Aikamatkustus.

Miten paljon tämä asia on minua kiehtonut jo monta vuotta. Miten aikamatkustamisesta saadaan mahdollista :D, tiedän jo että siihen tullaan tarvitsemaan valonnopeutta, mutta ei olla vielä kehitytty teknologiassa siihen pisteeseen että kehomme kestäisi sitä saati sitten sitä nopeutta aikaiseksi. Toinen vaihtoehto on että avaruuden kautta päästäisiin aikamatkustamaan mutta sielläkin tarvitaan sitä valonnopeutta että päästäisiin siirtymään ajassa. Sitten kun on vielä tämä isoisäparadoksi jos matkustaisimme ajassa taaksepäin, niin muuttaisimme tulevaisuutta, mutta olen 99.4% varma että niin ei tule tapahtumaan jos päästään aikamatkustamaan ja tiedän että tulevaisuuteen matkustaminen tulee olemaan mahdotonta, mutta ei menneisyyteen. Ajatelkaa että elämä mitä elämme on videokamera mikä tallentaa ohjelmaa, periaatteessa jätämme historian taakse joka on mahdollista katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jos aurinko räjähtää nyt niin me huomattaisiin se vasta 8 minuutin päästä, ja jos olisimme miljardien valovusien päässä maapallosta ja meillä olisi mahdollista nähdä sieltä asti maapallo niin luultavasti näkisimme dinosauruksia kävelevän maapallossa. Aika on meidän video kamera joka on rec asennossa.
511047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Miten stopata rec että pääsisimme katsomaan menneisyyttä? siinäpä on toinen pulma. Siis tämähän on minun pieni kehittämä teoria. Ymmärrän hyvin pienen määrän fysiikkaa sillä olen vasta 15-vuotias. Elikkäs jos avaruus vääristää aikaa ja meille tulee 8minuutin viive kun aurinkoräjähtää, miten se hyödyttäisi minun videokamera teoriaani? tuleeko kellekkään mitään ideoita :D haluaisin kehitellä tätä minun teoriaani pidemmälle.

Äänestä
  • Ei avaruus vääristä aikaa, vaan 8 minuutin viive johtuu sittä että valolta kestää 8 minuuttia matkata auringostamme maapallolle. Ajassa ei matkusteta nopeuden avulla muuta kuin siten että omaa ajankulkua hidastetaan suhteessa toiseen matkustamalla nopeasti. Vaadittava nopeus, jotta ilman kelloa huomaisit yhtään mitään eroa, on sitä luokkaa että se on käytännössä mahdotonta jo sen tarvitseman valtavan energiamääränkin vuoksi.

    Äänestä

"Jos aurinko räjähtää nyt niin me huomattaisiin se vasta 8 minuutin päästä, ja jos olisimme miljardien valovusien päässä maapallosta ja meillä olisi mahdollista nähdä sieltä asti maapallo niin luultavasti näkisimme dinosauruksia kävelevän maapallossa."

Kun nyt olet fyssasta kiinnostunut (jolle nostan hattua), niin pyri alusta lähtien parempaan täsmällisyyteen.
Jos olisimme meiljardien valovuosien päässä maapallosta, emme näkisi luultvasti mitään elämää. Alkeelliset paljain silmin näkymättömät elämänmuodot toki syntyivät yli kolme miljardia vuotta sitten, mutta dinosauruksien ilmaantumisesta ei ole kuin reilu satamiljoonaa vuotta.

Yleinen suhtis antaa ratkaisuja, joissa takaisin päin matkustaminen on teoriassa mahdollista, joskaan ei ikinä käytännössä. Helppolukuinen populatistyinen kirja aiheesta on tähtitieteen dosentti Leena Tähtisen " Kuolleiden kanssa kassajonossa". Ei riko fysiikan lakeja, mutta selittää myös, miksi pyörivästä mustasta aukosta ei aikakonetta käytännössä saa.

Äänestä

"Helppolukuinen populatistyinen kirja aiheesta on tähtitieteen dosentti Leena Tähtisen " Kuolleiden kanssa kassajonossa"."

Suosittelen myös. Tosin aikakoneista haaveileville voi olla pettymys kun Tähtinen kirjassaan kertoo aikakoneen reseptejä: Muistaakseni yksi oli sellainen että pitäisi olla jokusen kilometrin paksuinen pitkähkö sauva neutronitähden ainetta ja kun sen pistäisi pyörimään tuhat kierrosta sekunnissa, niin siinä olisi jonkinlainen aikakone. En nyt muista oliko lukemat ihan noin mutta sellaisia kuitenkin että haaveeksi taitaa jäädä.

Äänestä
  • Kaksi einsteinilaisessa aikakoneessa tarvittavaa asiaa ovat jumalattoman suuri gravitaatio ja valonnopeutta lähentelevä pyörimisnopeus.
    Teoriassa mahdollista, käytännössä ei.

    Äänestä

Minulla on omanlainen teoria :) Olen lukenut muutamien ihmisten ''selityksiä'' omista aika matkustuksistaan... Ja todennut että kovin monessa esiintyi sana vesi ja sähkö. Vesi johtaa sähköä, ihmis ruumis on n.70% vettä. Ajatellaan näin, Vedessä on pintakalvo, jos sen rikkoo niin vajoaa. Ajatellaan että ajassakin olisi tälläinen ''Pintakalvo'', tietyn tyyppinen sähköpurkaus ihmiskehon läpi voisi hajottaa tämän kalvon jolloin aika pääsee ''ns'' katoamaan, ja sinä vajoat aikaan... Kunnes se kalvo taas tasaantuu. Näin ollen olet matkustanut ajassa. En tarkoita että menet nyt sähköistämään itseäsi... vaan voi olla mahdollista että meidän ympärillä saattaisi olla niin sanottuja heikkoja kohtia... Pintajännitys vedessä on siinä kohtaa heikompi missa kasvaa vesikasvi... Koska se on puoliksi vedessä ja puoliksi pinalla.

Äänestä

Aika ei ole tilaulottuvuus, missä pystyisi liikkumaan. Aika on ihmisen keksimä käsite, ts. värähtelijän tai heilurin jaksonajan mittaviive ja yhteinen sopimus. Turhaa ajanhukkaa miettiä jotain Tieteen kuvalehden iltasatuja aikamatkustamisesta.

Äänestä
  • Periaatteessa suhteellisuusteoria mahdollistaisi aikamatkustamisen. Käytännössä asia ei taitaisi toimia fysiikan asettamien rajoituksien takia. Kyse ei kuitenkaan ole Tieteen kuvalehden saduista.

    Äänestä

  • kjhkjhkjhkjhk kirjoitti:

    Periaatteessa suhteellisuusteoria mahdollistaisi aikamatkustamisen. Käytännössä asia ei taitaisi toimia fysiikan asettamien rajoituksien takia. Kyse ei kuitenkaan ole Tieteen kuvalehden saduista.

    Jos teoria mahdollistaa kuvitelmissa ja paperilla jotain, niin ei se tarkoita, että teorialla olisi luonnossa todellisuuspohjaa. Pro tip: Aikadilaatio ei synny nopeudesta, vaan kiihtyvyydestä. Laita heilurikello tasaisella nopeudella suoralla tiellä kulkevaan autoon. Kello käy samaa vauhtia maailman tappiin. Aja tasaisella nopeudella jatkuvaa ympyrärataa. Mukaan tulee kiihtyvyys. Kello käy hitaammin, sillä kiihtyvyys tuo esiin massan hitauden, joka hidastaa kellomekanismin käyntiä. Samanlaisia värähtelijöitä ovat GPS-satelliittien atomikellotkin. Kelloja ovat biologiset prosessitkin, eli kiihtyvyydellä voi hidastaa "ajan" kulkua (=värähtelyn mittaviiveen pituutta), mutta mitään muuta maagista aiheessa ei ole.

    Äänestä

  • khyllä kirjoitti:

    Esitätkö että aika on atomeissa tapahtuva liike?

    >

    No ei maar synnykään. Ihan pelkkä nopeus riittää oikein hyvin. Olet ilmeisesti sama vajakki, joka yritti tarjota tätä jo joskus aiemmin, mutta jouduit lähtemään häpeälomalle asiasta. Menee vaan idiotismin puolelle, että tulet uudestaan saman virheelliseksi tietämäsi vammailun kanssa häpäisemään itsesi.

    Tosiaan niin, Wikipediassa on oikein hyvin esitetty aikadilataation riippuvuus:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Erityinen_suhteellisuusteoria#Aikadilataatio
    "Ajan vääristymä eli aikadilataatio on suhteellisuusteorian ennustama ominaisuus, jonka mukaan kappaleen liikkuessa lähellä valon nopeutta aika kulkee yhä hitaammin." - siis LIIKKUESSA ei kiihtyessä.

    Tästä on muuten julkaistu varsin mielenkiintoinen Science-paperi reiska 3 vuotta sitten: C. W. Chou, D. B. Hume, T. Rosenband, D. J. Wineland: Optical Clocks and Relativity, Science 329:1630-3 (2010). Siinä osoitettiin, että jo 40 km/h nopeudessa voidaan nähdä tuo aikadilataatiosat johtuva kellon hidastuminen (siis nimenomaan nopeudesta johtuva - ei kiihtyvyydestä).

    Lopeta tuo idiotismisi !

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    Sekoitat toiseen henkilöön, ehkä itseesi. Sorruit sitä paitsi jo kahteen argumentaatiovirheeseen rakentaessasi ensinnäkin olkiukon, jota aloit pieksemään ja toisen kerran vedotessasi auktoriteettiin. Aika saavutus.

    Äänestä

  • väitteesi on kirjoitti:

    Esitätkö että aika on atomeissa tapahtuva liike?

    Niin aikaa mitataan. Sekuntiin mahtuu tietty lukumäärä värähtelyjä. 9 192 631 770 kertaa sellaisen värähtelyn jaksonaika, joka tapahtuu cesium-133-atomissa. Pointti on siinä, että tuo värähtelyjen lukumäärä ei ole vakio, vaan massan hitaus vaikuttaa myös atomitasolla. Kun ajan mittalaite laitetaan kiihtyvään liikkeeseen, se käy hitaammin. Newtonin ensimmäinen laki, jatkuvuuden laki sanoo, että kappale pyrkii vastustamaan liiketilan muutoksia. Kappale voi olla tiimalasi, rannekellon sekuntiviisari, könninkello tai hienoin atomikello.

    Teoriasi kaatuu ainakin jo siihen yksinkertaiseen asiaan että aikadilaatiota todistetusti tapahtuu nopeudessa jossa ei ole kiihtyvyyttä.

    Äänestä

  • zero g kirjoitti:

    Teoriasi kaatuu ainakin jo siihen yksinkertaiseen asiaan että aikadilaatiota todistetusti tapahtuu nopeudessa jossa ei ole kiihtyvyyttä.

    Ei se ole mikään teoria, vaan luonnonlaki. Materian ominaisuus vastustaa liiketilan muutosta. Nosta tiiliskivi pääsi yläpuolelle ja laske kädet irti, jos et usko. Ja lopeta se Tieteen satulehden lukeminen.

    Äänestä

  • khyllä kirjoitti:

    Sekoitat toiseen henkilöön, ehkä itseesi. Sorruit sitä paitsi jo kahteen argumentaatiovirheeseen rakentaessasi ensinnäkin olkiukon, jota aloit pieksemään ja toisen kerran vedotessasi auktoriteettiin. Aika saavutus.

    Pysy aiheessa, aikadilaatio ei tarvitse kiihtyvyyttä kuten Hehkin juuri esitti.

    Ei kysymyksessä ole luonnonlaki koska aikadilaatio toimii ilman kiihtyvyyttä.

    Äänestä

  • zero g kirjoitti:

    Ei kysymyksessä ole luonnonlaki koska aikadilaatio toimii ilman kiihtyvyyttä.

    Kuulin jo tiilen kopsahduksen. Ei voi auttaa. Ei ole minun tehtäväni todistaa sinun väitettäsi. Äläkä nyt vetoa niihin auktoriteetteihin.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    Pysy aiheessa, aikadilaatio ei tarvitse kiihtyvyyttä kuten Hehkin juuri esitti.

    Esitin jo kantani luonnonlakina. Jätän teidät nyt rakentelemaan olkiukkoja ja sotkemaan viestiketjuja, kuten pelin henkeen kuuluu. Jatketaan taas jossain "aika-avaruuden" (ei helv.. :D) pisteessä.

    Äänestä

  • khyllä kirjoitti:

    Sekoitat toiseen henkilöön, ehkä itseesi. Sorruit sitä paitsi jo kahteen argumentaatiovirheeseen rakentaessasi ensinnäkin olkiukon, jota aloit pieksemään ja toisen kerran vedotessasi auktoriteettiin. Aika saavutus.

    >

    Tuskin.

    >

    Mikä tuossa oli muka olkiukko ? Väitit, että "Aikadilaatio ei synny nopeudesta", mutta minä esitin tieteellisen todisteen, että aikadilataatio nimenomaan syntyy nopeudesta.

    >

    Mihin vitun auktoriteettiin ? Vetosin tieteelliseen tulokseen. Siinä osoitettiin, että aikadilataatio havaitaan jo 40 km/h nopeudessa - ja nimenomaan nopeuden aiheuttamana. Oletko jotenkin sitä mieltä, että tämä tieteellinen lähde ei ole pätevä (täällä tiedepalstalla) ?

    HAH HAH !

    Äänestä

  • khyllä kirjoitti:

    Esitin jo kantani luonnonlakina. Jätän teidät nyt rakentelemaan olkiukkoja ja sotkemaan viestiketjuja, kuten pelin henkeen kuuluu. Jatketaan taas jossain "aika-avaruuden" (ei helv.. :D) pisteessä.

    >

    Mutta valitettavasti luonto ei toimi kuten Sinä esität. Se toimii kuten on havaittu (johon havaintoon sait viitteen).

    >

    Tuskin suorempaa tunnustusta siitä, että otit sata - nolla pataan tässä keskustelussa, voi enää kirjoittaakaan: joudut lähtemään häpeälomalle häntä koipien välissä, nöyryytettynä ja häpäistynä.

    HAH HAH !

    Muista vaan kun seuraavan kerran yrität tuota samaa paskaasi, niin tuo julkaisu on edelleen se, joka murskaa idiotismisi täydellisesti ja ihan yhtä täystyrmäyksellä kuin nyt tapahtui.

    Hyvää häpeälomaa, vajakki.

    Äänestä

  • khyllä kirjoitti:

    Niin aikaa mitataan. Sekuntiin mahtuu tietty lukumäärä värähtelyjä. 9 192 631 770 kertaa sellaisen värähtelyn jaksonaika, joka tapahtuu cesium-133-atomissa. Pointti on siinä, että tuo värähtelyjen lukumäärä ei ole vakio, vaan massan hitaus vaikuttaa myös atomitasolla. Kun ajan mittalaite laitetaan kiihtyvään liikkeeseen, se käy hitaammin. Newtonin ensimmäinen laki, jatkuvuuden laki sanoo, että kappale pyrkii vastustamaan liiketilan muutoksia. Kappale voi olla tiimalasi, rannekellon sekuntiviisari, könninkello tai hienoin atomikello.

    >

    Ei siellä mitään värähtelyjä tapahdu (ainakaan tuollaista määrää). Etkö ihan aidosti edes tiedä, mitä tuo jaksonaika tarkoittaa ?

    Onko ihmiset oikeasti noin vitun pihalla fysiikasta ? Ja silti kirjoittaa palstalle, jossa käsitellään fysiikkaa.

    Vittu, Sinä olet pelle. Ei ole ihme, että kestit vain pari päivää (tuolla nimimerkillä) ennen kun Sinut naurettiin häpeälomalle täältä.

    Äänestä

  • zero g kirjoitti:

    Ei kysymyksessä ole luonnonlaki koska aikadilaatio toimii ilman kiihtyvyyttä.

    Unohdetaan Khyllän perusteettomat hörhöilyt, onko aika sitten tasaista liikettä atomin sisällä?

    Äänestä

  • khyllä kirjoitti:

    Niin aikaa mitataan. Sekuntiin mahtuu tietty lukumäärä värähtelyjä. 9 192 631 770 kertaa sellaisen värähtelyn jaksonaika, joka tapahtuu cesium-133-atomissa. Pointti on siinä, että tuo värähtelyjen lukumäärä ei ole vakio, vaan massan hitaus vaikuttaa myös atomitasolla. Kun ajan mittalaite laitetaan kiihtyvään liikkeeseen, se käy hitaammin. Newtonin ensimmäinen laki, jatkuvuuden laki sanoo, että kappale pyrkii vastustamaan liiketilan muutoksia. Kappale voi olla tiimalasi, rannekellon sekuntiviisari, könninkello tai hienoin atomikello.

    itustako sinä khyllä tiedät kuinka monta värähtelyä tapahtuu atomissa, vetoatko sinä auktoriteettiin? pötypötyheihei olkiukko

    Äänestä

Ei aika ole mikään sopimus tai keksintö eikä siihen heilureita tai ihmisiä tarvita, ja ei menneeseen voi palata.

Äänestä

"tiedän jo että siihen tullaan tarvitsemaan valonnopeutta"

Niin tyypillinen suhteellisuusteorian virhetulkinta. Kyse ei ole aikamatkustuksesta, lue jostain kaksosparadoksin juttu, siinä se on selitetty. Ajassa ei matkusteta vaan toinen henkilö elää suhteessa toiseen henkilöön lyhyemmän ajan. Se "valoa nopemmin pääsee menneisyyteen" on lapsellista jorinaa, koska suhteellisuusteorian mukaan massallinen kappale ei voi edes saavuttaa valon nopeutta, saati ylittää sitä.

Ja ne pappaparadoksit on lastenkirjallisuuden lässytystä.

Äänestä
  • En tarkoittanut kaksos"paradoksia". Kip Thorne löysi Suhteellisuusteorian ratkaisun, joka mahdollistaisi aikamatkailun. Myöhemmin tietääkseni on löytynyt muitakin.
    Wiki:
    "Thorne was one of the first people to conduct scientific research on whether the laws of physics permit space and time to be multiply connected (can there exist classical, traversable wormholes and "time machines"?)."

    Äänestä

  • aika kone vaan kirjoitti:

    En tarkoittanut kaksos"paradoksia". Kip Thorne löysi Suhteellisuusteorian ratkaisun, joka mahdollistaisi aikamatkailun. Myöhemmin tietääkseni on löytynyt muitakin.
    Wiki:
    "Thorne was one of the first people to conduct scientific research on whether the laws of physics permit space and time to be multiply connected (can there exist classical, traversable wormholes and "time machines"?)."

    Ei tuon lainauksesi mukaan ainakaan mitään ole löytynyt.

    Äänestä

  • teoriat kirjoitti:

    Ei tuon lainauksesi mukaan ainakaan mitään ole löytynyt.

    Tässä Tähtisen Leenan luento:

    http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=5&ved=0CE0QFjAE&url=http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/esitelma/aikakone.htm&ei=n6LmUv2JPKT9ywOqxoDQCA&usg=AFQjCNFfGjr3nrob9-uFgBOev0paYPVxPQ&bvm=bv.59930103,d.bGQ&cad=rja

    "Suhteellisuusteoria on hyvin vapaamielinen. Se sallii todellisen aikamatkailun. Mutta suhteellisuusteoriassa on hyvin monia mahdollisuuksia, joista ei todellakaan tiedä, mitkä niistä ovat mahdollisia tosellisuudessa"

    Lisää:

    "Mahdollisuus aikamatkailuun oivallettiin ajat sitten. Vuonna 1937 englantilainen W.J. van Stockum löysi Einsteinin yhtälöistä äärettömän pitkän, nopeasti pyörivän sylinterin, jonka pinnan läheisyyteen muodostuu aikamatkailuun soveltuva alue. Kurt Gödel, eräs aikamme suurista matemaatikoista, esitteli vuonna 1949 Einsteinin yhtälöiden salliman pyörivän universumin, jossa aikamatkat onnistuisivat yksinkertaisesti käväisemällä kaukana maapallosta. "

    Äänestä

  • uyitiydi6r kirjoitti:

    Ei tuollainen teoria mitään elämänsä menneisyyteen palaamista mahdollista.

    Äänestä

  • 7+6 kirjoitti:

    Ei tuollainen teoria mitään elämänsä menneisyyteen palaamista mahdollista.

    Eikö? Katsoitko edes luentoa?

    Äänestä

  • ljhgogcioyt kirjoitti:

    Eikö? Katsoitko edes luentoa?

    Kyllä katsoin.

    Äänestä

Jos aikamatkustus on mahdollista niin tarvittava teknologia saadaan helpoiten seuraamalla aikamatkaajia.

Äänestä
  • Niin varmaan, ennen ne käyttivät tiettyjä puhelinkoppeja.

    Äänestä

Menneisyyten on mahdoton palata.
Tulevaisuuteen on mahdollisuus mennä, mutta takaisin ei pääse.

Äänestä
  • Ajassa matkustamme koko ajan, eteenpäin.

    Äänestä

Tietääkseni yksi tieteen perusasioita on ettei kukaan tiedä mitä aika on? Joten siinä varmaan vaikea matkustaa. Tämä on muuten fakta, jos jollain parempaa tietoa niin kannattaa julkistaa se, lukuisat tiedeyhteisöt olisivat varmasti kiitollisia jos jollain "oikea" määritelmä ajasta olemassa.

Äänestä

Aikamatkustusta tapahtuu tälläkin hetkellä nimittäin gravitaation vaikutuksesta. Mitä suurempi painovoima, sitä hitaammin aika kulkee.

Uskon ilmiön olevan yhteydessä myös oletettuun universumin laajenemiseen siten, että kaukaiset ja meistä kiihtyvällä vauhdilla poispäin liikkuvat massat ovat niin hitaassa ajassa verrattuna aikaan, mistä tapahtumia seurataan, koska mitä lähempänä alkuräjähdystä ollaan, sitä suuremman painovoiman vaikutuksen alainen on siellä esiintyvä massa. Näin kaukana (~14miljardia valovuotta) missä me ihmiset ollaan alkuräjähdyksestä kulkee aika niin paljon nopeampaa verrattuna kaukaisiin objekteihin. Tietoa siitä, että mitä näiden kaukaisten objektien "tilalla" voisi olla, ei voida ikinä saada selville. Aikaero EI hidasta valoa, vaan se taittaa valoa kulkemaan pitemmän matkan esim. mustan aukon tapahtumahorisontissa ajan kulkumatka on loputon ja lähellä tapahtumahorisonttia on arvioitu, että aika kulkee helposti, jopa kaksi kertaa hitaammin kuin aika maan päällä.

Voi hyvinkin olla, että avaruuden kiihtyvä laajeneminen on vain valon, ajan ja painovoiman luoma illuusio. Paha mennä sanomaan, koska aika ja painovoima on vielä niin vähän ymmärretty.

Äänestä
  • "mitä lähempänä alkuräjähdystä ollaan"

    Ollaanko jossain muka lähempänä alkuräjähdystä kuin jossain toisaalla?

    Äänestä

  • väärä alkukin kirjoitti:

    "mitä lähempänä alkuräjähdystä ollaan"

    Ollaanko jossain muka lähempänä alkuräjähdystä kuin jossain toisaalla?

    Ajallisesti kyllä, ulottuvuudellisesti ei.

    Äänestä

  • einytihanniinkään kirjoitti:

    Ajallisesti kyllä, ulottuvuudellisesti ei.

    Ai mielestäsi alkuräjähdys kesti kauan vai?

    Äänestä

  • väärä alkukin kirjoitti:

    Ai mielestäsi alkuräjähdys kesti kauan vai?

    "Ai mielestäsi alkuräjähdys kesti kauan vai? "

    Se, että alkuräjähdystä voidaan lähestyä ajallisesti tarkoittaa sitä, että se on vieläkin käynnissä oleva prosessi.

    Äänestä

  • einytihanniinkään kirjoitti:

    "Ai mielestäsi alkuräjähdys kesti kauan vai? "

    Se, että alkuräjähdystä voidaan lähestyä ajallisesti tarkoittaa sitä, että se on vieläkin käynnissä oleva prosessi.

    Ne kaukaiset kohteet jotka meidän mielestämme karkaavat nopeammin poispäin kokevat meitä katsoessaan ihan saman asian, eli heidänkin mielestään me loittonemme heistä niin nopeasti että he ajattelevat meidän aikamme kuluvan nopeammin kuin heillä.

    Äänestä

Jos aikamatkustus keksitään tulevaisuudessa ja sillä voi matkustaa menneisyyteen, se meinaisi sitä että aikamatkustus olisi jo olemassa kun tulevaisuuden ihmiset aikakoneillaan menevät meidän historiaan, ellei homma ole sitten silleen että voit matkustaa mutta et voi muuttaa asioita(mutta mitkäs säännöt sitä väittää) itse olen sitä mieltä että aikamatkustus ei tule koskaan olemaan juttu, sillä leikitään jo aika pahasti fysiikan kanssa...

Äänestä
  • Joku on joskus sanonut, ettei aikakoneella pystyisi matkustamaan aikaan, joka on ennen sen aikakoneen keksimistä. Eli aikakoneella voisi matkustaa vain tulevaisuuteen tai menneisyyteen aikakoneen "syntymään" asti.

    Äänestä

Mikäli kulkisi samalla nopeudella kuin maapallo pyörii, maapallon pyörimissuuntaa vastaan, pitäisi teoriassa ajan pysähtyä. Mikäli nopeutta kasvatettaisi suuremmaksi kuin maapallon pyörimisnopeus, päätyisikö ajassa taaksepäin?

Keskustelin asiasta aikoinaan lukioni biologian ja maantieteen lehtorini kanssa. Oli siitä samaa mieltä, että maapallon liikettä vastaan menemällä voisi aika pysähtyä, mutta ihmisen solut eivät kestäisi siinä nopeudessa.

Äänestä
  • Millä vuosituhannella kävit lukiota? Hävittäjätkin lentävät nopeammin kuin maapallo pyörii (päiväntasaajalla 1670 km/h) oman akselinsa ympäri.

    Teoriassa aika pysähtyy, kun matkustat valonnopeudella.

    Äänestä

  • Kyläkoulun_lukio kirjoitti:

    Millä vuosituhannella kävit lukiota? Hävittäjätkin lentävät nopeammin kuin maapallo pyörii (päiväntasaajalla 1670 km/h) oman akselinsa ympäri.

    Teoriassa aika pysähtyy, kun matkustat valonnopeudella.

    Ja taas trollit hirnuu.

    Äänestä

  • Hiiihahaaaaa kirjoitti:

    Ja taas trollit hirnuu.

    Miksi hirnut?

    Äänestä

  • Kyläkoulun_lukio kirjoitti:

    Millä vuosituhannella kävit lukiota? Hävittäjätkin lentävät nopeammin kuin maapallo pyörii (päiväntasaajalla 1670 km/h) oman akselinsa ympäri.

    Teoriassa aika pysähtyy, kun matkustat valonnopeudella.

    Taisi olla stetsonista vedetty juttu. Ei noin hölmöjä luonnontieteen lehtoreita ole ollut ikinä.

    Äänestä

Onko kirjaston satukirjat jo kaikki luettu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aivanvarmastion kirjoitti:

Miten paljon tämä asia on minua kiehtonut jo monta vuotta. Miten aikamatkustamisesta saadaan mahdollista :D, tiedän jo että siihen tullaan tarvitsemaan valonnopeutta, mutta ei olla vielä kehitytty teknologiassa siihen pisteeseen että kehomme kestäisi sitä saati sitten sitä nopeutta aikaiseksi. Toinen vaihtoehto on että avaruuden kautta päästäisiin aikamatkustamaan mutta sielläkin tarvitaan sitä valonnopeutta että päästäisiin siirtymään ajassa. Sitten kun on vielä tämä isoisäparadoksi jos matkustaisimme ajassa taaksepäin, niin muuttaisimme tulevaisuutta, mutta olen 99.4% varma että niin ei tule tapahtumaan jos päästään aikamatkustamaan ja tiedän että tulevaisuuteen matkustaminen tulee olemaan mahdotonta, mutta ei menneisyyteen. Ajatelkaa että elämä mitä elämme on videokamera mikä tallentaa ohjelmaa, periaatteessa jätämme historian taakse joka on mahdollista katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Jos aurinko räjähtää nyt niin me huomattaisiin se vasta 8 minuutin päästä, ja jos olisimme miljardien valovusien päässä maapallosta ja meillä olisi mahdollista nähdä sieltä asti maapallo niin luultavasti näkisimme dinosauruksia kävelevän maapallossa. Aika on meidän video kamera joka on rec asennossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu