Laitetaanko lihoiksi?

Tihentyneessä ajatusten vaihdossa kuulee joskus vertailujen tekemistä. Elimistöltään ihminen ei kuitenkaan ole nauta eikä aasi. Kuulee myös mainittavan, mitenkä joku urospuolinen ihmiseläjä olisi melkoinen ori tai sonni. Tunnetuksi on myös tuon samaisen miessukupuolen luonnehdinta ilmauksella: sika-sika-sika. Kun ihmistä arvioidaan lauhkeaksi kuin teuraaksi vietävä lammas, niin silloin olemmekin jo ravitsemusasioitten läheisyydessä. Hepojakin on viety työuransa päätteeksi aivan luontevasti makkaratehtaalle. Monenlaista ravitsemusta on ihmiskunnalle ollut tarjolla ja hyödynnettävissä.

Periaatteessahan ihminen on tosiaankin elimistöltään sekaravinnon hyödyntäjä. Siis toisin kuin esim. nauta tai aasi. Kun kokonaisuuteen lisätään vielä elämiseltään tiettyä taitavuutta kuvaava ilmaus, jonka mukaan joku henkilö toimii kuin kala vedessä, niin kokonaisuus täydentyy. Ja parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Monipuolistetaanpa vielä tuota ravitsemusvalikoimaa kasviksilla, juureksilla ja sienillä sekä hedelmillä ynnä marjoilla mehuineen, niin se sekaravinnon valikoima alkaakin olla jo koossa.

Atkins luonnehti nykyaikaa toteamalla, että nykyään meidän ulottuvillamme on runsaammin ravitsemuksen mahdollisuuksia kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa ja kysymys on valintojen tekemisestä. Siitä valikoimisesta sitten syntyy jopa keskusteluakin kuten mm. täällä näillä palstoilla.

0

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        67
        1222
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        42
        901
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        335
        685
      4. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        51
        661
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        638
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        116
        636
      7. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        99
        622
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        605
      9. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        582
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        574
      Aihe