tuntuu jatkuvasti hyvältä tehdä oikein? No ei kuule vittu tunnu! Sitä kutsutaan saatana elämäksi!!! Skarppaa ny perkele vitun kyrpänaama vässykkä!

        Hyvin vastattu ammattilainen mä otan tuon


      • Anonyymi

        Psykopaattisuus on hieno asia, miksi sitä täytyisi pelätä että itse olisi? Senkin nössö lammas


    • wefafawefaf

      Minusta onjo 3 vuotta tuntunut siltä kuin olisin ikäänkuin kuollut, mutta kuitenkin elossa. Olen myös jollain tavalla tunnekylmä: pyrin luomaan tunnesidoksen ihmiseen ja sitten kylmästi ilmoittamaan etten välitä ihmisestä. Teen tämän ihan tahtomattani, koska oikeasti yritän luoda tunnesidosta mutta jossain välissä viha ja tunteettomus vain astuu kuvioihin vaikka kuinka yrittäisin päästä siitä eroon.

      Tämä tapahtui minulle siksi, koska 10 vuotta esitin muuta kuin oikeasti olin. Minun neuvoní sinulle on että elä esitä mitään, ole aina oma itsesi!

      • Kiinnostaa vastaus

        Entä miten reagoit jos/kun joku sanoo sinulle, että olet esim.tunnevammainen?


    • ajan myötä

      Juu. Omatuntosi näyttää opettavan sinulle nöyryyttä. Ihminen voi petkuttaa muita hyvinkin kauan , mutta ennemmin tai myöhemmin ihmisen oma moraalikäsitys tai sanottaisiinko omatunto alkaa kolkuttamaan tekosia. Tekosista löytynee myöskin pahoja ja vielä pahempia. Olet selvästi tien risteyksessä jossa omatuntosi kehottaa sinua valitsemaan sen ei valheellisen tien. Olles huoleti .Ajan kanssa kyllä toivut koettelemuksestasi ja sinusta tulee entistä humanistisempi, myöskin suvaitsevainen yksilö.

      Miltäs tämä kirjoitukseni vaikuttaa sinusta. -paholainen-

      • Anonyymi

        Hyi vittu mitä paskaa sää puhut täällä ei kaivata mitään typerää jeesus paskaa ja luulet olevas jotain parempaa vaikka et oo kusipää!!!


    • ....................

      Olen itse kykenevä manipuloimaan ihmisiä, mutta minulla on ollut todella kova kotikasvatus siitä, että ei saa valehdella. Nyt aikuisiällä kun vihdoin tajusin kykyni, oivalsin kuinka suojattua elämää olen elännyt sen takia, että en ole tajunnut ominaisuuksiani. Varmaan isäni on pitänyt tiedon minulta salassa.

      Aloin varhain jakaa lehtiä ja istuin kaupan kassalla. Tein todella paskamaista työtä, mikä on oikeasti todella hyvä asia. Tällä tavoin nimittäin opin ymmärtämään rationaalisesti miten ihmiset tekevät kovasti töitä elääkseen ja saadakseen kunnon ruuan pöytään.

      Törmäsin noin pari vuotta itseni kaltaiseen mieheen, joka oli jo ilmeisesti varhain lapsuudessa tajunnut kykynsä. Hänen veljensä oli myös tajunnut omat kykynsä, minkä takia molemmat veljeksistä ovat käyttäneet taitojaan luomaan itselleen mukavan elämän. Toinen heistä on aika tunnettu syöpätutkija, joka on saanut aika kivasti julkaisujakin. En kuitenkaan ihaile ihmistä, koska tiedän millä keinoin hän on saanut paikkansa. Toinen veljeksistä, jota tapailin hetken, hankki taidoillaan rahaa ja naisia. Molemmilla heillä oli jonkin tason mielenterveysongelmia, mutta ainakin päällisin puolin molemmat vaikuttavat olevan onnellisia. Kova hehkutus ja meininkin on ulkopuolisille päällä (vrt. aloittajan teksti).

      Minä itse olen nuori naisihminen ja olen aina halunnut oppia asiat itse. Tapasin noin vuosi sitten miehen, johon rakastuin samalla hetkellä. Hän on edelleen minulle kaikkein tärkein ihminen, koska hän on minun tavoin nöyrä ja muita kunnioittava ihminen. Hän tietää kyvyistäni, mutta on sanonut siitä, että on todella ylpeä minusta, että suostun tekemään ns. huonompaa työtä ja saavutan asiat vain omilla ansioillani.

      Toki minulla on huonoja päiviä ja eniten minua oksettaa tämä toinen manipuloija mies, joka hetkellisesti sekoitti mielenterveyteni. Soitin hänelle vuosi sitten haukkuakseni hänet pystyyn ja ilmoitin hänelle, että ainoa keinoa onneen on rehellisyys. Aloittakoot vaikka elämänsä uudestaan, mutta empatiaa hänen kaltaisille pettureille en anna. Hän ei koskaan tule saavuttamaan onnellisia asioita, koska liian varhain alkoi hyötyä ihmisistä negatiivisella tavalla.

      Aloittaja mene kaupan kassalle istumaan äläkä rutise pahaa oloasi. Auta ja tue muita ihmisiä, niin alat huomaamaan, että murheesi on todella pienet.

      Minun nykyinen poikaystäväni välittää minusta ilmankin tunnesidettä ja se on minulle kaikkein tärkein asia. Olen avoin kyvyistäni, mikä on helpottanut minunkin elämääni. Minulle kaikkein tärkein asia on tasa-arvo ja se, että virat jaetaan taitojen mukaan. Kannustan fiksuja ihmisiä uralle ja haukun aloittajan kaltaiset ihmishirviöt maanrakoon. Sori vaan. Minun mielenterveys meinasi mennä tämän häiriintyneen miehen takia.

      • ewvnejn

        Et ole mielenterveys ongelmainen ollutkaan, lopeta siis yrittämästä samaistua heihin.


      • Anonyymi

        Mitäs sitten hankit poikaystäviä jos kerta paskoja on tosi säälittävää


      • Anonyymi

        Sinä olet aivan siis kuin minä! 34-vuotias, vanha sielu. Nämä kyvyt ovat aivan uskomattomat mitä voi olla. Varsinkin kun on päässyt hyvälle maulle auttamisesta, oikea mielisyydestä, tasa-arvosta ja arvoista joita ihmisillä on.
        Minä olen kiitollinen siitä että olen kasvanut tälläiseksi vaikka se onkin maksanut minulle lapsuuteni, turvallisuuden tunteeni, luottamukseni, optimistini pari murtunutta luuta, paskaa, paskaa. Nyt ei enää tunnu kengässä kivi. Kivikkoinen tie ja kaikki matkat on itse navigoitu. Nautin jokaisesta päivästä ja päivän tuomasta viisaudesta.


    • Niko3388

      Itse saatan ulospäin näyttää psykopaatilta, vaikka kansakuntamme edistyminen, tasapaino, hyvinvointi ja selviytyminen on tärkeämpi seikka kun oma elämäni. Lähinnä olen raaka siinä mielessä, että mielestäni pahat rikolliset tulisi lukita pakkotyösaarelle loppu elämäkseen missä heillä on hyvät oltavat. Eikä minun mielestäni joku minkin kärsimys ole paha asia jos siitä saa hyvät kintaat.

      Ulkomaailmassa kun liikkuu on järkevää pitää kuori päällä eikä osoittaa tuntemuksiaan massalle(eli tuntemattomille ihmisille joista ei voi olla varma), koska sieltä tulee enemmän paskaa ja vääriä päätelmiä minusta kuin että saisin jotain sisältöä, jos pitäisin sydämen heille auki. Esimerkitsi kaupan kassalla katson kymmenisen senttiä kassasta ylöspäin ja moikkaan nopeasti. Koska todennäköisemmin kaupan kassa ilmaisisi tietämättään minulle huonoa elämäänsä haista paska tyylillä tai sitten hänen epävarma olemuksensa häiritsisi minua jos suhtaituisin häneen kuin ihmiseen.

      Muutenkin Suomessa asuessa ihmisiä tavatessaan olen tahallaan tunteeton mutta asiallinen. Koska se on lähellä nollaa mitä saan tuntemattomista epävarmoista ihmisistä elämääni. Joissain sosiaalisesti kehittynemmissä maissa kuten Ruotsissa, Kiinassa, Sveitsissä ja Englannissa voi suhtautua tuntemattomiin ihmisiin kuten ihmisiin kuuluukin. Ilman että vastapuoli ei osaa käyttäytyä, vihailee, juntteilee päin naamaa.

      Toisaalta sitten en ymmärrä ihmisten välinpitämättömyyttä ihmissuhteissa. Suomessa ainakin välittämisen osoittamista pidetään outona, kiusataan/syrjitään/manipuloidaan toisia oman edun mukaan.

      Kyllä tämä yhteiskunta on narsistinen! Omaa rumaa persettään nostetaan väkisin ylöspäin vaikka siellä johtajan pallilla/korkeammassa asemassa ei osattaisi hoitaa hommiaan.

    • yhtdjuu

      Jos haluat oikeasti tietää, oletko sosiopaatti tai psyko, niin mene toki arvioituttamaan itsesi psykologian ammattilaisella. Aika harvoin nimittäin sosiopaatit tai psykopaatit tajuavat, mitä ovat, tai tuntevat itsensä mitenkään mieleltään sairaiksi. Monella meistä on paljonkin hullun piirteitä, mutta avainasia on se, tunnistaako ne piirteet itsessään. Sellainen sanontakin on, että niin kauan kuin pelkää tulevansa hulluksi, ei tule hulluksi. Sinulla voi hyvin olla jotain muuta taustalla, mikä aiheuttaa nuo käyttäytymismallit ja tunteet. Asia kannattaa selvittää, jotta saat sellaisen elämän kuin haluat. Harva ihminen pystyy parantamaan itse psyykkiset sairautensa, joten hae ihan rohkeasti apua ajoissa.

    • sairauden lähde

      Psykopatia, sosiopatia tai narsismi ovat täysin luonnollisia keinoja selviytyä nykypäivän kilpailevassa yhteiskunnassa. Mielestäni suurin uhka sinulle on sinun omat pelot. Älä pelkää olla oma itsesi jos olet sosiopaatti tai psykopaatti. Myönnä se itsellesi. Sen voidaan katsoa olevan heikkous tai vahvuus. Tietyssä määrin se voi olla vahvuus vaikka useimmat ihmiset kokevat tällaisen piirteen uhkana yhteiskunnalle. Se on uhka ainoastaan jos sitä pitää uhkana.

      Mielestäni ne ihmiset ovat uhkana yhteiskunnalle jotka pelkäävät sosiopaatteja, psykopaatteja tai narsisteja. Pelkojen kautta sosiopaatit, psykopaatit ja narsistit joko syrjäytyvät ja alkoholisoituvat tai heistä tulee massamurhaajia tai sitten he menestyvät työelämässä ollen äärimmäisen ilkeitä ihmisiä. No ehkä hieman kärjistin ja liioittelin, mutta teoriassa homma voi mennä noin.

      Yhteiskunta tekee meistä sinun kaltaisia ihmisiä. Etenkin tieto ja älykkyys tekee ihmisistä sosiopaatteja tai psykopaatteja. Sosiopaateilta, psykopaateilta tai narsisteilta kuitenkin puuttuu usein halu kehittää yhteiskuntaa ja mentaliteettina on pikemminkin voitto ja paremmuuden halu toisiin ihmisiin nähden. Ihmisten pitäisi ryhtyä tutkijoiksi sen sijaan että ihmiset opiskelisivat tutkijoiden kirjoittamia kirjoja koska tästä seuraa tietoon perustuvaa kilpailua missä muut ihmiset asetetaan vihollisiksi tiedon perusteella.

      Pyydä joku ihminen keväällä kanssasi luontoon kävelemään ja ihmettelemään lintuja sekä muurahaisia niin ymmärrät että elämässä on muutakin kuin kilpailu. Voit toki lähteä yksinkin, mutta et pääse tällöin peloistasi jotka pohjautuvat siihen että haluat olla muita ihmisiä parempi. Jos lähdet yksin, joudut myöntämään tappiosi että olet "hullu ihminen" koska maailmankatsomuksesi ei ollut järkevä. Jos lähdet toisen ihmisen kanssa, tiedät että saat tukea toiselta ihmiseltä omaan hulluuteesi ja ettei sinua aseteta yhteiskunnan viholliseksi sen vuoksi että olet itse asettanut muun yhteiskunnan viholliseksi kilpailun kautta.

    • arvelija

      Psykopaatti ei kai kiinny ihmisiin, ei vanhempiinsa, eikä edes itseensä?

      • neverdying63

        ei mihinkää , ei kenenkään. , eikä ole kateellinen kenellekkään.


      • joopajoohei
        neverdying63 kirjoitti:

        ei mihinkää , ei kenenkään. , eikä ole kateellinen kenellekkään.

        Hah, no nyt se sitten selvisi. Olen psykopaatti, koska en ole kateellinen kenellekään.


    • Ihantässätaasherkist

      Ompa älykästä keskustelua! Tänne tullaan itkemään ja arvuuttelemaan että mikäköhän mää nyt oikeen oon: sosiopaatti, psykopaatti vai ihanko narsisti?! Oikee koko kansan sairaudenmäärityksen vastaanottotiski!

      Ei tää ole mikään psykiatrian tai muunkaan sairauden hoito/lääkityspaikka. Jos on ongelmia, menkää ammattilaisten vastaanotolle, piruako täällä narisette ongelmistanne. Ei kiinnosta ketään normaali -ihmistä. Joillakin on merkillinen tarve kalastella netissä (sosiaalista)huomiota ja myötätuntoo. Ilmeisesti ei muuten sitä saa? Ai, kun on ihanaa päästä jauhamaan roskaa muiden tomppelien kanssa nettiin! Kyl nyt olo helpottuu!

      Suurinosa näistä nettikeskustelu kirjoituksista on sitäpaitsi täyttä huuhaata ja keksittyjä sepustuksia, joiden todestaottaminen ja etenkin niiden funtsiminen on ajanhukkaa. Toisaalta...jos joku tykkää tämänlaatuisesta tyhjänpäiväisestä sosiaalipornosta, niin whatever...

      • hakeudu hoitoon

        Meillä on palstalla KYTTÄ!

        Tämä anonyymivakooja tuli tänne katsomaan mitä me valelääkärit oikein juonimme täällä potilaan pään menoksi. Hän päätti tulla pistämään kuria ja järjestystä meihin rikollisiin jotka terrorisoimme viattomia ihmisiä täällä. Yksi lopettaa meidän ikioma rikollisliiga voisi tietysti olla lakiehdotus jonka perusteella ainoastaan tutkintotodistuksen omaavat lääkärit saavat keskustella tällä palstalla. Jostain syystä Suomi24 kuitenkin haluaa tukea rikollisuutta. Pitäisi saada vähintään K-18 lätkä tänne psykologia-palstalle koska tämä ei ole lapsille suotava paikka. Joku lapsi saattaa vielä uskoa meidän valelääkärien juttuja. Aikuiset onneksi tietävät ettei toiseen aikuiseen voi luottaa.


      • And Hutch

        Ei tunnu olevan sulla ittelläkään ihan puhtaat jauhot pussissa.

        Ehkä itse elät siinä vaiheessa ongelmiesi kanssa että koet ikäänkuin "pistoksen" kun luet näitä juttuja.

        Miksi muuten ite oot näillä "tyhjänpäiväisillä sosiaalipornosivuilla" (käytin omaasi määrittelyä)?


    • haeapua

      Joku tossa vastasikin sulle hyvin. Varaa aika psykiatrille tai psykologille. Sulla on asiat hyvin kun tunnistat tunteesi ja ongelmasi. Et ole menetetty tapaus, sanotaan että narsistinen luonne voidaan parantaa terapialla jos henkilö itse haluaa ja tunnistaa ongelmansa.
      Sinulla on tunnepuoli vinksallaan, johtuuko lapsuudesta, tai onko sulle sattunut kenties jotain, josta olet järkyttynyt, etkä edes muista sitä, jos on lapsena tapahtunut. Mene vaikka terveyskeskuslääkärille, voit saada sieltä lähetteen eteenpäin. Jos et heti löydä sopivaa terapeuttia, vaihda toiseen, sellaiseen jonka kanssa on helppo puhua.
      Kannattaa hakea apua, ettei elämä mene pilalle ja hukkaan. Kyllä sulle vielä hyvin käy, älä luovuta, äläkä jää yksin.

    • "Psykopaatin" äiti

      Aloittajalle...Jumala on varmaan se joka voi suakin auttaa. En oikein muuta tiedä, koska hoitoa ei kuulema ole tuohon vaivaan. Poikani on psykopaatti. Diaknoosi on siis lääkärin joka sanoi että poikani on psykopaatti (tällä hetkellä vankilassa), minun mielestä hän ei ole psykopaatti vaan kokenut niin rankkoja asioita lapsuudessa minkä johdosta hän on tänäpäivänä mieleltään sairastunut henkilö ja äärettömän surullinen ja tyhjä sisältä, vaikka hänkin haluaisi tuntea normaalisti. Hän on ehkä alistunut siihen mitä on ja koittaa pärjätä itsensä kanssa. Hänellä on ihan samanlainen ajatusmaailma kuin sinulla. Lääkärit leimaavat nykyään kovin helposti ihmisiä psykopaatiksi...se johtuu siitä kun ei haluta tutkia ja ottaa selvää miksi joku on sellainen kun on...mikä siihen on johtanut. Ei haluta mennä syiden alkulähteelle koska se on liian rankkaa ja aikaa vievää ja ennenkaikkea kallista. Vähemmällä pääsee kun toteaa että kaveri on psykopaatti eikä asialle voi mitään tehdä. Se on sitten siinä. Pitäisi olla enemmän kuulevia korvia ja välittäviä lääkäreitä.

      • Anonyymi

        Eli sää olet vaan paska äiti jos kerta kokenut rankkoja kokemuksia pienenä eikä edes kiinnosta mitä se on kokenut tai sun perheesi elämä kun itellä on varmasti parempi elämä ja varsinkin tulevaisuudessa kun en hanki mitään typeriä muksuja joita vihaan niin paljon sekä parisuhteita kun on joku helvetin ällöttävä mäkätti huorat mussuttamassa siinä että mitä tehä


    • Sxcc

      Kannattaa hankkia ammattiapua, jonka kanssa keskustella asiasta. Ammattilaisella on menetelmät ja työkalut esim. "kaivaa tunteita esiin" yms. Tsemppiä!

    • apuasaakunpyytää

      Tällä keskustelupalstalla on eri aihealueita, missä voi pohtia asioita ja kysellä mieltä askarruttavia kysymyksiä, mitä ei ehkä muuten tulisi puhuttua. Harmi vaan että suurin osa kirjoittelijoista on asiattomia, toiset ei edes ymmärrä lukemaansa, vastailevat mitä sattuu. Mutta ei niistä kannata välittää, kai nekin jotain pahaa oloaan purkavat.
      Kertoihan Virpi Kätkäkin että silmät aukesi, kun oli tätä palstaa lueskellut.
      Ja mitä väliä vaikka joku avaus olisikin trolli, jos se saa ihmiset keskustelemaan kyseisestä asiasta.
      Itsellekin on monta asiaa ratkennut kun olen lukenut erilaisia palstoja.
      Aina siellä joku viisaskin kirjoittelee, joka on kokenut jotain vastaavaa ja osaa antaa neuvoja.

    • jupajuusto

      Hei, aloittaja voisi hakeutua vaikkapa terapeutille. Ihminen saa toiselle paljon pahaa aikaa, vaikka ei itse sitä pohjimmiltaan toiselle tahtoisi. Ymmärsin, että sinä rakastat rahaa niin voit kerrankin laittaa sitä järkevään kohtaan eli sinun ja tulevaisuudessa toisten hyvinvointiin psykoterapian muodossa. Sanotaan vaikka 3 vuotta yksilö psykoterapiaa sinulle aluksi, oot sen jälkeen kovin erilainen ihminen toivottavasti sellainen joka toivoisit aidosti olevasi. Oikeanlaisen ( sinulle sopivan ) terapeutin löytämiseen kannattaa käyttää aikaa. Ja tervetuloa uusi sinä! Äläkä pelkää jos raha ja valta sinua ei sen jälkeen kiinnosta. Olet vaan ottanut ne värjätyt lasit pois silmiltä ja näet maailman omin silmin sen jälkeen.

    • 10+15

      Tällaisesta paikasta et kyllä takuuvarmasti saa sellaisia neuvoja mitä tarvitset. Otapa itseäsi niskasta kiinni ja mene kertomaan tuo kirjoittamasi tarina lääkärille, hän kyllä ohjaa eteenpäin sinne mistä parhaan avun saat.

      Etkä kyllä ole kumpikaan -paatti:)

      • neverdying 63

        ja pomputetaan paikasta toiseen . ja kuka tästä hyötyy ja mitä. arvuutelkaa sitä.


      • Anonyymi

        Ei edes varmaan tiedä tarkkaan mitä kyseiset persoonallisuus häiriöt ovat


    • puremonkeyness

      Psykopaatit eivät ole aina sitä mikä yleisesti ihmisillä on käsityksenä... tässä on mielenkiintoinen blogi:

      http://www.psychopathicwritings.com/

      Sitä ylläpitää psykoppaati.

    • lekuri-psykopaatti.

      helou! kirjan oppinut lekuriko vain tietää,juupa juu! todella tyhmiä ja elämän perusjutuista ulkona olevat monikin nyky lääkäri on.ammatin on voinut lukea ,mutta se ei missään nimessä takaa että ihminen on fiksu ja ammattinsa osaava lääkäri.esimerkki:ajojorttiasiaa,todistusta olen käynyt uuden lain tultua voimaan vuoden alusta,eli pakollinen lääkärin todistus 50v ja siitä viiden vuoden välein niin kaksi ekaa lääkäriä ei todellakaan tiennyt uutta lakia ja vasta suom 30v työssä oleva poliisi virkailija ajokortti osastolla selvitti miten lääkäreiden pitää menetellä ko asiassa.ja vaikka lääkärin ammatin osaisi hoitaa niinkuin pitää niin esim muun elämän hoitaminen voi olla täysin kuutamolla,kuten päihdeongelma,parisuhteet,ym empatiaa tarvittavat elämän alat.ja tutkimuksen mukaan lääkäreissä on paljon psykopaatin,narsintin sairauden omaavia ihmisiä.kuten lääkäreissä ja toimittajissa.tutkimuksesta oli lehtijuttu n pari viikkoa sitten

    • Paranna HULLU?

      Minulle on aivan sama mitä teet ja missä, kunhan olet mahdollisimman kaukana minusta. Kiitos. Emme halua olla osallisia elämääsi millään alueella.

      Terveisin poikasi, vaimosi, sukulaiset, tuttavat, kaupankassa jne....

    • Luomakunnan kruunu

      Psykopaatti rules

      • Luomakunnan kruunu

        Kapitalismisessa yhteiskunnassa kannattaa olla psykopaatti


      • ihantässätaasherkist
        Luomakunnan kruunu kirjoitti:

        Kapitalismisessa yhteiskunnassa kannattaa olla psykopaatti

        Ei kannata olla psykopaatti. Jos voi valita jonkin paatin väliltä kannattaa olla ehdottomasti akropaatti. Ne tekee temppuja rahasta ja ne on kivoja, toisinkuin psychopaatit. Tosin, jos psychopaatti osaa nauraa itselleen niin ei se sit ookkaan yhtään hullumpi psykopaatti.


      • Luomakunnan kruunu
        ihantässätaasherkist kirjoitti:

        Ei kannata olla psykopaatti. Jos voi valita jonkin paatin väliltä kannattaa olla ehdottomasti akropaatti. Ne tekee temppuja rahasta ja ne on kivoja, toisinkuin psychopaatit. Tosin, jos psychopaatti osaa nauraa itselleen niin ei se sit ookkaan yhtään hullumpi psykopaatti.

        Psykopaatti osaa nuolla oikeita ihmisiä oikessa paikassa


      • Luomakunnan kruunu
        Luomakunnan kruunu kirjoitti:

        Psykopaatti osaa nuolla oikeita ihmisiä oikessa paikassa

        Ahneus ja omanvoiton pyynti ovat hyveitä


    • wiiltäjä

      Et ole, tai jos olet niin sinulla tuo oire on "lievä". Tunnen oikean sosiopaatin joka nauttii ihmisten kärsimyksista ja on valmis tappamaan ja aiheuttamaan lisää pahaa. Onneksi tää mun tuntema tyyppi on hoidossa tällä hetkellä.

    • Kun puhutaan psyko-/sosiopaateista taikka narsisteista, muistetaan heidän "kykynsä" manipuloida kanssaihmisiä. Manipulointi on opittu kyky. Sitä voivat käyttää ihmiset, jotka ovat mekanismin oppineet. Manipulointiin kykenevät jopa eläimet, kuten lemmikkien omistajat tietävät.

      Psykopatia käsittteenä on laaja ilmiö ja käsite. Ei ole olemassa mitään rajoja milloin oikeasti olet psykopaatti tai et. On tiettyjä testejä ja niissä saatuja pistemääriä, jotka kertovat vahvasta taipumuksesta ilmiöön.

      Voidaan mieluummin puhua henkilöistä, jotka ovat moraalisesti kyvyttömiä normaaliin suoritukseen. Normaalilla voitaisiin tarkoittaa vaikka yhteiskunnan enemmistön suhtautumista johonkin tiettyyn asiaan taikka toimintatapaan, mutta normit ovat alakohtaisia. Siis ammattirikollisilla on omat norminsa kuten myös kauppiailla, kiinteistönvälittäjillä, kapiaisilla, papeilla ja sosiaalityöntekijöillä, joitain mainitakseni.

      Henkilökohtaisesti en oikeastaan usko psykopatiaan. Kiintymys ihmisiin ja suhteissa pysyminen on yksilöllistä, joka pitää sisällään vaihtelua.

      Yleensä psyko-/sosiopaatteja ja narsisteja luonnehdittaessa kerrotaan tarinoita valehtelusta ja manipuloinnista, jonka jälkeen kerrotaan kuinka he eivät välitä ihmisten tunteista yhtään, koska eivät kykene niitä tuntemaan. Heidän täytyy siis olla kyvyttömiä tunteisiin. Roskaa.

      Manipulointiin kykenevän henkilön täytyy tietää miten ihminen reagoi pyyntöihin, vaatimuksiin ja tunteisiin yleensä. Tämä on mahdollista oppia, mutta ilman käsitystä tunteista, on manipulointi hakuammuntaa.

      Aivan normaaliin elämänkulkuun kuuluu, että välillä on enemmän kiinnostunut muista ja välillä ei niin paljon. Ihmisen lisääntymiseen kuuluu vahva sosiaalisuuden tarve alle parikymppisenä ja vähän sen jälkeen. Tällöin naisen lisääntymiskyky on terveimmillään. On monia psykologisia syitä, miksi kaikki eivät toimi näin. Yhteisön paineet ja niiden vuoksi luotu selviytyminen eivät ole psykopatologiaa saati psykopatiaa. Riippuen tietysti vaikutuksista ja seuraamuksista.

      Siis psykopatia ei ole mystinen kyky selvitä yhteiskunnassa paremmin kuin taviksella viereisessä pulpetissa. Sillä vain kerrotaan yleisölle, että sarjaraiskaajamurhaaja on mieleltään poikkeava, eikä siten ihminen ollenkaan.

      Yhteisön asettamat moraaliset rajoitteet pitävät meitä kaikkia otteessaan. Välillä muutama yksilö keksii porsaanreiän tai on kokonaan välittämättä säännöistä. Jotkut opetetaan kiertämään niitä. Muutama saattaa jopa syntyä kokonaan ilman rajoituksia. Yleensä heitä syötetään aikuisikään asti.

      Pointtini on, tunnet mitä tahansa, kunhan pidät säännöistä kiinni, olet normaali.

      Mikään tunne-elämys ei tee kenestäkään parempaa taikka huonompaa.

    • neverdying63

      mielenkiintoinen artikkeli...olet ihan kuin minäkin, mutta minulla taas ei ole mitään.

    • masa1232

      Psykopaateilla aivot ovat erityyppiset kuin normaali ihmisillä. Narsistit ovat huonon kasvatuksen tulosta. Psykopaatit kulkevat usein suvuttain, koska heillä on geneettinen tausta. Usein psykopaattien suvusta löytyy paljon tunnekylmiä ihmisiä jotka pystyvät manipuloimaan omia etuja saavuttaakseen.
      Suurin osa psykopaateista on paatuneita vankilassa istuvia rikollisia joista ei päälle päin näy lainkaan huonot piirteet. He saattavat olla hyvinkin miellyttäviä ihmisiä. He pitävät lähellään ainoastaan ihmisiä joista hyötyvät. Paljon psykopaatteja on myös yritysjohtajina, koska nykymaailmassa menestyviltä ihmisiltä edellytetään tunteettomuutta. Tosin he vaihtavat paljolti työpaikkaa sillä samassa työpaikassa menestyvältä ihmiseltä edellytetään tunneälyä, psykopaateilla sitä ei ole.

      Olen äärimmäisen kiinnostunut aiheesta koska olen viiden lapsen isä ja 7-vuotias poikani on ollut läpi tähänastisen elämänsä psykopaatin kriteerit täyttävä tapaus. Narsistiset piirteet kasvatusympäristössä tunnistamme vaimoni kanssa ja ne eivät tunnu hallitsevan lapsen kasvatusta, kuten ei neljän muunkaan jotka ovat hyvinkin "tasapainoisia" verrattuna kyseiseen herraan.

    • viv a bchen

      ensimmäinen asia mikä mulla tulee mieleen psykopaatista, on kylmäverinen tunteeton tappaja. siksi mä vähän yllätyin kun aloin oikeasti tutkimaan ja huomasin että siinä on paljon muutakin, ei psykopaatti ole välttämättä tappaja, mutta tappaja voi hyvinkin olla psykopaatti. ennen tota taivaat valaisevaa havaintoa lokeroin itseni psykopaatiksi, tosin en mä sitä sinänsä myöntänyt täydellisesti. ajattelin että olen, mutten niinkun.. oikeasti.

      joten siis en voi sanoa olevani ainakaan mikään 100% psykopaatti, lähinnä oon vaan tunnevammanen sieluton masentunut paskaläjä. musta tuli tällänen olosuhteiden vuoksi, mut näköjään psykopaatit on yleensäkin syntyneet psykopaateiksi.

      oiskin oikeastaan kiva kuolla ennen kun alan tappamaan kaikki mun ympäriltä ja joka nurkan takaa. ainiin ja tietysti pidän kaiken pääni sisällä, yhtä kaveria lukuunottamatta, ja esitän mahdollisimman tervettä kaikille ettei ne nyt lähetä takaisin psykologille. tosin ei ne pidä mua psykopaattina, vaan masentuneena. olis kyllä valtavan kivaa puhua, muttei millekkään typerälle, empaattiselle psykologille. jollekkin yhtä tunteettomalle, joka oikeasti tajuaa. anyone?

    • 1+9

      No ihmiset on psykoja. Sen huomaa siitä että eläimiä hyödynnetään omaan käyttöön, aivan kuin ne olisi sieluttomia esineitä. Joukkoteurastukseen vaaan........ jotkut nauraa päälle.

      Toisekseen naisten alistaminen ja esineellistäminen on psykopaattista.

      Yhteiskunta toimii psykopaattisesti tai työelämä. Ihminen on pelkkä sieluton "robotti" jonka tehtävä on pelkästään tuottaa voittoa yhtiölle. Jos käy inhimillisiä virheitä/joutuu sairaslomalle, voi saada monoa. Kukaan ei välitä kodittomista. Joku voi vielä potkasta päähän.

      Sitten on vielä roskaaminen ja saasteet. Joku vaan tokasee että EVVK.

      Niin, onko ihmiskunta psykopaattinen vai ei? Mielestäni on. Olenkin ihmetellyt että missä on empatia? Ihminen on ihan viheliäinen elukka.

      • paskaan_en_kirjaudu

        Tässäkin ylläolevassa tekstissä tuli hyvin ilmi rajapintojen ja tulkintojen eri taso. Rytmimunien nimimerkillä oli myös hyviä ajatuksia.

        Nauroin ääneen ihantässätaasherkistyvän ajatuksille siitä, kuinka ristiriitaista on vinkua huomiota täällä kertoen huisista ja ihmeellisestä erilaisuudestaan. Itsekin tunsin, kuin keskustelusta olisi tullut jokin kehujen ja outoutensa ihastelun onginta joillekin vähän hakusessa oleville.

        Psykopaatti muutenkin ehkä vanha termi, netistä tietoa etsiessä tuli vastaan... Nimimerkillä "psykopaatin" äiti oli oli varmaan aika todellinen lääkäri, jolta tuli nerokas diaKnoosi. Nauroin ääneen huomatessani myös, kuinka ko. höpötys oli saanut yli 5 plussa-arvostelua. On tämä tosiaan yksi vitsipalsta koko suomi24.

        Psykoilu on aika muodissa nyt. Ovat ne hullut kiehtovia. Hannibalia pukkaa töllöstä jne. Vähän vinhaa tvistiä vaikkapa deitti-ilmoitukseen, ou jea. (Huomaa vittuilu.)


      • Anonyymi

        Sanottu on että ihminen on ainut eläinlaji maailmassa joka tappaa lajitovereitaan... jopa huvikseen. Ihmisestä sanotaan että on itsekeskeinen ja lapsesta manibuloimista oppiva olento, kuten itkun hyväksi käyttö ja näin oman edun tavoittelu. Ehkä se oman edun tavoittelun tasapaino ympäröivän maailman kanssa voi häiriintyä jos on ollut epäreilu elämä, mutta kai siitäkin voi oppia eteenpäin muitakin huomioivammaksi.

        Kun nyt otit ympäristön välinpitämättömyys, niin ihan lähiaikoina välähti mieleen miksi heittelisin tupakantumppeja pitkin katuja koska asun ja elän tässä kaupungissa ja haluaisin tietenkin oman asuinalueeni olevan mukavan näköinen. Mutta miksi kaupunki ei saa näyttää asukkaiden näköiseltä, kuten hienoja graffitteja, katutaidetta, katumuusikoita ja vaikka puistoja joihin asukkaat saisivat vaikuttaa esimerkiksi taiteella ja valotuksilla. Ymmärrän ettei ihmiset välitä välttämättä ympäristöstä joka ei tunnu lainkaan kodiltaan. silti oma piha pidetään siistinä.

        "Eikä se pahalta haista kehtaa, vaan rakentaa pahanhajuisen tehtaan /
        Töhrii meret ja järvet, mutta buffaa seinistä meidän jäljet" -Laineen Kapseri - Ikuisten Lasten Laulu (biisistä)


      • Anonyymi

        Sanottu on että ihminen on ainut eläinlaji maailmassa joka tappaa lajitovereitaan... jopa huvikseen. Ihmisestä sanotaan että on itsekeskeinen ja lapsesta manibuloimista oppiva olento, kuten itkun hyväksi käyttö ja näin oman edun tavoittelu. Ehkä se oman edun tavoittelun tasapaino ympäröivän maailman kanssa voi häiriintyä jos on ollut epäreilu elämä, mutta kai siitäkin voi oppia eteenpäin muitakin huomioivammaksi.

        Kun nyt otit ympäristön välinpitämättömyys, niin ihan lähiaikoina välähti mieleen miksi heittelisin tupakantumppeja pitkin katuja koska asun ja elän tässä kaupungissa ja haluaisin tietenkin oman asuinalueeni olevan mukavan näköinen. Mutta miksi kaupunki ei saa näyttää asukkaiden näköiseltä, kuten hienoja graffitteja, katutaidetta, katumuusikoita ja vaikka puistoja joihin asukkaat saisivat vaikuttaa esimerkiksi taiteella ja valotuksilla. Ymmärrän ettei ihmiset välitä välttämättä ympäristöstä joka ei tunnu lainkaan kodiltaan. silti oma piha pidetään siistinä.

        "Eikä se pahalta haista kehtaa, vaan rakentaa pahanhajuisen tehtaan /
        Töhrii meret ja järvet, mutta buffaa seinistä meidän jäljet" -Laineen Kapseri - Ikuisten Lasten Laulu (biisistä)


    • Jotain settiä

      Käyttäjä yhtdjuu puhui asiaa.

      Jos ammattiavun hakeminen on vaikeaa, niin kannattaa hiljentyä hetkiseksi ja jäädä miettimään. Esim. mikä on ensimmäinen positiivinen asia lapsuudessa? Entä mikä oli pahin kokemus? Mitä tunteita ne herättivät?
      Voit myös kuvitella aivan kuvitteellisia tilanteita, jotka ovat positiivisia, esim. häät (omat tai jonkun muun), lapsen syntymä tai negatiivisia: hautajaiset yms...

      Vähä samaan tapaan voit antaa ajatusten vaellella niin kuin näkisit unta.

      Omassa työssäni on ollut pakko kehittää itselle ns. alter ego/profiili eri tilanteita varten, jotta työstä selviää ammattimaisin ottein, eikä heittäydy irrationaaliseen myllerrykseen.
      Toisaalta, kun ajattelet jotain tunteikasta asiaa riittävän monta kertaa, niin siihen turtuu, luonnollisesti (esim. aluksi tunteikasta biisiä kuunneltu vedet silmissä, 20 kuuntelukerran jälkeen suorastaan ärsyttää sama hoilaus/yksinkertaisuus) . Mutta kun asian vaikutuksen muuhun asiaan osaa yhdistää niin se on se juttu.

    • asdflkjno

      muistan et luin täältä jostain jonkun viestin jossa joku valopää selitti miten se kyllä tunnistaa psykopaatit hetipaikalla, katsonut kaikki elokuvat ja dokumentit aileen wuornoksesta. en nyt löytäny sitä viestiä mut katoin ton Monsterin ja siis mitä vittua? mä en edes sanos ton perusteella että aileen on psykopaatti. helvetin paska elämä vain, en ymmärrä miksei tappanu itseään ajat sitten. tosin joo, toi nyt ei ole varsinaisesti täysin totuudenmukainen mutta kuitenkin. hitto. miten mun kaikki empatia on aileenin puolella? hieno jouluaatto tosiaan. en ainakaan vitussa päädy samaan kun aileen joten ehkä on hyvä jos en saa kiinni mun ainoaa toivoa jolloin voin lähteä
      miks mä tänne selittelen?

      • Anonyymi

        Elokuvan nähneenä voisin sanoa kanssa että mieli voi olla vähän sekaisin siitä paskasta elämästä, mutta vaikutti silti tunneihmiseltä, vai haluttiinko elokuvalla saada katsojalta myötätunto? Kuten Ted Bundyn oikeudenkäyntiin perustuvasa elokuvassa "Extremely Wicked, Shockingly Evil, and Vile" osattiin saada myöntätuntoa varsin hurjaa psykopaattia kohtaan.


    • diubaduu

      tähän olisi hyvin yksinkertainen testi. Kokeile mdma:ta jos sen jälkeen ei tule empatiaa ja muista välittämisen tunnetta olet psykopaatti. Testattu ja toimivaksi havaittu metodi

      • Anonyymi

        Vahva testi, kiitos. Pitääpi muistaa tämä ensi kerralla, kun taas kokeilee.


    • brszgfewQDW

      turpa kiinni tai panen teitä

    • 2.äiti

      Poikani on jo lähellä 40 v. ja me vanhemmat edelleen uskomme,toivomme ja
      mahdollistamme psyko-/sosiopaattisen lapsemme elämän.
      Olen alalle koulutettu,joten jo varhain tiesin ettei kaikki ole kohdallaan.
      Siihen aikaan asiaa ei tunnettu,kuten ei ADHD:ään,vaan vika löytyi AINA kodista.
      Siinä meni usko siihen,että jostakin saisi apua.

      Tämä on vahvasti periytyvä sairaus/taipumus,ja kun toinen vanhemmista tunnistaa
      ongelman sitä ei pysty käsittelemään.Joten seuraus avioero ja syyllisyydentunne.

      Itse käyn mielenterveystoimistossa,kun on oikein vaikeaa.Siellä on ymmärrystä ja kuuntelua tarjolla.Ohje on "napanuoran katkaisu".
      Miksei se onnistu???
      En tiedä,oman lapsen sairaus(hullushan on veteen piirretty raja),on kai niin
      mahdoton ymmärtää,ettei sitä pysty käsittelemään.
      Vikipedia selittää asian hyvin.Jota asia todella kiinnostaa voi googlata "sosiopaatti" ja sieltä löytyy tarkka kuvaus.
      Eri asia on saada muutos aikaan.

      Pieni esimerkki "hyväosaisuudestamme" on,että pojan tekemisiä on paikkailtu
      sadoilla tuhansilla euroilla,jota saisi vapaana rellestää.Muuten olisi jo vankilassa.
      Kustannuksella ex-mieheni ja minä olemme sairaita,rahattomia,ihmissuhde-
      kyvytötmiä(ei kukaan jaksa katsella moista menoa) eläkeläisiä.Tyhmä mikä tyhmä.

      Jos joku toinen äiti/isä haluaa yhteyden,niin mielelläni olisin vertaisryhmässä.

      Heitä kivellä jos on kanttia.

    • mikähän mahdan olla

      En ole ikinä mitään tällasiin vastaillu ihan mielenkiinnosta tulin tähän juttelemaan en halua avautua kaikesta mitä tullu tehtyä ymmärrän kyllä sinua koska ollut pienestä pitäen hirveä himo riistää henki elävästä olennosta enimmäkseen eläimistä "kasvoin" siitä kuitenkin osittain eroon himo on kyllä vähentynyt en osaa itseäni diagnosoida ilmeisesti kuitenkin jotain on vialla

    • Printsess

      Heippa, kaltaiseni kärsiä! Täällä myös samaa, jokainen päivä yhtä näytelmää. Ainut ero siitä et oon luonut itselleni vain yhden käyttäytymis mallin, rooli hahmon. Ja välillä kun tuntuu etten jaksa näytellä iloita ja ystävällistä, pidän viikon taukoa kaikista ihmisistä. Tällä toiminta mallilla oon pärjänny jo monta vuotta tavallisten ihmisten seassa. Olo vähän kuin dexterillä!

    • Päänvaiva

      Tai sitten olet vain tyhmä.

    • Ihsm

      Itse olen kasvatettu hieman tiukassa linjassa. Ainakin tuntuu siltä... Jos on syömässä ei saa puhua mitään ja ei saa olla vanhempia vastaan. Esim ei edes sanoa "tyhmä" läpällä.
      5-6lkl ajassa kaveriporukkani on ahdistanut minua hirveästi. Vieläkin jatkuu ja ovat itse tietoisia asiasta. Esimerkiksi nöyryyttäminen ja alistaminen, paljon pahempaakin on ollut mutta en aijo kertoa nyt. Oon oikeastaan ignorannu vaan asiaa ja koulun skippaaminenkin on yleistä. Pari kertaakin melkein jättänyt ne.
      Olen ottanut tavallaan semmoisen roolin itselleni, mutta pian alkaa jo kyllästyttää pitää sitä päällä. Muiden tunteet eivät hirveästi enää kiinnosta eikä mikään muukaan enää... Minulla oli vuosi sitten masennusta mutta pääsin siitä itsestään ohi tai sitten en vaan huomaa sitä. Kaveri jutuista olen opettajillekin puhunut mutta nyt puolen vuoden aikana ei ole MITÄÄN tapahtunut.
      Siskon kanssa minulla on todella yleensä tappeluita (yleistä). Jos yleensä menee hermot siinä niin tuntuu että tulisin hulluksi ja esimerkiksi alan huutamaan tai nauramaan itsestään. Mutta onneksi itsehallinta on aina ollut hyvä. En ole kenellään puhunut tästä asiasta.

      • Anonyymi

        Meidän kotona oli samaa ettei saanut asettua vanhempia vastaan sekä ruokapöydässä oli lähinnä ruokarauha. Aterioista en muista juurikaan kun lapsuudesta on niin kaukan aikaa, mutta esimerkiksi pakastepizzasta 1/4 osa per naama on aika vähän. Mutta perheemme ei ollut vähävarainen.


    • ehkäpähkä

      AP: oletko kokeillut yrittää ihan tietoisesti asettua toisen ihmisen asemaan?
      Kuvitella, miltä itsestäsi tuntuisi, jos olisit toisen ihmisen asemassa?

      Pointtini on siis, ettei tarvitse tuntea mitään myötätuntoa tai empatiaa sitä toista ihmistä kohtaan, mietit vain miltä itsestäsi tuntuisi jos olisit hänen paikallaan. Ottaisiko päähän, suututtaisiko, olisitko surullinen, iloinen? Tuolla tavalla ihan älyllisesti voi asiaa yrittää lähestyä. Ei tarvitse pakottaa empatian tunteita toisiin ihmisiin tai säikähtää jos ei sellaisia itsessään havaitse.

    • Ehkä-Sosiopaatti

      En minäkään uskalla tosielämässä mennä puhumaan esim mun äitille mulla ei enään edes serkun suru tunnu missään ja muutenkin lähiaikoina mulla on läheisiäkin kuollut muttei sekään enään tuntunut missään (en tavallaan välittänyt/ollut surullinen) mulla myös on välillä (ite asiassa melkein aina) murhanhimoisia ajatuksia ja joskus tekee vaan mieli kuristaa joku elävältä en myöskään ole kovin sosiaalinen pysyn mielummin kotona koko päivän kun kavereiden kanssa myös saatan satuttaa jotakin henkilöä mutten välitä yhtään (en ossaa oikein sanoa) olen myös satuttanut perhelemmikkiä (samalla tavalla kun muita ihmisiä) mää en tiedä mitä mun pitäis tehdä mää haluaisin mun äitin tietävän mutten kehtaa sanoa kun en tiedä mikä sen reaktio tulis olemaan. Nykyaikana melkein kenelläkään ole mulle arvoa enkä muutenkaan enään jaksa välittää mistään en edes omasta tulevaisuudesta

    • avaruudenreunall

      Rakastat sitten kuitenkin itseäsi? Sitä en voi ymmärtää. Loogista olisi vihata itseään.

    • Niip

      Oletteko ikinä oikeasti tunteneet ketään psykopaattia tai sosiopaattia? Itse olen ja sen aileenin katse on täysin sama kuin erään tyypin jota olen epäillyt vahvasti jo alusta alkaen sosiopaatiksi. Tyhjä katse kuin tyhjä sisältä ilman tunteita.
      Tunnen ihan oikeasti psykopaatin ja voin sanoa varmuudella että te ette todellakaan voi käsittää mitä sen päässä liikkuu ja kuinka joku voi olla niin kylmä. Se on normaalille ihmiselle täysin uskomatonta (myös tekonsa) sekä vaikea uskoa. Myös ne ovat aivan uskomattoman hyviä manipulojia joten muille paitsi kohteelle ne ovat ihania ihmisiä. Myös voit olla varma että juuri siksi kukaan ei usko sinua minkä se psyko tietää aivan hyvin. Siksi voin sanoa varmuudella että psykopaatit eivät ole ihan sitä mitä te luulette.

      Jos et tunne rakkautta ja saisit vaikka koko maailman niin olisit kuin helisevä vaski. Ja tuskin se täyttää sitä tyhjyyttä mitä koet ja se on siksi aivan turhaa.
      Joten vain ainoastaan Jumalaan kääntyminen (uskominen) voi mahdollistaa muutoksen.
      Se on muuten teidän on kahdenkeskinen asia ja ei sitten kuulu muille.
      Epäilen siksi aileenin viimeisen kirjeen vilputtömyyttä. Tosin todellakaan en voi tietää toisen uskon tilaa näin ulkopuolisena.

      Ja en oikeasti mielelläni leimaa ketään sosiopaatiksi ja psykopaatiksi. Myöskään ilman todella hyviä todisteita sitä ei pitäisi tehdä.

    • Diipadaa

      Muuten haluaisin tietää että te jotka pidätte itseänne psykopaattina/narsistina/sosiopaattina niin huomaatteko jos joku ihminen näkee teidän läpi? Siis näkee kaikki teidän valheet ja teeskentelyt.

      • voibolla

        Eivätkö tuonkaltaiset kuvittele olevansa noin kahdeksan kilometriä muiden yläpuolella?
        Miksi sellaista kiinnostaisi mitä ajattelelet? Ei meitäkään kiinnosta muurahaisten ajatukset.


    • Nuoripienigangsteri97

      Tajusin juuri että olen täysi sosiopaatti, lapsuus meni vilkkaasti isä joutu linnaan ja sit itse lastensuojelulaitokseen 12v-18v
      Siellä mm. Pahoinpideltiin, alistettiin, koulukiusattiin johon ei puututtu ja sitä ei olevinaan huomattu vaikka kaikki sivustakatsojar tajusi, tätä oli lähes koko laitosajan, huumeiden käyttö alkoi turrutin pahan olon sillä, 19v ihannoin rikollisuutta, olen hullu ja pokkaa tehdä mitä vaan jos tarve on, en tunne käyttäväni ihmisiä hyväksi koska palvelukseen teen aina vastapalveluksen, vihaan yhteiskuntaa, haluaisin teloittaa esim kelan päättäjät ja surmata perhe niiden silmien edessä koska asunnottomuus ja työttömyys jatkui perusteettoman tt:n hylkäämisen takia olisin saanut asunnon kanssa työn, minulla on sisällä vihaa niin paljon että se on kroonista, olen piittaamaton ollut minuun kohdistuneista vääryksistä mutta nyt olen pistänyt vastaan ja erittäin raa'asti. Minua hakattiin rautaputkella ilman syytä herättyäni tekijän asunnolta (tekijä kilahti, johtui vrmaan mielenterveysongelmista) kostin tänää hakkaamalla teräväpäisellä pampulla useita kertoja ylävartaloon, kova isku päähän ja rikoin hänen silmälasit ja meinasin puottaa asunnosta ikkunat. Tein selväksi että kukaan ei enää tee minulle väärin jos en ole tehnyt mitään.
      Minulla on monta suhdetta ollut, alussa tykästyn mutta tuntuu että en tunne surua jos toinen on surullinen, olen hänen mielestä piittaamaton että en ota häntä huomioon. Ja en ymmärrä miksi hän syyllistää minua koko ajan jostain mitä en ole tuntenut tekeväni. Olen nyt allapäin tajuavani olevan sosiopaatti, miten hoidan sitä pois tai poistan oireet, tämä on hämmentävää tajuta mutta kauheaa mutta en ole silti kauhistunut, olen älykäs ja tiedän tosipaljon asioita ja luen ihmisiä mm silmistä, auttakaa saamaan minut takaisin ihmiseksi..

      • zlsogmiy

        Nyt jotain realismia peliin. Ei se että haluat vahingoittaa sinulle perusteetta pahaa tehneitä ihmisiä tarkoita että olisit psykopaatti, itse asiassa juuri päin vastoin! Oikeudentaju on ei-psykopaattisten ihmisten ominaisuus.


    • Paattiko

      Kyseenalaista, onko tuo välittäminen oikeasti normaalia todellisuutta, vai teoreetikkojen utopiaa. Josta käsin on helppoa sitten tuomaroida kuka hyvänsä raadollinen ihminen tilaisuuden tullen joksikin -paatiksi.

    • psykopatiaa

      Tunnen minäkin yhden psykopaatin joka on diaksonoitu myös sosiopaatyiksi.

      Mukava kaveri joka ei ole mitenkään tyhmä.
      Häneltä saan parhaat neuvot teknisiin ongelmiin tietokoneiden ja muiden asioiden kanssa.
      Häntä ei ujoksuta tarttua puhelimeen ja alkaa painostamaan ihmisiä saadakseen mitä milloinkin tarvitsee tai jos jotain auttaa, niin hänelle.

      Nuorena oli eri asia, tappoi kissoja ja kidutti muita joista ei tykännyt.
      Potki, hakkas, väänteliraajoja ja tukahdutti muita.

      Siis nykyään ihan mukava, vaikkakin samaa tunteetonta ja periksiantamattomuutta on ja ei pelkää oikein mitään ainakaan muita ihmisiä.

      Itse tykkään kaikenlaisista ihmisistä ja olen aika empaattinen, mutta niin vain aina ollaan tultu hyvin juttuun.

      Minusta sosiopaatti tarvitsee oman tilansa ja se hänelle suotakoon.
      Pitää kyllä olla aika vahva itsetunto, että sellaisen kanssa pärjää, mutta sekin on mahdollista.
      Vanhava itsetunto, hyvä ihmistuntemus ja älliä ainakin yhtä paljon, niin toimeen tulee.

      Minusta tälläiset ennakko tuomitsemiset ja yhteiskunnasta ulossulkemiset eivät ole hyvä ratkaisu, vaikkakin pahoista teoista tulee rangaista. Tietysti.
      Kuitenkin täällä kirjoitetut lynkkaukset sosiopaateille ja spykopaateille eivät minusta ole paras ratkaisu.
      Kertoo enemmän niiden vaatijoiden omista arvoista ja inhimillisyydestä.

    • PSYKO

      Saatanan vammane, et sä mikää sosiopaatti oo. Älä leiki kovaa äijää! Mikää vitun hurmuri, ruma läski paska oot! tapa ittes

    • Anonyymi

      Itse suosityelen käyttämään empatian ja tunteiden puutetta hyväksi itse olen valehdellu koko elämäni kaikesta en ole puhunut kellekkään yhdestäkään huolestani sen takia etten satuttaisi ketää vahingossakaan ja olen ollut kusipää kaikille etten saisi kaveri suhteita.
      en tiedä kuinka olla sosiaalinen. Joka voi olla harmia
      olin lähiaikoina etsinyt jotain muuta kuin päihteitä tai kipua elämään ja rakkaus toi minulle tunteet minä olin aidosti iloinen mutta en suosittele kertomaan että olet sosiopaatti kumpannillesi se vain aiheuttaa harmia
      Ja empatian pystyy imitoimaan helposti kuvittelemaan että itse olisi tilanteessas
      Nämä laif hakit on toiminut

    • Anonyymi

      Se on elämää mitä julmempi on sitä edistyneempi on mä en ainakaan halu ajatella tehä tästä maailmasta parempaa paikka koska a) se ei ole mahdollista ja b) te ihmis saastat jotka täällä mietitte oletteko jotain psykoja niin tuhotte teidän tyhmyydellä tän maailman siksi mää hyväksikäytän ystäviäni läheisiäni sekä petkutan ja kusetan ihan helvetin usein muita vaikka jos oon varastanut jotain siis kaupasta jota olen tehnyt aina silloin tällöin kun ei oo rahaa ja ei oo tarvetta maksaa niille kusipäisille jutkuille niin mää tiedän että tuun olemaan hyvä tässä maailmassa toisin kuin te luuserit

    • Anonyymi

      Sitä paitsi puhut että ystäviä et saa tai et osaa olla ystävä niin se on sun ongelma toi on enemmän huomion hakemista tiedätkö että en mäkään kerro jos mää rikon ikkunoita huvin vuoksi tai varasta kaupasta tai mietti jonkun tappamista 24h taikka nauti toisen satuttamisesta koska saisin hullu luokituksen mitä en halua koska en oo hullu vaan vahvempi hyväksymään elämässä julmemmat puolet ja isken aina ja pahastin takaisin jos joku alkaa mulle aukomaan sitä vitun turpaansa

      • Anonyymi

        Ja joo oli mulla mielenterveys ongelmia kuten ahdistus ja masennus mutta nykyään kiitos lääkkeiden mää elän aivan uutta ja upeaa elämää toisin kuin te madot kun ette osaa mennä hakemaan apua ennenkuin tapatte itsenne


    • Anonyymi

      Tämän perusteella rakkaus itseään kohtaan on olematon. Enhän minä sinua tulle, mutta elämme kulttuurissa jossa meidän on näytettävä hyvältä miellyttääksemme muita ja näin nostaaksemme sosiaalista statusta, sekä kun toljotamme näyttöjä ja haemme dopamiinia joka paikasta, tämä on yksi syy tunnekylmyyteen.

      Oletko miettinyt että sinulla olisi jonkinlaista autismia? Autismiin liittyy myös epäsosiaalisuutta ja empatiakyvyttömyyttä, mutta jos et välitä esimerkiksi muiden ihmisten tunteista ja kiusaat, härnäät, pelottelet sekä syrjit heitä ja kiusaat henkisesti, olet kusipää, kuten joku täällä jo mainitsikin.

      Minäkin olen miettinyt olevani narsisti, sosiopaatti tai/ja psykopaatti, mutta tunteeni ja maailmani ovat heränneet sillä tavoin etten usko olevani. Olen toki jokseenkin antisosiaalinen, mutta viihdyn omasta tilastakin kovasti enkä selvinpäin kykene rentoutumaan muiden ihmisten kanssa. Tähän selväpäiseen sosiaalisuuteen kun en ole tehnyt kovinkaan harjoitteita ja styötä, on tämä antisosiaalisuuteeni hieman jumittunut koska olut on pääasiassa sosiaalinen lääkkeeni.

      En vihaa ihmisiä, en vain ole pitänyt heitä oikein minään, tai olen lähinnä nähnyt heitä arvostelevina "peileinä" jotta koen itseni huonoksi ihmiseksi tai ylimielisesti hyväski (ennen ehkä oli enemmän näin). Mutta olen löytänyt viimeaikoina hienoja tunteita yleisesti ihmisiä kohtaan, joka on varmaan pelastuksen tie minun maailmassani. Ennen en ravinnut itseäni lainkaan, mutta nykyään teen näin ja tällä on varmasti vaikutus maailmasi avautumiseen. Muistakaa tärkeät ravinnot, kuten kalanmaksaöljy ja vesi!

    • Anonyymi

      Ap:lle hello!

      Täällä 99% varmuudella toinen sosiopaatti, 1% vie se etten ole saanut siihen diagnoosia. Vielä.
      Tuohon asiaan että sosiopatian kanssa voi oppia elämään ja voi niinkuuin sanoitkin, kehittyä.

      Aikaisemmin millään ei oikeestaan ollut väliä, ei omalla tai muiden elämällä. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Mutta mikä ihmeen rakkaus? Pystyn kyllä muutamaan luoda suhteen jossa olen reilu ja ajattelen "meitä" mutta niissäkin olen äänetön pomo.
      Nyt olen oppinut itseni tuntemaan ja vaikken olen narsismiin taipuva niin olen varsin tyytyväinen itseeni ihmisenä miksi olen tässä kahden vuoden itsetutkiskelulla kehittynyt.
      Olen jopa oppinut että hyvää mieltä ja apua kun joskus antaa saa enempi itselleenkin "pointseja"

      Ei enää tolkuttomasti päihteitä, yleensä selvinpäin.
      vihamiesten kanssa, en lähde mukaan heidän sotahuutoihinsa, jälkikäteen olen voittanut jollain tavalla toisen osapuolen, sillälailla että voin sanoa "oisit kuunnellut ku mä sanoin" "oisit tehnyt niinku minä" ai että. :)
      En ole enää nykyään aggressiivinen tai väkivaltainen. En oo edes oikeen ikinä ollutkaan. Henkisesti kyllä ollut ja paha.
      Olen alkanut mökkihöperöitymään, vihaan ihmisiä kun ne on tyhmiä. En halua tutustua keneenkään koska en halua haaskata aikaani turhiin tuttavuuksien tekoon kun en kuitenkaan tule ihmisestä pitämään.
      Mutta.. joo laittomuuksia ei, opetellut ottamaan muut huomioon, miettinyt tekojeni tulevia seurauksia. Itsehillintä. Aggression/turhautumisen purkamisen hallinta.
      Aika rankkaa kuitenkin olla niin erilainen.
      En haluis edes olla muunlainen.
      Onneksi sitä "kehittyy" oikeeseen suuntaan ja nauttii jokapäiväisestä oppimisesta.
      Kun olen nyt itsetutkiskellut ja tiedostanut itseni niin päätin panostaa mun omaan hyvinvointiin tulevaisuudessa, omaan talouteen jne. Ja tehdä kaikki paremmin kuin aikaisemmin.
      Adhd-lääkitys ja rivatrillit ja sitten oma yritys viimein pystyyn!

    • Anonyymi

      Andrew Tate ja Kristinusko, ohjeet elämään sieltä. Tämä tulee toiselta samanlaiselta henkilöltä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4238
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2090
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      132
      995
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      238
      992
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe