Hoikkien ja terveiden naisten vähyys.

Onko kellään muulla tämä suurin syy sinkkuuteen?

Jos nykyiset pullerot olisivat hoikkia sopiva kumppani löytyisi mitä todennäköisimmin mutta koska hoikkia on niin vähän todennäköisyys tippuu suuresti.

Tosin pulleus johtuu huonoista elintavoista joten nämä naiset tarvitsevart muutakin kuin painonpudotuksen, elämäntaparemontin.

Ylipaino johtuu epäterveistä ruokatottumuksista, alkoholin liikakäytöstä ja liikunnan puutteesta.

Koskan näiden kritisoimisesta tuli sovinismia?

Ne ennustavat kumppanin elinikääkin, eikö ole itsekästä syödä ja juoda itsensä ennenaikaiseen hautaan ja jättää kumppani yksin?

Ja ei, en ole itse läski vaan komea, hyvässä kunnossa oleva ja elämässä pärjäävä joten voin kai odottaa sitä myös toiselta.

Tämä ei ole provo tai tarkoitus naisia haukkua vain surullinen fakta.

Ulkonäkö on ensimmäinen asia minkä havaitsee toisessa sukupuolessa ja vaikuttaa seksiin suhteessa.

Luonne on tärkein syvempään suhteeseen edetessä mutta sinne edetäkseen pitäisi läpäistä ensimmäinen ihastumisen vaihe.

Olen kyllä havainnut että moni mies haluaa seksiä kenen naisen kanssa tahansa ja kadehdin heidän "laajaa" makuaan, se helpottaa selvästi parisuhde rintamalla.

Painonhallinta ja terve elämäntapa on mielestäni rinnastettavissa hygieniaan, päihteiden kohtuukäyttöön ja muuhun mitä ihmiset odottavat lähtökohtaisesti kumppanilta.

Se ei ole pinnallisuutta jos haluaa että kumppani on seksuaalisesti viehättävä parisuhteessa.

Ovatko muut miettineet ulkomaiden katsastamista parisuhteen toivossa?

Entä kokeilla naista joka suostuisi muuttumaan elintapojaan, onko sellaisia edes Suomessa?
1021256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Litteän vatsan saa aikaan näppärällä pikku liivillä. Parilla kympillä.

Äänestä

Ettehän te atm luuserit kelpaa näille hoikille naisille ja heitä on kuitenkin yli puolet naisista. Ette te kelpaisi näille nykyisille pullukoillekaan, jos he laihtuisivat, koska silloin he eivät olisi enää yhtä epätoivoisia ja saisivat parempiakin miehiä, kun kiinnostuneita miehiä riittäisi heille huomattavasti enemmän.

Äänestä
  • Hoikalle ja ongelmaiselle miehelle kuuluisi hoikka ja ongelmainen nainen eikä mikään turpea naissika.

    Äänestä

  • Olen kyllä YTM..

    Ja hoikkia on 10-15% naisista ja se ei ole ainoa kriteeri että olisi sopiva kumppani.

    Jos useampi olis hoikempi mahdollisuudet että kaikki natsaa olisi isompi.

    Tuntuu että tästä aiheesta ei saisi puhua..

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Hoikalle ja ongelmaiselle miehelle kuuluisi hoikka ja ongelmainen nainen eikä mikään turpea naissika.

    Vai oikein kuuluisi. Ei muuta kuin onnea vain sen tarpeeksi ongelmaisen hoikan naisen etsintään, joka teidänkaltaisiakin huolisi ja joka ei saisi parempaa. On tainnut olla hiljaista tähän astisessa elämässä sillä rintamalla. Veikkaampa, että sama linja jatkuu loppuelämänkin noilla asenteilla. Aina parempi tietysti meille muille.

    Äänestä

  • Älä ruikuta kirjoitti:

    Älä sinä ruikuta ruikuttamisesta aggressiivinen idiootti.

    Äänestä

  • lopeta itse kirjoitti:

    Älä sinä ruikuta ruikuttamisesta aggressiivinen idiootti.

    Naisen on vaikea suhtautua asiallisesti toisinajatteleviin miehiin koska hän on tottunut siihen että naisia ei Suomessa saisi kritisoida mistään asiasta.

    Äänestä

  • Litteä vatsa kirjoitti:

    Olen kyllä YTM..

    Ja hoikkia on 10-15% naisista ja se ei ole ainoa kriteeri että olisi sopiva kumppani.

    Jos useampi olis hoikempi mahdollisuudet että kaikki natsaa olisi isompi.

    Tuntuu että tästä aiheesta ei saisi puhua..

    "hoikkia 10-15% naisista"! mikä on sulle "hoikka"?? täytyykö olla reilusti alipainoinen ollakseen sulle tarpeeks hoikka? en voi mitenkään uskoa, että 85-90% naisista on ylipainoisia!

    Äänestä

  • jeeshuh kirjoitti:

    "hoikkia 10-15% naisista"! mikä on sulle "hoikka"?? täytyykö olla reilusti alipainoinen ollakseen sulle tarpeeks hoikka? en voi mitenkään uskoa, että 85-90% naisista on ylipainoisia!

    Ihmisen biologisesti luonnollinen muoto on kroppa joka löytyy yleisurheilijoilta tai suunnistajilta..

    Ennen maataloutta ihminen oli metsästäjä-kerälijä ja ennen kaupungistumista fyysinen työ piti ihmiset paremmassa kunnossa mutta nykyinen kehitys oli jo alkanut osittain.

    Nykyinen elämäntapa ei ole ihmiselle biologisesti luonnollinen, evoluutio ei ole pysynyt perässä, kerätään sunnatonta määrää vararavintoa sokerista ja rasvoista.

    Nykyinen painoindeksi on huijausta, sinun reilusti alipainoisia on juurikin urheilevat ja liikkuvat naiset tosin lihas painaa enemmän joten totuus on peili eikä vaaka.

    Eli se ei ole uskon asia, se on tieteellinen fakta.

    Suomalaisia lihavia miehiä ja naisia on saman verran, 22 %. Ylipainoisia taas on miehistä 68 %, naisista 51 %.

    (THL, HYKSin Lihavuustutkimusyksikkö)

    Tuossa on sinulle niitä luonnonmukaisia vartaloita:

    https://www.google.fi/search?hl=fi&safe=off&q=amazon indians&ion=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_cp.r_qf.&bvm=bv.42553238,d.bGE&biw=1223&bih=916&um=1&ie=UTF-8&tbm=isch&source=og&sa=N&tab=wi&ei=LiAjUYWGIKSl4ASizIHQCQ#imgrc=uAecEw-5z6PlDM:;M0JVoL-oKx_zVM;http://farm2.staticflickr.com/1366/589560412_da79a2ee1c_z.jpg?zz=1;http://www.flickr.com/photos/carlosmota/favorites/page68/?view=lg;640;427

    Eivät kyllä juuri yleisurheilijoilta tai suunnistajilta näytä. Joo, jotkut naiset ovat ihan hoikkia, ilmeisesti tosin melko nuoriakin.

    Kyllä minun makuuni suurin osa nuorehkoista naisista on hoikkia / normaalipainoisia. Tai sitten en vaan edes huomaa läskejä.

    Tieteellinen fakta on myös, että urheilijat ovat yleensä liian vähärasvaisia luontoon. Luonnossa ihmiselle on tärkeää kerätä vararavintoakin pahan päivän varalle. Sen takiahan nykyisinkin lihomme. Suurin osa urheilijoista on myös liian lihaksikkaita luontoon -> liian suuri energiantarve.

    Äänestä

  • realismus kirjoitti:

    Suomalaisia lihavia miehiä ja naisia on saman verran, 22 %. Ylipainoisia taas on miehistä 68 %, naisista 51 %.

    (THL, HYKSin Lihavuustutkimusyksikkö)

    Missä ilmeisesti arvio tehty samalla painoindeksillä kummallekin sukupuolelle. Kun taas todellisuudessa esim. minä 25 painoindeksilläni olen monen mielestä hoikka tai roteva, en kenenkään mielestä läski kuin vitseissä. Kun taas 25 painoindeksistä naista, joka ei näytä läskiltä tai luonnottoman lihaksikkaalta ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Kulttuurin muokkamaa. Nykyisin kun ihannoidaan laihoja naisia. alkoi kuuskyt luvulla tää luurankojen ihailu, harmi vaan ettei loppua ole näkyvissä.
    Ihmeellistä silti että nykymiehiä kiinnostaa nainen jolla on pienen pojan vartalo silikonitissit.
    Ja ei, en puolustele tässä 20kg ylipainoa vaan normaalipainon ylärajoilla keikkuvia normaalivartaloisia naisia.

    Äänestä

  • no aiva sama mulle kirjoitti:

    En tiedä painoindeksiäni, ei ole juuri kiinnostanut. Nuoruudessani (alle 40) olin usein liian laiha. 167 cm 46 kg. Stressaantuneena vähemmän, 43 kiloisena näytin nahkapäällysteiseltä luurangolta. Seksikästä?

    Nelikymppisenä alkoi paino nousta. 50 kg hujakoilla oli hyvä. Nyt 60 kiloisena hiukan pullea. Ei häiritse minua pätkääkään, kunhan ei tarvitse garderobia uusia sen vuoksi, ettei hamonen mene kiinni. Aika paljon rahaa kiinni vaatteissa.

    Yllytyshulluna piti googlata BMI laskuri. Nykyisin olen 21,51, normaali paino, 38-vuotiaana stressaantuneena 15,42, sairaalloinen alipaino.

    Äänestä

  • "Ettehän te atm luuserit kelpaa näille hoikille naisille ja heitä on kuitenkin yli puolet naisista".

    Yli puolet naisista kuuluu painoindeksin mukaan normaalipainoisiin. Ongelma on kuitenkin siinä, että painoindeksissä on virhe. Normaalipainoisiksi lasketaan myös todella löysässä kunnossa olevia läskejä.

    Äänestä

  • no aiva sama mulle kirjoitti:

    Kulttuurin muokkamaa. Nykyisin kun ihannoidaan laihoja naisia. alkoi kuuskyt luvulla tää luurankojen ihailu, harmi vaan ettei loppua ole näkyvissä.
    Ihmeellistä silti että nykymiehiä kiinnostaa nainen jolla on pienen pojan vartalo silikonitissit.
    Ja ei, en puolustele tässä 20kg ylipainoa vaan normaalipainon ylärajoilla keikkuvia normaalivartaloisia naisia.

    Älä yleistä, tämä hoikkuuden ihanne on harvalukuisen mutta äänekkään vähemmistön masinoimaa. Eikä siitä vähemmistöstä suinkaan kaikki ole miehiä. Esimerkiksi muotimaailmassa olevat naisetkin ihailevat luurankoja. Usein koko hoikkuteen piiskaaminen on itse asiassa naisten halua pomottaa muita naisia. Kuinka moni laihdutusohjelman vetäjä, ravintoterapeutti jne on nimenomaan nainen?

    Silikonitissit eivät nekään vetoa kuin äänekkääseen sovinistijoukkoon. Suurimalla osalle miehiä kelvannee niin iso- kuin pienirintaisetkin naiset, ja lopuista valtaosat sitten haluavat joko pieni- tai isorintaisia, mutta harvoin silikonitissejä. Naiset itsehän niitä haluavat ja laitattavat, kysy niiltä miksi. Itse pidän luomuista, oli ne sitten isot, pienet tai jotain siltä väliltä enkä haluaisi kumitissistä naista vaikka olisi muuten kuinka mukava.

    Äänestä

  • Litteä vatsa kirjoitti:

    Olen kyllä YTM..

    Ja hoikkia on 10-15% naisista ja se ei ole ainoa kriteeri että olisi sopiva kumppani.

    Jos useampi olis hoikempi mahdollisuudet että kaikki natsaa olisi isompi.

    Tuntuu että tästä aiheesta ei saisi puhua..

    Ytm suomi24 = oksymoroni.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Tuossa on sinulle niitä luonnonmukaisia vartaloita:

    https://www.google.fi/search?hl=fi&safe=off&q=amazon indians&ion=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_cp.r_qf.&bvm=bv.42553238,d.bGE&biw=1223&bih=916&um=1&ie=UTF-8&tbm=isch&source=og&sa=N&tab=wi&ei=LiAjUYWGIKSl4ASizIHQCQ#imgrc=uAecEw-5z6PlDM:;M0JVoL-oKx_zVM;http://farm2.staticflickr.com/1366/589560412_da79a2ee1c_z.jpg?zz=1;http://www.flickr.com/photos/carlosmota/favorites/page68/?view=lg;640;427

    Eivät kyllä juuri yleisurheilijoilta tai suunnistajilta näytä. Joo, jotkut naiset ovat ihan hoikkia, ilmeisesti tosin melko nuoriakin.

    Kyllä minun makuuni suurin osa nuorehkoista naisista on hoikkia / normaalipainoisia. Tai sitten en vaan edes huomaa läskejä.

    Kyllähän teinit ovat erinäköisiä kuin naiset... Sieltä alempaa löytyi luonnollisia vähän vanhempia lastensa kanssa. Huomaa myös rintojen luonnollinen tila.

    Äänestä

  • realismus kirjoitti:

    En tiedä painoindeksiäni, ei ole juuri kiinnostanut. Nuoruudessani (alle 40) olin usein liian laiha. 167 cm 46 kg. Stressaantuneena vähemmän, 43 kiloisena näytin nahkapäällysteiseltä luurangolta. Seksikästä?

    Nelikymppisenä alkoi paino nousta. 50 kg hujakoilla oli hyvä. Nyt 60 kiloisena hiukan pullea. Ei häiritse minua pätkääkään, kunhan ei tarvitse garderobia uusia sen vuoksi, ettei hamonen mene kiinni. Aika paljon rahaa kiinni vaatteissa.

    Olen saman pituinen ja 50 kg olin todella laiha. 60 kg laiha mutta alkoi olla muotoja. Nyt ihmetyttää että millainen vartalo sinulla oikein on... ei lihasta ollenkaan? Olet ollut anorektikko?

    Äänestä

  • huhuhhhh kirjoitti:

    Olen saman pituinen ja 50 kg olin todella laiha. 60 kg laiha mutta alkoi olla muotoja. Nyt ihmetyttää että millainen vartalo sinulla oikein on... ei lihasta ollenkaan? Olet ollut anorektikko?

    En anorektikko, päin vastoin, syön kaikkea mitä mieli tekee. Luonnostani hoikka, mutta stressaantuneena meni ruokahalu, yöunet ja päivät alkoivat oksentamalla.

    Nyt tutustuttuani BMI-laskuriin olen samaa mieltä, että täyttä puppua. Laskurin mukaan voisin lihoa vielä kymmenen kiloa, ja olisin yhä normaalipainoinen. En usko. Itse tietää, milloin mekko istuu.

    Olen samaa mieltä BMI:stä, se ei ota lihaksia eikä ruumiin rakennetta huomioon. Painan nykyisin 70 kiloa ja olen paremman näköinen kuin koskaan. Se mikä toisella näyttää hyvältä ei välttämättä näytä toisella, näinhän se on. Kieltämättä painosi nuorempana kuulostaa silti hurjan alhaiselta.

    Äänestä

En haluaisi läskiä naista mutta en ymmärrä toisten läskien arvostelemista. Minusta näyttää että suurin osa miehistä jotka paasaavat näistä asioista ovat hieman yksinkertaisia urpoja. Pahimmillaan selitellään miten joku siideri tai karkit kertyvät roikuttamaan yksittäistä ruumiinosaa tai aiheuttavat geneettistä selluliittiä reisiin.

Ylipaino ei ole naisille yhtä haitallista kuin miehille ja naiset saavat miehen joka tapauksessa joten ei ole ihme jos osa vähän lihoo. Ja lihominen on pienempi paha kuin esim.alkoholisoituminen tai huumeet.

Naurettavin juttu taisi olla tämä;
"Ne ennustavat kumppanin elinikääkin, eikö ole itsekästä syödä ja juoda itsensä ennenaikaiseen hautaan ja jättää kumppani yksin?"

Äänestä
  • Naurettavin juttu taisi olla tämä;
    "Ylipaino ei ole naisille yhtä haitallista kuin miehille ja naiset saavat miehen joka tapauksessa joten ei ole ihme jos osa vähän lihoo."

    Äänestä

  • Miksi sinulle ei kelpaisi läski nainen vaikka itsekin olet lihava?

    Äänestä

  • fdlksjdlkasjlk kirjoitti:

    Miksi sinulle ei kelpaisi läski nainen vaikka itsekin olet lihava?

    En ole lihava. Lihavuus tai laihuus on joka tapauksessa liukuva ominaisuus joka voi vaihdella dramaattisesti parin kuukauden sisällä omien prioriteettien mukaan.

    Ei kenellekkään tarvitse kelvata se tai tuo. Esim.miehelle ei tarvitse kelvata mies vaikka hän olisi mies.

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Paljonko painat?
    Kuinka pitkä olet?

    Äänestä

  • fdlksjdlkasjlk kirjoitti:

    Miksi sinulle ei kelpaisi läski nainen vaikka itsekin olet lihava?

    Koska en ole lihava ja lisäksi olen komea..

    Toivon että tänne ilmaantuu fiksujakin naisia kommentoimaan, hoikkia ja pulleita, en jaksa uskoa että kukaan ei ymmärtänyt mitä tarkoitin..

    Uskon että joku nainenkin näkee pointtini ja on ehkä miettinyt elämänmuutostakin.

    Äänestä

  • katsotaan3 kirjoitti:

    Paljonko painat?
    Kuinka pitkä olet?

    Tässä se vastaus jonka haluat kuulla; 162cm/104kg.
    Toivottavasti puska tuli kylläiseksi.

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Tässä se vastaus jonka haluat kuulla; 162cm/104kg.
    Toivottavasti puska tuli kylläiseksi.

    Ei tarvitse suuttua :D

    Kyllä sinä taidat potra poika olla.

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Tässä se vastaus jonka haluat kuulla; 162cm/104kg.
    Toivottavasti puska tuli kylläiseksi.

    ATMien itsepetoksen huipentumaa: 50 kg ylipainoa ja silti vakuutellaan itselleen - j a jopa muille - ettei olla suinkaan lihavia.

    Yksi hyvä puoli noissa mitoissa 162cm/104kg toki on: tuollainen pallo voi liikkua pyörimällä.

    Äänestä

  • Litteä vatsa kirjoitti:

    Koska en ole lihava ja lisäksi olen komea..

    Toivon että tänne ilmaantuu fiksujakin naisia kommentoimaan, hoikkia ja pulleita, en jaksa uskoa että kukaan ei ymmärtänyt mitä tarkoitin..

    Uskon että joku nainenkin näkee pointtini ja on ehkä miettinyt elämänmuutostakin.

    Ei fiksuja naisia kiinnosta miehet, jotka lopettavat otsikon pisteeseen.

    Äänestä

  • Ei, naurettavinta oli tämä: karkit GEENEIHIN ja siitä selluliitiksi reisiin.

    Äänestä

"Se ei ole pinnallisuutta jos haluaa että kumppani on seksuaalisesti viehättävä parisuhteessa." Tuo määrittelykysymys; joidenkin mielestä se nimenomaan on pinnallisuutta. Se mikä taas on seksuaalisesti viehättävää, ei ole kaikille sama asia. Olen normaalivartaloinen, mutta pömppämahaa on. Kesällä seurustelin miehen kanssa, joka oli pinnallinen monessa suhteessa, ja minut jättäessään, hän sanoi, etten täytä fyysisiä edellytyksiä, joita hänellä on naiselle. Nyt on löytynyt fiksu ja syvällinen kaveri, jota pömppäni ei todellakaan haittaa.

Äänestä
  • Pinnallista olisi vaatia täydellisiä kasvoja tai vartalon mittasuhteita, niille ei kukaan voi mitään.

    Raavan määrään kehossa voi jokainen itse vaikuttaa, sen kerääminen on itsekästä terveydellisesti tai esteettisesti oli kyseessä mies tai nainen.

    Onko suklaa ja siideri tärkeämpää kuin olla niin viehättävä kuin mahdollista kumppanille?

    Mitä se kertoo kumppanille tämän arvosta?

    Ja huomaatteko miten usein naiset kommentoivat että olkaa tyytyväisiä että he eivät laihduta tai he vaihtaisivat parempaan mieheen..

    Eli kun pullukkakin saa hoikan miehen niin hoikka nainen saa jo hoikan ja rikkaan..

    Nämä kommentoijat ovat prostituoituja sielultaan..

    Äänestä

  • Litteä vatsa kirjoitti:

    Pinnallista olisi vaatia täydellisiä kasvoja tai vartalon mittasuhteita, niille ei kukaan voi mitään.

    Suklaa on naisen perusihmisoikeus!

    Mies, joka yrittäisi rajoittaa naisen suklaan saantia kuuluu Haagiin vastaamaan rikoksistaan ihmisyyttä vastaan. Tätä ei tietysti tapahdu, sillä mies, joka yrittäisi rajoittaa naisen suklaan saantia ei kauaa kuulu sen naisen elämään.

    :DD

    Äänestä

  • "Nyt on löytynyt fiksu ja syvällinen kaveri, jota pömppäni ei todellakaan haittaa".

    Todennäköisesti uuttakin kaveria se haittaa mutta hän jostain syystä sietää sitä.

    Miksi sinä et hankkiudu vatsastasi eroon?

    Äänestä

  • Tango & Cash kirjoitti:

    "Nyt on löytynyt fiksu ja syvällinen kaveri, jota pömppäni ei todellakaan haittaa".

    Todennäköisesti uuttakin kaveria se haittaa mutta hän jostain syystä sietää sitä.

    Miksi sinä et hankkiudu vatsastasi eroon?

    Liikaa ei haittaa ja tiedän ne syyt, miksi hän sietää sitä. Ja toisaalta on itselläänkin pömppää.

    Yritin syksyllä tosissani hankkiutua vatsasta eroon (kuntosalia, juoksua, dieettiä), mutta kolme kuukautta ei ainakaan juuri vaikuttanut yhtään mitään, ikää näes jo on. Sitten tuli esteitä urheiluun, mutta aloitan urheilemisen pian jälleen (okei, arkiliikuntaa tulee, mutta se ei pömppää poista), liikun kyllä pääasiassa muista syistä kuin vatsasta eroon pääsemiseksi. Rasvaimukaan ei ole mun juttu.

    Miksi hankkiutua? Se on vaivalloista. Olen hämärästi tietoinen joistakin vatsalihasliikkeistä. Niin kauan kun Maidenform valmistaa muotoilevia alusvaatteita ei ole mitään järkeä vaivautua mihinkään vaivalloiseen.

    Äänestä

  • Viimeiset 8-9 vuotta olen saanut kuunnella kolmesta suusta, että "olis niin mukavaa, kun sulla olis vähän vatsaa".

    Äänestä

  • Litteä vatsa kirjoitti:

    Pinnallista olisi vaatia täydellisiä kasvoja tai vartalon mittasuhteita, niille ei kukaan voi mitään.

    Raavan määrään kehossa voi jokainen itse vaikuttaa, sen kerääminen on itsekästä terveydellisesti tai esteettisesti oli kyseessä mies tai nainen.

    Onko suklaa ja siideri tärkeämpää kuin olla niin viehättävä kuin mahdollista kumppanille?

    Mitä se kertoo kumppanille tämän arvosta?

    Ja huomaatteko miten usein naiset kommentoivat että olkaa tyytyväisiä että he eivät laihduta tai he vaihtaisivat parempaan mieheen..

    Eli kun pullukkakin saa hoikan miehen niin hoikka nainen saa jo hoikan ja rikkaan..

    Nämä kommentoijat ovat prostituoituja sielultaan..

    Esteettinen itsekkyys. Täällähän on runoilijoita paikalla!

    Äänestä

  • oijernoioa kirjoitti:

    Liikaa ei haittaa ja tiedän ne syyt, miksi hän sietää sitä. Ja toisaalta on itselläänkin pömppää.

    Yritin syksyllä tosissani hankkiutua vatsasta eroon (kuntosalia, juoksua, dieettiä), mutta kolme kuukautta ei ainakaan juuri vaikuttanut yhtään mitään, ikää näes jo on. Sitten tuli esteitä urheiluun, mutta aloitan urheilemisen pian jälleen (okei, arkiliikuntaa tulee, mutta se ei pömppää poista), liikun kyllä pääasiassa muista syistä kuin vatsasta eroon pääsemiseksi. Rasvaimukaan ei ole mun juttu.

    Yleensä ihmiset eivät kyllä yritä tosissaan yhtään mitään, vaikka niin väittävät.

    Fitnesslavoille kisadieetti kestää yleensä noin 20 viikkoa ja siinä ajassa saa aivan käsittämättömiä tuloksia aikaan, jos vain niin itse haluaa.

    Äänestä

  • realismus kirjoitti:

    Miksi hankkiutua? Se on vaivalloista. Olen hämärästi tietoinen joistakin vatsalihasliikkeistä. Niin kauan kun Maidenform valmistaa muotoilevia alusvaatteita ei ole mitään järkeä vaivautua mihinkään vaivalloiseen.

    Olet laiska p*ska. Naisena sinun kuuluu nähdä reilusti vaivaa miehesi miellyttämiseen.

    Äänestä

Niin olen ylipainoinen painoindeksin mukaan mutta minua on kehuttu kauniiksi siitä huolimatta. Ylipaino näkyy minussa juuri vatsan pömpöttämisenä ja isona peppuna. Taidan olla kelpaamaton nykyisten laatuvaatimusten suhteen joka maailmassa vallitsee ulkonäön suhteen. Toki jokaisella on makunsa naisten ja miesten suhteen. En kuitenkaan hylkäisi jotain ihmistä sen vuoksi että hän on hiukan pyöreämpi kuin joku ihannetyyppi.

Äänestä
  • Paarista veisin sinut hotskuun ja panisin, ihnasti lihaisaa vartaloasi nuolisin, voi kuule.

    Äänestä

Ylipainoisten naisten pimppiragea havaittu kommenteissa.

Äänestä
  • Aihe ei sinänsä kiinnosta, mutta tuo nykyaikana (tosin onhan sitä korsetteja käytetty aiemmin) huvittaa, että ihmisen (miehen tai naisen) vatsa muka olisi luonnostaan litteä kuin lauta. Hoikatkin naiset ja miehet vetävät rannalla vatsaa näkyvästi sisään. Keskivartalo on ehkä kumminkin luonnostaan kaikenkokoisilla toisen mallinen, onhan siellä kaikenlaista, kilometreittäin suolia ja muita elimiä, ja muutenkin.

    Äänestä

  • Mollamaijakinonnukke kirjoitti:

    Aihe ei sinänsä kiinnosta, mutta tuo nykyaikana (tosin onhan sitä korsetteja käytetty aiemmin) huvittaa, että ihmisen (miehen tai naisen) vatsa muka olisi luonnostaan litteä kuin lauta. Hoikatkin naiset ja miehet vetävät rannalla vatsaa näkyvästi sisään. Keskivartalo on ehkä kumminkin luonnostaan kaikenkokoisilla toisen mallinen, onhan siellä kaikenlaista, kilometreittäin suolia ja muita elimiä, ja muutenkin.

    Ei se välttämättä litteä ole, mutta ainakin siitä, että näkyykö siitä läpi lihakset, voi päätellä rasvat. Lihaksekas ja rasvatonkin maha voi kyllä työntyä eteenpäin. Mutta tämä ei kyllä tee siitä peruspömppistään esittelevästä sen sporttisempaa.

    Minulla on sellainen litteä vatsa, vähän sporttinen.

    Äänestä

  • myösmius kirjoitti:

    Minulla on sellainen litteä vatsa, vähän sporttinen.

    Sepä kiva. Laitapa kuva.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Sepä kiva. Laitapa kuva.

    Tähänkö? hmmm.. huono idea!!!

    Äänestä

  • myösmius kirjoitti:

    Tähänkö? hmmm.. huono idea!!!

    Mihinkäs sitten?

    Äänestä

Kun täällä kertoo BMI:sä olevan 23,1 niin seuraavaksi alkaa läskikisi haukkuminen, itseäni ei miesten rasvaprosentit ja BMI:t jaksa kiinnostaa yhtään. Lihavuudesta on haittaa silloin kun ei pysty huoltamaan hygieniaansa tai pukeutumaan itsenäisesti, terveysvaikutuksista puhumattakaan.

Vanhuksista kaikkein paremmin voivat tutkimusten mukaan ne hieman pyöreämmät, jos verrataan laihoihin. Johtui kai siitä että pyöreämmällä on yleensä hieman hieman laihaa parempi lihaskunto ja luuntiheys, kun joutuu ruhoansa päivittäin siirtelemään. Ideaali kehitys on varmaan jos nuorena olisi hoikka, pyöristyen vähän kerrallaan keski-iästä alkaen, rypyt silenisivät siinä samalla.

Äänestä
  • Minun bmi:ni on 23,7 ja löydän kyllä paljon löysää kehostani. Miksi se on naisille niin vaikea myöntää, että läskiä on olemassa? Aasiassa olisin obeesi, koska vyötärönympärykseni on 92 cm ja siellä on miesten obeesiuden rajana 90 cm.

    Äänestä

  • Luuntiheyden kannalta kannattaisi varmaan olla urheileva läski nuorena ja siitä sitten laihtua vanhemmiten.

    Äänestä

  • semisti tukeva mies kirjoitti:

    Minun bmi:ni on 23,7 ja löydän kyllä paljon löysää kehostani. Miksi se on naisille niin vaikea myöntää, että läskiä on olemassa? Aasiassa olisin obeesi, koska vyötärönympärykseni on 92 cm ja siellä on miesten obeesiuden rajana 90 cm.

    Ja avautumisesi tarkoitus oli?
    Minulle on ihan selvä että on ihmisiä jotka nauttivat elämästä joka pyörii ruokavalion tarkkailun, vaa'alla ja kuntosalilla juoksemisen ympärillä. Näiden ihmisten pitäisi olla tyytyväisiä toistensa seuraan, eikä ylläpitää kuvitelmia että kaikkien elämänlaatu paranisi jos he vain ymmärtäisivät elämäntarkoituksen oleva 0% rasvaa sisältävä keho.

    Itse en välttele arkiliikuntaa kuten kävelyä ja portaidennousua kantamusten kera. Tuntuisi aika kummalliselta olla sellaisen seurassa, joka ilmottaisi kulkevansa pari pysäkinväliä ratikalla kun itse menisin kävellen.
    On erilaisia vakkoja ja kansia, pitää vain löytää se sopiva eikä valittaa miksei istu.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Luuntiheyden kannalta kannattaisi varmaan olla urheileva läski nuorena ja siitä sitten laihtua vanhemmiten.

    Kokonaisvaltaisesti se ei välttämättä ole paras lähtökohta, riippuu paljon milloin lihavuus on alkanut ja päättynyt, kuinka paljon, mikä ruokavalio, sairaudet, perimä jne.

    Äänestä

  • MisMieOon kirjoitti:

    Ja avautumisesi tarkoitus oli?
    Minulle on ihan selvä että on ihmisiä jotka nauttivat elämästä joka pyörii ruokavalion tarkkailun, vaa'alla ja kuntosalilla juoksemisen ympärillä. Näiden ihmisten pitäisi olla tyytyväisiä toistensa seuraan, eikä ylläpitää kuvitelmia että kaikkien elämänlaatu paranisi jos he vain ymmärtäisivät elämäntarkoituksen oleva 0% rasvaa sisältävä keho.

    Itse en välttele arkiliikuntaa kuten kävelyä ja portaidennousua kantamusten kera. Tuntuisi aika kummalliselta olla sellaisen seurassa, joka ilmottaisi kulkevansa pari pysäkinväliä ratikalla kun itse menisin kävellen.
    On erilaisia vakkoja ja kansia, pitää vain löytää se sopiva eikä valittaa miksei istu.

    No 23,1 on epäterveellisen puolella, miksi kiistää sitä tosiasiaa? Lainaus WHO:n sivuilta: "To achieve optimum health, the median body mass index for an adult population should be in the range of 21 to 23 kg/m2" Eli ok, olet aika hyvässä tilanteessa nyt, mutta tarkoituksenasi on ilmeisesti lihota myöhemmin...

    Eli meinaatko tosiaan, että ideaali kehitys on pyöristyä keski-iästä lähtien, koska iso massa lisää lihaskuntoa. :D Olisiko ideaalitilanne vaikka se, että syödään terveellisesti ja liikuntaa harrastetaan läpi elämän? Tosin eipä se minulta ole pois, että tyypit haluaa terveydellisiä ongelmia ja kuolla aikaisemmin... Kunhan tyttöystäväni vaan ei kannattaisi sitä aatetta. Sehän kuormittaa myös terveydenhuoltoa ja liika syöminen maapalloa.

    Huomaa kyllä että on eri asia osata lukea kuin osata tulkita lukemaansa. Kehottaisin että menisit keskustelemaan ammattinsa puolesta ihmisen fysiologian tuntevan kanssa, joskin epäilen että asiantuntijankaan puhe menisi perille.

    Siis tämä "Ideaali kehitys on varmaan jos nuorena olisi hoikka, pyöristyen vähän kerrallaan keski-iästä alkaen, rypyt silenisivät siinä samalla."

    Miten muuten tuon voi tulkita kuin: järkyttävintä tuubaa ikinä?

    Äänestä

  • MisMieOon kirjoitti:

    Kokonaisvaltaisesti se ei välttämättä ole paras lähtökohta, riippuu paljon milloin lihavuus on alkanut ja päättynyt, kuinka paljon, mikä ruokavalio, sairaudet, perimä jne.

    Minä olen entinen urheilija, nykyään laiska ja lihava reumasairas.
    Lihominen alkoi vasta kolmikymppisenä, lapsena olin sellainen "rasvaton", lihaksikas ja notkea lapsi.

    Kävin luuntiheysmittauksessa, minulla on 37 % vahvemmat luut kuin ikäiselläni valkoihoisella naisella keskimäärin.

    Äänestä

  • MisMieOon kirjoitti:

    Huomaa kyllä että on eri asia osata lukea kuin osata tulkita lukemaansa. Kehottaisin että menisit keskustelemaan ammattinsa puolesta ihmisen fysiologian tuntevan kanssa, joskin epäilen että asiantuntijankaan puhe menisi perille.

    MisMieOon, sie oot ihuna ja tervejärkinen. Kuis sie tääl?

    Äänestä

Neuvoksi

Äänestä
  • Täällähän on lisää helmiä! Jatkakaa.

    Äänestä

  • Miehet katsoo naisen ulkonäköä, koska älyä ei kannata katsoa. Jos ulkonäköä ei ole riittävästi, ei myöskään ole älyä. Näin yksinkertaista tämä on. Naiset taas puolestaan katsovat miehen aseman ja taloudellisen kyvyn..

    Äänestä

  • "Huvittavaa miten miehet näkevät Suomen ylipaino-ongelmat vaan naisilla.."

    Ei siinä ole mitään huvittavaa:

    "Miehet ja naiset eivät arvosta tasapuolisesti kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia potentiaalisina partnereina. Joitakin ominaisuuksia arvostetaan enemmän kuin toisia. (Buss 1986.) Arvostetuimpia ominaisuuksia hallitseviin tasokkaisiin yksilöihin kohdistuu suurin kysyntä pariutumismarkkinoilla. Miesten ja naisten parinvalintapreferenssit myös eroavat toisistaan, eivätkä samat asiat tee miehistä ja naisista attraktiivisia" (esim. Keating 1985; Townsend & Levy 1990a; 1990b).

    "Valitessaan partnereita sekä miehet että naiset arvioivat partneriehdokkaiden fyysisiä ja sosiaalisia piirteitä. Prosessi on kuitenkin erilainen miehille ja naisille. Naisten tärkeimpänä suodattimena on miehen sosiaalinen status".

    Ymmärsitkö. Miehille naisen ulkonäkö on oikeasti todella tärkeää. Naisille taas miehen status ja raha ovat se tärkein juttu.

    Äänestä

  • ulkonäkö tärkeä kirjoitti:

    Miehet katsoo naisen ulkonäköä, koska älyä ei kannata katsoa. Jos ulkonäköä ei ole riittävästi, ei myöskään ole älyä. Näin yksinkertaista tämä on. Naiset taas puolestaan katsovat miehen aseman ja taloudellisen kyvyn..

    Huomaapa kyllä, ettei naisetkaan tarkista miehen älyä etukäteen.

    Äänestä

  • Nii-in kirjoitti:

    Huomaapa kyllä, ettei naisetkaan tarkista miehen älyä etukäteen.

    Toisaalta jos naiset katsovat miehen asemaa ja taloudellista kykyä ja jos se on hyvä, kertoo se miehen älykkyydestä että on päässyt sellaiseen hyvään asemaan.

    Äänestä

Et sitten ole tarpeeksi komea ja terve jos et saa hoikkaa naista. Ne menev't parhaille miehille.

Äänestä

En tiedä missä asutte tai mitä ikäluokkaa katselette, mutta täällä keskisuuressa kaupungissa on ainakin paljon hoikkia ja nättejä nuoria naisia. Ehkä siinä keski-ikää lähempänä olevassa ikäluokassa on ylipaino-ongelmia enemmän molemmilla sukupuolilla.

Äänestä

"Se ei ole pinnallisuutta jos haluaa että kumppani on seksuaalisesti viehättävä parisuhteessa."

Ja kuitenkaan ne Suomen hoikat naiset (joita kuitenkin on), eivät pidä sinua seksuaalisesti riittävän viehättävänä että haluaisivat parisuhteeseen kanssasi.

Sinulla on siis oltava sen litteän vatsan lisäksi joitain niin perustavaa laatua olevia ja ilmeisen selvästi näkyviä huonoja ominaisuuksia, että ulkoisesta paremmuudesta huolimatta jäät rannalle ruikuttamaan kun ne hoikat naiset pariutuvat joidenkin muiden miesten kanssa.

Mitäköhän ne huonot ominaisuutesi mahtavat ollakaan, osaatko yhtään arvata?

Äänestä
  • Statuksen ja rahan puute.

    Äänestä

"jos nykyiset pullerot olisivat hoikkia sopiva kumppani löytyisi mitä todennäköisimmin"

Anteeksi, mutta en ymmärtänyt..

Löytyisi kenelle?
Entiselle pullerolle vai sinulle?

Käsittääkseni parisuhde on kahden kauppa.
Vaikka kaikki ihmiset olisivat hoikkia, jäisi silti osa ihmisistä ilman kumppania.

Äänestä

"komea, hyvässä kunnossa oleva ja elämässä pärjäävä "

Suomessa(kin) on kuitenkin kymmeniä tuhansia naisia jotka ovat hyvinkin hoikkia. Itse en naisena muita naisia kovin paljon katsele, mutta nyt kun mietin niin sanoisin että ainakin Helsingin keskustassa kävellessä lihavat ja edes ylipainoiset nuorehkot (sanotaan alle kolmekymppiset) naiset ovat kyllä vähemmistössä.

Miten siis on mahdollista että näiden kymmenien tuhansien naisten joukosta et ole löytänyt sinulle sopivaa kumppania? Onko niin, että sinussa on puolestasi jotain mitä nämä naiset eivät sitten haluakaan?

Äänestä
  • Kun tarkemmin tarkastelee, monella "hoikalla" on kyllä pömppövatsaa. Vaatteiden alta sitä on vaan vaikeampi nähdä.

    Äänestä

  • ordre.public kirjoitti:

    Kun tarkemmin tarkastelee, monella "hoikalla" on kyllä pömppövatsaa. Vaatteiden alta sitä on vaan vaikeampi nähdä.

    Sekö vaattehiden alle piilotettu pömps on sitä "laihaa läskiyttä", joka terminä on tullut s24:ssa - ja ainoastaan täällä - vastaani?

    Äänestä

"skinny fat" - 572 000 osumaa googlessa.
"wheat belly" 2 620 000 osumaa

Voi se olla sitäkin, mutta monesti kyse on ihan siitä, että vaatteilla saa pulleutta tiettyyn rajaan asti piiloteltua.

Äänestä

  • Makunsa kullakin kirjoitti:

    Kiitos vinkistä, jota en arvannut tarvitsevani! :) Löysin mielenkiintoisen artikkelin: http://graemethomasonline.com/skinny-fat-not-just-hollywoods-problem/

    Siinä tulikin uusi merkitys mielenkiintoiselle: ei loogista konsistenssia (rönsyili), sisältö ei vastaa otsikkoa otsikkoa, julkkisten tirkistelyä, lohdullinen, ei informaatiosisältöä, totuudenvastainen, yhdentekevä.

    Peilikuvakin oli väärinpäin. Yleensähän naisten ongelma EI OLE se, että he pitävät itseään läskimpinä kuin mitä oikeasti ovat, vaan se, että kulttuurin ja lähipiirin antama informaatio vaikuttaa heidän havaintoihinsa enemmän kuin mitä heidän omat silmänsä. Tämän takia pullukatkin näkevät peilikuvansa hoikkana, kun heille on hoettu kuinka ovat normaalipainoisia eikä ole tarvetta laihduttaa.

    Mun mielestä myös nimenomaan noin päin. Eli naiset kuvittelevat olevansa usein normaalipainoisia, vaikka olisivat oikeasti ylipainoisia. Miehet taas kuvittelevat itsensä pienemmäksi kuin ovatkaan. Näin siis yli 20-vuotiailla nuorilla. Toki joku 16-vuotias yhden porkkanan päivässä syövä teinityttö voi kuvitella, että "mä oon aivan kauhee, läski, iiiiiikk!!!!!!", mutta tällaiset tapaukset ovat harvinaisempia. Nuorissakin lihavuus on yleistynyt kaiken aikaan, ja kadulla näkee lihavia nuoria naisia pieniin vaatteisiin änkeytyneenä. Keski-iässä taas miehet ovat yleensä lihavia ja kuvittelevat olevansa paremmassa kunnossa kuin ovatkaan. Saatetaan käydä kuntosalilla nostelemassa painoja, mutta eihän se keskivartalo sula sitä penkkiä hinkkamalla, jos syö aivan liikaa.

    Joka paikassa myös hoetaan papukaijamaisesti, että "nykyään ihaillaan vain laihoja malleja, on hyvä, että naisilla on lihaa luiden ympärillä". Tämän mantran naiset ovat siis omaksuneet paremmin kuin hyvin ja osaavat sen varmasti jo pienestä vauvasta lähtien. Jostain kumman syystä tutkimusten mukaan suomalaiset sekä miehet että naiset ovat ylipainoisempia kuin koskaan. Asiaa ei lainkaan auta tällainen hyssyttely ja lihavuuden normalisoiminen puheissa.

    Tuo laihaläskiys on myös paljon hehkutettu ilmiö, mutta se on todellisuudessa hyvin harvinaista. Laihaläskillähän tarkoitetaan ihmistä, jolla on alhainen elopaino, mutta vartalo on löysä ja pullamainen eli vatsamakkarat, jenkkikset ja selluliitit löytyvät. Kyse on siis vääränlaisen ja epäsäännöllisen syömisen, liikunnan puutteen ja häiriintyneen aineenvaihdunnan aikaansaamasta asiasta. Tuota laihaläski-termiä on vähän virheellisesti alettu käyttää raskasrakenteisten ihmisten toimesta kaikista normaaleista hoikista ihmisistä, jotka eivät harrasta kuntoliikuntaa massahakuisesti. Joitain hoikkia missejäkin nimitellään laihaläskiksi jossain fitness-foorumeilla. Siinä mennään jo vähän tämän aatemaailman puolelle eikä olla enää realiteeteissa asioiden suhteen.

    Misha Barton taisi luoda kasvot aikanaan tälle laihaläskiydelle selluliittiperseensä kera:
    http://www.celebwarship.com/wp/wp-content/Uploads/mischabarcroft_468x703.jpg

    Tuo kaikkihan oli vain enne tulevasta:
    http://www.x17online.com/images/photo-sets/conv/barton081109_X17/barton081109_19-full.jpg

    Äänestä

Totta, aika hyvin sitä "sokeutuu" oman painon suhteen. Itse huomasin valokuvasta, että mikä hirveä valas siinä on, painoa oli 48kg ja näin lyhyellä kuin minä, ylipaino näkyy herkemmin.
Nyt kiloja on 38 ja alan olemaan tyytyväinen. Mies taas haluaisi, että lihoisin muutaman kilon :D

Äänestä
  • Nyt on jo aikamoinen kirppumode. Vähän sai jopa nauraa tälle, ihan positiivisessa mielessä siis.

    Äänestä

  • kiitos piristyksestä kirjoitti:

    Nyt on jo aikamoinen kirppumode. Vähän sai jopa nauraa tälle, ihan positiivisessa mielessä siis.

    Pieneksi jäin, ei voi mitään, mutta tuli sentään kasvettua 141cm asti :)

    Äänestä

  • Tässä olikin hyvä vinkki naisille: kannattaa peilin sijaan tarkkailla sitä painoa valokuvista. Päivittäinen vaa'alla käynti olisi myös monille naisille hyödyllistä, kun painonnousuun voi reagoida välittömästi.

    Äänestä

Mikä fiksaatio sinulla on lautavatsaan? Pakkomielteen taakse kätkeytyy aina toinen, todellinen syy. Uskon että pelkäät läheisyyttä ja sitoutumista. Jostain syystä et myönnä epävarmuuttasi vaan vierität yksinäisyytesi syyn toisten niskaan: itsehän et voi sille mitään ettei tarpeeksi litteitä vatsoja satu kohdalle.

Mietihän asiaa järjellä. Onko tämä nyt oikeasti kynnyskysymys rakastumisessa? Olet valmis jäämään sinkuksi, kenties jopa perheettömäksi asian takia? Veikkaan että jos sattuisit löytämään tarpeeksi litteän vatsan, huomaisit vatsan omistajassa hyvinkin pian jotakin muuta vikaa minkä takia katkaisist suhteen.

Yksilö-, pari- tai seksuaaliterapeutin vastaanotolla käyminen auttaa oivaltamaan asioita pintaa syvemmältä: Kyse onkin sinusta, ei vatsoista.

Äänestä
  • Tuo nyt paskaa.

    Joskus hyvä sikari on vain hyvä sikari.

    Viestisi oli juuri sellaista aloittajan syyttelyä mitä voi täällä odottaakin.

    Esimerkiksi käytät termejä kuten "pelätä läheisyyttä ja sitoutumista". Samoin vihjaat että aloittaja olisi epävarma. Tai että hän "vierittäisi syyn toisten niskoille" (ei ota vastuuta).

    Sen jälkeen käyt läpi kauhuskenaarion eli ettei aloittajaa löydä ketään tai perhettä.

    Kerrot myös oivasti väliin kuinka "jos tämä on sinulle ongelma, on jokin muukin".

    Sitten lopuksi vihjaus kuinka asia parannetaan terapeutin vastaanotolla.

    Sori "Bmi 17,5" veikkaan että olet läski joka jäi kiinni.

    Ainakin itse tahdon aloittajan tavoin lautavatsaisen mimmin enkä mitään punteroa.

    Kuulostat läskiltä naiselta joka käyttää tietynlaista kieltä vittuillaakseen aloittajalle ja yrittää samalla selittää että tässä olisi jotain vikaa kun pitää sinua sopimattomana itselleen kun olet läski.

    Äänestä

Naiset ei osaa treenata. Itse olin tänään salilla ja siin oli sellanen reilusti yli 100 kg nainen crosstrainer laitteella. Sille ei tullut edes hiki siinä ja itsellä tuli jo 10 minsas kova hiki. Johtuu siitä et mulla oli vastustaso 12 ja sillä taso 3. jos vetää taso kolmosella niin ei kunto voi nousta yhtään kun se on niin löysä eikä tunnu missään.
Eikä se jaksanut kuin 15 minsaa kun itse vedin puol tuntii. Naiset käy vuosikausia salilla ja eivät laihdu yhtään koska treenavat liian löysästi ja sit ihmettelevät kun eivät laihdu

Äänestä
  • Kelle se taso kolmonen ja sitä alemmat on mielestäsi tarkoitettu?

    Älä tuomitse tuota naista ensi silmäykseltä. Voi olla vaikka niinkin, että hänellä on esimerkiksi sydänoireita tai reumaa taustallaan ja hän oli aloittelemassa kunnon kohotusta juuri lääkärin määräysten mukaan.

    Minä vietin paljon aikaa liikuntakeskuksissa opiskeluaikoinani ja ainakin niiden salien perusteella puntteja nostelevat miehet vaikuttivat olevan älynjuoksultaan niitä hitaimpia. Aika lailla samanlaisia kuin sinä. Ja tämä mielipide on muodostettu useamman vuoden eikä ensinäkemän perusteella ;)

    Äänestä

  • Jopas jotakin. kirjoitti:

    Kelle se taso kolmonen ja sitä alemmat on mielestäsi tarkoitettu?

    Älä tuomitse tuota naista ensi silmäykseltä. Voi olla vaikka niinkin, että hänellä on esimerkiksi sydänoireita tai reumaa taustallaan ja hän oli aloittelemassa kunnon kohotusta juuri lääkärin määräysten mukaan.

    Minä vietin paljon aikaa liikuntakeskuksissa opiskeluaikoinani ja ainakin niiden salien perusteella puntteja nostelevat miehet vaikuttivat olevan älynjuoksultaan niitä hitaimpia. Aika lailla samanlaisia kuin sinä. Ja tämä mielipide on muodostettu useamman vuoden eikä ensinäkemän perusteella ;)

    Joo, mut ne naiset vetää vuoden päivät sil taso kolmosella ja kuvittelevat et kunto nousee. Oon nähnyt naisia salilla jotka ei oo kehittynyt yhtään vuoden aikana.
    Oikeesti ne ensin kuntoilee vartin ja sit puol tuntii ne on jossain nurkas venyttelemäs ja sekö muka kohottaa kuntoo.
    Lihavat naiset ei edes kehtaa tulla salille yleensä.

    Äänestä

  • mies salilta kirjoitti:

    Tuo pitää kyllä joidenkin naisten (ja miesten ?) kohdalla paikkansa.

    Itsekin välillä ihmettelen naisia, jotka pelkästään istuvat laitteissa tai toisaalta pitävät vastusta niin löysällä että ulkopuolinenkin näkee, ettei tuosta voi olla mitään hyötyä.

    Mitä hyötyä on käydä salilla, jos vain lukee naistenlehtiä jossain laitteessa?

    Äänestä

Näinhän se on.

Äänestä

Että mua sitte korpee tollaset alottajan kaltaset mukamas täydelliset miehet, jotka tulee tänne itkemään ku kaikki (HAH!) naiset on muka rumia, läskejä blaa blaa blaa..

Ei se oo kuule naisten vika jollei tollanen pässi saa naista. Ihan turha sitten tulla tänne purkamaan huonoo oloonsa mollaamalla naisia.

Vedä kuule käteen, kun et naistaka saa!

Äänestä

Ihan oikeella asialla olet periaatteessa. Valitettavasti vaan sitten tällaisten asioitten perään huutelevat miehet on sitä mieltä, että tarpeeksi hoikka nainen on huomattavasti alipainoinen. Ei se liiallinen laihuuskaan tervettä ole, vaikka joittenkin mielestä äärettömän hyvännäköistä onkin.

Itellä oli painoindeksi 22 ja rasvaprosentti jotain 18 kieppeillä, kuulemma olin silti läski! Nyt on painoindeksi melkein 25 eli varsinainen sotanorsu. Sellainen 17 lienis hyvä rasvaprosentti miesten mieleen. Sitten ei tartteis miettiä ehkäisyjäkään, ku ei hormonitoiminta pelais.

Äänestä

Jos etsii laihaa lättävatsaa niin eipä sitä naista helposti löydäkään, jos se on ensimmäinen kriteeri. Normaalikokoisella ja hoikalla naisella on normaali vatsa.

Äänestä

En nyt ihan kaikkea jaksa lukea mitä teema sai aikaan kommentteina. Itse olen aina ollut luonnostani hoikka, joskus jopa langan-laiha ja siitä olen saanut yhtä sun toista kommenttia: silakka, lauta (mikä ei kyllä ihan pidä paikkaansa), anorektikko, että saan juosta moneen kertaan suikussa että kastuisin, kukkakeppi jne Nämä solvaukset ovat ihan ok, taitavat niitä kylvävät ihmiset ajatella.
Minä ymmärrän kyllä sen pointin että elintavat kuvastuvat usein painossa ja se myös sanoo yhtä sun toista näkemyksestä itsestään. Jos arvostat itseäsi niin myös hoidat itseäsi, tosin se ei aina merkitse sitä että olisi langan laiha, me nyt vain olemme erilaisia.
Olen myös nähnyt monta tukevampaa, en löytänyt sopivampaa sanaa, naista jotka ovat niin uskomattoman hehkeitä ja raikkaan näköisiä ja niitä jotka ovat laihoja mutta aivan näivettyneen ja väsyneen näköisiä. Minusta elämänhalu, iloisuus ja raikkaus on tärkeämpää kuin mitä vaaka kertoo, sitä minäkin etsin miehessä.

PS. Tuo BMI on kyllä vähän niin ja näin, itse olisin ehdottomasti omasta mielestäni ylipainoinen jos painaisin sen maksimin mitä normaalipainon haarukkaan mahtuu. Kyllä sen tuntee mikä on hyvä paino, jos ei täysin ole vieraantunut omasta kehostaan.

Äänestä
  • Oletko sinkku? =D

    Äänestä

  • KiinnostunutM kirjoitti:

    Oletko sinkku? =D

    Olen kyllä sinkku, mutta hyvä niin. En siis etsi mitään tällä hetkellä =)

    Äänestä

!!!

Äänestä

Paljo on herralla ikää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Litteä vatsa kirjoitti:

Onko kellään muulla tämä suurin syy sinkkuuteen?

Jos nykyiset pullerot olisivat hoikkia sopiva kumppani löytyisi mitä todennäköisimmin mutta koska hoikkia on niin vähän todennäköisyys tippuu suuresti.

Tosin pulleus johtuu huonoista elintavoista joten nämä naiset tarvitsevart muutakin kuin painonpudotuksen, elämäntaparemontin.

Ylipaino johtuu epäterveistä ruokatottumuksista, alkoholin liikakäytöstä ja liikunnan puutteesta.

Koskan näiden kritisoimisesta tuli sovinismia?

Ne ennustavat kumppanin elinikääkin, eikö ole itsekästä syödä ja juoda itsensä ennenaikaiseen hautaan ja jättää kumppani yksin?

Ja ei, en ole itse läski vaan komea, hyvässä kunnossa oleva ja elämässä pärjäävä joten voin kai odottaa sitä myös toiselta.

Tämä ei ole provo tai tarkoitus naisia haukkua vain surullinen fakta.

Ulkonäkö on ensimmäinen asia minkä havaitsee toisessa sukupuolessa ja vaikuttaa seksiin suhteessa.

Luonne on tärkein syvempään suhteeseen edetessä mutta sinne edetäkseen pitäisi läpäistä ensimmäinen ihastumisen vaihe.

Olen kyllä havainnut että moni mies haluaa seksiä kenen naisen kanssa tahansa ja kadehdin heidän "laajaa" makuaan, se helpottaa selvästi parisuhde rintamalla.

Painonhallinta ja terve elämäntapa on mielestäni rinnastettavissa hygieniaan, päihteiden kohtuukäyttöön ja muuhun mitä ihmiset odottavat lähtökohtaisesti kumppanilta.

Se ei ole pinnallisuutta jos haluaa että kumppani on seksuaalisesti viehättävä parisuhteessa.

Ovatko muut miettineet ulkomaiden katsastamista parisuhteen toivossa?

Entä kokeilla naista joka suostuisi muuttumaan elintapojaan, onko sellaisia edes Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu