osa-aikatyön raportointi työttömyyskassaan

Miten osa-aikatyön tunnit on oikeaoppisesti raportoitava kassaan, ts. jos on tehty tuntipohjainen sopimus viikkotasolla, vaikka 15h/viikko, onko merkitystä raportoinko tuon kahdelle päivälle, vai jaanko sen laskennallisesti tasan jokaiselle viikon työpäivälle (3h/päivä)? Tehtävät nyt ovat sellaisia, että niitä tehdään tarpeen mukaan pitkin viikkoa.

Toinen kysymys liittyy siihen, että minulla on nyt raportoimatta neljän viikon jakso, jonka viimeinen päivä on ensimmäinen työpäiväni uudessa osa-aikatyössä. Soviteltuun päivärahaanhan ohjeena on raportoida aina täysiä kalenteriviikkoja tai kuukausia. Voinko laittaa hakemuksen sisään "päivän vajaana", vai pitääkö minun odotella esim. kuun vaihteeseen ja raportoida pidempi pätkä. Vai kentien ottaa mukaan tuo yksi päivä, jolloin osa-aikainen työsuhde on jo ollut voimassa? Varmaan kassa tekeee erillisen päätöksen sovitellusta päivärahasta(?)
6221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lisäys: Kuukausipalkka on kiinteä, eli ne tunnit on viikkoittain tosiaan sen 15, eikä vaihtelua palkanmaksussa ole.

Äänestä

Ite tehnyt samanlailla töitä ja tullut siihen tulokseen, paras olla ihan ilman töitä, tai sitten kokopäivätöissä, mahoton paperisotku, ja päivärahat laahaa milloin mistäkin syystä,ja kysellään ihan ihmeitä. Työsopimus ja palkkatodistus kassaan ja jos ei auta, niin ne kyllä pyytää lisää, eipä siinä muuta neuvoa ole.

Äänestä

Osa-aikatyö työttömänä ollessa on ihan perseestä. Hirveästi eri papereiden kanssa näpläämistä, rahojen saanti voi venyä viikoilla ja kaiken lisäksi Kela/kassa vie palkasta 50% omiin liiveihinsä ja ansiot voivat jäädä jopa miinuksen puolelle verrattuna siihen, että jäisi vaan kotiin.

Äänestä
  • jos on työmarkkinatuella ja asumistuella, ja sitten menee osa-aikaiseen duuniin niin puoli vuotta siitä jää ehkä satanen enemmän kun kotona makaamisesta.

    puolen vuoden (pidennetyn asumistuen tarkistuksen uudistus pitkäaikaistyöttömille työn kannattavuuden kannustamiseksi) jälkeen osa-aikatyö sukeltaa miinukselle. Määräaikaisessa se on ok jos se vaan loppuu just silloin, mutta jos on ottanut vakituisen osa-aikaduunin niin puolen vuoden jälkeen tappiota tulee oikein tosissaan ja karenssin otto kannattaa viimeistään 10 kk kohdalla jolloin tulee työssäoloaika täyteen. Silloin tosin kannattaa loikata johonkin toiseen työhön vähäksi aikaa että - 20 % tasorangaistus neutraloituu.

    yksinkertaisemmin sanottuna: kiertäkää osa-aikatyöt kaukaa

    Äänestä

AP: kopio siitä sopimuksesta ja ilmoitat tehdyt tunnit ja työpvät aina jälkikäteen, kun olet siitä todistuksen saanut. Siitä sitten taas kopio kassaan ja samoin pvät pitää ilmoittaa työvoimatoimistoon.


Miten olette saaneet ne tunnit merkittyö netissä (turuntoimisto)?
Ennen heillä oli netissä erillinen lomake, nyt virkailija sanoi, että ne kirjataan "omiin tietoihin" , niihin joilla pääsee pankkitunnuksilla.
MUTTA siellä EI ole sellaista kohtaa!
Voi vain muuttaa omia tietojaan, tehdä cv:n ja ilmoittaa uuden työpaikan ja hakea työvoimakoulutukseen, päättää työnhaun.
Pitääkö jatkossa muka pvät aina soittaa tai laittaa paperipostilla???
Varsinkin kun puhelimella soittaessa saa jonottaa tuntikausia!

Äänestä

Siihen "aloitan uuden työn" ne kirjataan.
Minäkin kirjaan joka viikko keikkaluontoisesti vuokratyöni sinne.
Tulee " aloita xxxx alkaen kokoaikatyön (keikkatöissä vaikka ei olisi täydet tunnit) ja loppumispäiväksi sama tai jos nyt sattuu olemaan peräkkäisiä päiviä niin ne voi laittaa siihen. Lisätietoja kohtaan sitten muut päivät (minä laitan siihen kaikki päivät ja tunnit, ihan varmuuden vuoksi).
Tosi rasittavaa kun pitää koko ajan ilmoitella. Voisi ilmoittaa myös 3 viikon jaksoissa mutta ei kuukauden (vaikka se olisi helpompi kun niin ne kassaankin ilmoitetaan).
Tätä olen tehnyt joka viikko jo 5 kuukautta kun työkkäri edelleen sen meillä vaatii (on kuulemma paikkakunta kohtaista) arg!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ytytytghg kirjoitti:

Miten osa-aikatyön tunnit on oikeaoppisesti raportoitava kassaan, ts. jos on tehty tuntipohjainen sopimus viikkotasolla, vaikka 15h/viikko, onko merkitystä raportoinko tuon kahdelle päivälle, vai jaanko sen laskennallisesti tasan jokaiselle viikon työpäivälle (3h/päivä)? Tehtävät nyt ovat sellaisia, että niitä tehdään tarpeen mukaan pitkin viikkoa.

Toinen kysymys liittyy siihen, että minulla on nyt raportoimatta neljän viikon jakso, jonka viimeinen päivä on ensimmäinen työpäiväni uudessa osa-aikatyössä. Soviteltuun päivärahaanhan ohjeena on raportoida aina täysiä kalenteriviikkoja tai kuukausia. Voinko laittaa hakemuksen sisään "päivän vajaana", vai pitääkö minun odotella esim. kuun vaihteeseen ja raportoida pidempi pätkä. Vai kentien ottaa mukaan tuo yksi päivä, jolloin osa-aikainen työsuhde on jo ollut voimassa? Varmaan kassa tekeee erillisen päätöksen sovitellusta päivärahasta(?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu